Levättyään Kuusamossa jonkun viikon Lönnrot heti uuden vuoden jälkeen
lähti jatkamaan matkaansa perimmäiseen pohjoiseen. Hän matkusti
Kuusamon kirkolta Tavajärven kautta, Nuorusen ohi, Oulangansuuhun
Pääjärven rannalle, sieltä järven poikki Majavalahteen (Majuolahteen),
Heinijärven ja Jelettijärven kautta Kierettiin ja Kieretistä
Vienanmeren rantoja pohjoista kohti Kannanlahteen, josta hän poroilla
ajoi Kuolanniemen poikki Kuolaan.
"Koutalan ja Oulangan suun välillä oleva ylänne, Nuorainen, on
huomattavimpia, sitäpaitsi on lähellä Oulangan suuta Kivakka sekä
useita muita. Yleensä on paljo korkeita paikkoja Pääjärven ympärillä.
Muuan saarista, Lupsinki, on niinikään ylänköä ja sen vuoksi melkein
kokonaan kaskettu. Järven eteläpäässä asuvat kyläläiset kutsuvat
pohjoispään asukkaita lappalaisiksi, vaikka nämä ovat yhtä hyviä
suomalaisia kuin he itse, asuvatkin samoin j.n.e. -- Ainoastaan
kaksi kylää, Kuva ja Tumtsa, jotka ovat hieman pohjaiseen Pääjärvestä,
ollen samalla äärimäiset suomalaiset kylät Venäjän puolella, kenties
muodostaa vähäisen poikkeuksen, koska niillä vallan vähissä määrin,
tuskin ollenkaan, on maanviljelystä, ne kun elävät poronhoidolla.
Näistä kylistä alkaa kotalappi, joka seikka ei kuitenkaan ole siten
käsitettävä, että lappalaiset kodissaan asuisivat lähistössä."
Matka Majuolahdesta Vienan merelle muodostui erittäin seikalliseksi;
hädin tuskin Lönnrot pelastui ryöstöstä, ehkäpä surmasta. Ei ole
ihmettelemistä, että hänen mielialansa sen vuoksi oli ylenmäärin
painostunut ja koti-ikävä kaiken aikaa kalvava.
Seikkailuistaan hän päiväkirjassaan tarkoin kertoo -- muuta
kirjoittamista olikin näillä kulmilla vielä vähemmän kuin matkalla
Uhtuesta Kuusamoon.
"Matkan ensimäinen puoli (Majuolahdesta Heinijärveen) kuljettiin
tiheän metsän läpi, niin ettei puoleen aikaan nähnyt muuta kuin
puita ympärillään ja lumen taivuttamia haaroja ja oksia päänsä
yläpuolella. Aina kun vemmel sattui niihin ja karisti joukoittain lunta
kyyditsijänaisen päälle, hän iloitsi siitä, että seuraavana vuotena
oli tuleva hyvä vuosi, kun oli niin paljo huuetta metsässä. Vasemmalla
näkyi Majavaara, joka kaukaa näytti hyvinkin muhkealta, mutta jota
lähemmäksi tultua ei enää voinut nähdä. Niin käy monien suuruuksien,
jotka läheltä katsoen menettävät arvoansa."
"Jo edeltä minua oli pelotettu jäletjärveläisten suhteen, heitä kun
sanottiin hyvin raaistuneiksi, ja kun eivät, kuten muiden kylien
asukkaat, matkustele Suomessa. Muun muassa sanottiin heidän olevan
varkaita kaikki tyyni, niin ettei, vaikkapa usein kyselinkin asiaa,
voitu mainita ainoatakaan taloa, joka tässä suhteessa olisi tehnyt
poikkeusta. Kaiken tämän johdosta minua neuvottiin sekä Majavalahdessa
että Heinäjärvellä ottamaan kyyti sieltä suoraan Kierettiin, joka on
suuri kylä tai kauppala Vienanmeren rannalla. Mutta kun siihenastinen
runosaaliini oli niukanpuoleinen, en tahtonut kulkea yhdenkään kylän
ohi, ja sitäpaitsi ajattelin, ehkäpä tässä rosvoinpesässä, tässä
metsäkylässä on jotakin, kukaties sellaista, mitä ei muissa kylissä
edes ole saatavissa. Toimitin siis niin, että Majavalahdesta tultaisiin
paria päivää myöhemmin ottamaan minut Jäletjärvestä sekä kyyditsemään
edelleen Kierettiin päin; nuo kaksi päivää aioin viipyä kylässä.
