-- Voi tohtori, teidän pitäisi varmaan heti mennä yläkertaan, muuten
tulette liian myöhään, sillä minä kuulin Rosen sanovan, että te ette
siitä pidä ja ettei hän ikinä uskalla näyttäytyä teille siinä puvussa.
Febe sanoi tämän kiireesti pistäessään päänsä kirjastoon, missä
Alec-tohtori istui lukemassa.
-- Niinkö, väittelevätkö he siitä? sanoi tohtori ponnahtaen
paikaltaan kuin ryhtyäkseen taisteluun.
-- Väittelevät kamalasti, eikä Rose näytä tietävän mitä tehdä, niin
muodikasta ja hienoa kaikki on. Hän on hurjan tyylikkään näköinen,
vaikka kyllä minä pidän hänestä enemmän, kun hänellä on vanha
pukunsa, vastasi Febe.
-- Sinä olet järkevä tyttö. Puolustan mielelläni Rosea, mutta
tarvitsen siihen hieman sinunkin apuasi. Onko kaikki valmiina hänen
huoneessaan, ja tiedätkö varmasti miten ne puetaan päälle?
-- Tiedän, mutta ne ovat aika hassut! Ihan varmasti Rose ensin
luulee, että te vain pilailette, Febe vastasi nauraen katketakseen.
-- Vähät siitä. Pyydä häntä pukemaan ne päälleen minun tähteni,
kyllä hän huomaa, että se on hauskinta pilaa missä hän on koskaan
ollut mukana. Ymmärrän kyllä kohtaavani sitkeää vastarintaa, mutta
sittenkin minä lopulta voitan, sanoi tohtori astellessaan yläkertaan
kirja kädessä ja merkillinen hymy huulillaan.
Arkihuoneessa oli sellainen puheen porina, ettei kukaan kuullut
koputusta. Hän avasi oven ja näki pian, mitä huoneessa tapahtui.
Plenty-täti, Clara-täti ja Jessie-täti olivat syventyneet
tarkastelemaan Rosea, joka yllään viimeisen muodin mukainen talvipuku
hitaasti ja arvokkaasti asteli tätiensä ja ison peilin väliä.
Hyvä tavaton, sehän on kauheampi kuin osasin aavistaakaan,
ajatteli tohtori ja häntä puistatti, sillä tyttö näytti hänen
mielestään riikinkukolta ja uusi puku oli vastenmielinen, ruma ja
epäkäytännöllinen.
Puku oli sinistä kangasta, jossa vaalea ja tumma väri kihtasivat sen
mukaan, miten valo lankesi. Hame oli kaksiosainen: ylempi osa oli
vedetty niin tiukasti taakse, että käveleminen oli hankalaa, alaosaan
oli taas poimutettu niin mahdottomasti kangasta, että se aivan
pursui sekä edestä että takaa. Juuri vyötärön alapuolelle oli taakse
rypytetty paljon kangasta ja huipulla komeili upea nauharuusuke.
Pieni jakku oli samasta kankaasta. Korkea röyhelöinen kaulus kiersi
kaulaa, mutta edestä jakku oli leikattu avoimeksi, niin että
pitseille ja medaljongille jäi tilaa. Puku oli ripsujen, poimujen ja
nauharuusukkeitten peitossa niin että päätä pyörrytti, kun ajatteli
sitä suunnatonta työn ja tarvikkeiden tuhlausta, mitä siihen oli
uhrattu.
Korkea samettihattu, jossa oli kimppu punaisia ruusuja ja upea
sulka, oli asetettu toiselle korvalle ja kiharat palmikoitu taakse
sykkyräksi. Korkeakorkoiset kengät pakottivat ryhdin etukumaraan,
ohut puuhka kahlehti käsiä ja pilkullinen harso oli kietaistu niin
tiukasti kasvoille, että se painoi silmäripsiä.
-- Nyt hän on sen näköinen kuin muutkin tytöt, ja tuollaisena minä
katselen häntä mielelläni, kuuli tohtori Clara-rouvan sanovan
tyytyväisenä.
-- Tosiaan muodikas nuori nainen, mutta kuinka ollakaan, minä kaipaan
pikku Roseani. Minun aikanani lapset puettiin lasten tavalla, vastasi
Plenty-täti katsoen levottomasti silmälasiensa yli, sillä hän ei
voinut kuvitella, että tuo olento juoksisi hänen asioillaan tai
täyttäisi talon lapsellisella ilollaan.
