-- Setä, voitko lainata kymmenen centtiä? Minä maksan ne takaisin
heti, kun saan taskurahani, sanoi Rose samana iltana syöksyen setänsä
luo kirjastoon.
-- Enköhän minä voi. En vaadi korkoja eikä sinun tarvitse pitää
kiirettä maksamisella. Tule tänne järjestämään minun kanssani
kirjoja, ellei sinulla ole hauskempaa tehtävää, tohtori vastasi ja
ojensi tytön pyytämän lantin.
-- Tulen heti paikalla takaisin. Olisin jo kauan sitten järjestänyt
kirjani, mutta en ole uskaltanut koskea niihin, sillä sinä pudistat
aina päätäsi kun luen.
-- Pudistan päätäni silloinkin kun kirjoitat, jos kynänjälkesi on
aina sellaista kuin tämä luettelo.
-- Tiedän että se on kurja, mutta minulla oli kauhea kiire silloin,
ja niin on nytkin, sanoi Rose lentäen tiehensä iloissaan, kun pääsi
kuulemasta nuhteita.
Mutta ei hän niin helpolla selvinnyt, sillä kun hän palasi
kirjastoon, setä katseli vielä otsa rypyssä hänen tuhertamaansa
kirjaluetteloa ja kysyi totisena osoittaen epävakaista ja horjuvaa
riviä:
-- Onko tämä "Kannattava puutalous", neitiseni?
-- Ei, se on "Kadotettu paratiisi".
-- Hyvä. Aloinkin jo luulla, että aiot keskittää opiskelusi
metsätalouteen. Hm, selvästi huomaa, ettei neiti Power opettanut
teille niin vanhanaikaista ainetta kuin kauno- ja oikeinkirjoitusta.
Katsopas näitä Plenty-tädin muistiinpanoja ja huomaa, miten selvää
ja kaunista tuo käsiala on. Täti on käynyt aikoinaan tyttökoulua, ja
siellä opetettiin vain muutamia tarpeellisia aineita, mutta ne sitten
perusteellisesti. Luvalla sanoen, minusta se on järkevämpää kuin tuo
pinnallinen näpertely monien muka hienojen aineiden parissa, kun
mitään ei opita kunnolla.
-- Minua kyllä pidettiin koulussa etevänä, puolustautui Rose aika
loukkaantuneena. -- Me Lulun kanssa oltiin kaikkein parhaat,
varsinkin ranskassa ja musiikissa.
-- Niinpä kai, mutta jollet sinä tiedä ranskan kieliopista enempää
kuin oman äidinkielesi säännöistä, niin loisto ei tainnut olla aivan
aitoa, kultaseni.
-- Miten niin? Kyllä me luimme englannin kielioppia, ja minä osaan
mainiosti jäsentää lauseita. Meidän piti aina näyttää taitojamme, kun
kouluun tuli vieraita. Kai minä puhun englantia yhtä oikein kuin kuka
muu tahansa.
-- Aivan, mutta me puhummekin kaikki liian huolimattomasti. Mietipäs
onko oikein sanoa: "Me Lulun kanssa oltiin kaikkein parhaat."
Rose ravisti närkästyneenä kiharoitaan ja puraisi huultaan, mutta
tunnusti kuitenkin itselleen, että oli väärässä ja sanoi nöyrästi
murjotettuaan vähän aikaa:
-- Minun olisi kai pitänyt sanoa: "Lulu ja minä olimme kaikkein
parhaat."
-- Kiitos! Katso, en minä halua asettua miksikään esikuvaksi; sinä
saat vapaasti oikaista lauseitani, tapojani ja käytöstäni joka kerta,
kun arvelet minun olevan väärässä. Minä olen kiertänyt maailmaa
vuosikausia ja käynyt siellä huolimattomaksi, mutta tahtoisin että
sinusta tulisi hyvin kasvatettu, vaikka et tänä koevuotenamme oppisi
kuin alkeet. Meidän pitää olla perinpohjaisia, vaikka se kävisikin
hitaasti.