Tuskin olin perille tultuani ehtinyt saada vyöni irroitetuksi, kun 5
tai 6 miestä tunkeutui Kontrattalan talon pieneen pirttiin kysyen,
eikö minulla ollut viinaa. Kun sitä ei saatu eikä ollutkaan, alkoi
todellinen kyseleminen siitä, mitä minä kuljin kaupitsemassa. Pian
oli siihen kysymykseen täällä, kuten muuallakin, vastattu, mutta sitä
vaikeampi on selvitellä näille raakalaisille, missä toimissa liikkuu.
Jos heille sanoo kymmenesti asian niinkuin se on, niin he osaksi eivät
ymmärrä, osaksi eivät usko sanaakaan, vaan tulevat kahta uteliaammiksi
saamaan tietää. Joskus olen suoriutunut asiasta keksimällä jotakin
toista, esim. että minulla on sukulaisia siellä, minne matkustan, tai
kuljen oppiakseni venättä tai kuulustellakseni merimiehen paikkaa
j.n.e. Mutta osaksi on vastenmielistä puhua muuta kuin totta,
osaksi ei sitäkään uskota. Täällä Jäletjärvessä he olivat itsestään
päässeet asiani perille. Minut muka oli lähetetty edeltä tutkimaan
maan varallisuutta, jonka jälkeen Ruotsi oli tuleva sotimaan näille
seuduille. Niin vähän he vielä tietävät, että luulevat Suomen olevan
Ruotsin vallan alaisena, eivätkä uskoneet saman keisarin hallitsevan
sekä Suomea että Venäjää. -- Talon emäntä ilmoitti minulle tämän ennen
miesten tuloa ja toinen nainen sanoi: mitä tekisit, jos tulisivat
tappamaan sinut? Vastasin, että siihen varmaankin tarvittaisiin
kaikki kylän miehet, ja jos se sitten onnistuisi heille, olisi kyllä
niitä, jotka tiedustelisivat jälkiäni. Kuitenkin ajattelin olevan
parasta olla liikkumatta kylässä, ja odottaa talossa, kunnes ne
tulivat, joiden piti kyyditä minut Kierettiin. Olinkin koko seuraavan
päivän kotona, varsinkin kun talossa, missä asuin, oli lapsia ja
vanhempia henkilöitä, jotka kertoivat satuja ja lauloivat muutamia
runontoisintoja. Iltahämärässä tuli taas useita miehiä pirttiin ja
alkoi kysellä matkaani Kierettiin. Sanoin heidän jo kuulleen kaiken
moneen kertaan, ja ettei minun siis tarvinnut toistaa sitä. Silloin
muuan heistä sanoi: entä jos matkustatte valmistaaksenne sotaa maalle.
Näin heti, ettei hänestä helpolla voinut saada hänen vakaumustaan,
jonka vuoksi olin suuttuvinani, ehkäpä todella suutuinkin, ja käskin
hänen heti pitämään suunsa kiinni tuon sotansa suhteen, ellei tahtonut
tulla ulosheitetyksi pirtistä. Uhkaus oli vähällä toteutua, sillä hän
ei näyttänyt huolivan ensimäisestä uhkauksesta; vasta vähitellen hän
kuitenkin alkoi vaieta. Sen jälkeen joku toisista miehistä kysyi, enkö
tahtonut ottaa kyytiä Kierettiin tai Uuteenkylään, joka on 40 virstan
päässä Jäletjärvestä eli puolitiessä. Sanoin jo tilanneeni kyydin
Majavalahdesta. Mutta silloin hän poikkesi venäläisen lainopin alalle
ja sanoi, että kyytiä ei saanut tilata toisesta kylästä, vaan että se
täytyi ottaa siitä kylästä, missä oli. Hänkin oli uhkauksilla saatava
vaikenemaan. Sanoin, etten yhdenkään sen kylän miehen kanssa tahtonut
matkustaa askeltakaan, vaikka haluaisivat ilmaiseksikin kyyditä minua,
jota vastoin muille antaisin vaikkapa kaksikertaiset kyytirahat. Enpä
olisikaan toisin menetellyt. Sen jälkeen he rupesivat puhumaan venättä
