Kun veneeni oli saatettu täyteen kuntoon ja miehistöni tarkastettu ja
hyväksytty, eväät sullottu kajuuttaan ja kaikki muut asiat järjestetty,
tuli edellä kuvaamani vedenpaisumus. Kaikki iloitsivat siitä,
että joet olivat tulleet purjehduskelpoisiksi, minä miltei yksinomaan
tulevan matkani vuoksi, mutta miehistöni toisistakin syistä.
Kokemattomuudessani olin antanut heille osan palkasta etukäteen
ruokatarpeiden ostamista varten. En ollut ottanut lukuun, että kevät
laivoineen toisi mukanaan viinaakin. Sen sain kokea vasta lähtöpäivänä.
Alkutaipaleella meillä ei ollut muuta tekemistä kuin antaa veneemme
ajelehtia myötävirtaa ja -tuulta pitkin Obia päästäksemme Tymin suulle.
Minä seisoin perää pitämässä ja olin mielestäni aikamoinen kapteeni
sivuuttaessamme kevättuulessa ja hyvällä vauhdilla niemen toisensa
jälkeen. Mieheni näyttivät aluksi aivan tavallisilta ja olivat täynnä
intoa. Mutta yhä useammin he ryömivät alas kajuuttaan ja sieltä he joka
kerta palasivat yhä iloisemmalla tuulella. Kun minä vihdoin oivalsin
heidän käyntiensä tarkoituksen, ei asia ollut enää autettavissa. Vähän
matkan päässä kylästä olivat kaikki mieheni tukkihumalassa. He olivat
nauttineet 90-prosenttista alkoholia, joka on niin tehokasta, että jo
muutamat harvat ryypyt saavat miehen kellistymään. Tästä heidän
kolttosestaan huolimatta päätin omin voimin yrittää jatkaa matkaani,
jollei muualle niin ainakin Tym-joen suulle. Kaksi miehistäni oli
nukahtanut kajuutan katolle ja kolmas torkkui sisäpuolella. Rauhallinen
hetki seurasi. Mutta yhtäkkiä menetti toinen katolla-olijoista
tasapainonsa ja luisui veteen, jossa heti paikalla heräsi ja alkoi
pitää pahaa mölinää. Sangen kovakouraisesti minä vedin hänet ylös ja
soimasin häntä ankarin sanoin heidän sopimattomasta käytöksestään. Pian
valui vesi hänen silmistään ja nähdessäni hänen värisevän vilusta tuli
minun häntä sääli. Päätin ohjata veneeni rantaan ja sytyttää tulen,
jotta hän saisi lämmitellä. Mutta tuskin olin saanut nuotion palamaan,
ennenkuin ostjakki vuorostaan heräsi, toikkaroi maihin ja kaatua
tupsahti selälleen tuleen. Hän ei heti huomannut tilaansa enkä minäkään
ehtinyt saada häntä kyllin nopeasti pois kaikkein kuumimmasta paikasta,
jonkatähden hän poltti housunsa ja paitansa. Hänen selkänsä oli täynnä
palohaavoja, ja sinä päivänä, niinkuin koko matkankin aikana, oli
minulla paljon vaivaa hänen vammojensa hoidosta. Näiden tuli- ja
vesikokeiden jälkeen oli mahdotonta jatkaa sinä päivänä matkaa, ja
sitäpaitsi oli humala niin voimakas, että kaikki kolme ennen pitkää
vaipuivat uneen, josta en potkuilla enkä vedellä saanut heitä
heräämään. Illan tullen vaelsin takaisin kylään, jossa venäläiset minua
pilkkasivat, kun itsepäisesti tahdoin matkustaa samojedien kanssa.
Ennenkuin seuraavana aamuna olin ehtinyt takaisin taistelutantereelle,
olivat merimieheni jo ennättäneet hankkia uuden humalan ja sekin päivä
kului odotuksessa. Vasta kolmantena päivänä, kaikkien heidän
varastojensa loputtua, pääsimme jatkamaan matkaa, minä äkäisenä ja
vihasta tiuskuen, he noloina ja surkeassa kohmelossa. Seurauksena
heidän renttuilemisestaan ei ollut ainoastaan kahden päivän viivytys,
vaan sekin, että he eivät olleet hankkineet itselleen minkäänlaisia
eväitä. Minun oli tietenkin pakko antaa heille omaa ruokaani, ja
tuloksena oli, että me kaikki pian olimme ilman leipää, jota ehtimiseen
oli täytynyt syödä, syystä että alkutaipaleella saimme ammutuksi sangen
vähän riistaa. Vasta päästyämme Tym-jokea ympäröiviin suuriin erämaihin
onnistui meidän ampua yltäkyllin ja silloin me söimmekin joka päivä
hanhia ja muita yhtä maukkaita lintuja.
Tym-joki (samoj. khaazel-khyy = ahven-joki) on Obin lisäjoki, jonka
lähteet sijaitsevat yli 1,000 virstan päässä suusta kaukana Jeniseiskin
kuvernementissa. Se ei ole leveä, mutta keväällä on rantojen välinen
etäisyys varmaankin monta sataa metriä ja sitäpaitsi ovat sitä
ympäröivät suot siihen aikaan nekin veden vallassa. Ainoastaan kapeat,
setripuita kasvavat harjut kohoavat veden yläpuolelle, mutta kaikki muu
on tulvan peittämää. Rannikot ovat enimmäkseen matalat, ja varsinaista
vesirajaa osoittavat ruskeat pajupensaat eivät luo maisemalle mitään
kauneuden leimaa. Mutta ken on tottunut kaikkialla luonnossa löytämään
kauneutta, kykenee myöskin näillä suomailla näkemään jotakin
puoleensavetävää ja runollista. Hän havaitsee valkoisten koivunrunkojen
eriskummaisesti kiemuroiden kauniisti kuvastuvan joen mustaan,
levotonna eteenpäin virtaavaan veteen. Hän käsittää kauniiksi tuuheiden
setripuiden keväisen vihreyden ja hän saattaa nauttia sen erämaan
hiljaisuudesta, jossa päivä on yötä rauhallisempi. Sillä yön tultua
heräävät soiden sammakot ja kurnuttavat tahdissa aamuun asti tahi
kunnes karhu, joka sääskien ankarasti ahdistamana kyhjöttää korviaan
myöten vedessä, ihmisäänen tapaisella huudollaan pelottaa ne
vaikenemaan.