Setä puhui niin vetoavasti ja näytti niin vakavalta, ettei Rose
voinut olla istahtamatta hänen tuolinsa käsinojalle. Ja Rose sanoi
katuvana:
-- Anteeksi että nyrpistelin, vaikka minun pitäisi kiittää sinua
kaikesta vaivasta, jota minun takiani näet. Tietysti sinä olet
oikeassa siinäkin, mitä sanoit perinpohjaisuudesta. Koulussa kaikki
saksat ja ranskat, historiat ja matematiikat, kieliopit ja musiikit
pyörivät hullunmyllyä minun aivoissani, joskus tuntui kuin pää
halkeaisi. En ollenkaan ihmettele, että sitä niin kauheasti pakotti,
hän jatkoi aivan kuin tuon hullunmyllyn muisto olisi vieläkin
pyörryttänyt.
-- Neiti Powerin opistoa pidetään erinomaisena kouluna, ja se
olisikin varmaan hyvä, jos neiti Power ei ahtaisi oppilaitaan täyteen
kuin kiitosjuhlan kalkkunat, vaan ravitsisi heitä luonnollisella
ja terveellisellä tavalla. Se on meillä melkein kaikissa
kouluissa vikana, ja päänsärkyä riittää kunnes keksimme paremmat
opetusmenetelmät.
Tämä oli Alec-tohtorin keppihevosia, ja Rose pelkäsi hänen jatkavan
pitkään, mutta tohtori hillitsi ajoissa itsensä. Hän otti taskustaan
kukkaron ja sanoi:
-- Mac-setä antoi kaikki sinun asiasi minun hoitooni, ja tässä on
taskurahasi tältä kuulta. Sinä kai hoidat itse pienen kirjanpitosi,
vai kuinka?
-- Kiitos. Sain kyllä Mac-sedältä tilikirjan kun menin kouluun
ja kirjoitin siihen kaikki menot, mutta en saanut koskaan lukuja
täsmäämään. En osaa käsitellä numeroita, sanoi Rose penkoen
pöytälaatikostaan tilikirjaansa, jota ei millään olisi kehdannut
näyttää.
-- Saattaa olla niin. Mutta numerot ovat hyvin tärkeitä, ja koska
sinäkin kerran saat paljon laskeaksesi, eikö olisi viisainta, että
oppisit pitämään huolta pienistä rahoista, ennen kuin suuret summat
panevat pääsi pyörälle?
-- Minä toivoin, että sinä hoitaisit kaikki nuo ikävät asiat.
Täytyykö minun kiusata itseäni niillä? Numerot ja laskut kammottavat
minua.
-- Minä hoidan niitä kunnes tulet täysi-ikäiseksi, mutta tarkoitan,
että sinun pitää myös itsesi ymmärtää, kuinka omaisuuttasi hallitaan;
silloin et ole riippuvainen toisten ihmisten rehellisyydestä.
-- Mutta setä! Luuletko etten uskoisi sinulle miljoonia ja biljoonia,
jos minulla olisi? huudahti Rose, jota moinen viittauskin loukkasi.
-- Mutta minä voisin joutua kiusaukseen. Holhoojille on usein käynyt
niin, ja siksi on parasta, että pidät minua silmällä. Siksi sinun
myös täytyy oppia ymmärtämään kaikkea, mikä koskee numeroita, tohtori
vastasi avaten oman siistin tilikirjansa.
Rose kurkisti siihen hänen olkapäänsä yli, katsoi sitten omaa
sotkuista kirjaansa ja huokasi epätoivoisena.
-- Kun sinä lasket menosi, tapahtuuko sinulle koskaan, että rahaa on
enemmän kuin aluksi.
-- Ei. Tavallisesti minulla on vähemmän. Käykö sinun päinvastoin?
-- Käy. On oikein ihme, etten erehdyksessäkään saa oikeata summaa.
-- Ehkä minä voin auttaa sinua, sanoi Alec-setä asiallisesti.