keskenään, kuitenkin hiljaa, sillä pelkäsivät, että mahdollisesti
saatoin ymmärtää. Sitten lisäksi pari miestä meni kotvaksi ulos,
neuvottelemaan, kuten arvelin. Muuan naisista sanoi minulle sillä
aikaa, ettei minun pitänyt pelätä, sillä heidän pirtissään he eivät
rohkenisi mitään tehdä. Käskin hänen tyyntyä ja lisäsin, että vaikka
koko pirtti olisi täynnä miehiä, en sittenkään pelkäisi. Mitään sen
enempää ei siitä tullut. Miehet tulivat jälleen sisälle, ja minua
pyydettiin, tai kysyttiin, halusinko mennä kylpemään. Saunaan en
kuitenkaan sillä kerralla mennyt, sillä pidin turvallisempana pirttiin
jäämistä. Onhan kuultu useita kertomuksia tämänkaltaisista ihmisistä,
että he ovat saunoissa joko kuristaneet kuoliaaksi tai tukehuttaneet
useat matkustajat, joilla arveltiin olevan rahoja mukanaan. Vähää
ennen kuulin kerrottavan Heinäjärvessä, miten erään karanneen sotilaan
ja erään talonpojan epäiltiin 15 ruplan tähden yhdessä kuristaneen
tai tukehuttaneen kuoliaaksi erään Kuusamosta kotoisin olleen
vanhan ukon. Vainaja oli haudattu Heinäjärvelle. Kysyin, eikö näin
epäiltävän tapauksen johdosta oltu pantu toimeen lääkärintarkastusta,
ja tähän vastattiin: kukapa rohkenee saattaa heitä ilmi, sillä jos ei
saataisi mitään todistuksia epäiltyä murhamiestä vastaan, täytyisi
koko kylän maksaa sakkoa ja sen lisäksi kyyditä ja elättää lääkäri
hänen tarkastusmatkallaan. Lainsäätäjä, joka on määrännyt yhteisen
rangaistuksen koko kyläkunnalle niissä tapauksissa, jolloin murhamiestä
ei saada ilmi, on epäilemättä tarkoittanut parasta, mutta myöskin
kysymyksessä oleva tapaus osottaa, minne se on johtanut. Välistä näet
sattuu, että sillä on vallan päinvastainen vaikutus. Myöskin kysymys
maksuttoman kyyditsemisvelvollisuuden poistamisesta, mikä rahvaalla
on, kun tehtävä matka koskee rahvaan asioita, vaatinee lähempää
punnintaa. Sillä paitsi sitä vahinkoa, jonka se tämänlaatuisissa
tapauksissa voi matkaansaada, olen kuullut pääsyyksi karkulaisienkin
sietämiseen mainittavan, että kukaan ei tahdo maksutta kyyditä
heitä Kemiin tai Kuolaan, vaan antaa heidän kernaammin oleskella
paikkakunnalla. Harvoja esimerkkejä lieneekin siitä, että yhtäkään
karkulaista olisi vangittu ilman erityistä haetuttamista. Kuinka
lukuisasti näitä on Tuoppajärven tienoilla rosvoinpesän turvissa, siitä
toiste, mutta muuallakin kuin Tuoppajärvellä on harvoja kyliä, joissa
ei olisi useita karanneita sotilaita."
"Majavalahdessa oli muuan talonpoika viime syksynä ottanut itselleen
vaimon Heinäjärvestä. Vaimo, joka vasten kaikkien neuvoja oli ottanut
tämän miehen, oli pian huomannut erehdyksensä ja eli nyt puolta vuotta
myöhemmin tosin yhdessä hänen kanssaan, mutta ei parhaissa väleissä.
Puhuttiin, että hän aikoi hylätä miehensä ja matkustaa takaisin kotiin.
Kysyttyäni, voisiko se käydä päinsä, vastattiin: 'miksikä ei, sillä
eihän mies ole tehnyt häntä sen huonommaksi, varsinkaan kun hän ei edes
ole viime aikoina käyttänyt samaa vuodetta miehensä kanssa.' Lisäksi
vielä sanottiin, että vaimo vielä kyllä voi saada paremman miehen,
kun hänellä oli edullinen ulkonäkö, ja kun hän ei vielä ollut tullut
siunattuun tilaan."
