Viettäessämme keväällä Jyvöälahdessa kelirikon aikoja olin silloin
tällöin ihmetellyt, mitä hartaita pakinoita toverini piti talon naisten
ja muittenkin tuttavien eukkojen kanssa. Hän istui hyvin myöhään heidän
seurassaan tarinoimassa, tutkieli ja tiedusteli, ja emäntämme mietti
ja kertoi, otti takaisin sanan ja kertoi uudelleen, mietti, muisteli
ja kertoi taas pitkät jutut ja kutsui toisinaan tuttaviaan avukseen
muistelemaan. Jotain hauskaa heillä oli tekeillä, sen saattoi nähdä;
toverini tuon tuostakin puhkesi nauramaankin ja eukot sitä innokkaammin
kertoilivat. Lopulta en malttanut mieltäni, vaan yhdyin minäkin
samaan seuraan, ja pian sainkin kuulla, mitä tässä puoleksi salaa
kuiskailtiin. Toverini uteli tietoja karjalaisista häistä, ja niitten
monenlaisia temppuja vaimot yksissä tuumin muistelivat. Kun nämä häät
ovat hyvin monimutkaiset ja pitkälliset, oli niissä juttua moneksi
ajaksi; mutta yhteisin ponnistuksin he saivat kokoon kertomuksen,
joka varmaan on hyvinkin täydellinen kuvaus sen paikkakunnan häitten
mallista.
Näin syntyi seuraava seikkaperäinen kuvaus Vienan Karjalan häätavoista,
tarkemmin sanoen siitä, miten niitä Jyvöälahdessa vietettiin, sillä
jonkun verran yksityiskohdat eri paikoissa vaihtelivat. Valmiista
kertomuksesta minä sitten valitsin pääkohdat ja aloin miettiä, miten
ne saisi kuvatuiksi. En tahtonut valokuvauksella varsinaisia häitä
häiritä, koska en tyytynyt yhteen taikka kahteen kuvaan, vaan aioin
ottaa niitä kymmeniä.
Niin pitkällinen valokuvaustyö taas hämärässä pirtissä, jossa useimmat
menot tapahtuvat, olisi ollut liian häiritsevää sekaantumista
häämenoihin, sulhasen ja morsiamen juhla olisi voinut valokuvauksen
rinnalla jäädä melkein sivuasiaksi. Päätin sen vuoksi laittaa sitä
varten erityiset leikkihäät, palkata sulhasen ja morsiamen ja kaiken
muun tarpeellisen hääväen ja kutsua koko kylän ilmaiseksi pitoihin.
Siten saatoin hallita ja vallita häätilaisuudessa mielin määrin.
Tuumani saavutti kylässä ymmärrystä ja myötätuntoa ja tuota pikaa oli
minulla sekä sulhanen ett morsian -- molemmat naineita, vaikka eri
parikuntaa -- patvaska, moamot, veljet, rist'moamot, rist'toatot,
sanalla sanoen, koko virallinen hääkansa. Näille oli myös ostettava
joku verta semmoisia yksinkertaisia lahjoja, joita häissä annetaan,
liinoja, nenäliinoja y.m. Teetä ostettiin naulakaupalla, vesirinkelejä
suuret kimput, sokeria joku toppa, ja näin olimme täysin varustetut.
Ruokia ja juomia emme ruvenneet laittamaan, ja rahvas näytti
erinomaisesti tyytyvän näihinkin yksinkertaisiin valmistuksiin. Sitä
kokoontui kylläkin runsaasti, lähitaloista ken vain kynsille kykeni,
niin että avara pirtti oli jotenkin täysi, enkä luule että he näissä
leikkihäissäkään pahasti ikävystyivät.
Moniaan sunnuntain puuhasimme näin jotenkin tarkkaan aamusta iltaan,
järjestellen hankkimastamme "aineistosta" ryhmiä laaditun kertomuksen
mukaan, milloin pihalla, milloin pirtissä, ja saimme siten työn
suoritetuksi yleiseksi mielihyväksi, ketään häiritsemättä. Hauskaa oli,
että rahvas niin älykkäästi käsitti tarkoituksemme ja oli sitä kohtaan
kaikin puolin suosiollinen.
Kun loppukesällä palasimme Vienan mereltä pitkältä kiertoretkeltämme,
niin pääsimme sitten oikeisiinkin häihin ja saatoimme käsityksemme
eri kohtia varmentaa. Okahvi ei tosin ollut rikas, sen enempää kuin
hänen sulhasensakaan, mutta häät kuitenkin itkettiin, laulettiin
ja menoiltiin alusta loppuun, varotuksineen ja muine temppuineen.
Mekin saimme osamme sekä itkuista että lysteistä, ja näimme menot
todellisemmassa ja melkeinpä surullisemmassakin valossa kuin
pitämissämme leikkihäissä.
Näitten tietojen ja vaikutelmien nojalla laati toverini K.F.
Karjalainen matkalta palattuamme koko naimahommasta, kihlonnasta ja
häistä itkuineen ja menoineen kuvauksen, joka siitä pitäen painamatta
maattuaan nyt saatetaan ensi kerran julkisuuteen.
* * * * *
"Meidän mielestämme on aivan välttämätöntä, että jos mieli kunnon
kalua naimiskaupasta tulla, sitä pitää edellyttää kuukausia, jopa
vuosiakin kestävä 'järjettömyyden tila', jolloin ollaan milloin
taivaassa, milloin maan alla, harvoin maan päällä, jolloin haaveksitaan
ja rakennellaan kauniita, taivasta tavottelevia pilvilinnoja, tehdään
suunnitelmia tulevaa paratiisia varten, jossa rakastetun keralla
eletään ikuisessa onnessa ja autuudessa -- ja muita lukemattomia
hullutuksia. Samoin kuin sivistyneissä, samoin kansankin kesken
avioliitot useimmiten rakennetaan rakkaudesta. Mutta karjalainen, hän
on 'toist' sorttii'. Rakkaus on hänelle melkein tuntematon, joutava
korusana, joka todellisuudessa ei ole mitään. Karjalassa tosiaankin
'immeiset immeisii naipi, rengit, piiat toisiaan.' Rikas mies voi naida
vain rikkaan talon tyttären, tuottamatta häpeää itselleen ja suvulleen,
vaikkei varakkaalla immellä ole myötäjäisiä juuri mitään. Naimisiin
menevä tyttö saa kodistaan vain lehmän ja ne vaatteet ja kalut, mitä
hän tyttönä ollessaan on voinut saada valmistetuksi, niinkuin paitoja,
kostoja y.m. -- Tuossa tyttöjen miehelään menossa on jotain surkeaa.
Harvoin he tuntevat tulevaa kumppaniaan hampaita edemmä, vieläpä käy
niinkin, että aivan outo mies tulee kosjomaan, nähtyään immen jossain
tilaisuudessa, ja tämä parhaassa tapauksessa tietäen, onko pojan koti
varakas, lähteekin tuntemattomaan kohtaloon vain sen vuoksi, ettei
jäisi vanhaksi piiaksi, sillä vanhan piian tilaa pidetään kauheana,
ja tyttö, jolla ei ole käynyt kosjojia, on yleisen pilkan esineenä
sekä tyttöjen että vanhempien kesken, ja omille vanhemmilleen hän
tuottaa suurta häpeää. Tosin tulee poikien ja tyttöjen kesken Vienan
Karjalassakin toimeen salainen suhde, salakihlauskin, vaan huonompansa
kera suostuu tyttö siihen vain sentähden, että hänellä olisi joku
hätävara, johon voisi turvautua, jos vanhan piian kontti alkaisi
selässä keikkua, jos näet parempia ottajia ei satu.
"Kun mies on nähnyt mieleisensä tytön, kokoo hän heimokuntansa, ja pari
kolme miestä ja yksi nainen matkassaan lähtee tavallisesti iltapuolella
päivää aiotun emännän kotitaloon. Ampuen ilmotetaan kaikelle
kylälle, että nyt lähtee taas yksi nuorukainen etsimään itselleen
'kaulavilloja', nuorta morsianta, ja tytön kodin nurkissa jymäytetään
toinen kerta. Kosjojat tunkeutuvat peripenkille, alkavat ilmoitella
asiaansa tytön isälle ja äidille.
"'Meillä olisi', sanotaan, 'poika naitettava, teillä tyttö annettava,
eikö ruvettaisi heimuo loatimah?'
"Nyt tulee morsiamen kodissa kiire, heimokunta kerätään kokoon ja
lukittujen ovien takana aljetaan keskustella. Suurin sananvalta on
vanhemmilla, heidän jälkeensä tytön ristitoatolla. Jos heimokunta
suostuu ja tyttö lähtee, niin kumartaa hän jalkaa heimokunnalle, isästä
alkaen, ja lausuu:
"'Tiesiä syöttää, tiijättä i antoa.'
"Taatto sytyttää kynttilän pirtin jumalankuvain edessä ja käskee tytön
sammuttaa sen tai antaa palaa. Jos tyttö ei sammuta tuohusta, niin
suostuu hän menemään, ja näin on ikuinen liitto valmis, jonka käden
lyönnillä ja rahoja heläyttämällä obrasojen edessä vahvistavat sulhasen
ja morsiamen lähimmät miessukulaiset. Hän siten kihlotaan.
"Kihlottaessa, s. o. kättä lyötäessä, sanotaan juhlallisesti kaikilla
nimillä, ketkä kihlotaan.
"'Ken tämän kaupan purkaa, sen pitää maksaa 1000 ruplaa sakkoa, 10 rekie
heiniä, 1000 kerppuo lehtiä', j.n.e.
"Sitten itketään kihlontavirsi. Antilas istuu naisten tshupussa,
kummallakin puolella itkijät. Tuvan toiselta puolelta tulee moamo
itkijöineen. Lattialla molemmat ryhmät yhtyvät ja lähtevät sitten
naisten tshuppuun, jossa kihlontavirsi itketään. Kun se on itketty,
niin itketään sulhasväelle, paitsi sulhaselle itselleen, jolle ei konsa
itketä. Kosjoväki antaa antilaalle rahaa itkemisestä ja lähtee sitten
pois. Sitten itketään kaikelle talonväelle ja heimokunnalle, jonka
jälkeen antilaan kassa riitsitään auki obrasojen edessä. Antilaalla on
sitten koko viikko tukka hajallaan.
