Hanna ei poistunut moneen päivään huoneestaan. Hänen mielensä oli
mitä synkin. Pettyneet toiveet, teatteritoimistosta saamansa surkeat
havainnot herättivät jälleen eloon uinuvat omantunnontuskat.
Itsemurhanajatuksia ei hänellä enää ollut — ne hän oli ainiaaksi
voittanut — mutta hän luuli, tuntiessaan itsensä sairaaksi, kuoleman
vapaaehtoisesti lopettavan hänen tuskansa. Hänen ajatuksensa
keskittyivät jälleen vainajan ympärille, ja maatessaan siinä
puolihorroksissa, kuumehoureissa hän toisti lakkaamatta hiljaa:
»Odota, armahin, minä tulen!»
Mutta hänen ei sallittu kuolla. Hän tuli pian terveeksi. Ravintolan
palvelijatar oli hyväntahtoisesti hoitanut häntä, tuonut hänelle teetä
ja valvonut öitä hänen luonaan.
Hän sai uutta elämänrohkeutta ja halua taistella. Kahdeksan päivää
onnettoman käyntinsä jälkeen tohtori Süssherzin luona hän lähti uudelle
vaellusretkelle.
Häntä harmitti epäkäytännöllinen ja mieletön päähänpistonsa antautua
näyttelijättäreksi. Tuliko onnettoman naisen, joka ainoastaan
äärimmäisyyteen saakka siveellisen elämän kautta saattoi omissa
silmissään kohottaa kadottamansa arvon, heittäytyä teatterielämän
kirjavaan hyörinään, alkaa lahjojaan kehittämättä ja varoja vailla
kilpailla parempiosaisten näyttelijättärien kanssa suosiosta? Entä
mahdollisuus, että hänet tunnettaisiin... Mutta kotiopettajattaren
toimi, se olisi jotain toista. Siihenhän hänellä olisi monta
edellytystä. Hänen suuri kielitaitonsa ja musikaaliset taipumuksensa
olivat harvinaiset. Tällä alalla hän voisi helposti saada paikan ja
elää piiloutuneena hiljaiseen maalaiskotiin tai joutua ulkomaille. Ei
kukaan saattaisi tuntea häntä. Ehtymättömällä ahkeruudella ja kovalla
velvollisuuksiensa täyttämisellä hän saisi osakseen kunnioitusta, hän
voisi antaa arvoa itselleen, eikä enää joutuisi sellaisten loukkausten
alaiseksi kuin vihatun Süssherzin luona käydessään.
Tällaiset ajatukset ja mietteet pyörivät Hannan mielessä hänen
kävellessään »kansainväliseen koulutoimistoon».
Pian hän saavuttikin matkan päämäärän. Kysymyksenalainen toimisto
oli kellarikerroksessa. Astuttiin sisään soittamatta; ovi, johon oli
kiinnitetty omistajattaren osoite, ei ollut suljettu.
Hanna avasi tämän oven ja tuli pieneen huoneistoon, jossa, vaikka
olikin päivällisen aika, paloi kaasuvalo. Huonekaluja oli asiaankuuluva
kirjoituspöytä, välttämätön piano sekä useita pehmeitä tuoleja.
Sisempään huoneeseen vievän oven edessä oli verhot; lattiata peitti
matto. Tuoleilla istui useita naisia, mutta kirjoituspöydän ääressä
oleva nojatuoli oli tyhjä.
»Saanko puhutella rouva Bergiä?» kysyi Hanna.
»Olkaa hyvä ja odottakaa hetkinen; rouva Berg tulee kohta», vastasi
eräs läsnäolevista.
Hanna istuutui erääseen nurkkaan odottamaan. Hänellä ei ollut vielä
kokemusta paikkaa hakevan tiellä olevista odotuksen tunneista.
Ovi avautui ja maalaisen näköinen, hatuton naishenkilö astui sisään.
Hän katseli ympärilleen.
»Onko tämä paikanvälitystoimisto?» kysyi hän.
»On, mitä haluatte?»
»Haen paikkaa.»
»Minkälaista?»