"Erään Heinäjärven talon vanha emäntä oli kotoisin Kargopolista eikä
vielä osannut puhua karjalan kieltä, vaikka hän oli ollut 7-8 vuotta
täällä ja seurustellut suomalaisten kanssa. Tosin hän ymmärsi kaikki
tai ainakin sanoi ymmärtävänsä. Hän oli karannut miehensä luota, niin
sanottiin, oli päässyt ensin Skiitan nunnien moskajoukkoon, mutta
luultavasti taas ruvennut kaipaamaan avioliittoa ja siten tarttunut
tänne."
"Samassa Heinäjärven kylässä, joka muuten oli hyvin köyhä, eli muuan
leski ja hänen kaksi lastansa kurjimmassa tilassa, missä ihmisen
voi kuvitella elävän. Hän kysyi minulta, osasinko ennustaa kädestä;
kysyttyäni mitä asiata hän tahtoi saada selville, hän vastasi
haluavansa edeltäkäsin tietää, oliko hän ennen kevättä kuoleva nälkään.
Hän asui omassa pirtissään, jossa ei ollut ainoatakaan huonekalua,
sillä kaikki hän oli kantanut kylään saadakseen ruokaa. Nyt hän joka
aamu ja ilta kävi 7-8 taloa, kiertäen talosta taloon, ja kerjäsi
'Jumalan sanaan'. Olin monasti saapuvilla, kun hänelle annettiin
jotakin, milloin poikkileikatuita jyvättömiä tai hallan panemia
tähkäpäitä, milloin tähkäjauhoja, milloin pettu- tai olkijauhoja.
Poltto- ja pärepuutkin hänen täytyi kerjätä. Lapsilla ei ollut paitaa
eikä muita vaatteita, minkä vuoksi he aina loikoivat uunilla, kun minä
olin siellä. Kysyin, miksi hän ei mennyt lastensa kanssa kerjäämään
parempiin kyliin, ja hän vastasi, ettei voinut viedä alastomia lapsia
ulos talvipakkaseen. Hän kertoi muuten olevansa syntyisin Kuusamosta,
mutta oli jo nelivuotisena tullut tänne ja kastettu toiseen uskoon.
Hänen isänsä oli ollut se mies, joka sanottiin pari vuotta sitten 15
ruplan tautta kuristetun kuoliaaksi tai tukehdutetun saunaan."
Lönnrotilla oli sitä suurempi syy pelkoon, kun samassa Jelettijärven
kylässä oli usein ennenkin ryöstetty matkamiehiä.
"Viinaa kysyttiin ainakin seitsemän kertaa Jäletjärvessä, vaikka usein
on ryöstetty pois viina niiltä, jotka sitä ovat tuoneet. Tämän tiesin
ja sanoin; eihän kuulu olevan luvallista"...
"Seuraavana sunnuntaina pantiin toimeen tanssit pirtissä. Minua
pyydettiin puhaltamaan huiluani, mutta ollen hieman närkästynyt heidän
eilisestä loruilemisestaan, en siihen suostunut. Vielä maanantaina
tuli luokseni muuan mies, joka tarjoutui minua kyyditsemään. Sanoin,
etten huolinut kyydistä. Aikomukseni oli, ellei Mihkalia sinä päivänä
olisi kuulunut, seuraavana yönä joko lähteä takaisin Heinäjärveen,
tai ottaa talon vanhin poika, joka näytti olevan hieman parempi mies,
oppaaksi, ja ollenkaan aikeistani ilmaisematta jalan kulkea neljän
penikulman taival Uuteenkylään. Tätä minun ei kuitenkaan tarvinnut
tehdä, sillä Mihkali tuli maanantaina; -- mutta kun kieltäydyin
ottamasta tarjottua kyytiä, äskeinen mies pyysi talon poikaa kanssaan
ulos ja neuvotteli siellä kauan, mistä, sitä en saanut tietää,
mutta minulla on syytä luulla hänen neuvotelleen siitä, että minut
ainakin ryöstettäisiin; niin luulen sitä suuremmalla syyllä, kun eräs
talon naisista piti tärkeänä mennä heidän puhettaan kuuntelemaan.
Ainoa, minkä poika lähtiessäni virkkoi, oli: 'Milma jo hätäytellä
alettiin, kun teitä tässä viikon pi'in ja käskettiin pois ajamaan.'