"Jos taas heimokunnan kokouksessa päätetään antaa aparat eli rukkaset,
niin on siinä monta metkua, ennenkuin tyttö niistä kunnialla suoriutuu.
Aparat saanut sulhaskansa koettaa näet rikkoa tytön lempeä, viedä
häneltä konsteillaan viehätysvoiman, ja silloin on auttamattomasti
kyöpeli kiivettävä, joka varsinkaan Vienan Karjalassa ei ole hauskaa.
Ei näet kuulu olevan siinä kyllin että pitää itsensä raahata ylös
tuota jyrkkää mäkeä, vieläpä tyttöjen täytyy sen päälle vetää vanhat
pojatkin, eikä sen huonommalla reellä kuin karhilla. Pelastuakseen
tuosta huonosta kohtalosta tyttöjen täytyy turvautua tarkkoihin
varokeinoihin. Tavallisin rikkomiskeino on se, että sulhaskansa
vasemmalla kannallaan potkasee pirtin kynnyksen ulkolaitaan. Mutta
jos kynnyksen ulkopuolelle on asetettu veitsi, terä ulospäin, niin
potkaiseminen ei vaikuta mitään. Varottava on myös, ettei sulhaskansa
saa sulkea yhtään ovea mennessään. Nämä keinot eivät kuitenkaan ole
vielä riittäviä. Tytön pitää välttämättä olla sellaisessa paikassa,
että sulhaskansa pihalle mennessään tulee kulkemaan hänen alitseen,
joka Karjalan taloissa onkin helppoa, sillä portaiden yläpuolella on
tavallisesti jonkinlainen vaatehuone, tai nousee hän pirtin sintsin
(eteisen) parvelle. Sieltä myös usein kaadetaan sulhaskansan niskaan
vettä, jolla morsian on vähää ennen peseytynyt. Kohteliaisuutta on
kuitenkin aparatkin saaneelle sulhaskansalle osotettava. Karjalassa
saatetaan vierasta ainakin portaille, tavallisesti pihalle saakka.
Sulhaskansaa saatettaissa vaan lisäksi poltetaan tulitikkuja, tai
otetaan liedestä kuumia poroja, ja täten tulen avulla haihdutetaan
viimeisetkin jäljet sulhaskansan mahdollisista ilkeyksistä. Jollei
näidenkään keinojen vielä luulla riittävän, niin polttaa tyttö
tulitikkuja ja lastuja sulhaskansan istumasta lautshasta (penkistä)
uunin savutorvessa. Kaikkeenhan sitä täytyy ryhtyä suojellakseen
lempeään, sillä lemmestähän riippuu, saapiko neitonen koskaan maistaa
avioliiton suloa, ja sehän se naisilla, ainakin Karjalassa, on ainoana
päämääränä.
"Mutta jos vastaus on myöntävä, niin vanhin kosjoväestä kutsutaan
tshunalaan keskustelemaan siitä, koska ventshälle (vihille) lähdetään,
koska häät pidetään, ynnä muista naimakauppaa koskevista asioista.
"Se viikko, joka kosjomista seuraa, on antilaalle puuhan ja kidutuksen
aika. Hänen tulee ommella lahjoja tuleville sukulaisille, käydä
vieraissa heimon luona kutsumassa näitä häihin, ja kerätä hääapuja
ympäri kylää, jos tyttö on varaton. Kutsuminen ja häälahjan antaminen
tapahtuu itkemällä, tytöllä apunaan yksi tai kaksi 'itettäjää', s.o.
ammatti-itkijää. Jokaiselle täytyy itkeä kaksi virttä, pyyntö ja
kiitos, ja kyllä siinä kurkkua kysytään ja selkää myös, sillä kiitosta,
passiboa itkettäissä on tuon tuostakin antajalle jalkaa kumarrettava.
Sukulaisesta pohatasta talosta annetaan lahja joka hengeltä,
kaikenlaista vaatetta, sulkkupaikkoja, rätsinöitä, käsipaikkoja y.m.
'Kakrapokot' kaiken viikkoa ahkerasti ompelevat (kakruiaan). Se pokko,
joka on paras ompelija, ompelee 'katshotuspaikan', joka on ahliskoista
siitshaa, s.o, ehta punaprikullista karttunaa (18 kop. arsina).
Sulhasen moamolle ommellaan neljä rätsinää, joista ainakin johonkin
pannaan hopeanyplä. Jos eukko on vanha, niin kaulusta ei 'krupiteta',
vaan laaditaan se 'oikeuksilla', s.o. vanhan kansan tapaan.
"Vihille suoriuduttaissa tulee sulhanen aamulla jonkun heimolaisensa
keralla antilaan kotitaloon ja istuu perätshuppuun. Antilas istuu
naisten tshuppuun. Sulhanen seuralaisensa keralla astuu antilaan
eteen, kumartaa päätään ja lausuu hänelle tulleensa hakemaan häntä
ventshälle. Asian sanottuaan he poistuvat. Antilas nousee ylös, suoriu,
syö ja juo. Hankitaan antilaalle joku vanhempi nainen johdattajaksi,
'ventshämoamoksi', ja kerätään tyttäriä tovereiksi puolikymmentä.
Sulhasen puolesta ventshätoatto yhdessä ventshämoamon kanssa pitää
nenäliinalla obrasaa parikunnan päällä, jonka jälkeen koko ventshäväki,
yhteensä kymmenkunta henkeä ja enemmänkin, lankee maahan obrasain eteen
anomaan näitten siunausta matkalle. Sulhasväki lähtee ulos edellä,
antilas ensinnä kumartaa jalkaa kaikille pirtissä olijoille, pyytäen
heidän siunaustaan matkalle. Ennen lähtöä vielä patvaska tshunalassa
varottaa parikuntaa, suojellakseen heitä rikkomukselta, mutta itse hän,
vanhan taikauskon edustajana, ei lähde kirkolliseen vihkitoimitukseen,
hänen tehtävänsä kuuluvat vasta varsinaisiin häihin ja vanhoihin
häätapoihin. Kierrettyään parikunnan hän sytyttää kolme taulanpalasta,
joista sulhasen ja morsiamen tulee niellä kummankin yhden, kolmas
pannaan riehtilän alle, joka on lattialla.
"Kirkon pihalla sulhanen ojentaa morsiamelle paikan, josta hän taluttaa
morsiamen kirkkoon. Kaikki ventshäväki käy kirkkoon taajassa joukossa,
ettei vain kukaan pääsisi rivistä läpi kulkemaan. Kirkossa seisovat
parikunta ja ventshätoatto ja -moamo karttunaisella lattiaverholla.
Pappi saa antilaalta lahjaksi paidan, kirkon vartija saa pitää
karttunan ja saa vielä rikkaammilta 'avainpaikankin'. Ventshätoatolle
antilas kotiin tultuaan antaa 'uterannikan', s.o. tavallista paremman
käsipaikan, vetshämoamolle taas kolme arsinaa siitsaa hiomoiksi.
Molemmille itketään ventshävirret. Paluumatkalla pyytää sulhanen
antilasta vieraille sulhasen taloon, ja samoin koko ventshäväkeä,
jos nimittäin asuvat samassa kylässä. Jos sulhanen on toisesta,
etäisemmästä kylästä, niin on hänellä hääkylässä joku sukulainen tai
tuttava talo väliaikaisena kotinaan.
"Häät alkavat lauantai-iltana. Neitoset lämmittävät kylyn ja pyytävät
itkien antilasta kylyyn, jossa hänen
"'Kujin nuorukkaisen kuklavartaloisen
Kukkahat alliset kukkahimmilta paikoilta kujin etsityillä
kuvashvetysjillä
Kujin jälkimäiset kertaset kukkahin loatusin kujin loajitellah',
"kuten impien itkuvirressä, vanhaa kukkakieltä käyttäen, lausutaan.
Kylystä tullessaan ei impi muka jaksa kävellä. Itkien pyytää hän
hevosta mäellä -- jonne on kokoontunut paljon rahvasta menoa
katselemaan -- mutta pääsee kuitenkin monen mutkan jälkeen pirttiin.
Matkalla hän kuitenkin lepää, hänelle tulee kantaa pihalle tuoli, jolla
saa istahtaa, ynnä makeisia välipalaksi 'Venäjän kiukaissa vertittyjä
armahaita vehnäkrinkelisie', pitää 'kajon armahat kalanluiset
peäkampaset hajon hoalatella' ja 'kaunehin kätösin hänen kaunehie
kanalieminöisie kajon kampoailla', sillä 'omilla kaloveh kätösilläh' ei
hän nyt voi niitä kampailla.
"Kylyn jälkeen tuodaan hänelle ensimäiset lahjat, sulhanen itse
pirtissä tarjoo niitä tarjottimella. Pitkien verukkeitten jälkeen
antilas koskettaa niitä kädellään ja sitten hänen isänsä tai läheinen
sukulaisensa ottaa ne vastaan. Samalle tarjottimelle pannaan morsiamen
vastalahjat. Saajannainen määrää, mitä millekin on. Sulhasjoukolle
ja sulhasen sukulaisille aiotut lahjat ottaa vastaan patvaska tai
saajannainen. Tässäkin tilaisuudessa itketään runsaat kyynelvirrat.
Antilaan lahjat ovat: rikkaille sulkkupaita, kostovaate, lakkivaate,
kultapassementta, mesimarjoja (rusinoita), sakuskoja, kolatshuja,
saippuaa, sirkkala (peili), suka (kampa). Anopille on kostovaate,
paikka ja hiemavaate. Natoloille (morsiamen sisarille) kostovaate,
heimokunnalle kaikelle ahliskoista siitshaa, vanhoille mustaa
siitshaa. Anoppi vastaa 'kostintshat', antaa sulhaselle paidan ja
puksut, eli hyvän käsipaikan, sulhasen sisarille kostot, moam'akalle
(sulhasen äidille) rätshinän, paidan y.m. Samoin hänen tulee antaa
lahja jokaiselle lahjain tuojalle, varsinkin saajannaiselle, joka
tavallisesti on sulhasen sisar, ja saajannaisen lahjoja pitää joka
kerta parantaa.
"Kostintsain tuojat syötetään ja juotetaan, heille itketään, sitten
tuodaan heille takaisin tarjotin, jolla anopin kostintsat ovat
käärittyinä samaan huiviin.