-- Kai se on parasta. Jos minun kerran täytyy pitää kirjanpitoa,
se on saatava oikein alkuun. Et saa nauraa! Tiedän olevani hirveän
tyhmä, ja minua hävettää, kun tämä kirja on tämän näköinen, mutta
en saanut pidetyksi sitä kunnossa. Ja Rose ojensi hämillään sedälle
sotkuisen vihkonsa. Hän oli syvästi kiitollinen, kun setä ei
nauranut, vaan sanoi asiaan paneutuen:
-- Dollarit ja centit ovat menneet hieman sekaisin. Jos minä oikaisen
ne, tilinpäätös täsmää varmasti.
Kun Rose seisoi setänsä vieressä ja katseli, kuinka helposti ja
nopeasti tämä sai sekasotkun järjestykseen, hän päätti etsiä
vanhan laskuoppinsa ja opetella perin pohjin neljä laskutapaa sekä
kokonaisilla että murtoluvuilla, ennen kuin lukee ainoatakaan
haltijatarsatua.
-- Setä, olenko minä rikas tyttö? Rose kysyi äkkiä sedän
kirjoittaessa numeroita sarakkeisiin.
-- Sanoisin sinua pikemminkin köyhäksi, juurihan tässä olit
pyytämässä lainaa.
-- Se oli sinun syysi, kun unohdit antaa taskurahani. Mutta ihan
totta, rikastunko minä ajan oloon?
-- Pelkään että rikastut.
-- Minkä tähden sinä pelkäät?
-- Ei ole hyvä omistaa liian paljon rahaa.
-- Mutta voinhan minä antaa sitä muille; se on rikkauden hauskin
puoli.
-- Hauskaa että ajattelet noin, sillä sinä voit tehdä todella paljon
hyvää omaisuudellasi, jos vain ymmärrät käyttää sitä oikein.
-- Opeta sinä minua, ja sitten kun olen aikuinen, perustetaan koulu,
jossa opetetaan vain kolmea ainetta, mutta oikein perusteellisesti.
Kaikki lapset syövät siellä pelkkää kaurapuuroa ja tyttöjen
vyötärönmitta on ainakin metri, sanoi Rose vallattomasti.
-- Sinä olet nenäkäs vekara hyökätessäsi kimppuuni tuolla tavalla
juuri kun ensimmäisen kerran koetan sinua opettaa. No viis siitä,
varaanpa sinulle ensi kerraksi oikein katkeria pillereitä.
-- Huomasin että sinua naurattaa salaa, ja annoin sinulle
tilaisuuden. Hyvä herra, nyt olen taas kuuliainen oppilas ja teen
kiltisti tehtäväni.
He nauroivat kumpikin, ja Rose sai kirjanpidon oppitunnin, joka jäi
hänen mieleensä.
-- Tulehan lukemaan minulle ääneen. Silmäni ovat väsyneet ja istun
oikein mielelläni tässä takan ääressä, kun ulkona sataa taivaan
täydeltä ja Jane-täti pitää luentoa yläkerrassa, sanoi Alec-setä, kun
edellisen kuun tilinpäätös oli saatu valmiiksi ja uusi sivu siististi
aloitettu.
Rosesta oli hauskaa lukea ääneen. Hän haki Dickensin "Nicholas
Nicklebyn" ja luki siitä Kenwigsin neitien ensimmäisestä
ranskantunnista. Hän koetti parhaansa ja toivoi, ettei osoittautuisi
ääneenlukijana yhtä taitamattomaksi kuin kaikessa muussa.
-- Vieläkö minä jatkan? hän kysyi nöyrästi, kun luku loppui.
-- Jatka toki, ellei sinua väsytä. On oikein nautinto kuunnella
sinua, sillä luet mainiosti, vastasi setä.
Rose punastui ilosta. -- Oletko tosiaan sitä mieltä, setä? Se on
hauskaa! Isä opetti minua, ja minä luin hänelle usein tuntikausia,
mutta arvelin, että hän kuunteli mielellään vain siksi, että piti
minusta niin paljon.
-- Niinhän minäkin pidän, mutta sinä luet todella harvinaisen hyvin.