Kovin kernaasti läksin kolmannen päivän aamuna tästä sekä tapojen
että ravinnon puolesta kurjasta kylästä. Mutta enpä vielä päässyt
rauhaan tästä roskajoukosta. Muuan miehistä, Mihkali Sergein poika,
oli yhdessä toisen hyvän toverin, Kirilä Hilpän pojan kanssa
Särkiniemestä lähtenyt vähää jälkeen Kierettiin matkustamaan samaa
tietä, jota minun oli kulkeminen. Jäletjärven ja Uudenkylän välillä
on puolitiessä, 20 virstan päässä kummastakin paikasta, mökki, jonka
luona matkustajat syöttivät hevosiaan, ja jossa itse syövät. Siinä
he meidät saavuttivat. Alettiin taas puhua passistani. Sanoin, että
enhän ollut millään karkulaismatkalla, kun matkustin Kierettiin,
missä passi kyllä oli näytettävä. Sen jälkeen he syytivät muutamia
haukkumasanoja Mihkalille, joka kehtasi kyyditä sellaista henkilöä.
Koko ajan he täällä ahdistelivat minua, ja huomasin, ettei minulta
puhetta riittänyt heidän sanojensa vastimeksi. Sitten matkustettiin
Uuteenkylään. Siellä satuimme suureksi ilokseni poikkeamaan eri
taloihin. Seuraavana päivänä taas satuimme yhteen eräässä mökissä,
joka oli 20 virstan päässä Uudestakylästä. Siellä alkoi taas sadella
entisiä haukkumasanoja. Uhattiin panna minut köysiin, kun tullaan
Kierettiin. 'Tehkääpä se nyt tässä paikassa, jos luulette olevanne
siihen oikeutetut.' Mitä muuta he minusta sanoivat, en tässä tahdo
kerrata, mutta seuraavalla tavalla minun onnistui saada toinen miehistä
vaikenemaan. Olin näet hänestä, Mihkali Sergein pojasta, kuullut, että
hän oli tuppautunut asumaan erääseen Särkiniemen taloon, ja että hän
siellä eli hyvissä väleissä emännän kanssa ('piti pyhävellenään').
Mies, joka tietystikkään ei tähän ollut kovin tyytyväinen, oli
koettanut ajaa hänet pois, mutta ei siinä mitenkään ollut onnistunut,
sillä tungettelija oli roteva mies. Kerran isäntä tosin kylän miesten
avulla oli sitonut hänet ja kuljetuttanut Jäletjärvelle, mutta sekään
ei auttanut. Mies palasi pian taas takaisin. Toisen kerran olivat
Särkiniemen miehet uhanneet hukuttaa hänet ja siinä määrin panneet
uhkauksensa täytäntöön, että olivat vieneet hänet järvelle ja kastaneet
veteen, mutta sitten päästäneet hänet irti. Täten kuitenkin voitettiin
vielä vähempi, sillä Sergein poika oli uhannut kannella herroille, että
he olivat tahtoneet hänet hukuttaa, ja tällä uhkauksellaan pakottanut
heidät antamaan sovintolunnaat. Yhä edelleen hän enimmäkseen asuu
mainitussa talossa, elää ja käskee kuin toinen isäntä ainakin. Mies
ei kuulunut sanoilla eikä kurituksella, jos hän sitä uskalsi käyttää,
mitään voineen aikaansaada vaimonsa oikaisemiseksi... Kuultuani tämän
kertomuksen, kysyin kertojalta, miksi rahvas ei ollut ilmiantanut tätä
väkivallantekijää, jolloin hänet luultavasti olisi viety sotaväkeen.