"Lauantai-iltana, sulhasväen lähdettyä, antilas kolmen itkijän keralla
itkee moamoltaan ja toatoltaan sijaa, s.o. makuuvaatteita, jotka
antilas sitten saa mukaansa, perinät, potuskat y.m., ja näille
vaatteille rupeaa antilas sitten maata.
"Sunnuntaiaamuna nousevat kakrapokot anivarhain 'sreäppimään', s.o.
leipomaan kaikelle hääväelle. Laaditaan kalitaisia monenlaisia,
sultshinoita, rostjokaa, kahdenlaista kakkaraa, kalakukkoa, rieskasia
ja anopinpiiraat. Kun murkina on valmis, niin lähtevät tytöt
itkettäjien keralla tshunalaan herättämään antilasta.
"Aamupäivällä alkaa häätaloon kokoontua rahvasta, nuorta ja vanhaa, ja
pian ovat kisat täydessä käynnissä. Antilas itkettäjineen kuljeskelee
ympäriinsä rahvaan kesken, pyydellen lahjaa. Ken vain näyttää vähänkin
siltä, että häneltä kannattaa pyytää, sen kaulaan heittäydytään ja
itketään, kunnes lahja heltiää, ja lahjan päälle vielä itketään
kiitokset.
"Vähän ajan kuluttua kaikuu pihalla pamaus, sulhasväki saapuu
'katshotusta' pitämään.
"Pöytä on vielä keskiakkunan edessä, mutta patvaska asettaa pöytiä
suuresta tshupusta pitkin huonetta, kaksi ja kolmekin pöytää pääkkäin,
panee skaatterit (pöytäliinat) pöydälle, kylvää suolaa liinain alle,
ottaa sulhasen kodista tuodun leivän, toisen leivän morsiamen kodista
('käeniskuleivät'), leikkaa kummankin leivän keskeltä pyöreän palasen,
panee reikään suolaa ja asettaa sitten palaset paikalleen. Leivät
pannaan perimmäiselle pöydälle hieman alipäähän.
"Sulhaskansa istuu seinän puolelle, morsiamen heimokunta kootaan stolain
päihin ja toiseen sivuun niin paljon kuin vain mahtuu, parikymmentä
henkeä ja enemmänkin. Antilasta itkettäjät itkettävät tshunalassa,
kunnes ristitoatto tai veli lähtee häntä suorittamaan. Täydellisen
arkipuvun päälle pannaan paraat vaatteet, joita itkijät itkusanoilla
pyytävät. Ristitoatto tai veli tarjoo rätsinää, jonka nostaa antilaan
pään päälle, ikäänkuin ylle pukeakseen. Antilas kahdesti lykkää
rätsinän luotaan, vasta 3:nnella kerralla ottaa hän sen päälleen.
Koko suorituksen aika itketään. Sama temppu on jupkan eli hameen, ja
koston tai sarahvanan kera. Esiliinan (fartukan) ja otshipaikan antilas
sitä vastoin itse panee päälleen. Otshipaikkaa on vain yksi, samoin
jalkineita ja sukkia vain yhdet, mutta kaikkia muita vaatteita kahdet,
rätsinästä alkaen.
"Antilas tuodaan sitten pirttiin ja menee naisten tshuppuun. Hänen
kerallaan tulevat puolenkymmentä 'kassamiestä', jotka ovat läheisiä
omaisia, ristimoamo ensimäisenä, sitten muut tädit ja teätinkät. Kun
tulevat tshuppuun, niin poapo, s.o. kätilö vetää uutimet (saviessan)
umpeen. Patvaska antaa poapolle kriivennikän, jonka jälkeen tämä avaa
uutimet ja sulhanen saa nähdä toivottunsa. Rahaa on vielä annettava
morsiamen seuralaisille, kakrapokoille, ja antilaan kumarruttajille.
"Sulhaskansa sitten asettuu pitkin sivuseinää pöydän taa, sulhanen
keskelle, pöytää ja morsiamen miehiset sukulaiset lattian puolelle.
Antilaalle annetaan tarjotin, jolla on kaksi lasia, joku morsiamen
heimolainen valaa niihin viinaa tai muuta miestä väkevämpää, ja morsian
rupeaa tarjoamaan, sulhaselle ensiksi, kehottaen tätä venäläisillä
sanoilla -- ehkä ainoilla, mitä hän osapuilleen taitaa -- tyhjentämään
lasin. Sulhanen ei kuitenkaan saa ottaa, vaikka antilas uudelleen
kumartaa ja kumarruttajat, jotka seisovat hänen kahden puolen,
painavat kassasta, että kumarrus tulisi sitä syvempi. Kolmasti
antilas samalla tavalla uudistaa tarjomuksen, mutta sulhanen ei saa
ottaa. Antilas tarjoo silloin ristitoatolle, omalle heimokunnalleen
ja kakrapokoillekin, ja nämä kaikki juovat, taikka ainakin ottavat
pikarin, kohottavat sitä, tarjoovat osansa jollekin tuttavalleen,
taikka laskevat lasin takaisin tarjottimelle. Jokaiselle tapahtuu
tarjous samoilla juhlallisilla menoilla. Sulhasväestä sitten joku ottaa
sulhasen pullon ja alkaa siitä samalla tavalla tarjoilla läsnäoleville.
Viimeksi kaadetaan molemmista pulloista kumpaankin pikariin, jotka
sulhanen ja morsian sitten ottavat. He kilistävät pikareita yhteen,
kohottavat ne huulilleen, mutta eivät juo, vaan viskaavat sisällyksen
kolmessa erässä ristiin pöydän alle, luultavasti antaakseen maistiaisia
tulevan kotinsa haltijoille. Pikarit ovat pöydälle takaisin pantaissa
asetettavat aivan lähekkäin, kiinni toisiinsa, muutoin tulee parikunnan
välille riitaa ja epäsopua.
"Kun näin on juotu -- kummastakin pullosta tarjotaan kahteen kertaan --
niin alkaa jälleen lahjain jako.
"Sulhasen puolesta pannaan tarjottimelle paperiin kääritty
katshotuskosto, koko sulhaskansa nousee seisomaan, ja se tarjotaan
juhlallisesti kaikki nimet mainiten antilaalle, jokainen päätään
kumartaen. Kahdesti tarjotaan, vasta kolmannella antilas koskettaa
kädellään tarjotinta, ja sama mies, joka viinaa valoi, ottaa hänen
puolestaan vastaan koston. Katshotuskosto on sulkkunen, jos suinkin
sulhasen varat myöden antavat, eikä vielä ommeltu. Yhtä juhlallisesti
tarjotaan sulhaselle antilaan lahjat. Sulhanen saa aina punaisen
paidan. Ottaessaan sen vastaan hän pudistaa sitä kolme kertaa ja ennen
vielä veti oikean jalkansa alitse. Kaikki sulhaskansalle menevät lahjat
jakaa patvaska ruoskallaan, johon 'varat' on kiinnitetty.
"Patvaska sitten panee lakkiin hopeata ja vaskea ja puistaen niitä
kuuluttaa: 'Piettiin rauhassa ja tervennä katshotus, ei tullut
vaaraa eikä vahinkoa.' Siitä rahvas nousee pöydästä pois, ainoastaan
sulhasväki jää. Sulhaskansa luo pöydälle paljon rahaa ja patvaska
kehottaa tulemaan 'peärahaa' (polvirahaa) ottamaan. Antilaan heimokunta
ottaa kaikki, vaikka pöydällä olisi tuhansia, sulhasväki niitä riitelee
pois, ja kun on siten kotvan tingitty kahtaanne päin ja antilaan heimo
on aina puolentanut ottajaan, niin tyytyy talonväki 3-5 ruplaan, jota
paitsi otetaan tsässyönään 15 kopeekkaa. Sulhaskansa hyväksi lopuksi
kiittelee, kun on niin vähään tyydytty.
"Sulhanen menee jälleen antilaan kera tshunalaan patvaskan
varotettavaksi, riehtilöin, kivin, viikattein, kuten ennenkin.
Varotuksen aikana ovat itkijät oven takana itkemässä. Sen tapahduttua
juodaan ja syödään ja pöydät käännetään, niin että peräpöytä jää
asemilleen, toinen tulee siitä ristiin periseinän mukaan ja sille
kannetaan samovaarat. Kolmas pöytä viedään pois.
"Morsian jaksetaan, niin että vain arkivaatteet jäävät, ja alkaa itkeä
häälahjoja rahvaalta.
"Antilaan puolesta annetaan patvaskalle ruoskapaikka, sitte vyöpaikka,
joita 6-7 sukulaisnaista tarjottimella kantaa. He tulevat pirttiin
kuin vieraat, ristivät silmänsä, tervehtivät ja kantavat tarjottimen
patvaskan eteen, joka rupeaa lahjoja jakamaan. Patvaska ottaa
ruoskanpäähän ruoskapaikan ja vyöpaikan, puistaa kumpaakin kolmasti
kädessään, sitoo vyöpaikan vyölleen ja pistää ruoskapaikan sen alle.
Sitten hän ruoskan päällä antaa saajannaiselle ahliskosiitsahiemat,
sulhaselle ahliskopaikan, jota tämä kolmasti puistaa ja sitten panee
vyön alle, sitten sulhasväelle järjestään jokaiselle paikan. Kun lahjat
on annettu, niin pannaan tarjotin pöydälle, patvaska sulhasen puolesta
laskee sille ruplan rahaa, jonka jälkeen naiset ottavat tarjottimen ja
rahat, kiittävät, hyvästelevät ja lähtevät pois.
"Seuraava meno on vajehus. Antilas puetaan tshunalassa jälleen samoin
kuin katshotuksellekin ja tuodaan sulhasen eteen, jolle hän taas
tarjoo jotain lahjaa. Antilaan kolmasti kumarrettua sulhanen tarttuu
hänen käsivarteensa, pyöräyttää häntä kolmasti ympäriinsä, koettaen
polkaista antilasta varpaille. Vaan siinä kuuluu välistä älä pääsevän
sulhaseltakin, kun reipas morsian seisoaltaan tallaa hänen jalkojaan.