Istu tähän mukavasti, siinä näet paremmin, ja minä voin nykäistä
sinua kiharoista, jos luet liian nopeasti. Alec-tohtori veti tytön
luokseen niin isällisen hellästi, että Rosesta tuntui helpolta
rakastaa häntä.
Toinen luku oli juuri lopetettu, kun vaunujen jyrinä ilmoitti, että
Jane-täti oli lähdössä kotiin. Ennen kuin he ehtivät eteiseen, täti
ilmestyi sadetakkiin kääriytyneenä ovelle kuin mikäkin kummallinen
muumio, hänen silmälasinsa vain kiilsivät kuin kaksi välkkyvää
kissansilmää.
-- Enkös minä arvannut! Lellittelemässä lasta pilalle ja luettamassa
hänellä yömyöhään ties mitä roskaa. Kai sinä ymmärrät, minkä vastuun
olet ottanut kantaaksesi, Alec, hän sanoi tuntien julmaa tyydytystä,
kun asiat näyttivät menevän juuri siihen suuntaan kuin hän oli
ennustanutkin.
-- Minä tajuan vastuuni sangen selvästi, vastasi tohtori ja vilkaisi
hartioitaan surkuhupaisesti kohauttaen Rosen iloisiin kasvoihin.
-- Ikävää nähdä ison tytön tuhlaavan tuolla tavalla kallista aikaa.
Katsopas, minun poikani ovat lukeneet koko päivän, ja Mac on varmaan
vieläkin kirjojensa ääressä. Sinä sitä vastoin et ole tänne tulosi
jälkeen opiskellut mitään.
-- On minulla ollut tänäänkin neljä oppituntia, vastasi Rose
yllättäen.
-- Sehän hauskaa kuulla. Mitä sinä olet opiskellut? Rose vastasi
hiukan epäröiden:
-- Merenkulkua, maantiedettä, kielioppia, laskentoa ja... lisäksi
luonteenkasvatusta.
-- Merkillisiä aineita. Tekisipä mieleni tietää, mitä olet oppinut
tuosta kaikesta.
Rosen silmät välähtivät vallattomasti ja vilkaisten veitikkamaisesti
setäänsä hän vastasi:
-- En tietenkään jaksa selostaa kaikkea, mutta olen kerännyt
Kiinasta muutamia hyödyllisiä tietoja, joista sinäkin olet varmaan
kiinnostunut. Tiedän esimerkiksi, että parhaita kiinalaisia
teelaatuja ovat Lapsing Soutshong, Assamin Pekoe, kukkiva Pekoe,
verraton Aukoe, tuoksuva Kaper, Fadral, musta Kongou, ja vihreä
Twanki. Shanghai on Huangpu-joen varrella. Hongkong on 'saari, jota
ympäröi suolaton vesi'. Singapore on 'Leijonakaupunki'. Monet
kiinalaiset asuvat veneissä, ja he juovat teensä pikkuriikkisistä
kulhoista. Tärkeimmät tuotteet ovat posliini, tee, kaneli, silkki,
tupakka, tina ja oopiumi. Kiinassa on ihania temppeleitä, ja
Kantonissa säilytetään pyhiä sikoja, niitä on yhteensä neljätoista,
hyvin isoja ja kaikki sokeita.
Tämän erinomaisen tiedonnäytteen vaikutus oli kerrassaan
suurenmoinen. Se vei tuulen Jane-tädin purjeista; purkaus oli
niin äkillinen, vaihteleva ja odottamaton, ettei täti keksinyt
sanaakaan vastaukseksi. Kiiltävät silmälasit tuijottivat hetkisen
Rosea, sitten kuului nopeasti: -- Ai todellakin! Ja arvon rouva
kiiruhti vaunuihinsa ja ajoi tiehensä aika lailla hämillään ja aivan
kuohuksissaan.
Vielä enemmän hän olisi raivostunut, jos olisi nähnyt, kuinka
parantumaton lankomies otti Rosea vyötäisiltä ja tanssi hänen
kanssaan riemupolskaa ympäri salia iloissaan siitä, että vihollisen
patteri oli ainakin siksi kertaa vaiennettu.
9