Keväällä Tym-joki on vuolas, ja meillä oli täysi työ pyrkiessämme
sauvomalla ylöspäin. Sää oli mitä ihanin ja pitkin matkaa aurinko ja
sääsket suosivat meitä yllinkyllin. Tavallisissa olosuhteissa eivät 80
virstan päivämatkat kuulu harvinaisuuksiin, mutta miehiäni vaivasi mitä
suurin laiskuus, niin kauan kuin oli kysymys ylöspäin yrittämisestä
eikä alaspäin laskeutumisesta. He olivat syystä kyllä sitä mieltä, että
minulla ei ollut samaa kiirettä kuin kauppiailla, jotka keskenään
kilpailivat ensimäisenä markkinoille joutumisesta. Päivämatkamme
olivatkin vain 40-50 virstan pituiset ja me saatoimme suoda itsellemme
tiheään lomahetkiä juodaksemme tiiliteetämme, jota samojedit kykenevät
särpimään rajattomat määrät. Kielimestarini oli jo Kolgujakissa
hämmästyttänyt minua tyhjentämällä joka aamu puolitoista tavallisen
kokoista samovaaria, ja tällä matkallamme huomasin samojedien voivan,
kun ruokaa vain riitti, syödä ja juoda hirvittävät määrät kalaa ja
lintua, lientä ja teetä. Sillä välin he ottivat tuolloin tällöin pienen
lepohetken, kun aurinko paahtoi kuumimmillaan. Tuontuostakin
pysähdyimme lintujakin ampumaan. Siten me hyvin verkalleen rähmimme
eteenpäin ja vasta kahdentenatoista päivänä saavuimme markkinapaikalle
nimeltä Napaas-eed, jossa meidät tullessamme otettiin vastaan
korviavihlovalla tervehdyslaukauksella rannalle kokoontuneen
"laivaston" puolelta. Me vastasimme parhaamme mukaan omilla
kivääreillämme, minä uusmallisilla neuvoillani ja miehistö vanhoilla
piilukkopyssyillä, joiden piiput he melkein puoleksi täyttivät
ruudilla. Ampuessa muut aina juoksivat kajuuttaan suojellakseen itseään
sangen mahdolliselta räjähdykseltä. Mutta ampumaharjoituksemme
päättyivät onnellisesti ja pimeän tullen kiinnitimme veneemme rantaan
viimeisenä pitkässä rivissä sekä tapasimme ensi kerran pitkästä aikaa
ihmisiä, kaikki joella asuvat olivat näet jättäneet asuntonsa
matkustaakseen markkinoille. Koko matkan varrella olimmekin onnistuneet
löytämään vain yhden ainoan perheen.
Tuo liikkuva leiri, jossa koirat -- samojedeilla on näet aina koirat
mukanaan -- pitkissä riveissä paaluihin sidottuina haukkuivat yötä
päivää, jossa juopuneet hoipertelivat toisesta veden päällä kelluvasta
puodista toiseen, jossa ilma oli täynnänsä kuivatun kalan ja monen
vielä paljoa haisevamman aineen tuoksuja, ei ollut mielenkiintoa
vailla. Täällä viivyin viikon tehdäkseni kauempana asuvien ja harvoin
Obille saapuvien samojedien tuttavuutta sekä katsellakseni monenlaista
minulle outoa ja tuntematonta, jota seuraavassa koetan kaikessa
lyhykäisyydessä kuvata.
Viipyi muutamia päiviä, ennenkuin kaikki olivat kokoontuneet. Kauppiaat
olivat saapuneet ensimäisinä ja sitten tulivat samojediperheet toinen
toisensa jälkeen, jokainen omassa veneessään, vaimoineen, lapsineen,
koirineen ja melkein kaikkine irtaimistoineen. Veneet olivat lastatut
kalalla ja turkiksilla, jotka oli vaihdettava muuhun tavaraan. Jokaisen
veneen otti rannalla vastaan se venäläinen, joka piti itseänsä perheen
isäntänä ja tämän epäiltävän oikeutensa mukaisesti katsoi voivansa
ilman muuta ottaa takavarikkoon suurimman osan tavaroista. Mitä
samojedilta ei otettu, oli sellaista, jonka hän oli piilottanut
voidakseen sillä ostaa viinaa ja maksaa veronsa. Kaikki kauppiaat
tiesivät noista salatuista aarteista, mutta kun he keskenään olivat
sopineet yhtäläisistä hinnoista estääkseen hävittävää tai epäedullista
kilpailua, oli heidän pakko viinalla innostuttaa alkuasukkaita
kaupantekoon. Ja se kauppias, joka eniten ja parhaiten tarjoili sitä
tavaraa, korjasi myös tavallisesti suurimman voiton. Mutta saattoi
kulua päiväkausia, ennenkuin ostojen katsottiin voivan kypsyä. Sillä
välin kulkivat samojedit veneestä veneeseen ja antoivat jokaisen
kauppiaan vuoron perään kestitä itseään tuolla jumalallisella juomalla.
