Se joki, joka Vuokkiniemen kirkonkylän pohjoispuolitse purkaa vetensä
Ylä-Kuittijärveen, tulee kapeasta monijärvisestä ylämaan vesistöstä,
joka on kartoilla niin väärin kuvattu, ettei niissä ole oikeata muuta
kuin joen laskupaikka. Inbergin kartalla se on enimmäkseen jokena.
Mutta paikalla kylän harjun takana se leviää järveksi, kapenee sitten
kierteleväksi salmivedeksi, jossa virtausta tuskin ensinkään huomaa,
ja leviää taas erään kynnyksen päällä useaksi järveksi ja pieniksi
selkävesiksi, joita ei ole kartalla ensinkään. Pääsimme sen vuoksi
kulkemaan sinnekin päin useita taipaleita veneellä.
Lammasjärven kuljettuamme ja salmet soudettuamme tulimme könkäälle,
jonka sivu oli taivallettava. Se on Akankoski nimeltään, tulee
Köynään järvestä ja on oikea kallioporras, vaikka näin loppukesästä
vähävetinen. Köynäsjärven takana ja pohjoispäässä on Tsenaniemen pieni
kylä, johon Lönnrot matkoillaan aina mielellään poikkesi, koska siellä
asui hyvä laulaja, ensimmäisiä, joilta sen puolen runoja kirjoitettiin,
ja hän muutoinkin erikoisesti tutustui talon väkeen ja heidän
seurassaan viihtyi. Tsenaniemestä oli kotoisin Jyrki Kettunen, joka
lauloi Topelius vanhemmalle Uudessa Kaarlepyyssä; samalta laulajalta
Lönnrotkin sai useita runoja. Hänen serkkunsa, Petri Kettunen, oli
itsekin ollut etevä runoniekka. Hänestä olivat muutamat karjalaiset
viisi kuusi vuotta aikaisemmin maininneet Lönnrotille, että "hän osasi
niin paljon runoja, että olisi voinut laulaa ainakin kaksi viikkoa,
tarvitsematta keskeyttää muun vuoksi kuin syöntiä ja nukkumista
varten." Lönnrotin käydessä oli Petri kuitenkin jo kuollut ja Suomesta
naitu leski hallitsi taloa. Lönnrot hänestä kertoo:
"Sama Mari, josta Petri Kettusen runossa puhutaan, eli vielä viime
kesänä Tsenaniemessä leskenä. Heti naimisiin jouduttuaan hän oli
siirtynyt venäläiseen kirkkoon ja muutenkin omistanut täkäläiset
elämäntavat, niin että ei enää olisi voinut aavistaakaan hänen olleen
kotoisin toisesta maasta ja toisista oloista. Mielihyväni ei ollut
vähäinen kuullessani häntä kaikkialla kiitettävän kunnollisten emäntien
esikuvaksi. Työtaidon hän oli vienyt mukanaan kotiseudustaan ja täällä
hän oli oppinut naapuristonsa naisten siisteyden ja puhtauden. Muuan
sanoi hänestä puheen ollen: 'Onnistuupa toisinaan hyvinkin Suomesta
nainti, mutta toisten varmaan käy hullustikin.' Sitten hän luetteli
useoita muita Suomesta tuotuja emäntiä, joita hän moitti, että eivät
muka voi tottua elämään siististi ja puhtaasti huoneissaan. Jos kaikki
saisivat, hän arveli, teidän puolelta yhtäläisen vaimon kuin Kettunen,
niin varmaankin meidän omat naiset usein jäisivät naimatta."
