Kuten Charlie oli ennustanut, saaressa harrastettiin seuraavana
päivänä hauskoja puuhia, ja Rose osallistui niihin innokkaasti, sillä
hän oli päättänyt nauttia täysin siemauksin jokaisesta minuutista.
Aamiaisen jälkeen tehtiin pieni kalastusretki, ja kun päivä yhä
lämpeni, sukelsi koko punainen hummerijoukko mereen, yksinpä
Jessie-tätikin. Alec-setä osasi tehdä vedessä mainioita temppuja, ja
pojat koettivat kilpailla hänen kanssaan voimassa ja taidossa. Rose
ui Alec-sedän turvin rohkeasti syvälle, mutta Jessie-täti polski
rauhallisesti rantavedessä, ja Jamie pulikoi hänen ympärillään kuin
pikku valas emonsa kupeella.
Tuskinpa mikään muu kuin kalakeitto olisi saanut joukon
viekoitelluksi kuiville, mutta tuon perinteisen herkun valmistaminen
vaati kokonaisen komennuskunnan keskitettyä toimintaa. Niinpä
'Vellamon lapset' nousivat rannalle keittopuuhiin.
Asianomaisten mielestä siitä tulikin oivallisin kalakeitto, mitä
milloinkaan on keitetty, ja sitä upposi leiriläisiin uskomaton määrä.
Aterian jälkeen oli lepo tarpeen; jokainen heittäytyi pitkäkseen
telttaan tai nurmikolle, mihin ketäkin huvitti, ja pojat nukahtivat
siinä samassa kuin väsyneet sotamiehet pitkän taistelun jälkeen.
Vanhemmat pääsivät unen päästä kiinni vasta silloin, kun nuoret jo
virkistyneinä nousivat uusiin urotöihin. Päällikön viittauksesta he
lähtivät luolaan, josta löytyi nuolia ja jousia, sotanuijia, vanhoja
miekkoja ja monia muita verrattomia esineitä. Rose istua kyyhötti
kallionkielekkeellä katselemassa historian kohtauksia, joita hänen
etevät serkkunsa taitavasti esittivät. Pikku Jamie istui hänen
rinnallaan, ja 'selitti' vaikeatajuiset kohtaukset.
Saatiin nähdä, kuinka alkuasukkaat surmasivat kapteeni Cookin
kamalalla tavalla, miten kapteeni Kid kätki satumaisen aarteen
keittokattilaan ja ampui molemmat vahdissa olleet villit, jotka yksin
tiesivät salaisen piilopaikan. Sindbad laski maihin koettuaan monia
seikkailuja, ja myrsky heitteli lukemattomia laivoja karille, niin
että koko rannikko oli täynnä pirstaleita.
Rosen mielestä esitykset olivat kerrassaan jännittäviä, ja kun sarja
vihdoin loppui fidzhisaarelaisten villiin tanssiin, johon liittyvä
karjunta säikytti lokit pakosalle, ei Rose enää keksinyt sanoja,
millä ilmaista ihastustaan.
He uivat vielä uudestaan auringon laskiessa ja viettivät illan
kallioilla katsellen loistavasti valaistuja laivoja, kun ne
suuntasivat kulkunsa merelle, tai huvialuksia, jotka verkalleen
palasivat satamaan. Näin loppui leirielämän toinen päivä ja
kaikki menivät aikaisin levolle kootakseen voimia huomisen päivän
juhlallisuuksia varten.
-- Archie, olin kuulevinani, että setä pyysi sinua käymään aamulla
kotona hakemassa tuoretta maitoa ja muuta tarpeellista. Eikös
pyytänytkin?
-- Pyysi kyllä -- entäs sitten?
-- Saanhan minä tulla mukaan? Minulla on hirveän tärkeää asiaa;
tiedäthän kuinka kauhealla kiireellä minut lennätettiin kotoa,
kuiskasi Rose hiljaa sanoessaan serkuilleen hyvää yötä.
-- Kernaasti minun puolestani. Ei Charliellakaan varmaan ole mitään
sitä vastaan.
-- Kiitos! Pidä sitten minun puoliani, kun aamulla pyydän lupaa,
mutta älä puhu asiasta kenellekään muulle kuin Charlielle. Lupaathan?
tiukkasi Rose niin tosissaan, että Archie teki asennon ja lausui
juhlallisesti:
-- Kuu olkoon todistajani.
