Muuanna päivänä Murhelan Jaakko, reslassa istuen, ajaa karautti
ruunallaan kirkolle päin. Hän näytti olevan aika hyvällä
mielellä, siinä kun hän reen perässä istui puettuna lämpöiseen
lammasnahkaturkkiin ja kiirehti pienikasvuista hevostaan, joka, nyt kun
oli hyvä ilma ja jonkunlainen keli, juosta hölkkäili sievästi.
Jaakko oli menossa asialle kirkolle päin, kirkkoherran ja Kylmäläisen
puheille, ja toivoi asiansa onnistuvan, hänellä kun nyt oli jotakin,
mitä maksuksi viedä. Olihan reessä kalaa, mätiä, lintua, astioita ja
päälle päätteeksi muuan ketunnahka. Eilen oli hän nimittäin
käpylauvasta saanut komean ketun. Olihan siis nyt syytä olla hyvällä
mielellä, kun oli toivo saada maksut kirkkoherralle umpeen
suoritetuiksi ja velka Kylmäläiselle lyhennetyksi, joka kenties,
saadessaan vähänkään maksua, mahtaisi taipua odottamaan loppusummaa
kesään asti.
Jaakko ehti viimmein pappilan kartanolle, nousi verkalleen ylös reestä,
otti pois suitset hevosen suusta ja pani sille eteen vähäsen heiniä
sekä lähti sitten, hitaasti astuen, ensiksi pirtissä käymään.
Siellä hän teki hyvän päivän, kyseli kuulumisia, ja tiedusteli sitten,
mahtoikohan kirkkoherra kotona olla. Kotonahan sen sanottiin olevan.
"Mahtaisikkohan tuo tarvita astioita?" kysyi hän sitten.
"Mitä astioita teillä on?" kysyi vuorostaan muuan pappilan renki.
"Onpahan saavia, salkkaria, ämpäriä..."
"Ehkäpä tuo moniaan niistä ottaisi."
"Sitten on minulla kalaa, mätiä, lintua..."
"Niitä kyllä otetaan. Tarjotkaahan kirkkoherralle, niin kyllä ottaa,
sillä kuuluupa hän vähin semmoista kyselleen."
"Mistä saitte ketun?" kysyi muuan renki, joka ulkoa tullessaan oli
nähnyt Murhelaisen ketunnahkan.
"Sainpahan käpylauvasta", vastasi Jaakko.
"Hyvänlainen nahka näytti olevan. Kenelle aiotte kaupitella sitä?"
"Tuonne ajattelin Kylmäläiselle."
Vähän aikaa vielä istuttuaan ja puheltuaan lähti Jaakko verkkaisesti
kartanon poikki astumaan päärakennusta kohti, meni keskikuistista
sisälle porstuaan ja siellä väänteli tovin aikaa avainta, ennenkuin
pääsi sisään kirkkoherran huoneeseen.
"Hyvää päivää!" sanoi hän ja meni kirkkoherralle kättä antamaan.
"Jumal' antakoon!" vastasi kirkkoherra kätellessään. "Mitä kuuluu?"
"Eipä sanottavia. Mitä Teille kuulunee."
"Eipä erityistä. -- Käykää istumaan!"