Käyn elon juhlakulkuun, jälkeen jäin,
mun täytyy, täytyy rientää eteenpäin,
ja kaukana on vielä määrän pää,
mi vuoren takaa mulle häämöittää.
Ma surusaattoon saavuin oheen tien,
pois muistoni ja murheeni ma vien,
niin monen sortuvan ma yöhön näin,
mun täytyy, täytyy rientää eteenpäin.
Mun nuoruuteni hetket kuluu näin,
mun täytyy, täytyy rientää eteenpäin,
en oota oppaita, ma itse käyn,
ma itse tahdon nähdä vuoren näyn.
Käyn tietä, jot' ei käynyt yksikään,
oi, mitä vuoren tuolla puolen nään,
maat ihanuuden, ihmeet etsijäin,
mun täytyy, täytyy rientää eteenpäin?
Näin käynkö vuoren yli hautaan päin,
mun täytyy, täytyy rientää eteenpäin,
ma tahdon kerran kauvas katsahtaa
ja tietää, mit' on elo, tämä maa.
Ma taakse katson, mitä eessä lie,
nään uuden vuoren, joka loitos vie?
En saa ma viivähtää, oi, elämäin,
mun täytyy, täytyy rientää eteenpäin.
Mun täytyy langeta ja nousta näin,
mun täytyy, täytyy rientää eteenpäin,
vaikk' ei ois mitään määrää rientäissäin
mun täytyy rientää, rientää eteenpäin!