Hän hoputti hevosia ja jatkoi:
»Mutta siinä lie pahin syy, että itse seppäkin pilkkaa. Nyt sillä on
_Kaunis Ilona_ viimeisenä nimenä. Tyttö hupakko ei lähde matkaansa,
harhailee vain niinkuin unissakävijä. Pukee itsensä kaikenkirjaviin
hepeniin. Punasi kasvonsakin kerran jollain punaisella töhröllä. Siitä
kävi vain rumemmaksi, raukka.»
»Mutta miks'ei hän sitten jätä seppää?»
Márton kohautti olkapäätään:
»Jo se kerran kokosi kompeensa mennäkseen. Mutta lapsi kavahti itkien
kaulaan, kun sanoi lähtevänsä. Ei henno jättää.»
Olimme hetken ääneti. Hevoset juoksivat tasaista ravia. Sitten virkahti
vanhus jälleen:
»Vaikka täytyyhän sen sittenkin jättää. Seppä on jo kihloissa.»
»Kenen kanssa?»
»Myllärin Etelkan.»
»Vai senkö nai? Hyvän tapasikin!»
»Elävät, kuolevat toistensa tähden.»
»No sepä nähdään!»
»Etelka käy joka päivä sepän luona. Valmistavat jo kanatarhaa. Aina
neuvottelevat mummon kanssa. Kahvinkin se hänelle keittää.»
Ukko vaipui syviin mietteisiin, nähtävästi kahvia ajatellessaan. Sitten
hän taasen hoputti hevosia. Talomme torniviiri näkyi jo kaukaa.
Ajattelin, miten kotona iloitsisivat tulostani. Sikarejakin toin
mukanani. Sytytin yhden. Mitähän isäni sanoo nähdessään minun polttavan
sikaria? Varmaankaan ei hän virka mitään. Olenhan minä jo aikamies,
näkyköön kypsyyteni todistus muillekin.
Márton virkahti jälleen: »Hui hai! Katinkin se pitäisi. Kati odottaa
vain häitä enää. Sitten hän vakavissaan jo lähteekin.»
Vähät minä nyt Katista ja sepästä ja koko pajasta, kun vain joutuisin
kotia ja saisin paiskata paperini pöytään!
Miehellä on seitsemän onnellista päivää eläissään. Niistä on varmasti
yksi se, jona hän jättää koulun.
Siitä onnellisuudesta riittää päiviksi ja viikoiksi suloutta.
Minäkin olin onnellinen niinä päivinä. Onneani häiritsi ainoastaan se,
että sisareni vietiin pois kotoa. Tohtori kehoitti viemään. Jósvain
akka oli kuollut rokkoon ja tartuttanut sen naapureihinkin.
Sisareni olivat rokotetut, mutta jos sittenkin puhkeaisi pari
rokonnäppylää kasvoihin! — Kauhuissaan riensivät he Tátralle, ja äitini
seurasi heitä. Talomme käytävät kumisivat tyhjyyttään. Ei tullut
vieraitakaan niinä viikkoina. Kyökkärikin keitti kehnosti, kun ei ollut
äitini silmä valvomassa.
Isäni sieti jonkun aikaa hänen laiminlyöntejään, mutta kun hernerokka
kerran tuli pöytään ilman silavakelmuja, loppui isäni kärsivällisyys:
»Helkkarissa! Eivätkö ne nyt enää osaa keittää edes hernerokkaa
kunnolla! Pali, mene sinä iltapuolella myllärille ja kysy, joutaako
Etelka tänne pariksi viikoksi. Mylläriläiset osaavat valmistaa hyvää
ruokaa. Ja elleivät muuta, niin osaavat he ainakin keittää rokan
oikealla tavalla. Syömme joka päivä rokkaa, kunnes äitisi palaa!» Otin
pyssyni. Lähdin heti päivällisen jälkeen. Etelkaa en tavannut kotosalla.
»Se on sepän luona», sanoi hänen äitinsä. »Taitaa nuoriherra jo tietää,
että ovat kihloissa. Joka päivä se sulhaselleenkin keittää hernerokkaa.
Tänään vei rinkilöitäkin. Tehkää hyvin, maistakaa, nuoriherra.»
Ja hän asetti eteeni korillisen tuoreita, murakoita rinkilöitä.
»Tietystikin te, myllärin täti, ajattelette, etten minä niihin koske!»