Jokainen kajuutta oli sisustettu puodiksi ja kaikki, minkä katsottiin
voivan houkutella, riippui ja makasi levitettynä seinillä ja
pöydillä. Koreat huivit, väärennetyt, lasipalasilla koristetut
kultasormukset, uusmuotiset ja kelvottomat paperossinsytyttäjät,
kamalan huonot karamellit, ihmeelliset pyhimyskuvat, vanhat pyssyt ja
kaikenmoiset muut esineet vetivät huomion puoleensa. Jos rahassa
maksettiin, oli kaikki tavattoman kallista, mutta turkiksilla saattoi
hankkia itselleen tavaraa näennäisesti halvemmalla.
Rannalla surisi kuin mehiläispesässä ja kaikkien ainoana harrastuksena
oli ansaita mahdollisimman paljon. Kauppiaat juoksivat ja häärivät
minkä jaksoivat, punnitsivat ja harkitsivat, arvioivat ja laskivat,
samojedit yrittivät turhaan korottaa hintojaan, ja kaikille oli
ominaista iankaikkinen tinkiminen, kaupanhieronta, puhuminen ja
lörpöttely. Pappikin kierteli markkinapaikkaa, kastoi ja luki
sielumessuja ja vaati toimituksistaan yhtä kohtuutonta maksua. Illaksi
touhu ja kaupankäynti lakkasi, mutta silloin alkoi juominen ja
korttipeli, joita jatkettiin aamuun asti. Selvimmät miehet ansaitsivat
paraiten ja juopuneet kadottivat kaiken omaisuutensa ja enemmänkin.
Venäläiset yrittivät kuitenkin jossain määrin karttaa samojedien liikaa
nylkemistä. Heitähän ei saanut aivan tyhjin käsin päästää kotia, sillä
siinä tapauksessa he eivät voisi tulevana vuonna hankkia mitään tavaraa
markkinoilla myytäväksi.
Markkinain aikana samojediruhtinas kantoi veroa, joka rahassa
laskettuna nousi suunnilleen 10 ruplaan henkeä kohti. Toiset maksoivat
sen turkiksissa, toiset käteisessä rahassa, mutta toiset eivät olisi
sitä laisinkaan voineet suorittaa, jolleivät kauppiaat olisi
tarvittavaa määrää etukäteen lainanneet. Muutamat eivät kyenneet
maksamaan yhtään mitään ja senvuoksi täytyi heidän asiansa tulla
ratkaistuksi samojedilaisen tuomioistuimen edessä. Kaikilla veroa
maksavilla täysikasvuisilla miehillä oli oikeus olla läsnä, ja pian he
kokoontuivatkin erään ison puun luo. Ruhtinaan saavuttua istuutuivat
kaikki puoliympyrään maahan, ruhtinas keskellä ja hänen edessään
laatikko, jossa oli papereita ja heimon suuri sinetti. Ensiksi
kysyttiin syylliseltä miksi hän ei ollut maksanut veroaan. Jollei
katsottu hänellä olevan minkäänlaisia päteviä syitä, ottivat miehet
lakit päästään ja heittivät ne maahan merkiksi siitä, että pitivät
häntä syyllisenä ja rangaistavana. Heti sellaisen tuomion langettua
otettiin siten tuomittu kiinni, paita ja housut revittiin häneltä pois
ja hänet asetettiin vatsalleen maahan rangaistustaan kärsimään. Mitä
hirvein mellakka syntyi, kun tuomiota ryhdyttiin toimeenpanemaan.
Erikoisilla tätä tilaisuutta varten valmistetuilla raipoilla alettiin
uhria kurittaa. Lyömistä jatkettiin, kunnes uhri oli vannonut
maksavansa veronsa ja luvannut tehdä parannuksen. Mutta ennenkuin
sellainen lupaus oli saatu, olivat samojedit usein ehtineet ruoskia
miehen ihan verille ja riekaleiksi ja hänen vaimonsa oli tullut kuin
hulluksi miehen hätähuudoista ja tunkeutunut paikalle yrittäen
haukkumasanoilla ja lyönneillä, puremalla ja repimällä ajaa koko
seurakunnan pakosalle. Sellainenkin yritys oli rangaistava, ja nainen
sai alistua samaan kohteluun, sillä erotuksella vain, että häntä ei
riisuttu alastomaksi, mutta vaatteet kasteltiin vedellä, jotta lyönnit
paremmin tuntuisivat.
Raipparangaistus on ainoa, jota samojedit käyttävät, mutta jos joku
heistä esim. humalassa on tappanut toisen tai muuten tehnyt jonkun
suuremman rikoksen, saattaa rangaistus siitä huolimatta olla aivan
tarpeeksi kauhistuttava. On näet usein tapahtunut, että rikoksentekijä
on kerrassaan ruoskittu tai kolhittu kuoliaaksi, heikontunut kun hän on
saattanut olla aikaisemmasta hurjasta takaa-ajosta erämaissa, mistä hän
yksinomaan nälän pakottamana on palannut ihmisten ilmoille. Nuo kamalat
murhenäytelmät ovat onneksi sangen harvinaisia. Näin kerran sellaisen
alkuvalmistukset, ja vaikutelmani siitä olivat sentapaiset, että minä
en niitä koskaan unohda. Kun on ollut kysymys murhasta tai taposta,
ovat venäläiset viranomaiset viime aikoina ottaneet asian
käsiteltäväkseen ja silloin on syyllinen tavallisesti tuomittu
elinkautiseen vankeuteen. Se merkitsee kuolemanrangaistusta
paimentolaiselle, sillä hän ei jaksa linnassa-oloa kestää, vaan kuolee
ennen pitkää. En sentakia tiedä sanoa kumpi noista rangaistuksista
lopulta on inhimillisempi, molemmat ovat kauheita.