Viidennellä matkallaan Lönnrot laulatti Jyrki Kettusta, jota ei
ollut edellisellä matkallaan tavannut kotona. Hän kertoo siitä:
"Tsenaniemessä olin yötä ja panin kirjaan naapurinisännältä Jyrki
Kettuselta useita runoja, kirjoittaen myöhäiseen yöhön. Seuraavana
aamuna jatkoin samaa työtä. En ollut edellisellä matkalla tavannut
häntä kotona, muuten olisin jo silloin toimittanut tämän työn. Tämä
Jyrki oli Uudessa Kaarlepyyssä tohtori Topelius vainajalle laulanut,
kuten kertoi, kokonaista kolme päivää. Minua siis suuresti ihmetytti,
etten Topeliuksen kokoelmasta löytänyt niitäkin, jotka hän nyt lauloi.
Hän selitti minulle kuitenkin asian sanomalla: Kuuluupa ne jo teillä
olevan ennestään petsatoittuna, ja miksi niitä uuelleen laulaisin.
Hänen laulaessaan serkkunsa Pietari Kettusen tekemää laulua, oli saman
Pietarin leski, Maria, läsnä huoneessa ja kuunteli sitä. Kysyin, oliko
se runon kohta, joka koski häntä, totta. Vaikka oli vanha, hän tällöin
punastui silminnähtävästi ja vastasi: 'Niin totta se on, kuin sellaiset
seikat lauluissa tavallisesti ovat', joilla sanoilla hän runoille ei
yleensä näyttänyt omistavan täyttä historiallista totuutta. 'Mutta',
hän jatkoi, 'paraat runon kohdat Jyrki kuitenkin on unohtanut, ja
niitä ette saa keneltäkään muulta kuin minulta.' Sanoin, että tuota
laulua vielä osataan, jopa hänen syntymäseudullaan Kiimingissäkin,
missä todellakin kerran olin kuullut erään kyytimiehen sitä laulavan.
Silloin hänellä oli paljon kyselemistä minulta syntymäseudustaan,
josta kuitenkin tiesin sangen vähän. Hän valitti, etteivät hänen
sukulaisensa moneen vuoteen olleet käyneet häntä tervehtimässä, itse
hän jo oli liian vanha sinne lähtemään. Hän oli vähällä saada kyyneleet
silmiinsä, kun virkkoi, ettei nyt enää varmaankaan koskaan saisi
nähdä syntymäseutuaan. On kuitenkin mahdotonta, että kukaan kokonaan
unohtaisi niitä seutuja, missä ensin on nähnyt päivänvalon, kuullut
ensimäisen käen keväällä ja poiminut metsässä ensimäiset marjat. Vaikka
hän oli ollut täällä 40 vuotta, vaikutti syntymäseudun muisto häneen
niin syvästi, että hän muutamaksi hetkeksi näytti kokonaan siirtyneen
sinne. Mutta puhuttuamme taas muista seikoista, sain hänet itsensä
laulamaan ne runon kohdat, jotka Jyrki, kuten hän sanoi, oli unohtanut.
Ensin hän ei tahtonut siihen suostua, mutta teki sen kuitenkin lopulta,
kun pojatkin olivat häntä pyytäneet."
Tsenaniemen taloista oli kuitenkin vanha runontaito meidän käydessämme
jo hävinnyt, ja mielestämme oli kadonnut entinen varallisuuskin, jonka
Petri Kettunen ja hänen vaimonsa uutteruudellaan olivat perustaneet.
Mutta talojen hauskaa asemaa kahden järven välisellä niemellä
ihastelimme ja muistelimme sen entisiä vaiheita. Saatuamme sieltä
toiset saattajat lähdimme jatkaman veneellä matkaa Venehjärvelle,
Varahvontan kotikylään.
