(Metsänvartijan tarina.)
Oli loppiaisen pakkasyö,
— siihen aikaan oli kirkonpalo, —
Rufus herran puustellissa juotiin,
kävi tanssi, salin kruunut loisti,
pihan hankeen taittui kirkas valo.
Nuokuin yöllä kuskipenkilläin,
paukkui talon joka seinähirsi,
silat välkkyi, paloi vaunulyhdyt;
herrain huoneesta ma naurut kuulin,
soitto surisi kuin hautavirsi.
Silloin kuulin jonkun käskevän,
musta mies nyt seisoi kuistin eessä,
silmäkuopat näin ja sudensilmät,
»aja!», sanoi hän ja hiljaa nauroi:
»majori jo istuu kuomureessä!»
Ajoin jäälle, kengät kipenöi,
kulkusetkin nauroi heliästi
jäiden pamahtaen vongahtaissa,
tähti-yössä yksin ajattelin,
näin kai kalma ajaa keviästi.
Järven päässä oudon tulen näin,
kirkonkylän koirat ulvoi kuulle,
joka kiersi niinkuin kallo myllyn;
kuin ois eessä viime päivän enteet
ajoin kirkkotarhan portinsuulle.
Uljaat, korskat orhit ponnisti
kuin ois kuorma ollut raskas vetää.
Miksi majori on reessä hiljaa?
aattelin, näin oudon tähdenlennon,
katsoin tielle, mut en nähnyt ketään.
Mitä kummaa! Kirkonikkunat
loisti niinkuin oisi jouluaamu.
Oisko kirkonvarkaat sakastissa,
orhit seisahtui, en juoksuun saanut,
kuin ois tiellä näkymätön haamu.
Olin silloin nuori, karski mies,
kirkkoon astuin, kiehtoi näky kumma,
alttarilla paloi kolmihaarat,
ruumiskirstu seisoi lattialla,
alttarilla sama herra tumma.
Luukku nousi, alta permannon
kuulin kalisevain jalkain nousut,
kuusi herraa kantaa holviin kirstun,
kantajien päässä letit leiskuu,
pitkät silkkitakit, polvihousut.
Arkussa näin vanhan majorin,
jo nyt pelko tahtoi mennä polviin,
mitalit ja ristit eellä vietiin,
miekka lyötiin rikki vaakunoihin,
hiljaa kirstu vietiin sukuholviin.
Yhtä hiljaa kuin ne tulikin
kantajat taas vaipui luukun alle,
tulet sammui, avainkimppu kiikkui.
Etten oisi jäänyt kirkkoon yöksi,
pois ma pakenin taas taivasalle.
Tiellä näin sen tumman herran taas,
— ehkä noituus oli mennyt juomiin
Nukkuukohan vanha sotaherra,
mietin, käänsin enkä nähnyt ketään,
Itse kuolemaako kyyditsin,
oisko siinä ollut jotain pahaa,
käykö enteet eellä kuolemamme,
sit' en tiedä, sen ma muistan varmaan,
etten saanut mitään kyytirahaa?
Kun ma ajoin vanhaan puustelliin,
poissa oli vieraat, soittokunta,
salissa vain yksi lamppu loisti.
Majori jo kuoli tunti sitten...
kuulin... kuin ois kaikki ollut unta. —