Rose sai Feben lupaamaan, että tämä toisi jouluaamuna sukkansa
kammioon, kuten Febe hänen huonettaan kutsui, sillä lahjojen
penkominen olisi menettänyt puolet viehätyksestään, ellei kaksi
pientä yömyssyä olisi yhdessä kumartunut aarteiden yli ja kaksi
onnellista ääntä yhdessä puhjennut ihastuksen huutoihin.
Kun Rose jouluaamuna avasi silmänsä, hän näkikin ensimmäiseksi
uskollisen Feben, joka isoon vaippaan kääriytyneenä istui matolla
räiskyvän takkavalkean ääressä, ja vieressä pötkötti hänen avaamaton
sukkansa, jossa joululahjat olivat.
-- Iloista joulua! huudahti pikku emäntä reippaasti hymyillen.
-- Iloista joulua! vastasi pikku apulainen sydämensä pohjasta.
-- Tuokin sukat tänne, niin katsotaan, mitä olemme saaneet, sanoi
Rose kohottautuen istumaan tyynyjensä väliin, ja hän näytti
uteliaalta kuin pikkulapsi.
Pahkurainen sukkapari pantiin peitteelle ja niiden sisällys
tutkittiin suurella riemulla, vaikka kumpikin tiesi jok'ikisen
esineen, mikä toisen sukassa oli.
Vaikkeivät lahjat kovin ihmeellisiä olleet, tytöt selvästi
pitivät niistä, sillä nojautuessaan tyynyjä vasten Rose sanoi
tyytyväisyydestä huokaisten: -- Nyt olen saanut kaiken mitä ikinä
olen toivonut, ja katsellessaan hymyillen täpötäyttä syliään Febe
vastasi:
-- Tämä on ihanin joulu, mikä minulla eläissäni on ollut. Sitten hän
lisäsi tärkeän näköisenä: -- Toivo nyt vielä jotakin, sillä minä
tiedän kaksi lahjaa, jotka odottavat sinua tuolla oven takana.
-- Voi tätä runsautta! huudahti Rose jännittyneenä. -- Ennen minä
aina toivoin, että saisin lasikengät niin kuin Tuhkimo, mutta kun en
voi saada niitä, en tosiaan tiedä, mitä toivoisin.
Febe taputti käsiään, kun hän loikkasi sängynlaidalta ja juoksi
ovelle sanoen iloisesti:
-- Toinen lahja onkin sinun jalkojasi varten. Mitä mahdat toisesta
tuumia, minusta se on ihastuttava.
Ja Rosen ihastus oli rajaton, kun hän näki välkkyvät luistimet ja
siron kelkan.
-- Nämä ovat sedältä, varmasti ovat. Nyt voin luistella ja laskea
mäkeä. -- Katso, ne sopivat täsmälleen, sanoi Rose, kun hän uudessa
kelkassaan istuen sovitteli luistinta paljaaseen jalkaansa.
-- Nyt meidän täytyy nopeasti pukeutua, sillä tänään on paljon
tehtävää ja minä tahtoisin kokeilla luistimia ennen päivällistä.
-- Voi kauhistus, ja minun olisi pitänyt pyyhkiä pölyt salista jo
aikoja sitten!
Rose ja Febe erosivat niin onnellisen näköisinä, että jo heidän
kasvoistaan olisi arvannut, mikä päivä nyt oli.
-- Kas vain, Rose, nyt "Dunsinanin vuorta ylös mennen Birnamin metsä
kulkee", lainasi Alec-tohtori Shakespearea, kun hän kesken aamiaisen
avasi oven kulkueelle, joka asteli portaita kantaen rautatammen,
kuusen ja setripuiden oksia.
Lumipallot ja iloisen joulun toivotukset lentelivät hetken, sitten
kaikki kävivät koristamaan vanhaa taloa vihreillä oksilla, sillä suku
kokoontui aina joulupäivälliselle tänne.
-- Minä olen ravannut mailikaupalla etsimässä tätä harvinaisuutta ja
ripustan sen nyt tähän, jotta takila olisi täydellinen, sanoi Charlie
kiinnittäessään tummanvihreän oksan salin kynttiläkruunuun.