Vaan sen voi pian kostaa. Pyöritettyään vetää näet sulhanen antilaan
viereensä istumaan, panee sormuksen hänen sormeensa ja leikillään
'poustii hänen päätään', tukistaa häntä kahden käden hyppysillään
kolmesti ristiin. Eikä se aina taida olla niinkään leikkiä. Kerrottiin
eräästä parikunnasta, että morsian oli vajehuksella polkaissut sulhasen
jalkaa niin rutosti, että se oli kauan hellänä ja turvoksissa. Sulhanen
tuosta suuttuen oli taas poustinut niin kovasti, että morsiamen
päästä oli lähtenyt tukko hiuksia. Häissä sillä parikunnalla siis oli
ensimäinen tappelu.
"Vajehuksen jälkeen morsian jälleen riisutaan arkivaatteihinsa ja alkaa
sitten itkeä, miten
"'Visan omattomat viihyttämäiset
vihaisin kätösin visan liikahutettih hänen visan nuorukkaisie
viklolieminöisie,
vaikk'ei niitä viekkahill ilmoilla seätelijä viihyttäjäinji
ole vihasin kätösin visan liikahutellun.'
'Voi kaunehih ilmoih seätäjä kantajaisen,
kun kajon omattomat kannetuiset omien kantapyöräsien alla
kajon alennettih kajon nuorukkaiset kanavaltaset,
vet kaikki katoan vartuvoltan kaunehet kroasvuinta aikaset.'
"Näin valittaa morsian sillä aikaa, kun sulhaskansa syö ja juo, mitä
talossa on parasta. Syötyään sulhaskansa lähtee kotiinsa, kutsuttuaan
antilaan heimokunnan luokseen kostiin.
"'Kostjat ja kutshut', yhteensä noin 15 henkeä, lähtevät sulhasen
kotiin, jossa heitä juotetaan ja syötetään. Kun he suoriutuvat pois
lähtemään, niin sanovat:
"'Myö emmi lähekkään heposetta, pitkä on matka, maa kivinen.'
"Patvaska silloin laskee pöydälle 100-50-10 ruplaa 'tshestirahaa'.
Kutshut ihastuvat:
"'Oo! Kyllä nyt rahan turvissa peäsemmä'. Aletaan ottaa rahoja, kaikki
levitellään.
"Patvaska ja sulhasväki:
"'Ettäkö, hyvät vierahat, voi tästä mennä vähemmällä, meillä tuloo tästä
roskota suuri, vuosi keyhä, äijä kulukkia.'
"Kutshut jo luuaan osa pöyälle:
"'Emmeköhän tuosta peäse vähemmällä.'
"Patvaska ja sulhanen:
"'Ettäkö vielä voi tästä vähemmällä peässä, kylyt on lämmitetty, sillat
loaittu, matat hyvät.'
"'No mitäkä tuolla roamme rahallakaan, ehkä vielä mennessä tapetah
rahan kera, otamme sen verran, että voimme kylyn lämmittäjälle maksaa.'
"Ottavat moniaan kopeekan, ristivät silmänsä ja lähtevät ulos. Miehet
palaavat kuitenkin ovesta:
"'Olihan meillä asjaakin.'
"'No mintähen ette asjaanne sanoneet?'
"'Meill' on, hyvä rahvas, asja semmoinen, jotta mitä oletta käynyt
siellä roatamah, piillotteliutumah. Antilas hyppää ikkunasta ikkunah,
tahtoo mennä reppänästäkin, emme voi pitää.'
"Sulhasväki lupaa tulla ottamaan.
"Sulhasen puolesta sitten nadot tulevat antilaan taloon kostiin. Siinä
joukossa on vain yksi tai pari miestä, muut ovat naisia ja tyttäriä.
Nämä juotetaan ja syötetään. Antilas itkee heille pöydän päässä
juotanta-aikana kotvasen, samoin syönnin aikana. Kun on syöty ja juotu,
niin antilas itkee natoloille joka hengelle ja nadot antavat hänelle
lahjoja, ken rahana, siitshana, kintaina tai muuna.
"Kun sulhaskansa sitten pian saapuu viimeisen kerran antilaan kotiin,
ottaakseen hänet matkaansa, niin peitetään antilaan hiukset, 'peä
pannah', ja suoritaan hänet lähtemään kodistaan. Sitä ennen on
kuitenkin pitkät itkut itkettävät ja jäähyväiset otettavat kaikelta
siltä, mihin hän on tyttönä kiintynyt. Haikeasti hän valittaa, miten
häneltä nyt katoo ja menee kaikki ne riemut ja ilot, joita tyttöset
saavat nauttia; ne katoavat
"'Niinkuin äijän ylisien armahien spoassusien
armahat päiväaurinkoiset aletah aijan olovien ahometsien taakse.'
"Että ottamaan tuleva sulhasjoukko viipyisi vielä hetken, pyytää hän
sukulaisiaan laittamaan pihalle lammit, että edes lautan teossa
aikaa kuluisi, tai repimään portaan ja sintsin siltalaudat pois, tai
heittämään tuhkaa tulijain eteen, jotta tuo tuprakka heitä viivyttäisi
ja hän saisi vielä vähän aikaa elää tyttöelämää leikkitoveriensa
helmassa; hän näet istuu tätä sanoessaan tyttöjen sylissä pöydän
takana. Kun tästä ei ole apua, pyytää hän pirttiin tulleilta sulhasen
sukulaisilta suosiota ja ystävällisyyttä, etteivät nämä rupeisi häntä
haukkumaan ja moittimaan, ellei uudessa kodissa kaikki menisikään,
niinkuin mennä pitäisi.
"Alkavat sitten jäähyväisitkut. Omituista on, ettei niissä ole paljon
mitään, joka ilmottaisi kiitollisuutta vanhempia kohtaan, tai
antilaan syvää surua kodista erotessaan. Jäähyväisitkut ovat kokonaan
aineellisia. Antilas pyytää niissä ensinkin vanhempainsa siunausta ja
alkaa sitten kärttää kaikenlaista taloustavaraa myötäjäisiksi. Toista
oli moamon vastausitku, jonka kuulin. Tuota moamon itkua kuunneltaissa
näkyi monenkin silmä vettyvän, sillä niin haikeasti hän valitti, pitäen
tyttöään sylissään, valitti eroa armahaisestaan, joka oli ollut hänelle
rakkaampi omaa elämääkin.
"Hän toivoi, ettei tyttärensä uudessa kodissaan unhottaisi kokonaan,
sitä, joka oli hänet synnyttänyt, kasvattanut ja vaalinut.
"Kun antilas on jättänyt hyvästi sukulaisilleen, niin hänet viedään
'turkilla prostitettavaksi'. Joku vaimo vetää hänen edessään turkkia
tai vilttiä ja antilas kumartaa maahan asti joka ilmansuunnalle,
pyytäen kaikilta, pelloilta, nurmilta, pihalta ja kaikelta ilmalta
anteeksi pahuuttaan ja ilkeyttään. Kun tämä meno on tapahtunut, niin
joku tavallisesti ottaa turkin maasta ja huiskii sillä tyttöjen
joukkoon, lempeä heissä nostaakseen.
"Nyt on vielä jätettävä pois otsipaikka, tuo tyttöyden merkki. Mutta
sille ei tahdo löytyä mistään sijaa. Sitä kuljetetaan ympäri pirttiä,
koetetaan naulaan, pöydälle, hinkalolle, s.o. uunin suun eteen,
luudan taa soppeen, ei minnekään mihin voi sitä jättää. Vihdoin
panee antilas sen jonkun nuoren tytön, tavallisesti sisarensa päähän,
varottaen tätä kantamaan sitä kunnialla, niinkuin hänkin on sitä
kantanut. Nyt hän vasta on valmis hankittavaksi morsiameksi (sanalla
tarkoitetaan Karjalassa nuorta naitua vaimoa, joka ei vielä ole lasta
saanut).
"Pirttiin, naisten tshuppuun, tuodaan kirstu, jonka pitää olla aivan
täynnään tavaraa. Morsian, parhaisiin vaatteihinsa puettuna, istutetaan
tälle, sittenkun joku hänen sukulaisistaan on kolmasti taluttanut häntä
kirstun ympäri. Joka kierroksella hän istuutuu kirstulle, kolmannella
kerralla jää siihen. Kaksi akkaa ottaa hänet nyt käsilleen ja rupeaa
sutimaan hänen tukkaansa ja panemaan sitä kahdelle palmikolle. Tytöillä
on näet yksi palmikko, -- antilaan tukka on kihlomisesta saakka ollut
levällään harteilla -- naisen tukka taas on kahdella palmikolla,
jotka kääritään päälaen ympäri. Patvaska antaa sitten tarvittavat
päänpeitteet, lakin ja huivin sekä 'huilupaikan', ison huivin jolla
morsiamen koko pää ja kaula peitetään, niin ettei hän näe mitään, eikä
hänen silmiään saa kukaan nähdä. Vieläpä vedetään kintaat hänelle
käteen. Kun huilupaikka on pantu antilaan päähän, niin saa ainoastaan
pieni kaunis poika, antilaan polvella istuen, sen alle tirkistää.
Tällä pojan asettamisella tahdotaan muistuttaa antilasta tulevasta
kutsumuksestaan äitinä ja kehottaa häntä olemaan hyvä lapsille.
"Antilasta suorittaissa laulaa pari kolme akkaa päänpanentavirttä.
Kun lauletaan: 'Pois pojat, ulos urohot, pihalle pitimmät miehet',
niin tulee sulhaskansan poistua pirtistä. Joku antilaan kotoväestä
menee ja vetää oven kiinni, eikä laske heitä ulos, muuta kuin
rahalla. Sulhasväki yrittää vaskella maksaa, vaan ei huolita
'kattilanpaikoista', pitää olla hopeaa tai kultaa. Sulhaskansa antaa
pienen hopearahan ja sillä pääsee ulos. Päänpanijoille patvaska
niinikään antaa rahan kullekin.
"Kun sulhaskansa poistuu pirtistä, niin on eräällä heistä pään päällä
kaksi leipää, 'käeniskuleivät', toinen antilaan, toinen sulhasen
puolesta, leivät on pantu nyyttiin ja keltaisella nauhalla sidottu
ristiin. Leipien välissä on suolaa. Sulhaskansa käy pihalle ja asettuu
siellä riviin, odottaen antilasta, jonka ristitoatto tuo ulos. Tämä
ottaa antilaan arkulta paikan kokkaan, taluttaen häntä huivilla tai
nenäliinalla pöydän ympäri keskilattialle. Tyttöset kiirehtivät
potkaisemaan arkkua, saadakseen lisää lempeä, ja kulkien morsiamen
jäljestä paukuttavat pöydän nurkkaa, johon antilas on samassa
tarkotuksessa koskenut. Silmät ristitään ja tytär lähtee niin viimeisen
kerran isonsa kodista, luota armahan emonsa, alkamaan ja koettamaan
uutta elämää miehensä rinnalla.