Mutta vieläkin julmempia kohtauksia saattaa sattua noilla ulkonaisesti
niin iloisilla markkinapaikoilla. En tarkoita niitä murhenäytelmiä,
joissa edesvastuuttomat ja sydämettömät kauppiaat johdattavat
alkuasukkaat taloudelliseen perikatoon, enkä myöskään tarkoita sitä
elämää, jota juopuneet miehet ja naiset pitävät hoippuessaan huutaen ja
kirkuen paikasta toiseen. Tarkoitan niitä tilaisuuksia, joiden pitäisi
luonnon järjestyksen mukaan voida muodostua ihmiselämän kauneimmiksi ja
parhaiksi hetkiksi, nimittäin hääjuhlia. Mutta valitettavasti niitä ei
saada näissä erämaissa vietetyksi siihen tapaan kuin sivistyneempien
ihmisten keskuudessa. Asianlaita on kerrassaan toinen. Samojedien
keskuudessa, niinkuin useimmilla alkuperäisillä kansoilla, ei näet
naista pidetä miehen vertaisena, vaan ainoastaan tarpeellisena ja
hyödyllisenä työvoimana ja sitäpaitsi miehen omaisuutena samalla
tavalla kuin poroa tai koiraa. Naista ei samojedi koskaan saa
vaimokseen rakkauden voimalla, niinkuin meillä useimmiten tapahtuu,
vaan yksinomaan ostamalla. Kysymättä naisen mielipidettä hän ostaa
hänet yksinkertaisesti omistajalta, siis isältä tai äidiltä, ja tytöllä
ei juuri koskaan ole asian suhteen mitään sanomista. Sama tapa
vallitsee yhä vieläkin m.m. Jeniseiskin kuvernementin venäläisten
talonpoikain keskuudessa, eikä senvuoksi ole ihmeteltävää, että se
tavataan paljoa alhaisemmalla asteella elävillä samojedeilla. Tytön
hinta vaihtelee ja on suorastaan riippuvainen oravien runsaudesta. Kuta
enemmän niitä on metsässä, sitä kalliimmaksi tulee morsian, ja hyvinä
vuosina vaimon hinta voi kohota 500 oravannahkaan sekä muutamaan
litraan viinaa kaupanpäälliseksi. Huonoina vuosina saattaa tapahtua,
että tytön hankintaan tarvitaan vain 200 nahkaa, kenties vielä
vähemmänkin. Se mikä saattaa asian niin monimutkaiseksi ja
tuskalliseksi on, että Tymin samojedeilla vallitsee naisten puute,
toisin sanoen että heillä on enemmän miehiä kuin naisia, joten siis
vaimon hankkiminen käy hankalaksi, poikamiessäätyä kun ei laisinkaan
ole. Tästä aiheutuu, että samojedit yhä enemmän ovat tulleet
pakotetuiksi myymään tyttärensä aivan nuorina. 12-13 vuoden vanhat
lapset ovat kysyttyä kauppatavaraa, joka voidaan koska tahansa myydä.
Sellaisia häitä on ilkeä nähdä, ja kerrassaan järkyttävää on kuulla
nuorten morsianten sydäntäsärkeviä hätähuutoja, kun heidät väkivallalla
laahataan pois omaistensa joukosta ja väkivallalla pakotetaan
alottamaan avioelämää, johon he eivät ole kypsyneet ja joka johtaa
siihen, että he ainakin ruumiillisesti joutuvat aivan turmioon.
Sivistyneissä yhteiskunnissa tapahtuu kenties paljoa järkyttävämpiä
asioita, mutta tuntuu siltä kuin ihminen ei samassa määrässä
loukkaantuisi siitä riettaudesta, mikä tapahtuu olosuhteissa, joissa
ihmiset kuitenkin käsittävät ja oivaltavat mitä tehdään ja ymmärtävät
asiain nurinkurisuuden. Mutta neitseellisen erämaan ympäröimänä on kuin
tuntisi paljon voimakkaammin ja kauhistuisi paljon syvemmin kaikkea
luonnotonta ja luonnonvastaista. Sivistyksen vankiloissa rikos
luonnonlakeja vastaan tuntuu vähemmän törkeältä, siellä kun
luonnottomuus jossain määrin painaa leimansa kaikkeen.
Samojedilaiset häät ovat muuten mahdollisimman yksinkertaisia juhlia.
Kun sulhanen on maksanut sovitun hinnan, voidaan sanoa kaikki
varsinaiset juhlamenot suoritetuiksi. Mutta hyvin usein, kuten
erikoisesti markkinoilla, muodostuvat häät suuriksi kemuiksi, joiden
ohjelmaan kuuluu, samalla tavalla kuin meilläkin, etupäässä syöminen ja
juominen. Erotus on vain kvalitatiivinen. Kestitys on jokseenkin
samanlaista kuin venäläisillä, sillä erotuksella vain, että kala ja
kalatuotteet, kuten mäti ja raani, ovat pääasiallisena ruokana. Juomana
käytetään viinaa ja teetä, joita vuorotellen juodaan ja jotka nopeasti
vaikuttavat monella tavalla vapauttavasti. Juhlan loppupuolella osa
vieraista nukkuu, mutta toiset ryhtyvät riitaan ja rähinään, joka
saattaa päättyä tappeluun ja muuhun välttämättömään pahaan.
Markkinain jälkeen kauppiaat lähtivät Tymskoeen ja minä jäin yksin
jäljelle voidakseni mahdollisimman kauan seurustella joen lähteillä
asuvien samojedien kanssa. Näinä päivinä sain mitä selvimpiä
todistuksia sille aikaisemmalle arvelulleni, että joella asuvat
samojedit kielellisessä suhteessa hyvin huomattavasti ovat eronneet
toisistaan. Väestö on harvaa ja jurtat ovat miltei säännöllisesti
toista sataa virstaa toisistansa. Senvuoksi onkin luonnollista, että
eri perhekunnat eivät paljoakaan seurustele keskenään. Siitä taas
johtuu, että melkein jokaisella perheellä on oma murteensa ja oma
erikoinen sanavarastonsa. Ei saata oikeastaan puhua toisistaan
eroavista murteista, sillä varsinaisia rajoja ei ole, mutta kieli on
niin erilaista ja niin vaihtelevaa, se muodostuu siinä määrin
yksilölliseksi, että melkein on pakko tutkia jokaisen eri henkilön
kieltä. Mutta se on mahdottomuus ja sentähden on pakko rajoittaa
tutkimusalaansa. Yleistäminen on niinikään vaikeaa ja senvuoksi täytyy
aina muistaa tästä asiasta johtuvat puutteellisuudet. Tuntien nämä
tosiseikat jää kysymyksenalaiseksi, miten suurta hyötyä erikoisen
tarkasta ja täsmällisestä transskriptsionista saattaa tieteelle olla.