»Keittäjän tai taloudenhoitajattaren...»
»Silloin olette erehtynyt», kuului pidätettyä vihaa ilmaiseva vastaus.
»Täällä on paikkoja ainoastaan opettajattarille.»
»Luulin täällä olevan tarjolla paikkoja kaikenlaisille palvelijoille.
Hyvästi!»
Sen sanottuaan hän poistui.
Ovi avautui jälleen. Nuorehko, hyvinvoivan ja ystävällisen näköinen
rouva astui sisään. Hän oli rouva Berg.
»Suokaa anteeksi, arvoisat naiset! Oletteko kauan saaneet odottaa?»
Hänellä oli omituinen, hiukan käheä, mutta ei silti epämiellyttävä
ääni. Hattunsa hän ripusti naulakkoon, pani päivänvarjon nurkkaan ja
riisui hansikkaat. Sitten hän istuutui nojatuoliin. Hänen ystävällisiä
kasvojaan ympäröi vaalea tukka, jonka hän oli kiinnittänyt korkealla
kammalla niskaan paksuksi palmikkonutturaksi. Hauska merinoleninki
peitti hänen lihavahkoa vartaloaan. Hän oli todella miellyttävän ja
luotettavan näköinen henkilö.
Hanna piti hänestä paljon. Oikeastaan tuntee jo etukäteen mieltymystä
sellaisiin henkilöihin, joilta aikoo hakea apua.
»Nyt olen käytettävänänne, hyvät naiset.»
Hanna pysyi paikallaan. Hän tahtoi mieluummin ensin kuulla mitä nuo
toiset sanoisivat; se kiinnitti hänen mieltään.
Eräs pohjois-saksatar astui ensimäiseksi kirjoituspöydän luo.
»No, rouva Berg, joko olette saanut vastauksen maalta?»
»En, neiti Janke, en vielä. — Mutta te voisitte ilmoittautua siihen
perheeseen, jonka luota juuri tulen; esittämäni neiti ei sopinut,
koska hän oli liian nuori, he haluavat tasaantuneessa iässä olevan
opettajattaren. Tehän puhutte ranskaa, eikö totta? Se on pääehtona.»
»Todellakin! Tietysti minä puhun ranskaa. _Che sais barler la langue
française_. Mutta jos tämä puoli opetuksesta on pääasia, huomaan, ettei
kasvatus tule olemaan minun mieleni mukainen.»
»Tahdotteko osoitteen, neiti Janke?» keskeytti rouva Berg häntä. »Tehän
voitte koettaa.»
»No hyvä; antakaa se minulle!»
Rouva Berg otti paperilipun ja kirjoitti siihen »Stephanin-tori N:o 25,
salaneuvos Belder. Te voitte heti mennä sinne, rouva on kotona.»
»Mutta te ette ole vielä sanonut minulle ehtoja.»
»Ne ovat samat kuin vaatimuksenne: viisisataa guldenia ja ainoastaan
kaksi puolikasvuista tytärtä opetettavana.»
»Hyvä, minä koetan. Yksityisseikat saan kai kuulla siellä. Hyvästi,
rouva Berg!»
Kumartaen läsnäoleville hän poistui majesteetillisena.
»Entä te, neiti Durand?» kysyi rouva Berg kääntyen nuoren melko
kiemailevan näköisen neidin puoleen. »Miksi tulette tänne? Ettekö
kenties ole tyytyväinen paikkaanne?»
»Oh, mitenkä voisin olla tyytyväinen? Se on kamalaa... Antakaa minulle
pian toinen paikka. Ajatelkaa, että minun täytyy pestä ja kammata
lapset.»
»Oma syynne, neiti Durand. Sanoinhan teille heti heidän tarvitsevan
lapsenneitiä eikä opettajatarta, mutta te halusitte koettaa kuitenkin.
Nyt on esim. hyvä paikka teitä varten Serbiassa erään leskimiehen
luona, _grand seigneur_ ainoan kaksitoistavuotiaan tyttärensä kanssa.
Palkka on runsas, ja loppujen lopuksi te naitte lesken, mikä aina
tapahtuu kundeilleni.»