"Antilas, jolla on huilupaikka silmillään, viedään sulhasen eteen ja
kumartaa hänelle syvään kolmeen kertaan. Antaja, 'vuidaija', pitää
pienen puheen, jossa hän neuvoo sekä sulhasta että morsianta.
"'Myö olemma', sanoo hän sulhaselle, 'kasvattaneet mielehemme, kasvata
sie nyt mielehes. Johdata ensin hyvällä sanalla, jos ei sanaa totelle,
ota olenkorsi, lyö sillä, ellei siitä tottele, ota hienonen vitsa,
sillä lyö, siitä jos ei totelle, lyö lujemmallakin aseella, vaikka
korennolla (sekin joskus tapahtuu). Mutta peätä elä kadota. On meitä
suuri heimokunta, me etsimään käymme.'
"Morsianta hän neuvoo leikillisesti: 'Sie ole kuulias, elä kauniisti,
jottei suvullesi ja heimollesi tulisi sinun takia häpiätä. Kun
tulee sulhanen metsästä, raatamasta vaipuneena, laadi hevoselle ape
valmiiksi, mene vastaan, avaa sarajan veräjä, riisu hevonen, vie
tanhuaan, appeet eteen kanna. Kun menee sulhanen pirttiin, jaksa jalat,
vie kengät, sukat kuivamaan, päästä kannantakaiset, jos suksilla tulee,
pane sukset salmoon. Samoin tee muullekin talonväelle. Vaan kun nähnet,
että sulhanen on laiska, ei saa puita, niin leikkaa orret, lautshat,
muut huonekalut, ja viimein uhkaa leikata häneltä sorkat, eikö siitä
suoriudu puiden hakuun.'
"Kun sulhanen ja morsian on näin neuvottu, niin sulhanen pyöräyttää
antilasta kolme kertaa ympäri ja katsoo paikan alle, onko oikea otus,
panee paikan nurkan antilaan käteen ja vetää hänet viereensä riviin
seisomaan.
"Ennen matkaan lähtöään on sulhaskansa nyt varotettava kaikkia
'rikkehiä', noitien nuolia ja katehien katseita vastaan. Patvaska
ottaa kolme pientä kiveä, panee ne kolmikantaan maahan ja sen päälle
riehtilän (paistinpannun). Sulhasjoukko kokoontuu näitten varojen
ympärille, astuvat jokainen oikean jalkansa riehtilän päälle ja
painavat päänsä yhteen. Patvaska ottaa oikeaan käteensä kirveen,
vasempaan palavia päreitä -- vaikka meno onkin pakanallinen, niin
ristii hän kuitenkin ensinnä silmänsä kolmasti koillista kohti --
ottaa vielä usein puukonkin hampaihinsa ja itäpäästä joukkoa lähtee
kiertämään sulhasjoukon ympäri, piirtäen kirveellä vaon maahan ja
kiertäessään lukien patvaskan sanat:
"Oi Ukko ylijumala,
Toatto vanha taivahainji,
Tules tänne tarvitessa,
Käys tänne kutshuttaissa,
Avukseni, armokseni, 5
Väekseni, voimakseni!
Auta rautainji rakenna,
Teräksinji seiväs pissä,
Moasta soati taivahase,
Tshitshiliuskoilla vitshassa, 10
Keärmehillä kiinni pissä,
Jätä hännät häilymähän,
Peät ylös kihajamahan,
Jottei pistyis noian nuolet,
Eikä tietäjiin teräkset! 15
"Kiertäminen tapahtuu kolme kertaa. Joka kerralla päästyään sulhasjoukon
itäpäähän lyö patvaska kirveensä maahan ja ristinmerkkiä tehden
rukoilee, kasvot auringonnousua kohden. Kolmannen kerran käytyään
ympäri kuljettaa hän kirveen ja tulisoihdun sulhaskansan pään
päällitse, viskaa kirveen menemään ja hajottaa päreet sinne tänne
pihalle.
"Kun näin on varauduttu, lähdetään liikkeelle sulhasen kotia kohti,
jonne antilaan sukulaisia kutsutaan 'myötämenijäisille'. Moamo vain
ei lähde. Hän istuu pirtissä arkulla ja valittaa. Hänen täytyy
sulhaskansan siitä vielä lunastaa pois rahalla.
"Sulhasen kotiin tullessaan on antilaalla kintaat kädessä ja oikean
käden peukalossa on pieni kupariraha, jonka patvaska ottaa pihalla
ja viskaa jonnekin, ostaen siten maata antilaalle. Sisään mennessä
tulee sulhasen äiti leivän kera vastaan ja johdattaa tulijat sisään.
Sulhanen asettaa antilaan oikealle puolelleen pitkän pöydän taakse,
jolle on ladottu tsajukompeet. Morsiamen täytyy jäädä seisomaan ja tuon
tuostakin kumartaa pöytään asti, ja hänen vieressään oleva saajannainen
kumartaa apuna. Vasta kun morsiamen sukulaiset, joita täytyy käydä
pihalle vastaan ottamaan, ovat saapuneet pöydän ääreen, ottaa patvaska
huilun morsiamen päästä ja näyttää hänet niin kokoontuneelle rahvaalle,
joka arvostelee häntä ääneensä.
"'Kaunis morshien', sanottiin yleiseen Okahvin häissä, joissa olimme
läsnä, ja todella hän sen mainesanan ansaitsikin.
"Kauan aikaa täytyy antilaan vielä avosilminkin kumartaa. Koko
toimituksen aikana lauletaan 'tulovirttä'.
"Tähän nyt varsinaiset häämenot päättyvät, jäljellä on vielä ensimäisen
yön vietto, ja patvaskan täytyy tarkoin katsoa, ettei mitään laitonta
tapahtuisi. Sen vuoksi hän itse saattelee nuoren parin makuuhuoneeseen,
ja täällä täytyy morsiamen nyt ensi kerran palvella miestään. Sulhanen
istuu tuolille ja morsian aukoo takit, liivit, joka napin päästettyään
syvään kumartaen, heittää ne pois hänen päältään, riisuu kengät ja
sukat, saaden palkakseen jonkun rahan, jonka patvaska on pannut
sulhasen sukkaan. Maata mentäessä on tarkkaan vaarin otettava, että
morsian asettuu kohden sulhoaan. Morsian makaa ensi yön täysissä
vaatteissa. Jos morsian itsepäisesti asettui selin, nostattaa patvaska
hänet aina lattialle seisomaan, kunnes hän taipuu. Nyt saavat he jäädä
omiin hoteihinsa, patvaska panee oven lukkoon ja lukittujen ovien
takana saavat he maata siksi, kunnes patvaska huomeneksella tulee heitä
nostattamaan ja toivottamaan onnea avioelämälle, tiedustellen, miten
ensi yö on kulunut.
"Tällaiset vaivat on nuoren tytön kestettävä, ennenkuin hän saa alkaa
yhdyselämää miehensä kanssa. Ja nuo häätavat ovat niin juurtuneet
kansaan, että vaikka pappi olisi vihkinytkin parikunnan jo edeltä,
niin ei antilas saa mennä miehelään, ennenkuin karjalaiset häät on
vietetty. Toiselta puolen lykkäävät monet kirkollisen vihkimisen
sopivaan tilaisuuteen, usein kuukausiksi ja vuodeksikin, niin että
voidaan samalla usein jo kuljettaa lapsiakin ristille. Lapset tosin
siinä tapauksessa ovat pidettävät jalkalapsina, mutta jos isä saa papin
suostumaan, voi hän saada lapsen omalle nimelleen. Usein kuitenkin
tämmöiset lapset saavat koko elämänsä käydä äpäristä, ja heidän nimensä
silloin useinkin on 'Bogdanoff', s.o. Jumalan antama.
"Vaan kaikki eivät jaksa odottaa kokonaista viikkoa, eikä kaikilla ole
varoja häittenkään viettämiseen, vaikkei niissä aivan paljon rahoja
kulukaan. Näille on tarjona hyvä keino, ehkä vanhan naisen ryöstön
jälkimaininkeja. Sulhanen menee mielitiettynsä eteen, kumartaa ja
tarjoo antilaalle huivin nurkkaa, 'paikan kokkaa'. Ellei tämä ota
kiinni kolmannella kerralla, on se merkkinä siitä, ettei hän miehestä
huoli. Jos hän taas tarttuu ja siten osottaa suostuvansa, niin ei
tarvita muita menoja, kuin että joku akka palmikoi tytön pään kahdelle
palmikolle, painaa lakin päähän, ja morsian, nuori emäntä, on sillä
valmis. Olin näkemässä erästä semmoista tapausta Kostamuksessa. Vanha
leski, seitsemän lapsen isä, kosi saman kylän tyttöä vaimokseen. Tyttö
ei lähtenyt, peläten kurjuutta köyhässä mökissä moisen joukon keralla.
Ukko ei tuosta kuitenkaan hätääntynyt, vaan meni ja kosi erästä
Kivijärvestä juhlille tullutta neitsyttä. Tämä, joka ei ollut miestä
koskaan nähnyt, ei kuullut hänestä muuta, kuin mitä sulhanen kosiessaan
sanoi, tarttui huivin kolkkaan, pää palmikoitiin kahdelle palmikolle,
ja neljännestunnin kuluttua emäntä oli valmis. Ei siinä sukulaisilta
neuvoa kysytty, lieneekö tyttö itsekään tullessaan aavistanut, että
hän näin oikopäätä joutuisi miehelään. Kovin olivat tytön äiti ja
veli kummastuneet, kun tytärtä ei alkanut kotiin kuulua, ja syyn
kuullessaan. Viikon kuluttua tuli nuori parikunta kylille morsiamen
äidin taloon, iloinen nuori väki kokoontui sinne, kuten häätaloon
ainakin, ja aika tavalla siellä kisattiinkin.