Jos tiedettäisiin, että näin kävisi, vastasi hän, niin oltaisiin jo
sitten aikoja niin tehty. Mutta jos hän saa jäädä kotia, hän polttaa
koko kylän ja lyö kaikki asujamet kuoliaaksi. Nyt tämä sama mies,
joka Jäletjärvessä oli muiden kanssa väittänyt, ettei laki sallinut
ottaa kyytiä toisesta kylästä, taas rupesi ahdistelemaan minua. Juuri
kun hän oli päässyt hyvään vauhtiin, minä sanoin: sinä selvittelit
toissapäivänä minulle lakia, että en muka saisi ottaa kyyditsijätä
(toisesta kylästä), mutta tiedätkös myös, mitä laki määrää sille,
joka valtaa toisen talon ja vaimon? Minun tekee mieli tultuani
Kemiin kysyä herroilta sen asian laitaa. Jäletjärvi on Kemin piiriä,
mutta Särkiniemi Kuolan piiriä. 'A siitä laki ei sano ni mitä, se ni
meillä tapa' j.n.e. useat huusivat yhtä kulkkua, jopa kyytimieheni,
80-vuotias Mihkali yhtyi siihen. Mutta mies, jota asia koski, punastui
peräti, astui pari askelta lähemmäksi minua ja mutisi ensin muutamia
sanoja vihapäissään, mutta hillitsi itsensä pian. Hänen toverinsa,
toinen Särkiniemen mies, ei juuri pitänyt siitä, että paras heistä
näin joutui hämilleen, minkä vuoksi hän yllytti häntä sanoen: 'siinä
sinä töllistelet, lyö kirves kulkkuun tahi vie pirttiin ja ripusta
sinne jaloista kattoon savun sekaan.' Keitettiin näet paraikaa
mökissä, joka oli lattiata myöten täynnä savua, vallan kuin sauna,
kun sitä lämmitetään, sillä näissä ei ole muuta savureikää kuin ovi.
Tämä hänen kehotuksensa kajahti kuitenkin kuulemattomiin korviin,
sillä mies muutti tämän jälkeen kokonaan puheensa, ja hänestä melkein
tuli nöyrin palvelijani. Mitä minä kaiken tämän kuluessa lienenkään
lörpötellyt, en oikein tiedä, mutta huomasin, ettei edes vanha Mihkali
enää varmasti tietänyt, mitä minusta ajatella. Lieneekö hän luullut,
että aioin karata matkalla, kun hän, ennenkuin läksimme viimeiselle
20 virstan taipaleelle, muistutti, että minun piti maksaa kyytirahat.
Tämä muistuttaminen tuntui minusta perin naurettavalta, minkä vuoksi
en täyttänytkään hänen pyyntöänsä, vaan kysyin, mihin hän nyt matkalla
tarvitsisi rahoja. Hän virkkoi, ettei tosin matkalla tarvinnut, mutta
kylläkin Kieretissä. No, siellä kyllä saat minulta kyytirahat, minä
vastasin, ja ettei sinun tarvitse pelätä minun karkaavan pois, siitä
sinulla on kylliksi takeina laukkuni (tämän hän oli jo aamulla ottanut
omaan rekeensä, vaikka itse ajoi minun reessäni); johan itse nahan
arvo nousee melkein kyytimaksun suuruiseksi, ja onhan nahan sisälläkin
vielä sitä paitsi jotakin. Siihen asia jäi. Olisin kyllä jo silloin
voinut maksaa, mutta pelkäsin, että jos nuo puolivillit miehet
olisivat saaneet nähdä rahaa, heissä sen himo olisi voinut käydä liian
voimakkaaksi."
"Tie Jäletjärveltä. Ensin kuljettiin muutama virsta Jäletjärven rantaa
pitkin, sitten seurasi vaihdellen metsää, soita ja pieniä lampia,
kunnes tulee kymmenen virstan päähän kylästä. Siitä alkaa Merijoki,
joka kyllä on niin kaita kuin leveähkö maantie, mutta joka on saanut
komean nimensä siitä, että laskee mereen. Tätä Merijokea seurataan,
lukuunottamatta koskia, Uuteenkylään saakka, siellä poiketaan siitä
pois ja kuljetaan milloin maata, milloin pieniä sisäjärviä. Viimein
saavutaan suurelle Luovuskajärvelle, missä huomioni erityisesti kiintyi
useihin korkeihin saariin. Ne eivät muuten näyttäneet alaltaan olevan
suuret, mutta kohosivat monessa kohdin jyrkkinä kallioseinineen, joiden
alapuolella oli metsää. Tämän järven päässä, josta on 10 virstaa
Kierettiin, käännytään isolle maantielle, joka tulee Kemistä, ja
ihmetellen näin tämän tien järvellä olevan viitoitetun. Maalle-nousun
kohdalla oli metsää kaadettu molemmin puolin tietä maantien leveydeltä,
mutta pienet siellä täällä vallan raiteen vieressä esiin pistävät vesat
todistivat, ettei siinä kesällä ole muuta kuin tavallinen polku, ja
niin onkin asian laita."
