Ja kirkonaidalla istui
kaks neitoa sunnuntaina,
ja aina, aina
kun neidot aidalla istuu,
niin sunnuntai on aina.
Ne neidot kuiskutti hiljaa,
ne jutteli yöstä ja kuusta
ja paljosta muusta,
jota kuiskutellaan hiljaa
eikä juuri paljosta muusta.
Kaks poikaa raittia ramppasi,
ne katseli kirkonaitaa.
Ja mitä taitaa
nyt tehdä? — ne raitilla mietti:
mitä hittoa tehdä taitaa?
Mutta hiljaa kuin kirkonhiiret
tytön tylleröt vuotti ja vuotti,
se tuskan tuotti
pojanrunteille kirkonhiiret
päänvaivan ja tuskan tuotti.
Yks sanoi: »on kaunis ilma,
mitä sanoo Tilta ja Hilma?»
— »Niin, kaunis on ilma!»,
tytöt tirskui: »kaunis on ilma!»,
pojat mietti: on kauniimpi Hilma!
Esiliinaansa neitoset nyppi,
eikö kohta ne nahjukset nappaa,
tämä tuska tappaa,
esiliinaa kun nyppii, nyppii,
tämä tuska ja tauti tappaa!
Pojan jullit jäykkinä jumppi,
niit' ei kylliksi sättiä saata.
»Kai mennään maata!»,
ne sanoi ja vilkuen taakseen
ne menivät myllylle maata.