-- Ajat ovat muuttuneet sinun päiviesi jälkeen, tätikulta, ja kestää
kauan tottua uusiin oloihin. Mutta sinä, Jessie, pidät varmaan tästä
puvusta enemmän kuin niistä mekoista, joita Rose on koko kesän
käyttänyt. Myönnä pois, että pidät siitä, sanoi Clara-rouva toivoen
kiitosta työstään.
-- Clara kulta, ollakseni täysin rehellinen minun täytyy sanoa, että
puku on kauhea, vastasi Jessie-rouva niin suorasukaisesti, että Rose
pysähtyi hätkähtäen.
-- Oikein, oikein, kuului ovensuusta syvä basso, ja naiset
säpsähtivät, sillä he ymmärsivät vihollisen päässeen linnoitukseen.
Rose punastui hatunlieriään myöten ja tunsi näyttävänsä
pähkähullulta. Clara-rouva kiirehti selittämään:
-- En toki odotakaan, että sinä pitäisit siitä, Alec, mutta sinä et
toki ole pätevä arvostelemaan, mikä sopii nuorelle tytölle. Siksi
olen ottanut itselleni vapauden hankkia tämän sievän kävelypuvun
Roselle. Tietenkään hän ei pidä sitä jos vastustat, sillä olemmehan
luvanneet että saat menetellä vuoden ajan tyttöraukan suhteen niin
kuin ikinä haluat.
-- Kävelypukuko tuo on? kysyi tohtori tyynesti. -- Ei ikinä olisi
osannut arvata, että joku pystyisi tuossa puvussa kulkemaan jonnekin.
Kävele nyt tuossa lattialla, Rose, ja näytä minulle miten se toimii.
Rose koetti kävellä reippaasti, mutta hameen helmat olivat tiellä ja
sen yläosa niin ahdas, ettei voinut ottaa kunnon askelia; sitä paitsi
hän ei voinut korkeilta koroiltaan seisoa suorana.
-- Minä en ole vielä tottunut tähän, hän sanoi potkaisten ärtyisästi
laahustaan kun kääntyi ympäri.
-- Jos vihainen koira tai pillastunut hevonen tulisi sinua kohti,
voisitko juosta pakoon? kysyi tohtori silmissään veitikkamainen
pilke, kun hän katseli koreaa hattua.
-- Tuskinpa, mutta voinhan koettaa, sanoi Rose ja lähti juoksemaan
huoneen toiseen laitaan. Kengänkorot tarttuivat maton nukkiin, hattu
lensi päästä ja hän heittäytyi tuolille nauraen niin tarttuvasti,
että kaikki Clara-rouvaa lukuun ottamatta yhtyivät iloon.
-- Minun täytyy sanoa, että kävelypuku, jossa ei voi kävellä, ja
talvipuku, joka jättää kaulan, pään ja jalat alttiiksi kylmälle
ja kostealle, ei vastaa tarkoitustaan, Clara. Eikä se ole edes
kaunis, sanoi Alec-tohtori auttaessaan Rosea irrottamaan harson ja
lisäsi hiljemmin: -- Tämä vasta on terveellinen silmille. Pian näet
kaikkialla pilkkuja, olipa tämä silmilläsi tai ei, eikä aikaakaan,
niin saat mennä silmälääkäriin.
-- Vai ei kaunis! huudahti Clara-rouva kiivastuen. -- Tuosta
näkee, miten sokeita miehet ovat. Kangas on parasta silkkiä
ja kamelinkarvaa, strutsinsulat aitoja ja kärpännahkapuuhka
kallisarvoinen. Mikä voisi olla tyylikkäämpää nuorelle tytölle?
-- Minä näytän sen, jos sinä, Rose, menet huoneeseesi pukeutumaan.
Siellä ovat vaatteet valmiina, kuului tohtorin vastaus suoralta
kädeltä.
-- Alec, jos se vain on Amelie Bloomerin tyylinen housumekko, niin
minä panen vastalauseeni. Sellaista sinulta kyllä voi odottaa, mutta
minä en voi sietää, että kaunis lapsi uhrataan sinun hulluille
terveysihanteillesi. Lupaa minulle, ettei se ole Bloomer, vaikeroi
Clara-rouva ristien epätoivoissaan kätensä.
-- Ei ole.
-- Luojan kiitos. Ja helpotuksesta huoahtaen Clara-rouva alistui
lisäten surullisesti: -- Minä toivoin, että hyväksyisit tämän puvun,
sillä Rose-parkaa on kiusattu kyllin kauan kauheilla vaatteilla,
jotka pilaisivat maun keneltä tahansa.
