Mrs. Edgecombe nosti polvistuvan ylös ja suuteli häntä otsalle
sanoessaan:
»Kas niin, nyt juttelemme asiasta kaupan kannalta. Minä matkustaisin
mieluimmin Wienistä jo ylihuomenna. Voitteko heti tulla luokseni?»
»Oh, en tiedä, minun täytyy kysyä johtajalta. Minut on palkattu
kuukauden irtisanomisajalla...»
»Sen voi helposti järjestää. Me ajamme yhdessä Bogner-kadulle, ja minä
puhun — miten sanoittekaan? — johtajanne kanssa. Korvaussumma...»
»Minulla ei ole säästöjä», keskeytti Hanna.
»Se kuuluu minulle. Minähän teidät ryöstän häneltä, siis minun tulee
maksaa korvaussummakin. Ja koska on puhe rahoista, kysyisin, miten
suuren palkan te tahdotte?»
»Te laskette leikkiä, armollinen rouva. Mitä vaan tahdotte antaa
minulle...»
»Hyvä: olin aikonut tarjota esilukijalleni sata guldenia kuukautta
kohden. Mutta silti on minulla oikeus silloin tällöin avustaa
pukujen hankinnassa, sillä minusta on hauskaa nähdä nuoria tyttöjä
hyvinpuettuina...»
Mrs. Edgecombe soitti.
»Pyytäisin vaunut!» sanoi hän saapuneelle palvelijalle. Sitten hän
kutsui kamarineitsyensä.
»Tuo hattuni ja olkaliinani. Näettekö miten päättäväisesti toimin»,
sanoi hän sitten Hannaan kääntyen. »Nyt ajamme suoraa päätä kamalan
johtajanne luo.»
»Entä mitä teemme näille?» Hanna pani hymyillen kätensä kotelon päälle.
»Nämä viisi tai kuusi pitsilaitetta pidämme kaikki. Niistä laitamme
kumpikin vastustamattomia koristeita; ja johtajanne on myöntyväisempi,
jos ostamme ne kaikki.»
»Kuka tietää? Ehkä hänestä silloin tuntuu, että olen erinomainen
toimessani», sanoi Hanna leikkisästi.
»Ellei hän heti vapauta teitä, niin jätän hänelle takaisin kaikki
tavarat, enkä enää koskaan tee kauppoja hänen luonaan.»
Palvelija ilmoitti vaunujen ajaneen portaiden eteen.
»Tulkaa nyt, neiti! Minä olen valmis.»
Miten paljon keveämmällä mielellä Hanna menikään portaita alas kuin oli
tullut ylös! Nyt häämötti tulevaisuus taas lukemattomine yllätyksineen
hänen edessään, nyt hän jälleen sai kuulua jollekin.
Vaunut pysähtyivät muotiliikkeen eteen. Mrs. Edgecombe ja Hanna
astuivat sisään. »Johtaja» näkyi tulevan hyvin ymmälle nähdessään
myyjättärensä tulevan yhdessä liiketuttavan kanssa.
»Minä tulen maksamaan pitsit, jotka tänään olette lähettänyt
nähtävikseni. Sitäpaitsi tahtoisin mielelläni puhua kanssanne eräästä
toisestakin asiasta...»
»Olen kokonaan käytettävänänne.»
Mrs. Edgecombe esitti tarjouksensa. Kauppias ei tehnyt vaikeuksia, ja
Hanna sai kohta eronsa.
»Minä otan teidät siis kohta mukaani, hyvä neiti», sanoi vanha rouva.
»Tulkaa kanssani!»
Hanna sanoi ystävälliset jäähyväiset johtajalle ja tovereilleen ja
seurasi suojelijaansa vaunuihin.
»Mitä minun nyt tulee tehdä?» kysyi hän.
»Nouskaa vaunuihin, niin puhelemme siitä matkalla.»
Hanna totteli.
»Nyt kai te mielellänne ajatte kotiin hyvästelemään ystäviänne ja
hakemaan tavaroitanne», sanoi Mrs. Edgecombe, niin pian kuin vaunut
lähtivät liikkeelle. »Jos tahdotte, niin sanokaa osoite kuskille ja
me ajamme sinne yhdessä. Taikka ehkä te mieluummin toimitatte asianne
yksin? Silloin voitte jättää minut hotelliin ja jatkaa matkaanne
asuntoonne... mutta vain palataksenne pian takaisin uuteen kotiinne.»
»Minulla ei ole ystäviä, joille sanoisin jäähyväiset; asun vieraiden
ihmisten luona, ja tavarani ovat pian kootut. Tulkaa kanssani,
armollinen rouva... ymmärrän hienotunteisuutenne tahtoessanne lähettää
minut yksinäni asuntooni, kysymättä edes osoitetta — mutta tahtoisin
esiintyä vähemmin salaperäisesti edessänne, joten, ellei teitä väsytä,
ajakaamme sinne yhdessä...»
»Mielihyvällä. Sanokaa kuskille minne ajaa.»
Hanna kumartui ulos ikkunasta ja ilmoitti kadun ja talon numeron.
»Te olette liian hyvä minulle», sanoi hän uudelleen istuutuessaan.
»Toivon meidän tulevan hyviksi ystäviksi», vastasi Mrs. Edgecombe
hymyillen. »Onko teistä hauska matkustaa?»
»Saada matkustaa on aina ollut toivoni.»
»Silloin tulee se toivo toteutumaan. Minulla on aikomus oleskella pari
vuotta matkoilla. Me tulemme matkustamaan halki Italian ja Espanjan,
ehkäpä suuntaamme matkamme Kairoon, Konstantinopoliin ja Jumala tiesi
minne... ja sitten minä ostan... me ostamme jossain kauniissa seudussa
pienen talon ja vietämme siellä loppupäivät... ellei pikku ystäväni
sitä ennen mene naimisiin.»