-- Hiljaa! Selvä on, hyvää yötä! Rose meni tyytyväisenä telttaansa.
-- Hän on kummallinen pikku olento, eikö olekin, Prinssi?
-- Kerrassaan suloinen.
Matkalla telttaan Rose kuuli molemmat huomautukset, ja hän tuumi
unisen loukkaantuneena:
-- Pikku olento, tosiaankin, aivan kuin olisin mikäkin vauva. No,
kylläpä kohtelevat minua kunnioittavammin huomisen jälkeen.
Archie piti todella hänen puoliaan seuraavana aamuna, ja hänen
pyyntöönsä suostuttiin heti, aikoivathan pojat palata saman tien
saareen. Niin he lähtivät rannasta, ja Rose heilutti mietteissään
hyvästiksi saarelaisille, sillä hän oli sankarillisesti päättänyt
näyttää, miten voi unohtaa itsensä ja uhrautua toisen puolesta.
Sillä aikaa kun pojat odottivat maitoa, Rose juoksi Feben luo ja
käski hänen jättää astiainpesun ja pukeutua vähän siistimmin, sillä
hänen piti viedä Alec-sedälle kirje joka selitti, miksi Rose ei
palannut poikien mukana. Febe totteli. Rose meni hänen mukanaan
rantaan ja kertoi pojille, ettei päässyt vielä lähtemään; he voisivat
tulla noutamaan häntä, kun hän ripustaisi parvekkeelle merkiksi
valkoisen vaatteen.
-- Mutta mikset sinä tule nyt? Mitä sinulla on mielessä? Setä
loukkaantuu varmasti, intti Charlie pahoillaan.
-- Tehkää vain niin kuin sanon, setä kyllä ymmärtää ja selittää
teille. Tottele kuten Febekin äläkä kysele turhia. Minulla voi olla
salaisuuksia yhtä hyvin kuin muillakin ihmisillä.
Rose lähti rannasta niin itsetietoisena ja ylväänä, että toiset
katselivat silmät pyöreinä hänen jälkeensä.
-- Hänellä ja sedällä on jokin salajuoni, johon ei voida sekaantua.
Oletko valmis, Febe? Työnnä irti, Prinssi!
Ja he lähtivät takaisin mukanaan kirje, joka tuotti saarelaisille
suuren yllätyksen. Sillä kirje kuului näin:
Rakas setä! Minä jään Feben sijaan täksi päiväksi ja päästän
hänet huvittelemaan. Älä välitä siitä, mitä Febe sanoo, vaan pidä
häntä siellä ja pyydä, että pojat ovat kilttejä hänelle minun
tähteni. Älä luule, että minun on helppoa tehdä näin; päinvastoin
on sangen vaikeaa menettää kaikkein hauskin päivä. Mutta minusta
tuntuu liian itsekkäältä nauttia ja huvitella yksin ja jättää
Febe aivan osattomaksi, siksi minä tahdon antaa tämän pienen
uhrin. Älä kiellä sitä äläkä naura minulle. Vakuutan sinulle,
että teen sen vilpittömästi enkä toivo kiitosta. Sano kaikille
terveisiä
Roselta.
-- Jumala siunatkoon tuota tyttöä, hänellä on kultainen sydän!
Noudammeko hänet takaisin, Jessie, vai annammeko hänen tehdä mielensä
mukaan? kysyi Alec-tohtori, kun ensimmäinen hämmästyksen puuska oli
asettunut.
-- Anna tytön tehdä niin kuin hän itse haluaa äläkä turmele hänen
pientä uhraustaan. Rose on todella tehnyt sen vilpittömästi, tiedän
sen, ja jo hänen takiaan meidän on annettava Febelle mahdollisimman
hauska päivä. Olen varma, että hän on sen ansainnut, sanoi
Jessie-rouva.
Oli vaikea estää Febeä palaamasta heti kotiin, hän selitti, ettei
hänellä voinut olla hauskaa ilman Rosea.
-- Lyön vaikka vetoa, ettei hän pysy päätöksessään, vaan tulee
takaisin jo ennen puolta päivää, sanoi Charlie, ja toiset yhtyivät
mielellään ajatukseen, koska toivoivat Rosen tosiaan tulevan.