»Hyvä», vastasi pieni ranskatar hymyillen.
»Antakaa minulle siis valokuvanne, kirje sekä suosituksenne. Lähetän
ne huomenna Belgradiin. Noin kuuden päivän kuluttua voitte tulla taas
kuulemaan.»
»Miten hyvä te olette, rouva Berg! Minä tuon heti paperit. Hyvästi!»
»Mitä neiti haluaa?» kysyi rouva Berg nyt Hannalta.
»Minulla ei ole kiirettä, hyvä rouva. Ottakaa nämä naiset ensin...»
Kaikkea muuta kuin kaunis tyttö, jolla oli jokapäiväiset piirteet,
nousi ja meni kirjoituspöydän luo.
»Minäkin tahtoisin paikan.»
Rouva Berg tarkasti häntä kiireestä kantapäähän.
»Opettajattaren?»
»Niin, opettajattaren tai seuranaisen.»
»Te haluatte siis tulla kirjoitetuksi kirjoihini? Tässä on ohjelma
ehtoineen. Mutta ennenkuin kirjoitan nimenne, täytyy teidän sanoa, mitä
te osaatte. Puhutteko ranskaa?»
»En.»
»Tai jotain muuta vierasta kieltä?»
»Hiukan böhminkieltä.»
»Oletteko musikaalinen?»
»Kyllä, soitan pianoa.»
»Se on hyvä. Oletteko tieteellisesti sivistynyt?»
»Sivistynyt? Totta kai. Minä luen selvästi ja hyvin ja kerran olen
runoillutkin.»
»Mutta, hyvä neiti, te puhutte murretta, eikä se sovi opettajattarelle.
Ehkä te sovitte seuranaiseksi, jos soitannolliset taipumuksenne ovat
suuret. Tahtoisitteko näyttää taitoanne. Soittakaa vähän!»
»En osaa mitään ulkoa.»
»Pianolla on nuotteja.»
»En soita sellaista, jota en ole harjoittanut. Mutta ehkä löydän
jotain.»
Hän meni soittokoneen luo ja alkoi, soittamatta minkäänlaisia
alkusäveliä, kovalla ja lapsellisella kosketuksella soittaa kauheata
»Neidon rukous» nimistä alottelijakappaletta. Mutta jo parin tahdin
jälkeen hän sekaantui.
»Sen olen unohtanut», hän sanoi ja soitti nyt »Luostarin kellot», mutta
löi väärän äänen toisensa jälkeen sekä painoi koko ajan pedaalia.
»Kiitos! Riittää jo, neiti», keskeytti rouva Berg korviasärkevän
soiton. »Pianistina en voi teitä ainakaan suositella.»
»Olen nykyään hiukan harjaantumaton», vastasi soittaja nousten pianon
äärestä ja meni uudelleen kirjoituspöydän ääreen.
»Niin, olkaa hyvä ja hankkikaa minulle hyvä paikka», sanoi hän.
»Kirjoittakaa minut kirjaanne; minä maksan mitä tarvitaan.»
»Valitan, mutta en voi ottaa teitä kirjoihin. En voi ottaa teiltä
maksua, koska en kuitenkaan voisi hankkia teille paikkaa.»
»Miks'ette?»
»Siksi ettette, kuten jo sanoin, puhu äidinkieltänne sujuvasti; siksi
ettette omaa sitä tietomäärää ja sellaisia taipumuksia mitä tarvitaan,
jotta voisin suositella teitä. En tahtoisi loukata teitä, hyvä neiti,
mutta minun täytyy huomauttaa teille, että opettajattarentoimeen
vaaditaan valmistavia opintoja, kehitettyjä taipumuksia y.m. Ne, jotka
näitä vailla antautuvat tälle alalle, ovat monelle nöyryytykselle
alttiit eivätkä suoraan sanoen voi niitä välttää. Seuratkaa neuvoani ja
koettakaa ansaita leipänne toisella tavalla. Ruvetkaa myyjättäreksi tai
ompelijattareksi...»