Hanna pudisti päätään.
»Se ei tule tapahtumaan, se on varmaa.»
»Ei sitä voi koskaan tietää.»
»Oi, sen voisin vaikka vannoa. Nyt olemme perillä. Tahdotteko odottaa
minua tai tulla kanssani kolmanteen kerrokseen, armollinen rouva?»
»Jos se on teille yhdentekevää, niin tulen kanssanne. Alpeille nousu
kuuluu ohjelmaani, joten kolmanteen kerrokseen nouseminen ei saa minua
pelottaa.»
Hanna koputti oveen tultuaan perille. Palvelustyttö avasi. Hän
oli juuri pesemässä kyökinlattiaa. Hän siirsi ämpärin ja saippuan
syrjään tehdäkseen tilaa. Hanna katsahti Mrs. Edgecombeen ikäänkuin
anteeksipyytäen.
»Mitenkä te pääsette tästä, armollinen rouva? Te tulette aivan märäksi.»
»Ei tee mitään», vastasi Mrs. Edgecombe ja nosti laahustintaan sekä
astui sisään. »Missä teidän huoneenne on?»
»Meidän täytyy mennä isäntäväkeni huoneen kautta.»
»Silloin kai minä häiritsen?»
»Minä kysyn.» Hanna avasi oven.
»Eräs vieras rouva on kanssani, hyvä luutnantinrouva; saammeko mennä
tämän kautta?»
»Kyllä, kyllä.»
Mrs. Edgecombe astui sisään Hannan kanssa. Toinen naisista istui
ompelukoneen ääressä; toinen oli polvillaan lattialla täydessä touhussa
purkaen erästä matkakirstua.
»Suokaa anteeksi», sanoi Mrs. Edgecombe, »älkää antako häiritä itseänne
— minä menen vain neidin luo.»
»Tässä on huoneeni», sanoi Hanna ja sulki oven perässään.
»Lapsi raukka, miten täällä on epämiellyttävää! Ja nuo molemmat
naiset näyttävät niin köyhiltä. Te puhuttelitte toista heistä
luutnantinrouvaksi. Kertokaa minulle heistä vähän.»
Hanna kertoi minkä tiesi. Hän kertoi sairaasta pojasta, huolista ja
uhrautuvaisuudesta, ja hänen silmänsä vettyivät.
»Minun muuttoni tulee heille kovaksi iskuksi, sillä, heidän ei ole
niinkään helppoa saada vuokralaista tähän huoneeseen; herraa he eivät
voi ottaa, koska hänen täytyisi kulkea heidän huoneensa läpi; minussa
he kadottavat pienen, mutta sittenkin jotain merkitsevän tulolähteen.»
Mrs. Edgecombe huokasi.
»Maailmassa on kovin paljon surullista. Missä tavaranne ovat, rakas
lapsi? Pakatkaa nyt tavaranne, niin annamme kantaa matka-arkkunne
vaunuihin.»
Hanna punastui. »Minulla on ainoastaan pieni käsilaukku liinavaatteita
varten... ainoa leninkini on ylläni...»
»Sitä pikemmin on kaikki tehty. Jätän teidät rauhaan ja menen sillä
välin sopimaan huoneen jättämisestä emäntänne kanssa.»
Mrs. Edgecombe meni ulommaiseen huoneeseen. Molemmat naiset olivat
vielä samassa asennossa. Ompelukone rämisi, ja matkakirstusta ilmestyi
vanhoja vaatteita ja talouskaluja.
»Ei mitään, ei mitään!» huokasi hän. »En löydä edes vanhaa almanakkaa.»
»Suokaa anteeksi», sanoi Mrs. Edgecombe. »Voinko saada puhua kanssanne
hetkisen? Tai onko teillä hyvin kiire tuon kirstun purkamisen kanssa?
Matkustatteko pois?»
»Oh, en, minä vain etsin jotain vanhaa kirjaa; poika parkani haluaisi
niin lukea jotain. Olkaa hyvä ja istukaa.»
Mrs. Edgecombe istuutui. »Teidän poikanne on sairas?» kysyi hän
osaaottavasti. »Teidän vuokralaisenne kertoi sen minulle.»
»On, hän on rampa, poika parka.»
»Eikö kylpymatka auttaisi?»
Luutnantinrouva pudisti päätään.
»En tiedä... eikä meillä olisi siihen varaakaan. — Te tahdotte
varmaankin puhua kanssani vuokralaisestani? Hän on herttainen ja hyvä
tyttö.»
»Tahdoin ainoastaan ilmoittaa teille, että hän tulee jättämään
huoneensa, minä otan hänet luokseni.»
»Oi, mitenkä ikävää!»
»Saanko tietää, paljonko hän on maksanut huoneestaan?»
»Kymmenen guldenia kuukaudessa.»
»On selvää, että näin äkillisesti irtisanottaessa huoneesta maksetaan
vuokra vielä jonkun aikaa eteenkinpäin?»
»En voi sitä kieltää.»
»Sallitte kai minun sitten järjestää asian heti.»
Mrs. Edgecombe otti kukkaronsa taskusta ja sieltä kaksi seteliä.
Sitten hän repäisi muistikirjastaan lehden ja kääri siihen setelit,
joita naiset luulivat kahdeksi viiden guldenin seteliksi, mutta
jotka yhteensä tekivätkin kaksisataa guldenia, — ja kirjoitti sitten
lyijykynällä kääreeseen: »Kylpymatkaa varten.» Hän pani tämän pienen
paketin viereisellä pöydällä olevaan ompelukoriin.
Hanna tuli sisään matkalaukku kädessä.
»Nyt olen valmis», sanoi hän.