"Morsiamen elämä on uudessa kodissa, köyhissäkin, aina ensi viikolla
helpompaa. Häntä ei käsketä mihinkään raskaampaan työhön, vaan saa hän
tutustua talon askareihin ja käydä kylässä. Tämä aika vastannee sitä,
mitä meillä ymmärretään kuherruskuukaudella. Vaan sitä ei kestä kauaa.
Jos morsian alkaa vapauttaan väärin käyttää, laiskotella, saa hän pian
huomautuksia, ettei taloon ole tahdottu elätettäväksi, vaan lisää
työvoimia. Silloin on tosiaan:
Ukko susina tshupussa,
Akka karhu kartanolla,
Nato noakla lattiessa,
Kyty kyinä kynnyksellä,
Kaihot on silmät karsinassa,
Kierot keskilattialla,
Perässä perivihaiset.
"Mutta ei siinä kyllin, että morsian raataa, hänen pitää vielä jokaista
uutta työtä alottaessaan kysyä siihen lupaa sulhasen äidiltä jalkaa
kumartaen, jos näet vanha emäntä elää. Tuon muutaman viikon lepoajan
jälkeen seuraa kova työ, jossa nuori emäntä saa panna kaikki voimansa
liikkeelle, mutta sellaiseen paratiisiin tytöt välttämättä tahtovat
mennä. Vaikka kuinka hyvästä kodista, jossa on elänyt vanhempien
kukkana, lähtee tyttö matkaan melkein vaikka minkä kutaleen kanssa,
ellei parempia ole ollut tarjona. Niin pelätty on vanhan piian nimi ja
sääty tuolla puolen rajan.
"Omituinen tapa on se, että nuoren morsiamen täytyy häiden jälkeen antaa
'otsapoklonaiset', s.o. kumartaa seisaaltaan niin syvään kuin suinkin,
jokaiselle vastaan tulevalle, paitsi lapsille. Olin kuullut tuosta,
vaan en pannut sitä niin tarkkaan muistiini. Erään kerran kävelin kylää
ja vastaan tuli nainen, joka noin kolmisen sylen päähän seisahtui
ja alkoi kumartaa. Katsoin häntä ensin pitkään, en tuntenut tuota
naista, hän oli näet toisesta kylästä, ja luulin hänen rahaa pyytävän.
Yht'äkkiä muistui mieleeni mainittu tapa, kun hän oli nuori ja päässä
oli uusi kauniilta hohtava lakki. Sanoin siitä moiseen tilaisuuteen
kuuluvan tervehdyksen: 'Elä tervehennä nuoren sulhases keralla', ja
hän, kumarrettuaan vielä kerran, kulki sivuitseni, lausuen: 'Tervehennä
elät', joilla sanoilla vastaantulevia tervehditään. Noin puolikymmentä
poklonaa jo kerkesin saada. Sama oli sattunut toverilleni, jonka
täytyi kulkea sivu, osaamatta sanoa sanaakaan, temppu kun oli hänelle
tuntematon.
"Alinomainen kumartaminen, ja varsinkin jalan kumartaminen, joka on
kerrassaan maassa ryömimistä, tekevät kiusallisen vaikutuksen. Sen
sain kokea, kun Okahvi tuttavamme vietti häitään. Hän tuli pyytämään
häälahjaa itkettäjänsä, vanhan hampaattoman eukon, ennen mainitun
Mauran keralla, joka oli oikein hauska muori. Toverini sattui seisomaan
etuhuoneessa, ja ei muuta kun toinen toiselta, toinen toiselta puolelta
tarttuu kaulaan ja alkavat itkeä, minkä kerkiävät. Katselinpa sitä
huvikseni toisesta huoneesta, kuinka toverini nolona katseli vuoron
toista, vuoron toista, kokien päästä irti kiusaajistaan. Vaan nämä
olivat kuin nahkiaiset kiinni. Vihdoin sain huomautetuksi, että
rahalla siitä pääsee. Hän työnsi ruplan itkettäjän kouraan, joka
samalla oli saaliinkin kerääjä, ja heti itku loppui. Vaan jalkaan
kumarrus ja kiitoksen hykertäminen oli vielä jäljellä, ja vasta kun
se oli suoritettu, hän pääsi rauhaan. Vaan nauraissani en ollut
muistanutkaan, että minunkin vuoroni tulisi, ja kun he uhkaavina
lähenivät, niin täytyi minun turvautua pakoon. Pitkälle en päässyt,
muutamaan nurkkaan ahdistettiin, ja vaikka paikalla tarjosin ruplaa,
niin ei auttanut muu, kuin anna kaulasi ja kuuntele tyynesti pitkä
virsi ja yhtä pitkä passibo. Koettelin katkaista heidän itkuaan,
ja estää jalan kumartamista, vaan itkettäjä, jota vielä naurustani
harmistuneen toverini kehotukset yllyttivät, tuumi vain: 'Annahan myö
itemmä shiulaki'. Ja siihen täytyi tyytyä, vaikka vähin happameksi
tahtoi mies kääntyä moisessa leikissä.
"Usein olen edellä maininnut saajannaista ja patvaskaa. Nämä kaksi
henkilöä ovatkin häissä välttämättömät. Saajannaisen osa on
vähäpätöisempi; hän vain on sulhasen valitsema auttaja morsiamelle.
Patvaskan päällä on edesvastuu siitä, ettei häissä mitään pahaa tapahdu
sulhasväelle. Hänen täytyy aina olla heidän edustajansa. Sulhaskansalle
annettavat lahjat käyvät patvaskan käsien kautta, hän antaa antilaan
päänpeitteet, mutta tärkein tehtävä on varottaminen, sulhasjoukon
konsteilla lujaksi tekeminen pahantahtoisia, ilkeitä ihmisiä vastaan.
Apuna on paitsi kiviä, riehtilää, kirvestä ja päresoihtuja vielä
viikatteita, palavia taulanpalasia, joita varotettavien täytyy niellä,
sekä ruoska, noin 1-1 1/2 korttelin mittainen keppi, jonka ympärille
on tehty jonkunlainen pussi. Tässä pussissa ovat 'varat', karhun
kynsiä, karvoja, käärmeen hampaita, kiviä, yölepakko y.m. roskaa.
Ilman tälläistä varapussia ei ole hyvä lähteä kosiomatkalle, jossa
'tuvat ovat täyet tuntijia, joka lautsha laulajia', jotka kaikin tavoin
koettavat rikkoa parin hyvää väliä tai sortaa sulhaselta luonnon,
kädet ja jalat, jotta hän voi häissä sortua tuiki kelvottomaksi ja
kykenemättömäksi aviomieheksi.
"Näihin kahteen virkailijaan tahtoisin lisätä vielä kolmannenkin,
joka panee alkuun varsinaiset naimahommat, samoin kuin meilläkin
useat avioliiton satamaan joutuneet naiset ovat halukkaita muillekin
tuota onnea jakamaan. Mutta Karjalassa he käyttäytyvät eri tavalla
kuin meillä. Kertoisin tässä jutun siitä. Jyvöälahden kylässä oli
joku emäntä kysynyt muutamalta nuorelta mieheltä, haluaisiko hän
naimisiin. Kun poika oli myöntänyt, niin oli eukko luvannut hankkia
hänelle morsiamen. Hän tunsi parin penikulman päässä, Pirttilahdessa,
naimahaluisen tytön ja meni tätä pakauttelemaan. Tyttö olikin
taipuvainen, eukko pisti tämän sormeen sormuksen ja sai silkkihuivin
vastaan. Kotia päästyään sai poika kuulla, että hän oli kihloissa aivan
tuntemattoman tytön kanssa: Hän ei ollut asiasta milläänkään. Mutta
parin kuukauden kuluttua alkoi toisen talon emäntä vaatia kihloja
akalta pois pantiksi antamaansa sormusta. Silloin tuli kihlojalle hätä.
Turhaan rukoiltuaan aiottua sulhasta tekemään asiasta täyttä totta
eukko lähti kun lähtikin, muu ei auttanut, lunastamaan pois tytöltä
antamaansa sormusta, sillä tämä oli juuri tuo panttikalu. Pari ruplaa
hänen täytyi vielä maksaa tytölle sopijaisia, ja siihen päättyi tämä
juttu, johon jo kylän vanhimmankin oli täytynyt sekaantua.
"Siin' on nyt virsi kuullaksenne,
Toinen ilman ollaksenne,
Ken mun virren kiittänövi,
Sille poika syntyköhön,
Meren ruovon ruskevuinen,
Meren vaahdin valkevuinen,
Simtsukkaiset silmäin päällä.
Otavaiset otsan päällä,
Kuutamaiset kulmain päällä,
Päivänen päähyön päällä.
Ken mun virren moittinovi,
Sille tytär syntyköhön,
Tervatynnörin jytyinen,
Tervapartsan paksuvoinen,
Kiukaan otsan mustevuinen."
K. F. Karjalainen.
* * * * *
Niinkuin edellisestä kuvauksesta näkyy, on itkeminen häissä tärkeimpiä
"ajanviettoja", vaikka sillä epäilemättä on ensi sijassa siveellinen
tarkoitus, tarkoitus vaikuttaa nuoreen parikuntaan ja opettaa heitä
katselemaan elämää vakavalta kannalta.
Itkujen ohella lauletaan kuitenkin näissä erinomaisen menorikkaissa
häissä vanhaan runomuotoon runoiltuja häälaulujakin, vieläpä
vanhalla runomitallakin. Häärunot ovat yleensä säilyneet hyvin, jopa
semmoisillakin alueilla, kuten Tuoppajärven rannoilla, missä ei muita
runoja sanottavasti lauleta. Niissä yleensä kuvastuu selvänä kansan
käsitys laulettavansa sisällyksestä ja tarkoituksesta. Sen vuoksi
niissä on säilynyt se sisällinen loogillisuus, vivahdusrikkaus ja
eheys, joka arvatenkin sankarirunoillakin on ennen ollut, vaikka
se aiheittensa, myyttien ja myytillisten henkilöitten jouduttua
unhotukseen, näissä runoissa on hämmentynyt. Häälaulujen nuotti on koko
joukon poikkeava tavallisista runosävelistä. Se on rientoisampi ja
valoisampi, se on kuin riemuisa hymni.
Lönnrot sai aikanaan ensimmäiset täydelliset häävirret Tsenan kylästä,
Köynäsjärven rannalta, johon hän niin monta kertaa matkoillaan poikkesi
ja jossa hän rahvaan ystävällisyyden vuoksi näytti hyvin viihtyvän.