-- Sinä sanot, että minä olen kiusannut tyttöä, ja sitten teet itse
hänestä tuommoisen avuttoman linnunpelätin, vastasi tohtori osoittaen
pientä muotinukkea, joka kiiruhti pois näkyvistä minkä hameiltaan
pääsi.
Kohauttaen olkapäitään Alec-tohtori sulki oven, mutta ennen kuin
kukaan ehti lausua sanaakaan, hänen tarkka silmänsä keksi esineen,
joka sai hänet rypistämään kulmiaan ja kysymään suuttuneena:
-- Mitä ihmettä? Aioitteko te todella viekoitella minun tyttöni
pitämään noita kapineita?
-- En aikonut tyrkyttää niitä väkisin, mutisi Clara-rouva pyyhkäisten
pienet korsetit piiloon syyllisen näköisenä. -- Toin ne vain
koeteltaviksi, sillä Rosesta tulee aika paksu, ellei niitä pian
ruveta käyttämään, hän lisäsi haikealla äänellä, joka suututti
tohtoria vielä enemmän, sillä hänestä korsetit olivat kauheinta mitä
ajatella saattaa.
-- Vai paksu! Luojan kiitos, hän on viime aikoina vahvistunut
kovasti. Hän saa kehittyä edelleenkin vapaasti, sillä luonto tietää
paremmin kuin korsetintekijä millaiseen muottiin nainen on valettava,
enkä minä halua estää sitä. Clara hyvä, oletko sinä kadottanut
järkesi, kun tahdot puristaa kasvavan tytön tuollaiseen pakkopaitaan?
Ja äkillisellä liikkeellä tohtori tempasi pahennusta herättävät
korsetit sohvatyynyn alta ja levitteli niitä kauhuissaan aivan kuin
olisi löytänyt jonkin muinaisajan kidutusvälineen.
-- Älä ole mahdoton, Alec. Ei niissä ole mitään piinallista, sillä
tiukat eivät enää ole muodissa, ja nykyään me käytämme vain kauniita
mukavia liivejä. Lapsetkin tarvitsevat kankeita liivejä tukemaan
heikkoa selkäänsä, puolusteli Clara-rouva tarmokkaasti.
-- Minä tiedän sen, ja siksi noilla pikku raukoilla onkin huono selkä
kuten heidän äideillään ennen heitä. Turhaa siitä on väitellä, enkä
minä väittelemään rupeakaan; sanon vain kerta kaikkiaan, että jos
näen korsetit Rosen lähettyvillä, heitän ne oikopäätä tuleen.
Hänen puhuessaan korsetit olivat jo matkalla kohti tuhoaan, mutta
Jessie-rouva tarttui hänen käteensä iloisesti huudahtaen:
-- Älä herran tähden polta niitä. Ne ovat täynnä valaanluita ja
niistä tulee kauhea haju. Anna ne minulle. Minä katson, etteivät ne
enää ole vastuksina.
-- Vai valaanluita! Aikamoinen aita ja rautaiset portinpylväät!
Aivan kuin omat luunne eivät täyttäisi tehtäviään, jos niille vain
annetaan tilaisuus, pauhasi tohtori heittäen haarniskan halveksivasti
pois. Äkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat, ja hän hymyili sanoessaan:
-- Kuulkaas tuota iloa. Sellaista ääntä ei tule keuhkoista, joita
korsetti puristaa.
Hilpeätä naurua kuului Rosen huoneesta, ja tahtomattaan kuulijatkin
hymyilivät, kun välitön ääni kantautui heidän korviinsa.
-- Onko sinulla jokin uusi kuje mielessäsi, Alec? kysyi Plenty-täti
hyväntuulisesti.
-- On, ja toivottavasti pidät siitä. Minä huomasin mitä Clara
puuhasi, ja niinpä suunnittelin täksi päiväksi puvun kilpailemaan
Claran asun kanssa. Minä en suinkaan aio 'kiusata' Rosea, vaan annan
hänen itsensä valita, ja ellen erehdy, hän pitää minun antamastani
puvusta enemmän. Selitän tässä odotettaessa tarkoitukseni, että
osaatte antaa puvulle arvoa. Sain käsiini tämän pienen kirjan ja
huomasin mielihyväkseni, että siinä esitetään järkeviä mielipiteitä
naisten terveellisestä ja kauniista pukeutumisesta. Järkevä
pukeutuminen alkaa alusvaatteista, ja eiköhän naisilla vain ole syytä
iloita, kun heidän kuormaansa tällä tavalla kevennetään.