-- Ei tuo koristeeksi kovin häävi ole, sanoi Rose, joka koristi takan
reunaa rautatammen hehkuvilla oksilla.
-- Vähät siitä. Se on mistelinoksa, ja kuka ikinä pysähtyy sen alle,
häntä saa suudella, olkoon hän siitä hyvillään tai pahoillaan.
Pitäkää siis varanne, naiset! Nenäkäs Prinssi katseli kiusoitellen
tyttöjä, jotka vetäytyivät pakoon vaaralliselta paikalta.
-- Minua ei ainakaan, sanoi Rose hyvin arvokkaasti.
-- Katsotaan kuinka käy!
-- Minä olen iskenyt silmäni Febeen, huomautti Will tärkeällä
äänellä, joka sai kaikki nauramaan.
-- Siunatkoon tuota poikaa! Saat suudella minua oikein kernaasti,
Febe vastasi niin äidillisesti, että nuoren kavaljeerin into sammui
siinä hetkessä.
-- "Oi oksa mistelin", lauloi Rose.
-- "Oi oksa mistelin", yhtyivät kaikki pojat, ja vanha tuttu balladi
teki kiusoittelusta lopun.
Roselle jäi hyvin aikaa kokeilla uusia luistimiaan ennen päivällistä.
Hän luisteli pienellä lahdella, joka näytti jäätyneen varta vasten
hänen ensimmäistä harjoitteluaan varten. Hän kaatui ja kömpi
pystyyn yhtä mittaa niin että hiki valui, mutta kuuden opettajansa
iloksi hänen onnistui lopulta pysytellä jaloillaan omin neuvoin.
Tyytyväisenä saavutukseensa hän virkisti mieltään laskemalla
kaksitoista kertaa kelkallaan ison mäen.
-- Voi tuota pahanenteistä väriä hänen poskillaan! Sydämeni
ihan pakahtuu, valitti Myra-täti, kun Rose vähän myöhemmin tuli
päivälliselle posket punaisina kuin orjanlaakerin marjat ja kiharat
niin sievästi järjestettyinä kuin Feben näppärät kädet ikinä osasivat.
-- Minua ilahduttaa, että Alec järjettömistä mielipiteistään
huolimatta sentään antaa tyttöparan kaunistaa itseään, Clara-täti
totesi tyytyväisenä huomatessaan Rosen sinisessä silkkipuvussa kolme
rimsua.
-- Hän on älykäs tyttö ja käyttäytyy sievästi, huomautti Jane-täti
tavattoman ystävällisesti, sillä Rose oli juuri tuonut Macille
varjostimen, että poika suojaisi silmänsä kirkkaalta valolta.
-- Jospa minulla olisi tuollainen tyttö, olisin onnellinen ja ylpeä,
ajatteli Jessie-täti, mutta moitti samassa itseään kiittämättömäksi,
kun ei ollut tyytyväinen, vaikka hänellä oli neljä kelpo poikaa.
Plenty-täti oli niin kiinni päivällispuuhissaan, ettei nähnyt
eikä kuullut mitään, muuten hän olisi varmasti huomannut, miten
suurenmoisen vaikutuksen hänen uusi myssynsä teki poikiin. Tämä kelpo
neiti tunnusti, että hänen heikkoutenaan olivat pukevat myssyt, ja
tällä kertaa hänen päähineensä oli kerrassaan muhkea; tuo pitseistä
rakenneltu torni oli koristettu niin runsaasti liehuvilla nauhoilla
ja ruusukkeilla, että näytti kuin hänen herttaisen päänsä päälle
olisi kerääntynyt parvi keltaisia perhosia. Kun hän asteli huoneessa,
nauhat lepattivat niin hullunkurisesti ja ruusukkeet törröttivät niin
pystyssä, että Archien oli pakko toimittaa pojat ikkunaverhojen taa
tirskumaan naurunsa.
Mac-setä oli tuonut Fun Seen mukanaan päivälliselle, ja isommat
pojat saivat oivallisen varaventtiilin kiusoitellessaan nuorta
kiinalaista hänen muuttuneen ulkonäkönsä johdosta. Hänellä oli nyt
yllään amerikkalainen puku, tukka oli lyhyeksi leikattu ja hän puhui
jokseenkin hyvin englantia opeteltuaan sitä koulussa puoli vuotta;
mutta keltaisine kasvoineen ja vinoine silmineen hän erottui silti
lystikkäästi Campbellien vaaleasta joukosta.