Hän jakaa kuulemansa häärunot viiteen osaan, "Alkuvirteen", "Vävyn
virteen", "Kutsuvirteen", "Lähtövirteen" ja "Tulovirteen". Kokoomansa
toisinnot hän yhdisti, ottaen kustakin sen, mitä siinä oli parasta.
Hääkuvauksemme puuttuisi parasta osaansa, ellemme näitä vanhoja
häärunojakin muistelisi. Julkaisemme ne Lönnrotin matkakertomuksesta
hänen valintansa mukaan:
Alkuvirsi kuuluu seuraavasti:
"Lenti kokko koilta ilman,
yltä ilman, alta taivon,
siipi taivoa siveli,
koprat merta kuopraeli;
katselekse, kääntelekse, 5
liitelekse, laatelekse,
liiti miesten linnan päällä,
nokalla kolistelevi;
miesten linna rautakatto,
ei siihen sisälle päässyt. 10
Lenti kokko koilta ilman,
yltä ilman, alta taivon,
siipi taivoa siveli,
koprat merta kuopraeli;
katselekse, kääntelekse, 15
liitelekse, laatelekse,
liiti naisten linnan päälle;
naisten linna vaskikatto,
ei siihen sisälle päässyt.
Lenti kokko koilta ilman, 20
yltä ilman, alta taivon,
siipi taivoa siveli,
koprat merta kuopraeli,
katselekse, kääntelekse,
liitelekse, laatelekse, 25
liiti neitten linnan päälle,
nokalla kolisteleepi;
neitten linna liinakatto,
jo siihen sisälle pääsi,
liiti linnan ikkunalle, 30
seinälle selinäsulka,
satasulka salvamalle.
Katso parvesta parahan,
tukkapäistä turpehimman,
somahimman sormuskäistä. 35
Ken on hienoin höyheniltä,
kenpä sulilta sulovin,
senpä kokko kopristavi,
kynsi pitkä piirrältävi,
jok' on kaunis kasvannolta, 40
sekä varrelta valittu.
'Jo sanoin tämän sykysyn
keskutin tämän kevään,
salvatessa piilopirtin,
pielet piiloikkunaisen, 45
missä neittä piiletellä,
päätä kassa kasvatella:
pah' on neitonen salata,
hivus pitkä piiletellä,
helpompi hepo salata, 50
sorajouhi suojualla.'
'Ja mistä tiesit teltamoinen,
kuulit kultani omena,
tämän neion syntyväksi,
impyen yleneväksi?' 55
'Siitä tiesin teltamoinen,
kuulin kultani omena:
noki nousi nuorasesta,
savu paksusta pakeni,
neion kuulusta koista. 60
Aion ammo aamusilla
mäkähti kevätkaritsa
aika vihkon antajoa.'
"Vävyn virressä kuvataan ensin vävyn ja hänen seuralaisensa tulo, joka
tapahtuu sellaisella jyryllä kuin tuulispää lähestyisi tai korkea
halkopino lakoaisi maahan:
"Mi on mäiskinä mäellä,
mi kumu kujaisten suissa?
Luulin tuulen tulleheksi.
pinon pystyn viereväksi,
someron karehtivaksi. 5
Eipä tuuli tuullutkana,
pino pysty vierrytkänä,
somerot karehtinunna;
vävyni väki tulevi,
väki tuleva tukulla, 10
saoin kaksin kääntelevä.
"Sitten seuraa useita läsnäoleville tehtyjä kehotuksia, että pitäisivät
huolta vävyn mustasta oriista, jonka hyvät ominaisuudet perinpohjin
kuvataan, ja jota muun muassa verrataan lentävään korppiin ja
tanssivaan vuonaan. Silkkisuitsista se on talutettava piehtaroimaan
kultaisella peitteellä ja sitten vietävä juomaan maitolähteestä.
Sittenkuin se on paraassa pilttuussa sidottu tammipatsaaseen, on
se peitettävä hunajaruoholla ja syötettävä keitetyillä ohrilla ja
kauroilla. Kun hevonen niin huolellisesti vastaanotetaan, saattaa
helposti kuvitella, ettei vävyä itseään unhoteta. Kun hän suurella
vaivalla on saatu tupaan, häntä näet kuvitellaan niin suureksi ja
pitkäksi, ettei hän tahdo mahtua sisään tavallisesta ovesta, anoppi
alkaa häntä lähemmin tarkastaa ja virkkaa:
"Kylän naiset kyyhkyläiset!
tuokaa tulta tuohisella,
vahasella valkeata,
tempoote tervaksilla;
tuli on tuohinen rämäkkä, 5
savu musta tervaksinen,
mustuttaa vävyni silmät.
Kylän naiset kyyhkyläiset!
tuokaa tulta kynttilällä,
vahasella valkeata, 10
näkisin vävyni silmät,
sinisetkö vai punaiset,
vai on vaatevalkuaiset.
Ei siniset, ei punaiset,
meren ruo'on ruskeuiset, 15
meren kaislan kauneuiset.
"Jotten väsyttäisi lukijaa, jätän tällä kertaa mainitsematta vieraiden
virren ja kaiken sen kestityksen, joka tulee heidän osakseen; mutta
lähtövirrestä seuraavat säkeet saakoot tässä sijansa. Anoppi puhuttelee
ensin sulhasta seuraavasti:
"Mit' istut isosen poika,
veljes vanhin valvastelet?
Et istu ison hyvyyttä
et emännän armautta,
etkä pirtin valkeutta; 5
istut impien hyvyyttä,
kanamarjan kauneutta,
valvattisi valkeutta.
Sulho viljon veljyeni:
vuotit viikon, vuota vielä, 10
ei oo valmis valvattisi,
valmis valvateltavasi,
suorinut ikisopusi;
puol' on päätä palmikoittu,
puoli palmikoitsematta. 15
Sulho viljon veljyeni!
vuotit viikon, vuota vielä;
vast' on helma hiemotettu,
puoli hiemoteltavana.
Sulho viljon veljyeni! 20
vuotit viikon, vuota vielä;
vast' on jalka kengitetty,
toinen kengitettävänä.
Sulho viljon veljyeni!
vuotit viikon, vuota vielä; 25
vast' on käsi kinnastettu,
toinen kinnastettavana.
"Kun sulhasen kärsivällisyyttä täten on koeteltu, morsian viimein on
valmis, ja anoppi sanoo:
"Sulho viljon veljyeni!
jo on valmis valvattisi,
valmis valvateltavasi,
suorinut ikisopusi.
"Ja sitten sanoo hän tyttärelleen, morsiamelle:
"Mene myöten myöty neiti,
kanssa kaupattu kananen,
kun olit rakas rahalle,
käpäs kättä antamahan, 35
kievas kihlan otantahan.
Etpä äiän nuori neiti
yli pääsi ymmärtänyt,
kun lait kautun kaupan;
etpä kuuksi lähtenytkä, 40
puoleksi poikeltanutka,
etkä päiväksi käennyt.
Jopa läksit viikommaksi,
polveksi on pois erisit,
ijäksi ison koista, 45
ik' on kaikki itkeminen,
vuosi voikerehtaminen,
kun läksit isän koista,
oman emosi elolta,
kantajasi kartanosta. 50
Toivoit kuuksi lähteväsi,
puoleksi poikettavasi,
päiväksi käkeäväsi
elinajaksi emosi.
Aselt' on piha pitempi, 55
kynnys hirttä korkeampi,
silta lautoa leveempi,
kerran toisen kertoessa.
"On luonnollista, että tämä puhe vaikuttaa morsiameen, jonka
mieleen nyt äkkiä johtuu, miten paljon hän menettää erotessaan
syntymäkodistaan, sekä epävarma tulevaisuus. Hän puhkee itse puhumaan:
"Noinpa tiesin, noinpa luulin,
arvelin ikäni kaiken,
noinpa polonen pakisin:
Et sä neito ollekkana
oman vanhemman varoissa, 5
kantajasi kainaloissa;
äskenpä olisit neito
luot' emosi lähtiessä,
mieholahan mennessäsi,
jalka toinen kynnyksellä, 10
toinen korjassa kosian;
oisit päätäsi pitempi,
korvallista korkeampi.
Jo nyt on lähtöni lähemmä,
toivoni toeksi saanut, 15
jalka toinen kynnyksellä,
toinen korjassa kosian.
Emp' ilolla lähtenekkää,
enkä riemulla erinne,
tästä kullasta koista, 20
iän nuoren istumasta.
Lähen hoikka huolissani,
ikävissäni eriän,
syksyisen yön sylihin,
keväisen kierän päälle, 25
jott'ei jälki jäällä tunnu,
jalan isku iljangolla,
hangella hamosen toimi;
eikä äiti ääntä kuule,
eikä iso itkuani. 30
Ja mitä liekkään mieli naisten,
mieli muien morsianten?
Niin on mieli miekkosien,
kun keväinen päivän nousu.
Minun on mieleni polosen 35
kun on myötävän hevosen,
tahi tamman kaupittavan,
tahi ostetun orihin.
Niin on mieleni polosen,
kun syksynen yö pimeä, 40
talvinen on päivä, musta."
"Äiti, joka rupeaa häntä säälimään, latelee nyt lohdutuksiaan, sanoen:
"Niin sano emo tytölle,
lausu vanha lapsellensa:
'Elä o'o neiti milläkänä,
emon tuoma tuollakana; 45
sait miehen mitä paraimman,
uroita uhkeimman.
Sait miehen metsän kävijän,
uron korven kolkuttajan,
ei sen koirat koissa maata, 50
pennut pehkussa levätä.
Kolmasti tänä keväänä
noussut nuotiotulelta,
havannut havusialta;
kolmasti tänä keväänä 55
havu pään on harjailiut,
varpa vartalon sukaillut.
El' oo neiti milläkänä,
emon tuoma tuollakana;
ompa meiän sulhollamme 60
sata sarven kantajata,
tuhat tuojata utaren.
Ompa meiän sulhollamme
purnonen joka purolla,
aumanen joka aholla, 65
lepikköiset leipämaana,
vesakkoiset vehnämaina,
kaikki rauniot rahana,
kivet pienet penninkinä,
telat täynnä tynnyriä, 70
tynnyrit olutta täynnä.
