Surun valtaamana ja katkerin mielin Hanna rypisti kirjeen. Sen
kirjoittaja oli varmaankin ylpeillyt siitä. Sehän osoitti arvokkuutta,
oikeutettua ankaruutta, ja oli samalla jumalallisen oikeuden mukainen
rangaistus. Kenraalitar varmaankin onnitteli itseään osoittamastaan
luonteenlujuudesta. Ehkä hän hetkisen oli taistellut ja toivonut
voivansa ojentaa rukoilevalle kätensä, mutta oli sitten voittanut
heikkoutensa ja ilmituonut oikeutetun ylenkatseensa.