Peace-täti oli kannettu alakertaan, ja hän istui pöydässä
kunniapaikalla, sillä jouluna hän ei koskaan jäänyt pois joukosta,
vaan oli mukana ja hymyili kaikille kuin rauhantoivotuksen
henkilöitymänä, kuten Alec-setä sanoi istuutuessaan hänen viereensä.
-- Minä säästin vatsaani aamiaisella ja nyt on huikea nälkä, mutta
jos koetan maistaa noita kaikkia, niin varmasti napit pimahtavat
takistani, kuiskasi Geordie Willille, kun he katselivat toivottomina
edessään olevaa herkkujen paljoutta.
-- Ei ihminen koskaan tiedä mihin pystyy, ennen kuin on yrittänyt,
Will vastasi ja hyökkäsi kukkurapäisen lautasensa kimppuun aikoen
nähtävästi täyttää velvollisuutensa kuin mies.
Joulupäivällinen kesti niin kauan, että kaasuvalo piti sytyttää
jo ennen kuin jälkiruoka oli syöty, mutta se teki olon vain
hauskemmaksi. Jokainen oli hyvällä tuulella, mutta kaikkein hilpein
oli Archie -- hän nauroi ja jutteli niin, että Charlie kuiskasi
Roselle pelkäävänsä päällikön kallistaneen viinikarahvia.
Rose kumosi loukkaantuneena syytöksen, sillä maljoja juotaessa hän
oli huomannut Jessie-tädin poikien täyttäneen lasinsa vedellä.
Prinssin kiusoittelusta huolimatta hän itse oli tehnyt samoin.
Mutta Archie oli tosiaan poikkeuksellisen vilkas, ja kun joku
toivoi, että Jem-setä olisi näin hääpäivänään itsekin täällä ja
pitäisi puheen, perheen vanhin poika hämmästytti puhumalla isänsä
puolesta. Se oli kyllä koreasanainen ja hieman hajanainen puhe
niin kuin ensikertalaisen konsanaan, mutta lopussa Archie kääntyi
äitinsä puoleen ja sanoi ääni hiukan värähtäen toivovansa, että
laivanlastillinen onnea pian purjehtisi hänen luokseen maiden ja
merien takaa myrskyjä ja rajuilmoja uhatenkin.
Tämä viittaus kapteeni Jemiin, joka oli paraikaa kotimatkalla,
sai Jessie-rouvan pyyhkäisemään silmäkulmiaan lautasliinaan ja
tyynnyttelemään poikien hyvä-huutoja. Ja ikään kuin tässä ei vielä
olisi tapausta kylläkseen Archie hyökkäsi äkkiä huoneesta kuin
järkensä menettänyt.
-- Liian ujo kuunnellakseen ylistystä, sanoi Charlie tuntien
velvollisuudekseen puolustaa Päällikön omituista käytöstä.
-- Minä näin Feben viittaavan hänelle, huudahti Rose katsoen ovelle.
-- Tuleeko vielä lisää lahjoja? kysyi Jamie, kun Archie ilmestyi
oviaukkoon entistäkin hilpeämpänä.
-- Tulee -- lahja äidille! Archie avasi oven selko selälleen
päästääkseen sisään kookkaan miehen, joka sanoi:
-- Missä minun pikku vaimoni on? Ensimmäinen suukko hänelle, toiset
asettukoot jonoon.
Ennen kuin hän sai tuota sanotuksi, Jessie-rouva hukkui hänen
takkinsa syvyyksiin ja neljä poikaa mekasti hänen ympärillään kukin
vuoroaan tiukaten.