Mutta tunti tunnin perään kului, eikä parvekkeelta näkynyt merkkiä,
vaikka Febe niin toivoi. Veneitä kulki paljon, mutta mikään niistä ei
tuonut karkuria takaisin, vaikka rannalta katseli monta silmäparia,
eikö pyöreän hatun peittämiä vaaleita kiharoita jo alkaisi näkyä.
Mutta kun aurinko laski purppuraiseen mereen, lakkasivat kaikki
odottamasta.
-- En todellakaan uskonut, että Rose oli päättänyt asian näin
vakaasti. Luulin hänen toimivan vain mielijohteesta. Tyttö
kulta! Minä koetan korvata hänelle tämän kieltäymyksen ja pyydän
anteeksi, että luulin hänen vaihtaneen osaa Feben kanssa vain
itsetehostushalusta, sanoi Alec-tohtori katuvaisena.
-- Ilotulitusta hän ei voi olla näkemättä, ellei ole niin tylsä, että
piiloutuu jonnekin pimeään putkaan päästäkseen näkemästä sitä, sanoi
Archie, jota oikein harmitti Rosen näennäinen kiittämättömyys.
-- Meidän ilotulitustamme hän kyllä voi seurata mainiosti, mutta
häneltä jäävät näkemättä kaikkein suurimmat ja komeimmat raketit,
jotka sytytetään kukkulalla, ellei isä ole kokonaan unohtanut asiaa,
lisäsi Steve.
-- Minä haluaisin nähdä mieluummin Rosen kuin maailman komeimmankaan
ilotulituksen, sanoi Febe, joka koko ajan oli miettinyt keinoa, miten
päästä pakoon jollakin ohikulkevalla veneellä.
-- Antaa asioiden mennä menoaan. Jos hän voi vastustaa sitä loistavaa
kutsua, jonka hänelle lähetämme, hän on sankaritar, puheli Alec-setä
tyynnyttävästi.
Sillä aikaa Rose vietti kotona päivänsä ahkerassa työnteossa. Hän
auttoi Debbyä, palveli Peace-tätiä ja torjui päättävästi kaikki
Plenty-tädin yritykset lähettää hänet takaisin onnellisten saarelle.
Aamulla oli ollut vaikeata tulla sisään ihanasta ulkoilmasta, missä
liput liehuivat, kanuunat jymisivät, raketit rätisivät ja jokainen
valmistui viettämään riemukasta juhlapäivää -- vaikeata oli ollut
ryhtyä pesemään astioita ja kuunnella Debbyn murinaa ja tätien
valitteluja. Vaikeata oli nähdä päivän kuluvan, kun tiesi kuinka
hauskoja hetkiä vietettiin salmen toisella puolella ja kuinka yksi
ainoa sana olisi voinut viedä hänet sinne.
Mutta kaikkein raskainta oli kun tuli ilta, jolloin Peace-täti
nukkui, Plenty-tädillä oli vieraita salissa, Debby oli istahtanut
portaalle ihailemaan ilotulitusta eikä pienellä palvelustytöllä ollut
muuta tehtävää kuin istua yksin parvekkeella ja katsella, kuinka
monet raketit lensivät kohti korkeuksia kaupungin joka puolelta.
Ilmassa kuului ihanaa soittoa ja kirkkaasti valaistut veneet ja
laivat kulkivat edestakaisin, kaikki täynnä iloisia ihmisiä. Silloin
kyynel tai parikin pirahti sinisiin silmiin, ja kerran kun oikein
loistava raketti valaisi hetken saarta niin että Rose kuvitteli
näkevänsä siellä seisovat teltatkin, kiharainen pää painui kaidetta
vasten ja vasta puhjennut intiankrassi kuuli huokauksen:
-- Kunpa siellä edes joku kaipaisi minua!
Kyynelet kuivuivat kuitenkin pian, ja innoissaan Rose katseli miten
kukkula ja saari kilvan vastasivat toisilleen. Häntä nauratti, kun
hän kuvitteli, kuinka kiireissään pojat touhusivat ehtiäkseen vastata
kilpailijan rakettitulvaan. Silloin kuului hänen vierestään yhtäkkiä
Mac-sedän ääni:
-- Tule, Rose, pane jotain lämmintä päällesi ja lähde mukaan. Minä
tulin hakemaan Febeä, mutta tädit sanoivat, että hän on saaressa,
ja nyt minä haluan viedä sinut. Fun odottaa venerannassa. Olen
järjestänyt yhden ilotulitusnumeron erityisesti sinua varten ja olen
oikein pahoillani, jollet tule katsomaan sitä.