»Tai ehkä kamarineitsyeksi, minäkö, joka olen rikkaan liikemiehen tytär
ja jolla itsellä on ollut kamarineitsyitä!»
»Mutta jos te olette rikkaan miehen tytär, niin miksi te sitten...»
»Oi, isäni on ollut rikas, mutta hän meni ensin konkurssiin ja kuoli
sittemmin. Hän oli Alsergrundin rikkaimpia lihakauppiaita. Ja teistä
minun tulisi ruveta palvelijattareksi?»
»Niin, miksikäs ei? Siinäkin on edessä pulma, nimittäin omaatteko sitä
varten tarvittavat taidot... ommella vaatteita ja kammata.»
»Lopettakaa jo, sillä muuten kai sanotte, että sekin on liian hyvää
minulle. Kadun, että tulin ensinkään näin kurjaan toimistoon. Minun
olisi pitänyt suoraa päätä mennä rouva Reisnerin luo, jolla on hienoin
opettajatartoimisto Wienissä. Hyvästi!»
Ylpeä teurastajantytär meni vihastuneena ovesta ulos.
Rouva Berg katseli hymyillen hänen jälkeensä ja pudisti päätään.
Muutkin nauroivat.
»Te ette saata aavistaakaan, mitä kaikkea saan päivittäin kokea», hän
sanoi.
»Siksi olenkin taasen tähystyspaikallani», sanoi Hannan ensimäiseen
kysymykseen vastannut neiti. »Usein ollessani vapaana tulen tänne
rouva Bergin luo, jota minun on kiittäminen nykyisestä paikastani,
istuudun aivan hiljaa nurkkaan ja teen huomioitani. Minusta täällä
on yhtä hauskaa kuin teatterissa. Minä kadehdin rouva Bergiä hänen
mielenkiintoisen elämänsä takia.»
»Todellako!» huudahti rouva Berg, »ja minusta on kohtaloni kaikkea
muuta kuin kadehdittava. En enää huomaa, mikä täällä on hauskaa, ja
minulla on niin paljon ikävyyksiä täällä. Moitteita ja valituksia
kuuluu milloin sieltä, milloin täältä; koko päivän oleskelen tässä
synkässä huoneistossa syventyneenä ikävään kirjevaihtoon. On aikoja,
jolloin liike kannattaa huonosti, ja silloin on minulla huolia oman
perheeni takia. Minun täytyy ansioillani elättää viittä pientä lasta,
sillä mieheni on, kuten tiedätte, pörssikeinottelujen takia ollut
pakotettu tekemään konkurssin. Silloin perustin tämän välitystoimiston,
joka ikävä kyllä ei vielä ole kyllin tunnettu. Minulla ei ole aikaa
olla kotona, ja lapsiani varten minulla on opettajatar, joka ei
kuitenkaan ole minun toimistoni kautta hankittu. Minun on niin vaikeata
ottaa ketään heistä, kun he voivat saada aikaan niin paljon ikävyyksiä.
Minulla on nykyään eräs englantilainen neiti, joka on tekemäisillään
minut hulluksi, ja minä olen suurella innolla koettanut hankkia hänelle
paikkaa eräässä venäläisessä perheessä...»
Tässä rouva Bergin avomieliset juttelut keskeytyivät. Livreapukuinen
palvelija avasi oven, ja silkkiin ja samettiin puettu naishenkilö
astui sisään. Hänen päänsä oli ylpeästi pystyssä, ja hän silmäili
ylenkatseellisesti ympärilleen.
»Onko tämä rouva Bergin paikanvälitystoimisto?» hän kysyi.
Rouva Berg nousi ja meni vierasta vastaan. Hän oli vainunnut vieraassa
paikantarjoojan, ja koska sellaiset henkilöt olivat toimistossa
harvinaisempia kuin paikanhakijat, joita ilmaantui keskimäärin neljä
kutakin paikkaa kohti, niin täytyi heitä kohdella hienotunteisemmin.
»Miten voin olla avuksi?»
»Minä olen kreivitär Ramberg-Stauchwi ja haen opettajatarta.»
»Olkaa hyvä, istuutukaa, rouva kreivitär.»