Tämän iloisen hämmingin aikana Rose puikahti ikkunasyvennykseen ja
seurasi sieltä tapahtumia kuin jotakin joulutarinaa. Oli hauska
nähdä, kuinka karu Jem-setä katseli ylpeänä pitkää poikaansa ja
hyväili hellästi pienempiä, kuinka hän ravisti veljensä kättä
kuin ei lainkaan raskisi hellittää ja suuteli kälyjään niin että
kuolemanvakava Myra-tätikin suli hetkeksi. Mutta kaikkein kauneinta
oli nähdä hänen lopuksi istahtavan isoisän tuoliin 'pikku vaimo'
vieressään ja kolme nuorinta poikaa polvellaan Archien kumartuessa
selustan takaa hänen ylitseen kuin jättiläismäinen kerubi.
-- Kaikki terveenä ja koolla, Jumalan kiitos! sanoi kapteeni Jem
katsellen ympärilleen iloisen ja kiitollisen näköisenä.
-- Kaikki paitsi Rose, vastasi pieni uskollinen Jamie unohtamatta
poissaolevaa.
-- Totta, hänethän minä unohdin. Missä on Georgen pieni tytär? kysyi
kapteeni, joka oli nähnyt Rosen vain sylivauvana.
-- Voisit pikemmin kysyä, missä on Alecin iso tytär, sanoi Mac-setä
ja tunnusti olevansa veljelleen kauhean mustasukkainen.
-- Täällä minä olen, Rose vastasi ja tuli ujosti esiin ikkunaverhojen
takaa sen näköisenä, kuin olisi mieluummin tahtonut pysyä
piilopaikassaan.
-- No voi pyhä Yrjänä, miten pikkuinen on kasvanut! huudahti kapteeni
Jem laskien pojat polveltaan ja nousi tervehtimään nuorta neitiä
kuten hänenlaisensa herrasmiehen sopi. Mutta kuinka ollakaan,
Rosen käsi näytti niin pieneltä hänen kädessään ja tytön kasvot
muistuttivat niin paljon kuollutta veljeä, ettei hän voinut olla
sieppaamatta tyttöä syliinsä. Painaen karhean poskensa Rosen pehmeää
poskea vasten hän kuiskasi:
-- Jumala siunatkoon sinua, lapsi! Suo anteeksi, että unohdin sinut
hetkeksi, mutta usko pois, ettei kukaan ole onnellisempi kuin setäsi
Jem nähdessään sinut täällä.
Ja kun hän päästi tytön sylistään, Rosen kasvot säteilivät, eikä
niissä ollut jälkeäkään äskeisestä masennuksesta, joka oli vallannut
hänet ikkunaverhojen takana.
Sitten kaikki istuutuivat kuulemaan, miten kotimatka oli sujunut.
Kapteeni kertoi päättäneensä lujasti päästä jouluksi kotiin, mutta
kaikki näytti liittoutuneen suunnitelmaa vastaan ja se onnistui vasta
viime hetkessä. Hän oli lähettänyt Archielle sähkösanoman ja pyytänyt
pitämään tulonsa salassa, sillä laiva oli laskenut toiseen satamaan
ja hän tiesi joutuvansa perille vasta hyvin myöhään.
Archie kertoi sitten puolestaan, kuinka sähkösanoma oli polttanut
hänen taskuaan koko päivällisen ajan. Lopulta hänen oli täytynyt
uskoutua Febelle, joka oli ovelasti pidättänyt kapteenia sen aikaa
kun Archie puhui, jotta hänen ilmaantumisensa olisi mahdollisimman
vaikuttava.
Kun oli tunnin verran hartaasti keskusteltu, alkoivat nuoret tulla
levottomiksi, sillä he halusivat leikkiä kuten aina jouluna.
Neuvoteltuaan äänettömästi keskenään he keksivät keinon, jolla saivat
perheneuvottelun keskeytetyksi.
Steve katosi, ja samassa alkoi hallista kuulua hurjaa säkkipillin
kirkunaa, joka kutsui Campbellien klaania ilonpitoon.
-- Hellitä vähän, Steve. Sinä vedät mahdottoman hienosti, mutta
kuulostaa siltä, kuin siellä pelaisi koko hornan soittokunta, huusi
Jem-setä tukkien korviaan, sillä tämä musiikki oli hänelle aivan
uutta ja "pani purjeet paukkumaan", kuten hän sanoi.