Puhuessaan Alec-tohtori pani kirjan Plenty-tädin eteen, joka saatuaan
silmälasit nenälleen katseli sitä tarkasti hetkisen ja huudahti
sitten harmistuneena:
-- Hyvä tavaton, nämähän ovat kuin Jamien yöhousut. Et suinkaan
tarkoita, että Rose esiintyisi tuommoisessa puvussa? Se on kerrassaan
mahdotonta enkä minä ikinä suostu siihen!
-- Kyllä minä sitä tarkoitan ja olen varma, että järkevä tätinikin
hyväksyy ne kun huomaa, miten käytännölliset ne ovat, Rose
voi käyttää niiden päällä vaikka kuinka kauniita pukuja. Tämä
flanellinen, yhdestä kappaleesta ommeltu aluspuku ja hame, joka
kiinnitetään liiviin, pitää tytön lämpimänä, eikä hänen tarvitse
raahata päällään vöitä, solkia, poimutuksia tai rypytyksiä. Lihakset
ovat vapaina, sillä ne tarvitsevat tilaa kehittyäkseen. Jos minä voin
sen estää, hänellä ei ole koskaan selkäkipuja eikä muitakaan vaivoja,
joiden te naiset luulette kuuluvan asiaan.
-- Minusta tämä puku ei tosiaankaan ole sopiva, ja olen varma,
että Rose kauhistuu sitä, sanoi Clara-täti, mutta keskeytti äkkiä,
kun näki Rosen ilmestyvän ovelle eikä tämä näyttänyt hiukkaakaan
kauhistuneelta.
-- Tulehan tänne, minun terveysopillinen mallinukkeni, ja anna meidän
ihailla sinua, sanoi setä, ja tyttö astui huoneeseen vallattoman
iloisena, sillä pila selvästikin huvitti häntä.
-- No, tuossa minä nyt en näe mitään erityistä. Siisti,
yksinkertainen puku, joka on hyvää kangasta. Sopii mainiosti, jos
tahdot hänen näyttävän pieneltä koulutytöltä. Mutta muodikas se ei
ole, eikä kukaan viitsi vilkaistakaan tuommoista, sanoi Clara-rouva,
ja hänen mielestään tämä huomautus antoi koko puvulle lopullisen
tuomion.
-- Juuri niin kuin minä tahdoinkin, sanoi pahanilkinen tohtori
hykerrellen tyytyväisenä käsiään. -- Rose näyttää nyt siltä
mikä onkin, ujolta pikku tytöltä, joka ei halua olla kaikkien
töllisteltävänä. Luulen kuitenkin, että järkevät ihmiset, jotka
ymmärtävät panna enemmän arvoa säädylliselle ja yksinkertaiselle
puvulle kuin höyhenille ja muille hepenille, katsovat kernaasti hänen
pukuaan. Käännyhän, Hebeni, ja anna minun virkistää silmääni.
Eipä siinä kuitenkaan ollut paljon näkemistä, se oli sievä
yksinkertainen, pehmeästä lämpimänruskeasta kankaasta tehty puku,
joka ulottui matalakorkoisten kenkien varsiin asti. Hylkeennahkainen,
väljä päällystakki, hattu ja käsineet, punainen liina kaulassa,
kauniit kiharat sidottuina samettinauhalla -- siinä koko asu. Mutta
se oli lämmin ja miellyttävä ja Rose näytti siinä suloiselta kuin
punarinta.
-- Mitä pidät siitä? kysyi tohtori, sillä Rosen mielipide oli hänestä
tärkeämpi kuin kaikkien tätien yhteensä.
-- Se tuntuu oudolta ja keveältä, mutta silti se on lämmin eikä
mikään tunnu olevan tielläni, vastasi Rose hypähtäen niin, että
jalanmyötäiset säärystimet vilahtivat, sillä hän saattoi liikuttaa
nyt jalkojaan vapaasti ja helposti kuin poika.
-- Nyt kai voit juosta pakoon vihaista koiraa ja kävellä reippaasti
kaatumatta nenällesi?
-- Voin mainiosti! Jos koira tulee, hyppään aidan yli näin, ja kun
olen pakkaspäivänä kävelyllä, marssin tällä tavalla...
Rose antautui niin täydellisesti leikkiin, että hyppäsi sohvan
selustan yli, ja sitten hän harppoi pitkän hallin poikki kuin hänen
kenkänsä olisivat olleet sukua seitsemän peninkulman saappaille.
-- Katsos vain! Pue hänet poikien tavalla, niin kohta hän käyttäytyy
kuin poika. Minä inhoan kaikkia noita tarmokkaiden naisten
keksintöjä, puuskahti Clara-rouva, kun Rose tuli juosten takaisin.