Rouva Berg työnsi nojatuolinsa kreivittärelle ja nosti itselleen toisen
tuolin.
»Siis opettajattaren? Saanko tietää, mitä vaatimuksia rouva
kreivittärellä on hänen suhteensa? Minä voin suositella useita eteviä
opettajattaria.»
Kreivitär istuutui selkäkenoon sanoen:
»Tarvitsen täysin luotettavan henkilön, joka ei ole vallan nuori,
joka täydellisesti osaa ranskankieltä, on musikaalinen eikä ole liian
vaativainen ja ennen kaikkea: joka on hyvin uskonnollinen.»
Rouva Berg nyökäytti päätään tälle ominaisuusyhdistelmälle, ikäänkuin
hänellä olisi vaadittavia henkilöitä tukuittain, tai suuri valikoima
vanhemmanpuoleisia, musikaalisia, ranskankielentaitoisia, vaatimattomia
ja ennen kaikkea hyvin uskonnollisia opettajattaria.
»Mieluimmin tahtoisin sellaisen, joka jo on palvellut herrasväessä,
joten se olisi jonain takuuna, ja jos mahdollista, että hän olisi jo
loppuunsaattanut yhden nuoren tytön kasvatuksen. En pidä vaihdoksista
ja siksi tahtoisin henkilön» — sana »henkilö» tuntui läsnäolevista joka
kerran kuin puukonpisto — »joka voisi kasvattaa tyttäreni, kunnes vien
heidät seuraelämään.»
»Miten vanhoja neidit ovat?» kysyi rouva Berg.
»Kahden- ja kolmentoista. Minä valvon ja ohjaan itse opetusta;
opettajattaren tulee vain auttaa minua, s.o. hänen tulee opettaa
minun mieleni mukaan eikä omavaltaisesti. Pääasia on, että hän
on uskonnollinen, sillä tahdon kasvattaa tyttäreni vilpittömässä
jumalanpelvossa.»
»Minulla on sellainen, jota rouva kreivitär haluaa», vastasi rouva
Berg selaillessaan kirjaansa, »hyvin musikaalinen belgialainen,
kolmenkymmenenviiden vuotias. Hän on kasvattanut nuoren
kreivitär Prinzensteinin, joka nyt on kihloissa, ja mitä hänen
uskonnollisuuteensa tulee, on hän pikemmin nunna kuin opettajatar; hän
on saanut kasvatuksensa 'sacré coeur'in luostarissa.»
»Sepä hyvä. Lähettäkää hänet luokseni. Asun Munsch-hotellissa ja viivyn
kaupungissa vain niin kauan, että olen saanut sopivan henkilön. Sitten
palaan taas maalle.»
»Miten suuren palkan rouva kreivitär antaa?»
»Kahdeksansataa guldenia. Mutta eräästä asiasta pyydän huomauttaa,
ja on parasta, että te ilmoitatte sen suositeltavallenne. Talossani
olevan opettajattaren tulee oleskella yksinomaan oppilaittensa kanssa
saamatta ottaa osaa seuraelämään; hän ei syö pöydässämme, vaan lasten
kanssa; hän ei saa tulla saliin iltaisin; hän ei saa, kuten niin monet
opettajattaret tekevät, luulla olevansa perheen jäsen.»
»Ymmärrän.»
Kreivitär nousi.
»Siis huomenna kello yhden- ja kahdentoista välillä voitte lähettää tuon
henkilön luokseni. Hyvästi.»
Oven luona odottava palvelija avasi ja sulki oven, ja ylhäisön nainen
oli poissa. Jäljelle jääneet vetivät helpotuksen huokauksen.
»Minäpä en tahtoisi olla belgiatar-raukkanne sijassa», sanoi eräs
heistä.
»Makuasia, hyvät naiset», vastasi rouva Berg hymyillen. »Belgialainen
nunnani on kuin luotu sitä paikkaa varten. 'Pyydän, rouva Berg,
ainoastaan aateliseen, tosi katoliseen perheeseen!' sanoi hän
äskettäin. Minä nimittäin ehdotin hänelle erästä juutalaista
pankkiiriperhettä, mutta se sai hänet kalpenemaan. Minun täytyy heti
lähettää hänelle muutamia rivejä sekä uskonnollisen suosijamme osoite.