Steve soitti sitten erästä skotlantilaista sävelmää niin pehmeästi
kuin taisi, ja toiset pojat tanssivat. Kapteeni Jem ei kuitenkaan
ripeänä merimiehenä voinut seistä joutilaana silloin, kun jotakin
hauskaa tapahtui. Kun Steve sitten hengästyi eikä jaksanut enää
puhaltaa, kapteeni pyöräytti komean kärrynpyörän keskelle salia
ja kysyi: -- Kuka tulee kanssani merimiestanssiin? Ja odottamatta
vastausta hän alkoi viheltää niin kutsuvasti, että Jessie-rouva
kiepsahti hänen luokseen nauraen kuin nuori tyttö. Rose ja Charlie
lähtivät heidän jälkeensä ja nämä neljä tanssivat niin hilpeästi,
että ilo tarttui toisiinkin ja veti pyörteisiinsä kaikki tuossa
tuokiossa.
Tämä oli vasta alkua, seurasi lukemattomia muita tansseja,
eikä kukaan näyttänyt väsyvän. Yksinpä Fun Seekin kunnostautui
valitsemalla parikseen Plenty-tädin, jota ihaili silmittömästi, koska
tämä oli lihavin koko joukosta. Vanha neiti kehui pojan imartelevan
häntä kovin, ja serkukset selittivät, että täti oli pannut Fun Seen
pään pyörälle, sillä muuten tämä ei ikinä olisi uskaltanut ottaa
tätiä kiinni mistelinoksan alla ja varpaisillaan suudella hänen
pulleita poskiaan.
Siinäkös naurettiin tädin hämmästykselle, ja Funin pienet mustat
silmät säteilivät tämän urotyön jälkeen. Charlie oli viekoitellut
pojan siihen, hän itse puolestaan pani kaiken taitonsa liikkeelle
vangitakseen Rosen ja lahjoi toisiakin auttamaan. Mutta Rose piti
varansa ja vältti hänen ansaansa. Febe-parka ei onnistunut yhtä
hyvin, sillä hän sattui tarjoamaan teetä Myra-tädille juuri tuon
onnettoman lehvän alla, ja silloin Archie käytti tilaisuutta
hyväkseen. Isän tulo oli saanut hillityn Päällikönkin heittäytymään
vallattomaksi.
Jamie pyysi rohkeasti, että kaikki naiset tulisivat suutelemaan
häntä, ja Jem-setä puolestaan näytti luulevan, että koko huone oli
täynnä misteleitä. Alec-setä taittoi pienen mistelinoksan, sujautti
sen salaa Peace-tädin myssyyn ja suuteli häntä sitten hellästi. Tämä
pieni pila näytti aivan erityisesti miellyttävän tätiä, sillä hän
otti koko sydämestään osaa yhteiseen iloon, ja Alec oli veljenpojista
hänen ehdoton suosikkinsa.
Charlie vain ei saanut kiinni Rosea, ja kuta useammin tämä pääsi
pakoon, sitä vakaammin hän päätti saada linnun pauloihinsa. Kun
kaikki muut keinot oli turhaan koetettu, hän sai houkutelluksi
Archien ehdottamaan panttileikkiä.
-- Kyllä minä sinun metkusi tunnen, ajatteli Rose ja piti
huolellisesti varansa, ettei ainoakaan panteista ollut hänen.
-- Lunastetaan nyt pantit ja leikitään sitten jotain muuta, sanoi
Will, sillä hän ei tiennyt mitään niistä salajuonista, joita hänen
ympärillään punottiin.
-- Vielä yksi kierros ja sitten lunastetaan, sanoi Prinssi.
Juuri kun Rose sai kysymyksen, Jamie huusi toisesta huoneesta kuin
hengenhädässä: -- Voi, tule pian, pian! Rose hyökkäsi sinne unohtaen
vastata kysymykseen, ja kun hän tuli takaisin, häntä tervehdittiin
yhteishuudolla: -- Pantti, pantti! Ja pikku petturi oli mukana
huutamassa.
-- Nyt hän on kiikissä, ajatteli nuori valloittaja iloiten
suunnattomasti onnistumisestaan.
