»Niin, minä olen usein esiintynyt seuraelämässä saavuttaen
suurta suosiota. Minulla on hyvä muisti ja rakastan taidetta.
Yksityisasiat — joita minun tuskin tarvinnee teille kertoa — ovat
pakottaneet minut luopumaan entisistä oloista... Se on syynä
päätökseeni antautua näyttämön palvelukseen, ja siksi käännyn
puoleenne paikantiedusteluillani... ensi aluksi jossain pienemmässä
teatterissa...»
»Mutta, neiti hyvä», keskeytti tohtori, »huomaan, ettei teillä ole
minkäänlaisia kokemuksia teatterialalla. Te antaudutte — luonnollisista
syistä — tällaiselle yksinkertaiselle alalle. Luuletteko näyttämön
olevan sellaisen paikan, jonka jokainen, joka jostain syystä on
alentunut yhteiskunnassa (olin ymmärtäväni teidät niin), noin vain voi
ottaa turvapaikakseen, uudeksi yhteiskunnalliseksi asemakseen. Ettekö
tiedä näyttelemisen olevan taidetta ja että tämä taide edellyttää
synnynnäisiä taipumuksia, pitkiä ja laajoja opintoja.»
Hanna tunsi kiusallisen ymmällejoutumisen punan peittävän poskiaan.
»Luulin tosiaan... On totta, ettei minulla ole kokemuksia tässä
suhteessa... mutta minä en ollut ajatellut näyttelemistä opittuna
taiteena kuten laulua ja tanssia... kun kerran täydellisesti osaa
kielen, on esteettisesti sivistynyt, tuntee kirjallisuutta ja sen
lisäksi on yksityistilaisuuksissa osoittanut omaavansa taipumuksia,
niin arvelin... että...»
»Te olette kyllä jossain määrin oikeassa. Teknillinen puoli ei ole
näyttelemisessä yhtä tärkeä kuin muissa taiteissa, mutta silti
välttämätön. Jos tahdotte antautua näyttämö-alalle... te olette vielä
niin nuori... tulee teidän pyrkiä teatterikouluun. Jos te sitten
koenäytännöissä saavutatte menestystä, olette saanut tottumusta ja
jos teillä on tyydyttävä ohjelmisto, niin voitte kääntyä jonkun
teatteriasioimiston puoleen... sillä on silloin jokin tukikohta,
mihin vedota, esittäessään teitä johtajille. Mutta näin... taivaasta
tipahtanut nuori neiti, olkoon hän miten kaunis ja ihastuttava tahansa
— (kumarrus) — en mitenkään voi haittaamatta laitokseni arvoa (tohtori
Süssherz korosti mielilausettaan) ehdottaa teitä mihinkään paikkaan.»
Hanna nousi. »Niin ollen pyydän anteeksi, että olen teitä vaivannut...
huomaan kokemattomuuteni...»
»Mutta istukaahan vielä, neitiseni — puhelkaamme hiukan — te
miellytätte minua; miksi ette huoli neuvostani ja pyri johonkin
teatterikouluun?»
»Minulla ei ole siihen aikaa.»
»Te tahdotte siis ensi-esiintymisenne aivan kohta?» hymyili asiamies.
»Ehkä jo ylihuomenna?»
»Ei ylihuomenna, minun tulisi toki valmistaa osani. Mutta minulla on
hyvä muisti ja opin helposti.»
»Minkä alan olette sitten aikonut valita?» kysyi tohtori Süssherz
edelleen, sillä Hannan kokemattomuus huvitti häntä.
»Salonkinaisen...»
»Entä onko teillä siihen tarvittavat puvut?»
»Puvut? Eikö johtokunta anna niitä?»
»Ah, lapsi raukka, tämäpä vasta hullua. Muodinmukaiset pukunsa täytyy
näyttelijäin kustantaa itse.»
»Palkoillaan? Minä olen luullut vasta-alkajien palkkoja hyvin
pieniksi... ja kuitenkin? Niin, kuten huomaatte, olen tässäkin asiassa
hyvin kokematon.»
»Totta totisesti, niin olettekin. Vasta-alkajan palkka voi nousta noin
viiteenkymmeneen guldeniin kuukaudessa — ja tarvittaviin pukuihin
menee, jos on ymmärtäväinen ja käytännöllinen, noin neljä- tai
viisituhatta guldenia. Mutta, kuunnelkaahan minua, neiti, jos teistä on
niin mieluista ruveta taiteilijattareksi, niin on ehkä keino ja minä
voisin auttaa teitä.»