-- Mutta setä, Rose aloitti tuntien, että hänen tänään tulisi
kieltäytyä kaikesta ilosta. -- Ehkä...
-- Tiedän, ystäväiseni, minä tiedän kaiken, täti kertoi. Mutta
kukaan ei tällä hetkellä tarvitse sinua niin paljon kuin minä, ja
siksi vaadin sinua tulemaan, sanoi Mac-setä, joka näytti kiirehtivän
kovasti, mutta oli silti tavallistakin ystävällisempi.
Niinpä Rose lähti sedän mukaan. Pieni kiinalainen oli koreine
lyhtyineen odottamassa, että saisi auttaa hänet veneeseen, ja Rose
oli katketa naurusta, kun Fun koetti kehnolla englannintaidollaan
ilmaista tunteitaan. Kaupungin kellot löivät yhdeksän, kun he tulivat
lahden suulle. Saaren ilotulitus näytti loppuneen, sillä yksikään
raketti ei vastannut viimeiseen roomalaiseen kynttilään, joka säkenöi
kukkulalla.
-- Meidän ilotulituksemme on loppunut, mutta se jatkuu vielä monessa
paikassa kaupungissa. Kyllä se on kaunista, sanoi Rose kietoen
vaippaansa tiukemmin ympärilleen ja katseli ihastuneena näytelmää.
-- Toivottavasti poikia ei ole kohdannut mikään odottamaton vastus,
Mac-setä mutisi, mutta lisäsi mielissään myhäillen, kun näki sakenen
leimahtavan: -- Ei, siinä se nyt tulee! Katsohan, Rose. Pian saamme
nähdä mitä pidät siitä; se on tehty sinun kunniaksesi.
Rose katsoi tarkkaan ja näki sakenen kasvavan kultaiseksi
maljakoksi, josta nousi vihreitä lehtiä, ja näiden keskeltä kohosi
karmosiininpunainen loistava kukka hehkuen kuin sädehtivä kruunu.
-- Setä, onko se ruusu? Rose kysyi taputtaen ihastuksesta käsiään.
-- Ruusupa tietenkin! Katsohan tarkemmin ja koeta arvata, mitä nuo
merkitsevät, sanoi Mac-setä nauraa kihertäen innoissaan kuin pikku
poika.
Maljakon alapuolelta kohosi valokuvioita, jotka aluksi näyttivät
purppuranpunaisilta luudilta, mutta Rose arvasi, mitä ne
tarkoittivat. Seisten suorana veneessä ja pitäen kiinni sedän
olkapäästä Rose huudahti haltioissaan:
-- Ohdakkeita, setä, Skotlannin ohdakkeita! Niitä on seitsemän --
yksi kutakin poikaa kohden. Ja ruusu tarkoittaa minua. Voi miten
hieno keksintö! Rose nauroi niin, että lysähti veneen pohjalle ja
tähysti sieltä taivaalle, kunnes loistava näytös oli ohi.
-- Se oli kyllä soma keksintö, minäkin voin onnitella siitä itseäni,
sanoi Mac-setä tyytyväisenä, kun ilotulitus oli onnistunut niin
hyvin. -- Menetkö sinä nyt saareen vai viemmekö sinut takaisin
kotiin, tyttöseni? hän lisäsi nostaen Rosen pystyyn, ja hänen äänensä
oli niin sydämellinen, että Rose otti setää kaulasta ja antoi hänelle
suukon.
-- Menisin kotiin. Ja kiitoksia oikein paljon tästä ihanasta
ilotulituksesta, jonka järjestit minulle. Olen niin iloinen siitä,
että taidan nähdä ensi yönä untakin raketeista, vastasi Rose
varmasti, vaikka loikin kaihoisan silmäyksen saareen, sillä vene
oli niin lähellä rantaa, että he tunsivat ruudin hajua ja näkivät
varjojen liikkuvan edestakaisin.
He palasivat siis kotiin, ja Rose nukahti tunnustaen itselleen:
-- Se oli vaikeampaa kuin osasin aavistaakaan, mutta olen hyvilläni,
että jaksoin kestää sen, enkä pyydä muuta palkintoa kuin että Febellä
olisi ollut hauskaa. Se on minun rehellinen toivomukseni.
11