-- Tässä sitä ollaan, ajatteli Rose antaen neulatyynynsä pantiksi
niin ankaran ja uhmaavan näköisenä, että kuka hyvänsä muu kuin
häikäilemätön Prinssi olisi säikähtänyt. Itse asiassa Charlie
alkoikin jo epäröidä ja päätti päästää Rosen helpolla, koska tämä oli
ollut niin taitava.
-- Hyvä pantti, kaunis pantti. Miten se lunastetaan? kysyi Steve
pitäen neulatyynyä Charlien pään päällä, sillä tämä oli laittautunut
itse tuomariksi ja pyytänyt jättämään neulatyynyn viimeiseksi.
-- Huokeako vai vaikea?
-- Vaikea.
-- Hm, sen omistajan pitää viedä vanha Mac mistelin alle ja kiltisti
suudella häntä. Siitä Mac kyllä hikeentyy! sanoi Charlie nauraen
sydämensä pohjasta kepposelleen.
Syntyi jännittävä hiljaisuus siinä nurkassa, jossa nuori väki oli,
sillä kaikki tiesivät, että Mac todellakin hikeentyisi. Hän ei voinut
sietää tällaista hölynpölyä ja oli sen vuoksi mennyt juttelemaan
aikuisten kanssa panttileikin alkaessa. Hän seisoi parastaikaa
takan luona viisaan näköisenä kuin huuhkaja kuuntelemassa isänsä ja
setiensä keskustelua eikä tiennyt mitään uhkaavasta vaarasta.
Charlie oli odottanut, että Rose kieltäytyisi. Sen vuoksi hän
hämmästyi kovin, kun Rose katsottuaan hetken uhriinsa naurahti.
Sitten hän veti Mac-sedän mistelin alle ja hämmästytti tätä
sydämellisellä suudelmalla.
-- Kiitos, ystäväni, sanoi setä yllättyneenä ja oli hyvillään
odottamattomasta kunniasta.
-- Hei, tuo ei ollut oikein, sanoi Charlie. Mutta Rose keskeytti
hänet niiaten syvään ja sanoen:
-- Sinä sanoit "vanha Mac", ja se oli hyvin epäkohteliasta, mutta
minä noudatin määräystä. Siinä oli sinun viimeinen tilaisuutesi,
herraseni, ja sinä epäonnistuit täydellisesti.
Se olikin viimeinen tilaisuus, sillä puhuessaan Rose otti mistelin
kattokruunusta ja heitti sen tuleen poikien hurratessa nolostuneelle
Prinssille ja korottaessa neuvokkaan Rosen pilviin.
-- Mitäs hauskaa teillä nyt on? kysyi Mac heräten syvistä
mietteistään iloiseen nauruun, johon vanhemmatkin yhtyivät.
Mutta ilo nousi ylimmilleen, kun Macille oli selitetty asia ja hän
tarkkaavasti katseltuaan Rosea silmälasiensa takaa sanoi filosofin
tyyneydellä:
-- No, en minä nyt olisi niin kauheasti suuttunut, vaikka hän
olisikin suudellut minua.
Se huvitti poikia sanomattomasti, ja jollei samassa olisi ilmestynyt
pöydälle suuhunpantavaa, he olisivat kiusoitelleet pitkään onnetonta
Kirjatoukkaa, joka ei nähnyt nöyrässä alistumisessaan mitään
hullunkurista.
Pian huomattiin Jamien nukahtaneen sohvan nurkkaan. Se muistutti
hänen vanhempiaan siitä, että oli aika lähteä kotiin, ja toisetkin
nousivat lähteäkseen.
Kaikki olivat eteisessä pukemassa päällysvaatteita ja toivottamassa
toisilleen hyvää yötä, kun suloinen ääni, joka lauloi hiljaa
"Onnellista kotia", sai heidät vaikenemaan ja kuuntelemaan. Laulaja
oli Febe, tyttö jolla ei ollut kotia ja joka ei ollut milloinkaan
saanut tuntea isän ja äidin, veljien ja sisarten rakkautta. Ja kun
ääni lakkasi kuulumasta, toiset jatkoivat laulua ja lopettivat sen
niin hartaasti, että koko vanha talo tuntui kaikuvan koti-sanaa
näille kahdelle orpotytölle, jotka olivat viettäneet ensimmäisen
joulunsa sen vieraanvaraisen katon alla.
21