1830- ja 40-luvuilla oli kuuluisa maanmiehemme M.A. Castrén m.m. lähes
viiden vuoden aikana oleskellut Siperiassa tutkimassa lukuisia silloin
vielä melkein kokonaan tuntemattomia kansoja. Hänen uraa-uurtavien
tutkimustensa pääesineenä olivat samojedilaiset kielet. Tämän työn
suorittamiseksi hän uhrasi parhaat vuotensa, terveytensä ja elämänsä.
Tuloksia hän ei itse edes ehtinyt saattaa painoon, vaan ne tulivat
muiden toimesta julkisuuteen. Mutta vaikka hänen työnsä monessa
suhteessa ei lopullisesti valmistunut, on siitä huolimatta hänen
keräilemänsä uuden ja tärkeän sekä erittäin luotettavan ainehiston
nojalla voitu työtä jatkaa. Castrén todisti, ja samaan tulokseen ovat
useimmat myöhemmätkin tutkijat tulleet, että samojedit kielellisessä
suhteessa lähinnä liittyvät suomalais-ugrilaisiin kansoihin.
Samojedit, joita Castrén ensimäisenä tutki ja joille hän ensimäisenä
antoi oikean paikan kansojen suuressa perhekunnassa, ovat
lukumäärältään vähäiset; heitä on korkeintaan noin 18,000 henkeä,
vaikka heidän asuinpaikkoihinsa kuuluu laajoja alueita kahdessa
maanosassa ja he itsekin yli 40 murteen jakamina erottautuvat
toisistansa. Lukuisimmat heistä ovat jurakit, jotka oleskelevat
Arhangelskin ja Jenisei-joen välisillä tundroilla ja yksinomaan
harjoittavat poronhoitoa sekä metsästystä ja kalastusta. Heitä idempänä
elävät samoin paimentolaisina Jenisei- ja Avam samojedit, jotka ovat
vähäiset lukumäärältään ja sukupuuttoon kuolemaisillaan. Obin ja
Jenisein välisillä tundroilla sekä Tomskin kuvernementin pohjoisissa
metsäseuduissa ja Tobolskin ja Jeniseinkin kuvernementtien siihen
rajoittuvissa osissa asustavat n.s. ostjakki-samojedit, joiden luku ei
nouse yli 3,000:n, vaikka heillä tavattavien murteiden lukumäärä on
vähintään 20. Paljoa etelämpänä, korkeiden Sajaanin-vuorten pohjoisilla
rinteillä, asuu lopuksi muinoin niin mahtavan kamassi-heimon
vähäpätöinen jäännös, joka sekin heimo ennen pitkää tulee häviämään tai
tatarilaistumaan.
Niinkuin äsken huomautin, katsotaan samojedien kielen lähinnä olevan
sukua suomalais-ugrilaisille, ja yhdessä nämä kielet muodostavat n.s.
uralilaisen ryhmän. Siitä huolimatta samojedeja ei voi sanoa
suomalaisten serkuiksi tai pikkuserkuiksi, sillä ensiksikin on enemmän
kuin luultavaa, että kansat fyysillisesti eivät kuulu samaan ryhmään,
ja lisäksi eroavat kielet toisistansa vielä enemmän kuin esimerkiksi
ruotsi Ja kreikka.
Castrén, samoin kuin moni ennen häntä ja hänen jälkeensä, on lisäksi
yrittänyt todistaa sukulaisuussuhteiden olemassaolon uralilaisten ja
mongolilais-turkkilaisten l. altailaisten kielten välillä. Sellainen
väite on kuitenkin toistaiseksi aivan todistamaton ja kysymyksen
ratkaisu on yhtä vaikea kuin kysymys suomalais-ugrilaisten ja
indoeurooppalaisten kielten keskinäisestä sukulaisuudesta. Useimmat
altailaiset sanat samojedissa voidaan todistaa tai käsittää
lainasanoiksi ja tämä onkin peräti luonnollista, kun muistaa, että
kumpaankin kieliryhmään kuuluvat kansat hamasta muinaisuudesta saakka
ovat olleet ja edelleen vielä tänäkin päivänä ovat yhteydessä toistensa
kanssa.
Jos kerran katsotaan samojedien sukulaisuus suomalais-ugrilaisten
kielten kanssa todistetuksi, täytyy samalla luopua Castrénin teoriasta,
jonka mukaan näiden kansojen alkukoti olisi sijainnut Altai-vuorilla.
Vakuuttavalla tavalla on todistettu (m.m. eräiden näissä kielissä
tavattujen yhteisten puulajeja merkitsevien nimien avulla)
suomalais-ugrilaisen alkukansan asuneen jossain keskisen Uralin
länsipuolella tai jokseenkin etäällä pohjoisessa Permin kaupungin
tienoilla. On luonnollisesti otaksuttava, että he jo silloin, siis noin
2-3 tuhatta vuotta ennen meidän ajanlaskuamme, liikkuivat laajoilla
alueilla, koskapa he harjoittivat sekä kalastusta että metsästystä.
Mutta siinä tapauksessa, että nämä kansat aikoinaan ovat lähteneet
yllämainituilta paikkakunnilta, on myöskin epäilemätöntä, että
samojedit ovat eläneet niitä lähellä olevilla seuduilla. On kuitenkin
tällä haavaa mahdotonta ratkaista millä puolen Uralia he ovat asuneet.
Noina kaukaisina, historiantakaisina aikoina he tulivat altailaisten
kansojen kanssa kosketuksiin, ja nämä tunkivat heidät vähitellen yhä
enemmän pohjoista kohti ja hajoittivat heidät eri ilmansuunnille. On
samoin mahdotonta lähimainkaan määritellä, milloin he saapuivat
nykyisille asuinpaikoilleen, mutta ensimäisten meillä saatavissa
olevien tiedonantojen mukaan he jo noin v. 1000 asuivat karuilla
tundroillansa. Senjälkeen he ovat olleet tuomitut siellä elämään
kurjissa olosuhteissa ja vähitellen katoamaan sen uuden vaaran
johdosta, joka päivä päivältä tunkeutuu lähemmäksi heitä, vaaran, josta
me ylpeilemme, mutta jota he eivät kestä, ja jota me tavallisesti
olemme tottuneet nimittämään länsimaiseksi kulttuuriksi.
Senjälkeen kuin suomalais-ugrilaiset kansat, etupäässä
Suomalais-ugrilaisen seuran lähettämien stipendiaattien toimesta, ovat
kielellisesti tulleet jokseenkin perinpohjin tutkituiksi, on jo kauan
kuulunut mainitun seuran hartaimpiin toivomuksiin, että joku ottaisi
pitääkseen huolta samojedeista, kansamme kaukaisimmista sukulaisista.
Olikin sentähden aivan luonnollista, että tämän kirjoittaja suuntasi
matkansa samojedien luo kootakseen heidän keskuudestaan mitä
mahdollisesti vielä oli jäljellä. Tutkimusten esine ei ollut
kiitollinen yksinomaan tuon niin pitkäksi venyneen sukulaisuuden
kannalta, vaan senkin takia, että niin vähän oli tehty ja niin paljon
voitettavana oleskelulla primitiivisen kansan keskuudessa maailman
tuntemattomimmilla seuduilla.