Napaasissa oleskeluni jälkeen tein pieniä veneretkiä eri tahoille.
Kävin m.m. tervehtimässä ainoata joella asuvaa venäläistä, n.s.
starovjeriä l. vanhauskolaista, joka perheensä kanssa oli muuttanut
erämaahan saadakseen olla rauhassa viranomaisilta ja päästäkseen
suorittamasta asevelvollisuuttaan. Hän oli rakentanut itselleen pienen
talon ja oli rikastumassa alkuasukkaiden kanssa harjoittamallaan
kaupalla. Jokea pitkin kulkevien venäläisten kanssa hän ei halunnut
olla missään tekemisissä eivätkä hekään hänestä välittäneet. Hänhän ei
ollut oikeauskoinen, hänellä oli pyhimyskuvien asemesta rautainen risti
seinällä eikä hän sitäpaitsi uskonut kirkon oppeihin. Hän ei juonut
viinaa eikä tupakoinut, jota kaikkea hänen uskontonsa kielsi häntä
tekemästä. Hän ei myöskään saanut syödä toisten ihmisten kanssa eikä
edes käyttää samoja astioita. Kaiken sellaisen hän katsoi synniksi.
Mutta pahan myyminen ja kaupitteleminen muille ei ollut syntiä. Me
ostimme häneltä esim. tupakkaa, mutta meidän oli marssittava pihalle
sitä polttamaan. Hänen olisi muussa tapauksessa ollut pakko hyvin
hankalilla toimituksilla karkoittaa saastaiset tupakansavut talostaan.
Paluuni Tymiltä tapahtui paljoa nopeammin kuin matkani sinne. Virta oli
edelleen vuolas eikä meidän tarvinnut tehdä muuta kuin antaa veneen
omin neuvoin soljua eteenpäin. Kullakin oli omat vahtivuoronsa ja niin
me saatoimme kulkea yötä päivää. Jurttain kohdalla pysähdyimme, sillä
nyttemmin olivat asukkaat palanneet kotia ja me saatoimme tutustua
alkavaan kesäelämään. Useimmat olivat kylläkin rakentaneet itselleen
kunnolliset mökit, mutta siitä huolimatta he kaikki asuivat vedestä
kohoaville hiekkasärkille pystytetyissä tuohisissa kodissa.
Kevät oli vastikään muuttunut takatalveksi, lumi oli tehnyt maiseman
valkoiseksi ja karkoittanut sääsket, tuon Siperian pahimman vitsauksen,
joka tekee muuten niin lyhyen ja ihanan kesän sietämättömäksi
helvetiksi. Matkallani pohjoista kohti olin ensi kerran päässyt
tutustumaan niihin ja tajuamaan niiden suuren merkityksen. Olin
aikaisemmin tullut tuntemaan Lapin hyttyset ja arvellut, etteivät ne
mahda Siperiassa olla sen pahempia. Kuvittelin voivani pitää ne
loitolla pikiöljyn ja muiden samantapaisten, ulkonäköä turmelevien
keinojen avulla. Aluksi en välittänytkään ryhtyä varokeinoihin, mutta
lopulta oli minunkin alistuttava toimimaan niinkuin kaikki muut.
Täytyi, niinkuin raamatussa sanotaan, pukeutua säkkiin ja tuhkaan.
Voidakseen nukkua, syödä, juoda tai toimittaa kaikkein luonnollisimmat
tarpeensa oli pakko vetäytyä ohuesta kankaasta tehtyyn verhoon, joka
pingotettiin sopivaan paikkaan, jollei tehnyt mieli hakea suojaa
leiritulen savusta. Voidakseni yleensä oleskella ulkona vapaassa
luonnossa täytyi minun pitää verkkoa pääni päällä ja kintaita käsissä.
Jos kävi välttämättömäksi soutaa, niin tuommoisista suojelusvälineistä
aiheutuva kuumuus tuli liian rasittavaksi ja silloin sytytettiin
ämpäriin vartavasten kootut lahonneet puut palamaan, niin että savu ja
tuhka tuprusivat yli koko aluksen. Sääsket ja melkein yhtä lukuisasti
vesillä lentävät paarmat pysyivät kylläkin loitompana, mutta tuhkasta
tulimme kovin likaisiksi ja rasittuneista silmistä valui alati vettä.
Samaa menettelyä käytetään tuohikodissa, jonkatähden joskus oli aivan
mahdotonta sellaisessa ympäristössä tehdä mitään muistiinpanoja.
Luonnollisena seurauksena ainaisesta oleskelusta savupilvissä olivat
vetiset, vuotavat ja punaiset silmät sekä viheliäinen mieliala. Minä
saatoin kuitenkin joskus ottaa virkistävän kylvyn joen viileissä
aalloissa, mutta samojedit, jotka näkyvät karttavan vettä enemmän kuin
mitään muuta, kävivät päivä päivältä yhä kurjemman näköisiksi.
Hauskaa vaihtelua tarjoutui lähellä Napaasia tavatessani Tymin
samojedien ylimmäisen papin nimeltä Kotshijaader. Hän kuului harvoihin
nykyään elossa oleviin n.s. suuriin shamaaneihin ja hänen
hoidettavanaan oli seitsenkasvoisen ylijumalan kuuluisa temppeli.