-- Muutamat noista järkevistä keksinnöistä ovat syntyneet etevien
muodinluojien aivoissa, ja he haluavat että vaatteenne olisivat
sekä tyylikkäitä että mukavia. Rouva Van Tassel kävi rouva Stonen
luona juuri tuollaisessa puvussa. Van itse kertoi, kun kyselin hänen
rouvansa vointia, ettei tämä makaile enää päiväkausia sohvalla, vaan
puuhailee innokkaasti, ja hänen terveytensä on kohentunut vallan
merkillisesti.
-- Mitä ihmettä sinä puhut! Anna minun katsella vähän tuota kirjaa,
pyysi Clara-täti ja tutki nyt varsin kunnioittavasti malleja, sillä
jos kerran hienostunut rouva Van Tassel käytti noita 'kauheita
kapineita', ei hänenkään sopinut suhtautua niihin ennakkoluuloisesti.
Alec-tohtori katsoi Jessie-rouvaan ja molemmat hymyilivät, sillä
Jessie tiesi salaisuuden etukäteen ja se oli tavattomasti huvittanut
häntä.
-- Minä arvasin, että se auttaisi, sähkötti tohtori. -- Minä en
jäänyt odottamaan, miten rouva Van suhtautuisi asiaan, ja niinpä
minäkin kerran olen muotiasioissa edellä Claraa. Minun väljä pukuni
on jo valmis, ja saat ennen pitkää nähdä minut pallosilla Rosen ja
poikien kanssa, vastasi Jessie-rouva.
Sillä aikaa Plenty-täti oli tarkastellut Rosen asua, sillä tyttö oli
heittänyt pois hattunsa ja takkinsa ja esitteli paraikaa innokkaasti
alusvaatteitaan.
-- Katsos, täti, kaikki kirkkaanpunaista flanellia! Iloisen värinen
pikku alushame ja pitkät sukat, hurjan lämpimät! Febe ja minä olimme
kuolla nauruun, kun minä pukeuduin, mutta minusta nämä vaatteet
ovat kauhean mukavat. Kaikki on käytännöllistä, ei vöitä eikä
nauhoja, voi olla vapaasti ja huoletta. Minä haluan olla siisti,
mutta hienoja ja koreita pukuja täytyy aina varoa ja siihen väsyy.
Sano, täti, pidäthän tästä. Minä olen päättänyt pitää, vaikkapa vain
sedän mieliksi, sillä hän tietää terveydestä enemmän kuin kukaan, ja
pukeutuisin vaikka säkkiin jos hän niin käskisi.
-- En toki käske mitään, Rose. Mutta mieti tarkkaan, vertaa pukuja ja
valitse sitten se, josta pidät enemmän. Minä jätän ratkaisun sinun
terveen järkesi varaan, vastasi Alec-tohtori tuntien voittaneensa
pelin.
-- Tietysti minä otan tämän. Tuo toinen on muodikas ja kieltämättä
sievä, mutta se on hankala ja minä olisin siinä kuin kävelevä nukke.
Olen tädille hyvin kiitollinen, mutta pidän tämän jos vain saan.
Rose puhui sävyisästi, mutta päättävästi, vaikka katsoikin
kaihoisasti toista pukua, jonka Febe oli tuonut arkihuoneeseen.
Clara-täti huokasi, tohtori hymyili ja sanoi herttaisesti:
-- Kiitos, ystäväni! Lue nyt tämä kirja, niin ymmärrät miksi pidän
tätä tärkeänä. Jos tahdot, alan opettaa sinulle ihan uutta ainetta;
puhuit siitä eilen, ja se on paljon tärkeämpää kuin ranska ja
taloudenhoito.
-- Mitä se on, setä? kysyi Rose ottaen kirjan, jonka Clara-rouva
pettyneenä oli heittänyt kädestään.
Vaikka Alec-tohtori oli nelikymmenvuotias, ei hän ollut vielä
unohtanut poikamaista kiusoittelunhaluaan, ja ylpeänä voitostaan hän
ei voinut vastustaa kiusausta härnätä hieman Clara-rouvaa. Siksi hän
vastasi puoliksi vakavana, puoliksi leikillään:
-- Terveydenhoitoa, Rose. Etkö haluaisi opiskella lääketiedettä, että
olisit valmis jatkamaan ammattiani, kun minä sen jätän? Jos sinua
haluttaa, pengon huomisaamuna esille vanhan luurangon, jota itse
aikoinani tutkin.
Tämä oli Clara-rouvalle liikaa, hän sanoi äkkiä hyvästit ja poistui,
ja hänen mielessään myllersivät rouva Van Tasselin uusi puku ja Rosen
uudet opinnot.
19