Ja minä istuin syömään. Haastelimme kaiken maailman asioista,
eniten kuitenkin Etelkasta. Seppä rakastaa häntä, niin ettei edes
ensimmäistäkään vaimoaan innokkaammin. Etelka viettää siellä melkein
kaiket päivänsä, ja seppä saattaa hänet kotia, ja sitten he juttelevat
yhdessä, usein puoleen yöhön saakka. Kymmenen päivän kuluttua he
viettävät häitä, lauantaina.
Haastellessamme tulimme jutelleeksi Jósvain eukkoparastakin.
»Kaikenlainen kuolema on kauhistuttava», sanoi myllärin vaimo, »mutta
rokkokuolema on sittenkin kaikkein kamalin. Minulta kuoli veli
rokkotautiin. Vielä nytkin, nähdessäni pahoja unia, kuulen hänen
voihkeensa: 'Vettä! vettä! Kaikki helvetin tulet polttavat sisuksiani!'
Emme voittaneet vedellä. Vihdoin hän nousi, kömpi ulos muiden nukkuessa
ja hyppäsi lampeen. Sinne hukkui.»
Se oli pöyristyttävä kertomus. Vieläkin selkäpiitäni karmii sitä
ajatellessani.
No minä lähden sepän luo Etelkaa tapaamaan.
Kotiuduttuani olin vain kerran ollut pajalla. Kasino ei sattumalta
ollut koolla. Ainoastaan Dolfi poltteli yksin piippuaan. Muuan isäntä
oli rattaanpyöriä raudoittamassa.
Raudat painettiin juuri suurien pihtien avulla pyöriin. Ne savusivat ja
pihisivät.
Seppä oli haluttoman näköinen, ja hänen silmänsä olivat sekavat
niinkuin jälkihumalassa.
Etelka seisoi hänen vieressään ja katseli häntä huolestuneena. Hänen
toinen leukansa oli kasvanut sitten pääsiäisen ja surupuku oli vielä
hänen yllään. Huolestuneena hän kysyi sepältä:
»Mistä se tulee? Mistä? Eihän sinua aamupäivällä vielä mikään
vaivannut!»
»Varmaankin johtuu pahoinvointisi rokasta», sanoi Dolfi. »Hitto vieköön
koko rokan. Kerran kulkuriaikoinani antoivat minulle Ersekujvárissa
oikein rasvaista rokkaa. Söin kokonaisen vadillisen. Mutta puolen
vuotta kirosi vatsani sitä.»
»Se on mahdotonta!» sanoi Etelka kiivaasti. »Minun keittämään! rokkaa
voi sairaskin syödä.»
Mummokin tuli keittiöstä tuoden märän liinasen.
»Annahan kun kierrän tämän sinun pääsi ympärille.»
Seppä pudisti päätään. Mutta Etelka otti liinan ja pyysi hymysuin:
»Entä jos minä sidon?»
Seppä antoi hänen sitoa. Suukonkin hän suikautti Etelkan poskelle.
Nainen huudahti kainosti ja kohotti kätensä poskelleen.
»No onhan se kihlatuille toki, luvallista», puolusteli seppä. »Mutta
katsohan, jo katoaakin kuumeeni.»
Silloin kerroin minäkin isäni terveiset.
Etelka kuunteli silmät säteilevinä.
»No katsokaapa», sanoi hän voitonriemuisena, »herrat eivät pelkää minun
hernerokkaani. Hyvä on, huomenna tulen. Mutta vain siinä tapauksessa,
että sulhaseni...»
»Päästän sinut! Aivan kernaasti!» sanoi seppä. »Saakoon vain herra
isännöitsijäkin kerran maistaa sinun keittojasi.»
Yhtäkkiä muuttui suutarin ilme. Hän iski kämmenensä polviaan vasten.
»Pali! Eikö vaan puhkeakin sinuun rokko?»
»Saakeli!» vastasi seppä olkansa takaa.
»Mutta kautta Pilatuksen! Noinhan alkoi Jósvain akallakin rokkotauti.
Oletko sinä rokotettu?»
»En ole.»
Suutari nousi pystyyn. Hän pudisti päätään ja laputti hyvästiä
sanomatta kylään.
Seuraavana aamuna Kati tuli meille.
»Etelka-rouva pyytää anteeksi, ettei hän voi tulla.