Harvoin olen tavannut herttaisempaa ja kunnollisempaa alkuasukasta kuin
tuo samojedipiispa oli. Oleskellessani hänen luonaan huomasin miten hän
oli kokonaan vailla shamaanien niin tavallista humbugia, eikä hän
papillisissa toimituksissaankaan käyttänyt niitä monia taikatemppuja,
joilla muut koettavat läsnäoleviin vaikuttaa. Hän käsitteli noitarumpua
ihmeteltävällä vakavuudella, ja vaikuttavalla hartaudella hän luki
rukouksensa isien jumalille. Häneltä sain kaikki täydelliseen
shamaaninpukuun kuuluvat esineet, jotka hän luovutti minulle
varsin mielellään, koska ne muka olivat käyneet tarkoitukseensa
kelpaamattomiksi, niitä kun oli käytetty parantamaan sairasta, joka
kuitenkin rukouksista ja uhreista huolimatta oli kuollut. Niiden
joukossa oli mielenkiintoinen lakki, johon oli kiinnitetty raudasta
tehty risti. Hämmästyneenä kyselin häneltä syytä miksi semmoinen esine
oli kiinnitetty tuohon pyhään päähineeseen. Hän vastasi minulle sen
tapahtuneen halusta pettää kristittyjen jumalaa näinä huonoina aikoina.
Kantamalla ristiä lakissaan hän arveli kristittyjen jumalan luulevan,
että hänkin kuului hänen laumaansa, ja siitä syystä jättävän hänet
rauhaan.
Tässä yhteydessä minun on mainittava, että useimmat näillä seuduilla
elävät ja toimivat shamaanit kuuluvat vähemmän arvossapidettyjen
joukkoon. He eivät luota erikoisen paljon sanan ja rukouksen voimaan,
vaan koettavat etupäässä pelotuksilla karkoittaa esim. sairauden henget
ihmisestä ja sitäpaitsi he vaativat toimituksistaan kohtuuttoman
korkeata maksua. Muistan erityisesti erään vanhan ukon, joka aina
kerskaili mahdillaan ja kehui olevansa hyvin tuttavallisissa suhteissa
henkimaailman kanssa. Hän oli kerran puijannut minulta 10 ruplaa ja
siitä syystä minä odotin sopivaa hetkeä kostaakseni hänelle ja samalla
kohottaakseni omaa mainettani alkuasukasten keskuudessa. Eräänä aamuna
minulle kerrottiin, että hän illalla aikoi antaa pienen näytännön, ja
samassa minäkin päätin toimia. Kutsuin hänet luokseni ja varoitin häntä
illalla manaamasta henkiänsä -- minun kotijumalani muka saapuvat
tilaisuuteen ja tekevät hänelle pahaa. Hän luuli minun laskevan
leikkiä. Tarjosin hänelle viinaa, johon olin kaatanut voimakkaan
annoksen cascara sagradaa -- risiiniöljyhän ei näihin tepsinyt -- ja
uskottelin hänelle sen olevan konjakkia, jota sekoitus muuten värin
puolesta muistuttikin. Pahaa aavistamatta hän joi hyvällä halulla
petolliset ryyppyni. Kokoontuessamme illalla hänen noitumistansa
kuuntelemaan odotin jännittyneenä mitä siitä tulisi. Ukko alotti
kaikessa rauhassa ja ennätti soitella ja veisata aika kauan, ennenkuin
cascara ehti päästä vaikuttamaan. Vihdoin viimein hänen luontonsa ei
sallinut enempää, hän lakkasi äkkiä laulamasta ja riensi ulos kodasta.
Vähän ajan kuluttua hän palasi, mutta ei kestänyt kauan, ennenkuin hän
jälleen syöksyi ulos. Tällä kertaa hän viipyi kauan poissa ja
palatessaan hän tunnusti olevansa kykenemätön jatkamaan. Voittoni oli
suuri ja miehen kunnioitus minua kohtaan vielä suurempi.
Vaikka suurshamaani Kotshijaader osoitti sangen hyvin ymmärtävänsä
opintojani ja niiden tarkoitusta, näytti kuitenkin käyvän mahdottomaksi
saada hänet valokuvatuksi täysissä tamineissa, shamaanin virkapukuun
puettuna. Ensiksikin oli hänestä päivänselvä asia, että koneeni sisälsi
pahoja henkiä, jotka mahdollisesti voisivat häntä vahingoittaa, ja
sitäpaitsi hän pelkäsi tulla ikuistetuksi eikä tahtonut, että
venäläiset näkisivät hänen kuvansa. Viimein hän kuitenkin suostui
toimitukseen sillä ehdolla, että hän itse saisi kuvan. Hän luuli näet,
että kone ottaisi vain yhden ainoan sellaisen. Sillä tavalla kumpikin
meistä tuli tyydytetyksi, enkä minä katsonut olevan syytä korjata hänen
väärinkäsitystään.
Tymillä toimitin erinäisiä varsinaisen alani ulkopuolella olevia
tutkimuksia. Niihin kuului m.m. joukko antropologisia mittauksia.
Näiden suorittamista varten olin osittain pakotettu käyttämään
viekkautta. Usein sain potilaani alistumaan noihin epämiellyttäviin
tungettelevaisuuksiin ainoastaan huomauttamalla heille, että sellaiset
mittaukset olivat aivan välttämättömät heidän sairautensa
selvillesaamista varten. Tymillä muistan erikoisesti huvittaneeni monta
samojedia kertomalla, että minä mittausteni avulla saatoin päättää,
olivatko he oikeita samojedeja vaiko jotakin muuta. Oli yleisesti
tunnettu asia, että eräällä samojedilla oli tunguusi epävirallisena
isänään, ja minä käytin m.m. tätäkin tietoani hyväkseni yleisen riemun
vallitessa mittauksillani todetakseni varsinaisen isän kansallisuuden.