Ja elä oo neiti milläkänä,
emon tuoma tuollakana;
ompa meiän sulhollamme
pyyhyöt pyräjämässä, 75
vempeleellä vieremässä,
kuusi kullaista käkeä
lekkumassa länkilöillä,
rahkehella laulamassa.'
"Sitten jatkaa äiti yhä puhuen tyttärelleen:
"Vielä neuvon neitoani, 80
orpolasta opastan:
Morsian sisarueni,
kapolehti kantamani;
kuulestamma kun sanelen,
vaimo vanha lausuelen. 85
Tulet toisehen talohon,
pereheseen vierahaseen,
toisehen emän alahan;
toisin toisessa talossa,
toisessa emän alassa, 90
muiten muissa vierahissa,
ei niinkun emon koissa,
oman vanhemman varassa.
Jos talo epätapanen,
talo tapoja kysyvi; 95
Jos mies epäpätönen,
mies on mieltä koittelevi.
Kuule neiti kun sanelen,
vaimo vanha lausuelen.
Jos ukko susi supussa, 100
akka karhu karsinassa,
sama armo antaminen,
alemma kumartaminen,
kun ennen emon koissa,
vanhemmallesi omalle; 105
kytypä kyinä kynnyksellä,
nato nakloina ovella,
sama arvo antaminen
alemma kumartaminen,
kun ennen emon koissa, 110
veljellesi vanhemmalle,
sisarellesi omalle.
Kuule neiti kun sanelen,
vaimo vanha lausuelen;
nisät nuoret notkuttele, 115
kaula pesty kaarruttele,
niinkun tuores tuomen latva,
vasta kasvava kataja.
Kuule vielä kun sanelen,
vaimo vanha lausuelen; 120
elä suihka sutsunatta,
eläkä räämä rätsinättä,
elä kengättä kehäjä.
Pese penkit illoin, aamuin,
pöydät keskipäivälläki, 125
lattia joka pyhäksi.
Piä lusikat luvussa,
astiasi arvelussa,
jott'ei kasit kanneltaisi,
linnut liiat peiteltäisi; 130
pyhät on pihlajat pihalla,
pyhät oksat pihlajassa,
marjaiset sitäin pyhemmät."
Lönnrotia häävirret kauneutensa ohella viehättivät siitä syystä, että
varsinkin ne "antavat meille useita tietoja esi-isiemme kotielämästä ja
monesta muusta seikasta, joita nyt olisi vaikea saada selville."
Vertauksen vuoksi panen tähän näytteeksi "Tulovirren" semmoisena, kuin
sen eräs 52-vuotias Uhtuen eukko meille lauloi. Siitä näkee, että
runo ilman lisäyksiä ja korjauksiakin juoksee paljon täydellisempänä
ja selvempänä, tarkoituksestaan ja keinoistaan tietoisempana kuin
taruaiheiset runot. Tulovirsi lauletaan sulhasen kodissa, nuoren
parikunnan sinne saapuessa, ja kuului se kirjaanpanoni mukaan
seuraavasti:
Miero vuotti uutta kuuta,
Kylä nuorta morsianta,
Miep' on vuotin veijoani,
Veijoni, minjoani,
Ken tämän toen valehti, 5
Ett' on veijon' tyhjin tullut?
Eip' on veijon' tyhjin tullut,
Onp' on tukku tuotavana,
Tosi tarjoteltavana,
On mitä oron vejellä, 10
Sorajouhen juoksutella,
Pystykapion piellä.
Terve piha täysinesi,
Ulkoinen urohinesi,
Piha vierahaisinesi! 15
Nouse korjasta koria,
Hyvä lahja laitiosta,
Nouse ilman nostajitta,
ylene ylenejittä,
Hos on nuori nostajasi, 20
Vihanta ylentäjäsi.
Tallaa jalka jalakselle,
Pole poikkipuoliselle,
Piha on askelta pitempi,
Kynnys hirttä korkiampi. 25
Astu tietä temminkäistä,
Maata maksankarvallista.
Niinpä on tänä suvena
Vajoset vajehteleksen
Vajollista vastakättä, 30
Niinpä on tänä suvena,
Hepo hirnui hirviästi
Hienon heinän heittäjäistä,
Niinpä on tänä suvena
Aivoin ammoin aika suopo 35
Aika vihkon antajaista,
Keikatti kevätkaritsa
Kainalopuolen kantajaista,
Koira haukkui korkiesti
Korkeiden vajojen päästä, 40
Niinpä on tänä suvena
Sintsi siitä siirtelekse
Uutta sintsin siivoojaista,
Aittaset alentelekse
Uutta aitan astujaista, 45
Niinpä on tänä suvena
Kynnykset kypertelekse
Hienon helman heittäjäistä,
Skääkäset kätsertelekse
Sormuskättä sulkijaista, 50
Rengaskättä reikkujaista.
Terve pirtti täysinesi,
Lautakatto kansoinesi!
Kenp' on tähän suojat saanut?
Suojat saanut, hirret tuonut, 55
Hirret hirmuilta mäiltä,
Malat marjakankahilta,
Sammalet sulilta soilta,
Tuohet tuomivaaran päältä,
Lauat mailta lamakoilta? 60
Laki on lahnan suomuloista,
Kiukoa meren kivistä,
Pajtshas meren paateroista,
Periseinä petran luusta,
Sivusein' on sirkan luusta, 65
Kamoa karitsan luusta.
Kenp' on tässä pääpätövä,
Päivän päällinen omena?
Kylän on paras patvaskoina,
Kylän onni oppahina, 70
Kylän vanhin vaate vyöllä.
Onp' on meiän patvaskalla
Kultainen kypärä päässä,
Puhki taivosen puhuja,
Läpi metsän läiköttäjä, 75
Onp' on meiän patvaskalla
Pää kullan vipalehissa,
Kulmat kullan solmuloissa,
Silmät kullan simtsukoissa,
Parta kullan palmikoissa, 80
Kädet on kullan käärösissä,
Sormet kullan sormuksissa.
Pait' on päällä palttinainen
Hipiällä hiettömällä,
Haahinen on haljakka päällä 85
Päällä paian palttinaisen,
Uujuinen ussakka vyöllä,
Kesäuuhen uujuloista,
Talvilampahan takuista,
Sep' on Kunttarin kutoma, 90
Päivänterin kesräelömä
Aialla tulettomalla,
Tulen tietämättömällä.
Jop' on kiitin patvaskani,
Vuotappa kiitän kaiken kansan. 95
Kuin on metsä huurtehessa,
Niin on kansa haljakoissa.
Mist' on saatu saajannainen,
Mistä tuotu tuojannainen?
Sielt' on saatu saajannainen 100
Saksan salmilta syviltä,
Vienan väljiltä vesiltä.
Kasvoi maalla maltsinmarja
Pellolla heliä heinä,
Sielt' on saatu saajannainen, 105
Sieltä tuotu tuojannainen.
Saajannaisen shapka suuri,
Niinkuin Suomen sukkulainen.
Mit' on hanhuset haolla?
Saajannaisen saappovaiset. 110
Mit' on joutsenet joella?
Saajannaisen valkeat sukat.
Jopa kiitin saajannaisen.
Kävitkö tiesi tervehenä,
Matkasi alihyvänä, 115
Sulhasena käyessäsi?
Saitko sen kuin käkesit?
Käkesit käkösen tuua,
Heramarjan herkutella.
Saitko kaunehimman kassapäistä, 120
Turpeimman tukkapäistä,
Sormuskäsistä somimman?
Olitko suin sulassa voissa,
Koprin kuorekakkaroissa,
Ainuon apen stolassa, 125
Ainuon anopin stolassa?
Onp' on meiän sulhasella
Aittanen joka aholla,
Purnuinen joka purolla,
Kuoppainen joka kujalla. 130
Onp' on meiän sulhasella
Orret otku, parret patku
Vanhoilla kapalihoilla.
Pyhät syötti pyynlihoilla,
Aret ennen ammutuilla, 135
Talvet ennen tapetuilla.
Sulhanen oli soma stolassa,
Kans' on kaunis lattialla.
Eipä ole ennen ollunn'
Eikä varsin vasta liene 140
Tämän sulhasen somuutta,
Tämän kansan kauneutta.
Oliko valkoinen jänönen
Jäljessänne juoksemassa?
Oliko ruskia reponen 145
Eessä tietä noutamassa?
Jottei pystyis noian nuolet,
Tietäjä teräksinensä,
Velho veitsirautoinensa.
Anna neuvon neitostani 150
Orpolastani opetan.
Morsio sisarueni,
Kapuletti lakluvoni.
Uusi tapa ottaminen,
Alemma kumartaminen, 155
Niskan nuoren notkuminen,
Kakla pysty kaartuminen,
Niinkuin tuores tuomen latva,
Kasvajan katajan lehvä.
Piä lusikkas luvussa, 160
Astiasi arviossa,
Jottei kasit kannettaisi,
Pienet linnut peitettäisi.
Ukko on susina tsupussa,
Akk' on karhu kartanolla, 165
Kyty kyynä kynnyksellä,
Nato naaklana tshupussa.
Kuin kyty kynnöltä tuloo,
Ukko aian panennasta,
Vie minjä vesi käsille 170
Varusta valkia paikka.
Jopa neuvoin neitostani,
Orpolastani opetin.
Ei laki rahoitta laula,
Kieltä piekse penningittä. 175
Alttinoin kylän akoilta,
Polttinoin kylän pojilta.
Laki laulajan lahoo,
Kieli kukkujan kuluu.
Kopeikka koko sanalta, 180
Kriuna kielen kääntimeltä,
Puoli puolelta sanoa,
Penni kielen pieksännältä.
Laulun lauloi, virren taitoi,
Täss' on virsi kuullaksenne,
Toinen ilman ollaksenne.
Saajannaisesta tavallisesti laulettiin vielä seuraavat säkeet:
"Shöi sian sukahinjehe
Mussan koiran karvoinjehe"...
mutta nämä sanat oli, mainitsi laulaja, Uhtuella jätetty pois.
Ne tuntuvatkin siinä yhteydessä hyvin aiheettomalta pilkalta,
joka riitelee saajannaisen suurta ylistystä vastaan. A.R. Niemen
tutkimukset viittaavat siihen, että säkeet ovat vanha laina
liettualaisilta.