Salmea pitkin soudetaan Köynään järvestä, jonka länsipuolella pienoinen
kylä on, toiselle järvelle, joka on kylän pohjoispuolella ja joka siitä
niemen tekeekin. Se oli jommoinenkin selkä -- nimeä en muista, -- ja
ihmettelimme koko joukon, että se kokonaan puuttui kartoilta, eivätkä
runonkerääjätkään olleet siitä mitään maininneet. Saattajanamme oli
eräs Tsenan emännistä, kaunis, uljas nainen, joka edellisenä talvena
oli kuoleman kautta menettänyt miehensä ja nyt leskenä taisteli kovinta
puutetta vastaan pienessä talossaan. Varahvontta säälitellen meille
kertoi, hänen kuultensa, kuinka kova kohtalo häntä oli kohdannut, ja
hän siitä paikalla tuli niin liikutetuksi, että puhkesi hillittömään
itkuun. Kyyneleet virtasivat hänen kauneista silmistään ja suupielet
sykähtelivät tuskasta, niin että meidätkin valtasi syvä osanotto.
Mutta pian Varahvontta taas puhui lohdutuksenkin sanoja, huomautti,
yhä asianomaisen kuullen, että niin nuori ja kaunis nainen varmaan
saisi pian toisen miehen ja voisi ruveta elämään uuden elonhankkijan
turvissa, ja kesken tätä mairittelevaa puhetta naisen itku
kimaltelevien kyynelien lävitse kirkastui päivänpaisteiseksi hymyksi,
ja tämä lapsellisen kevyt, avomielisessä luonnollisuudessaan kaunis
mielenmuutos teki meihin ehkä vielä syvemmän vaikutuksen, kuin hänen
äskeinen itkunsa. Niin herkät ovat tuon kansan mielenliikutukset, ne
vaihtelevat keveästi kuin kesän säät.
Soudimme tätä vettä moniaan virstan ja erosimme sitten pieneen,
Venehjärvestä tulevaan jokeen, jota veden vähyyden vuoksi vain suurella
vaivalla pääsimme nousemaan. Päävesi polvesi kauemmaksi etelään, jossa
siihen laskee suurempi, rajalta saakka vettä kokoova Lapukan joki,
sama, jota olimme talvella ajaneet Vuokkiniemeen tullessamme.
Siinä missä tuo pienempi joki lähtee Venehjärvestä, on Niskalan
uudistalo. Matkasimme sen ohi järvelle, joka oli ehkä neljän virstan
mittainen, keskellään melkoinen saari. Venehjärven kylä on järven
pohjoisrannalla. Ilta alkoi jo hämärtyä, ja ruskoineen, vuorineen ja
metsineen maisema oli sekä kaunis että tavallista jylhempikin. Oli jo
jotenkin pimeä, kun kylään saavuimme. Asetuimme siellä Petri Lesosen,
"Hökkä-Petrin" taloon, joka oli meille tuttu, sillä hänet olimme
talvella Suomen puolella tavanneet ja hänelle rahojakin lainanneet.
Olimme tervetulleet hänen vaatimattomaan taloonsa, joka kuitenkin oli
kylän paras. Petri jotenkin pian tulomme jälkeen katosi ja seuraavana
aamuna kuulimme, että hän oli paikalla lähtenyt Vuokkiniemen kirkolle
ostamaan sokeria ja teetä, millä meitä kestitä. Koko yö häneltä kului
sillä retkellä, sillä matkaa oli puolentoista penikulmaa, mutta hän oli
jo niin hyvissä ajoin palannut, että huomeneksella saimme asianmukaisen
aamukestityksen. Vaikka Venehjärvi on melkoinen kylä, ei parhaassakaan
talossa ollut sen vertaa tsajuvehkeitä, että olisi ollut vieraalle
tarjota. Siihen tietysti saattoivat olla syynä yksinkertaiset tavat,
mutta vielä enemmän yleinen köyhyys.
Ennenkuin ryhdyn kertomaan huomioistani Venehjärvessä, jossa viivyimme
monta päivää, siirrymme kuitenkin rupeamaksi moniaan taipaleen
kauemmaksi pohjoista kohti, Vuonniseen, jonne sieltä maita, vesiä
kuljimme. Sananvuoron saavat siellä melkein yksinomaan entiset
runonkerääjät.