Tämä todistus metodini luotettavaisuudesta vaikutti tuntuvasti asian
hyväksi ja suuri joukko ihmisiä ilmoittautui heti paikalla
tutkittavakseni.
Mutta Tymillä, niinkuin lukemattomilla muilla paikkakunnilla, kävi
aivan mahdottomaksi saada samojedeja -- miespuolisia nimittäin --
riisuutumaan mittauksia tai valokuvaamista varten. Lupasin rahoja,
tarjoilin heille viinaa, mutta ei mikään näyttänyt tepsivän. Heillä oli
kaikilla mitä selvin vastenmielisyys alastomuutta kohtaan, ja tästä
ennakkoluulosta he eivät edes sairastuessaan voineet vapautua. Sangen
usein kävi luonani kuppaa tai muita tauteja sairastavia alkuasukkaita,
mutta kun minun ei koskaan sallittu edes nähdä sairaita ruumiinosia,
oli minun aivan mahdoton heitä millään tavalla auttaa -- jota muuten
tuskin olisin voinut sittenkään tehdä, vaikka olisin saanut heitä
tarkastaa. Tuo heidän kainoutensa on yhteydessä erinäisten maagillisten
uskomusten kanssa, joiden mukaan onnettomuus saattaa kohdata sitä, joka
sattuu näyttämään alastoman ruumiinsa muille. Jos samojedi siten on
joutunut vaaran alaiseksi, on hänen pakko pahoiksi luulotelluista
silmäyksistä johtuvan onnettomuuden torjumiseksi antaa lahja sille
henkilölle, joka on hänet nähnyt. Kerran tästä asiasta puhuessani on
minun mainittava, ettei miestenkään keskuudessa ole sallittu avoimesti
toimittaa luonnollisia tarpeitaan, vaan jokaisen täytyy sellaista
tarkoitusta varten hakea itselleen pensaan tai muun esineen tarjoamaa
suojaa. Tämä on varsin helppoa metsissä, mutta avonaisella tundralla se
kuuluu vaikeimpiin tehtäviin, ja onkin vastustamattoman koomillista
nähdä miehen äkkiä erottautuvan muusta karavaanista ja hurjaa kyytiä
suksillaan kiitävän kauas, kilometrinkin matkan, niin yksinkertaisen
asian takia. Tohtori Pälsin mukaan näyttää mongoleilla vallitsevan
aivan päinvastainen käsitys, he kun täydellä syyllä arvelevat että
"naturalia non sunt turpia".
Castrén mainitsee matkakertomuksissaan samojedien mailta monin paikoin
kuulleensa puhuttavan vanhojen linnoitusten raunioista ja erikoisesti
n.s. tshuudien haudoista, joita hän ei kuitenkaan nähnyt eikä siis
myöskään päässyt tutkimaan. Mainitsin jo aikaisemmin, että Tymin rannat
siellä täällä ovat korkeiden harjanteiden halkomia, niinkin korkeiden,
ettei keväisen vedenpaisumuksenkaan mutainen vesi niitä kykene
peittämään. Näillä harjanteilla ja niiden rinteillä minä tapasin
retkeilylläni huomattavan määrän varmaankin suurta mielenkiintoa
herättäviä muinaismuistoja. Useimmat niistä olivat seuraavanlaisia:
Raunioita ympäröi suuren ja laajan kaaren tapaan syvä vallihauta, jonka
sisäpuolella kohosi paikoittain muutaman metrin korkuinen muuri. Muurin
sisäpuoleinen alue oli jaettu suurempiin ja pienempiin, valleilla
toisistaan erotettuihin ruutuihin. Nämä neliöt -- sivujen pituus
vaihteli 3:n ja 6:n metrin välillä -- olivat varmaankin linnoituksen
sisäpuolella sijainneiden rakennusten, asuntojen jäännöksiä. Luultavaa
on, että ne olivat olleet samaa mallia kuin ne Ket-joella noin 50
vuotta sitten käytännöstä pois joutuneet rakennukset, jotka olivat
puoleksi maanalaiset, muotonsa puolesta pyramidintapaiset, seinät
puusta tehdyt ja katossa aukko, mistä savu pääsi ulos ja valo sisään.
Mutta kaikki puiset osat olivat jo aikoja sitten lahonneet ja jäljellä
oli ainoastaan hiekasta ja mullasta tehdyt vallitukset, joista löysin
suuren määrän saviastiain palasia ja poltettuja luita. Samojedit eivät
tiedä kertoa mitään näistä linnoituksentapaisista rakennuksista, ja
muutenkin niissä kasvavat ikivanhat puut todistavat, että ne ovat monen
vuosisadan ikäisiä. Ne ovat nähtävästi rakennetut siihen aikaan,
jolloin venäläiset eivät vielä olleet saapuneet Siperiaan ja jolloin
maassa vallitsi bellum omnium contra omnes. Eri heimot taistelivat
silloin metsästysalueittensa säilyttämisen ja laajentamisen puolesta,
sotivat tunguuseja, ostjakkeja ja tataareja vastaan. Jokaisella
heimolla oli silloin niinkuin nykyäänkin oma, usein vierasta alkuperää
oleva ruhtinaansa, maader. Hänen johdollaan käytiin sotaa, ja joskus
saattoivat useammat heimot yhtyä taistelemaan yhteistä vihollista
vastaan. Viimeisen kerran tehtiin sellainen sotaretki v. 1602, jolloin
Narymin samojedit yrittivät nousta kapinaan karkoittaakseen äsken
maahan saapuneet kasakat. Venäläisen valloituksen ajoilta ovat
luultavasti peräisin ne maanalaisilla käytävillä varustetut asunnot,
joita tapasin etupäässä Tym-joen suupuolella ja sen ympäristössä.