Hän tulee ihastumaan silmittömästi, ja toivon hänen kreivitärtäkin
miellyttävän; tämä sopii vallan erinomaisesti. No niin, että te,
neitiseni?» sanoi hän Hannalle. »Nyt on teidän vuoronne... Haluatteko
tekin paikan?»
Hanna nousi ja meni kirjoituspöydän luo.
»Sanon jo etukäteen, että on vaikeata hankkia teille paikkaa, kun
olette niin nuori ja kaunis. Siitä eivät rouvat tavallisesti pidä. Te
tahtoisitte varmaankin lasten opettajattareksi...?»
»Niin, haluaisin paikan hyvässä kodissa...»
Rouva Berg avasi kirjansa.
»Hyvä! Otan teidät kirjoihin. Tässä on ohjelma sääntöineen.» Hän ojensi
Hannalle pöydällä olevan painetun kaavakkeen.
Hanna huomasi lukiessaan laitoksen kansainvälisestä liikenteestä,
pedagogisista ennätyksistä j.n.e., että ehtoina oli niin ja niin monen
prosentin maksu luvatusta palkasta ja että sisäänkirjoitusmaksu oli
kolme guldenia. Hanna otti esiin kukkaronsa.
»Saanko maksaa heti.»
Hän asetti rahat pöydälle.
»Siis nimenne, osoitteenne, tietonne, ehtonne?»
»Anna Meyer, 'Kultainen omena', Wieden.»
Rouva Berg katsahti ylös.
»Te asutte ravintolassa? Se ei käy; se ei herätä luottamusta; teidän
täytyy muuttaa. No edelleen! Tietonne!»
»Pianonsoitto, ranskan- ja englanninkielet.»
»Suokaa anteeksi, neiti, mutta asiaan kuuluu, että soitatte jotain
ja sitten luette hiukan näistä ranskalaisista ja englantilaisista
kirjoista.»
»Mielelläni», vastasi Hanna. Hän meni soittokoneen luo ja muutamien
tahtien jälkeen hän avasi ylimmän nuottivihon ja soitti kappaleen —
joku potpourri oopperasta — erinomaisesti suoraan lehdestä.
»Erinomaista!» sanoi rouva Berg, ja muutkin ilmaisivat ihastuksensa.
Sitten Hanna luki neuvotuista kirjoista virheettömällä ranskan- ja
englanninkielisellä ääntämisellään kaksi kohtaa. Eräs läsnäolevista,
joka ei vielä ollut puhunut mitään, huudahti:
»_Oh...you are English?_»
»_No, I am not_», vastasi Hanna, »_but my mother was American._»
»_Oh... I see._»
»Te olette loistavasti suorittanut kokeenne, hyvä neiti», sanoi rouva
Berg. »Minä kirjoitan siis otsakkeen: 'Tiedot ja taidot kohdalle:
Erinomainen pianisti; osaa täydellisesti ranskan- ja englanninkieltä.
Onko teillä jo ollut joku paikka?»
»Ei, tämä on ensimäinen kokeeni.»
»Minä annan teille heti muutamia osoitteita, hyvä neiti. Jos te
soitatte näissä jotain, on teillä suurimmat mahdollisuudet tulla
otetuksi. Minä annan teille sellaisten perheiden osoitteita, jotka
panevat pääpainon musiikkiin.»
Rouva Berg kirjoitti kirjastaan monia osoitteita paperille, jonka hän
sitten ojensi Hannalle.
»Ottakaa tämä, hyvä neiti, ja tulkaa sitten kertomaan miten käy.»
Hanna otti paperin.
»Kiitän», sanoi hän. »Minä menen vielä tänään...»
»Kuten haluatte, tänään tai huomenna. Joka tapauksessa kai saan sitten
tietää. Jos näissä osoitteissa ei ole sopivia, niin annan uusia.»
Hanna kiitti, hyvästeli ja lähti toimistosta.