Noissa käytävissä samojedit piilivät venäläisten tullessa, ja vieraille
veronkantajille kävi alkuasukasten löytäminen senvuoksi usein hyvinkin
vaikeaksi. Linnoitettujen paikkojen lähistössä tapaa usein
hautakumpuja, jotka varmaankin ovat samanikäisiä kuin linnat. Niissä
lepäävät nähtävästi onnettoman samojedikansan uljaat Ilkat, jotka ovat
kaatuneet taistelussa itsenäisyytensä ja vapautensa puolesta. Nekin
sisältävät saviastiain palasia, mutta muuten en niistä löytänyt mitään
sellaista, jonka nojalla kävisi mahdolliseksi tarkemmin määritellä
niiden ikää. Siellä täällä on kyllä kivikauden aseita, mutta niillä ei
luultavasti ole mitään yhteyttä hautojen kanssa. Noita kiviaseita
samojedit käyttävät amuletteina salamaa vastaan, sillä niitä arvellaan
ukonnuoliksi, jotka taivaallisen alkuperänsä takia ovat sopivia
suojelemaan ylimaailmallista tulta vastaan. Se käsitys on nimittäin
hyvin yleinen, että henget salaman kautta koettavat päästä ihmisissä
asuviin pahoihin henkiin käsiksi. Niiden luullaan usein piilevän
vaatteissa, ja senvuoksi ei ole tavatonta, että samojedit ukkosen
lähestyessä kiireesti riisuvat ruumistaan peittävät ryysyt sekä
poistuvat niistä loitommalle odottamaan rajuilman taukoamista. Itse he
silloin ovat turvassa, koska salama etupäässä iskee juuri vaatteisiin.
-- Kannattaisi varmastikin tarkemmin tutkia noita kiinteitä
muinaisjäännöksiä, joskin niiden kaivaminen kohtaisi paljon vaikeuksia.
Suuruutensa vuoksi ne vaativat runsaasti aikaa ja sitäpaitsi tulee
kaivausten suorittamista varten tarpeellisten työmiesten hankinta siksi
kaukaisille seuduille huomattavan vaikeaksi. Olisin mielelläni ryhtynyt
pienempiä kaivauksia toimittamaan, mutta olin kerrassaan ilman apua.
Samojedini eivät olisi mistään hinnasta halunneet tai uskaltaneet panna
henkeänsä alttiiksi moisessa yrityksessä. He uskoivat kivenkovaan, että
sitä, joka meni häiritsemään vanhojen urhojen vuosisatoja kestänyttä
unta heidän asunnoissaan tai haudoissaan, kohtasi varma kuolema. He
kertoivat minulle lukuisia juttuja miehistä, jotka siitä syystä muka
olivat menettäneet henkensä. Senpätähden sainkin tyytyä vain siellä
täällä maata kaivelemaan, samojedien pelokkaina katsellessa työtäni.
Vaikka kaivausteni tuloksena ei ollutkaan juuri "en metmask ifrån
Orienten", niin rajoittui se itse asiassa muutamiin saviastiain
palasiin. Saavuttuani Obille sairastuin pilkkukuumeentapaiseen
tautiin, jonka samojedit katsoivat näistä yrityksistä koituneeksi
rangaistukseksi, vaikka minä tosin elävänä siitä selviydyin.
Kaikkien näiden erilaatuisten tutkimusten jälkeen katsoin olevani
pakotettu jatkamaan matkaani, niin mielelläni kuin olisinkin jäänyt
noihin minulle niin rakkaiksi tulleihin erämaihin. Paluumatka sujui
nopeammin kuin olin ajatellut, sillä virta oli vielä vuolas. Miehistö
oli kuitenkin kerrassaan kehnossa kunnossa. Toisen samojedin
keuhkotauti oli pahentunut ulkoilmassa, ja miesparka ei enää jaksanut
tehdä mitään työtä, makasi vain selällään yskien ja sylkien yötä
päivää. Ostjakki, jonka jalommat osat olivat lähtöpäivänä pahasti
palaneet, ei ollut paljonkaan vammoistaan välittänyt, ja hänen
palorakkonsa olivat ennen aikojaan menneet rikki. Hän ei saattanut
istua muuta kuin kyljellään, ja koska siinä asennossa lienee vaikea
soutaa, olin pakotettu vapauttamaan hänet kaikesta paitsi
ruuanvalmistushommista. Kahden me siis Olashkan kanssa saimme ohjata
uivaa sairashuonettamme aina Obille asti. Sinne saavuttua toimitimme
samat menot kuin lähtiessä. Pienessä lahdelmassa, jossa Obin valkoinen
vesi sekoittuu Tym-joen mustiin laineihin, uhrasimme muutamia
kuparirahoja veden hengelle, ötkel loos'ille, jonka arvellaan asuvan
siellä. Ja samojedit huuhtoivat päänsä pyhällä vaalealla Obin vedellä.
Sillä tavalla he aina tervehtivät tuloansa suurelle joelle, jota he
nimittävät "äidiksi" ja runollisesti "sieluksi" l. "hengeksi". Ja
todella tuskin onkaan olemassa sopivampaa nimeä joelle, joka sen tavoin
tekee näillä seuduilla elämisen mahdolliseksi.
Tymskoeen saavuimme kesäkuussa. Olin tuskin ehtinyt jättää jäähyväiset
miehistölleni, ennenkuin Barabintsin aroilta tuleva, näitä seutuja niin
usein ahdistava kuumetauti pakotti minutkin pitkään toimettomuuteen.
Oleskeluni näillä seuduilla lopetin tällä kertaa heinäkuussa, jolloin
lähdin retkeilylle Tobolskin kuvernementin rajalle kaivaakseni Veskov
Jar nimisestä harjusta mammutin luita. Maaperän kovanlaisen ja kiinteän
laadun sekä puuttuvan ajan takia löysin kuitenkin vain harvoja
suurempia luita. Mutta vakaumukseni on, että mainitussa harjussa on
haudattuna lukematon joukko suuria luurankoja, jotka epäilemättä joskus
tulevaisuudessa kaivetaan esiin.