"Jo Jäletjärvessä olin pitänyt lieveätä paastoa, sillä minulla oli
mukanani ainoastaan leipää, eikä edes sitä riittävästi. Talosta,
jossa asuin, ei saanut juuri muuta kuin vesivelliä, johon puoleksi
oli sekoitettu pettujauhoja. Autiossa mökissä, missä syötimme
hevosia, söimme itsekkin. Minulla oli yksi ainoa leipäpala jäljellä
ruokavaroistani. Mihkalilla ja hänen rengillään taas oli mukanaan
kalaa, lihaa ja vähän jauhoja. Renki keitti kalakeittoa, jota söivät
ilman leipää, minä taas söin pelkkää leipää, ilman mitään muuta ruokaa.
Suomalainen sananlasku: 'milloin lientä leivätöntä, milloin leipeä
lihatta', toteutui täällä molempiin osiinsa nähden. Kernaasti olisin
maksusta pyytänyt itselleni vähän Mihkalin rokasta, mutta luulin hänellä
itselläänkin olevan sitä liian niukalti. Kuultuani sitten, että hän
vei kaloja Kierettiin kaupaksi, käskin häntä toisissa pysäyspaikoissa
keittämään minullekin."
Kieretin kauppalassa oli Lönnrotin käydessä toista sataa taloa ja yksi
ainoa katu. Talot enimmäkseen olivat kahdenkertaisia, kauppala jo
silloin harjotti kalastusta ja jauhokauppaa. Korkeampia virkamiehiä ei
ollut ja alemmat aikoivat sen tien pakottaa runonkerääjää matkaansa
jatkamaan, koska muka hänen passinsa ei ollut siinä kunnossa,
että se oikeutti kauppalassa viipymään. Ellei Lönnrot olisi ollut
äskeisistä kokemuksistaan niin väsynyt, niin tuskinpa hän olisikaan
viipynyt, sillä hänen oli mahdoton edes saada semmoista asuinhuonetta,
jossa olisi voinut rauhassa työskennellä ja yksin yönsä maata.
"Sossedaateli", jonkinlainen oikeusviranomainen, kutsui kyläoikeudenkin
koolle, pakottaakseen vieraan oikopäätä lähtemään kauppalasta; mutta
silleen aie kuitenkin jäi, ja kauppalaan tullut ispravnikka sitten
huomasi passin oikeaksi, joten siitä ei ollut enää huolta. Tämä seikka
lienee saanut sossedaatelinkin muuttamaan mieltään, sillä hän osotti
sitten jonkinlaista virkaintoa Lönnrotin puolesta.
"Päivää ennen kuin matkustin pois Kieretistä, minulle kerrottiin, että
sossedaateli, sama joka oli ollut niin innokas passiani tarkastamaan,
oli antanut Jäletjärven miehelle muutamia kelpo korvapuusteja siitä,
että hän oli hätyytellyt minua matkalla, josta sossedaatelin sanottiin
saaneen vihiä, vaikken minä siitä ollut kenellekään kertonut. Mistä
hän nyt oli saanut moisen innon minun hyväkseni, kysyin talonmieheltä,
joka oli kertonut minulle asian, kun kuitenkin äskettäin ajoin hänet
ulos luotani? Hän luultavasti pelkää, että te tulette kertomaan
ispravnikalle, miten hän tahtoi estää teitä jäämästä muutamaksi
päiväksi Kierettiin, oli vastaus; luultavasti hän ei milloinkaan
tarkoittanut muuta, kuin että olisi saanut houkutelluksi teiltä
muutaman ruplan, mutta kun ette antanut vetää itseänne nenästä, niin
hän tietysti on peloissaan."
Lönnrotin mielialoja näissä ainaisissa rettelöissä kuvaa runo, jonka
tapaamme hänen päiväkirjastaan Kieretin kohdalta:
Onni se vei katalan kauas kotimaaltahan poies
Toisia tutkimahan paikkoja vierahien.
Toisin toinen maa, niin ei mitänä kuni koissa,
Tuttua ei ketänä kelle sanan sanoa.
Vieras kieli, ja outo eläntä ja muut tavat ouot,
Kaikki kovat kokea, kaikki nähä kamalat,
Muistan muinoiset, kuni koiss' elelin minä ennen,
Niin menivät päivät, kun savunen katoaa,
Niin menivät päivät, eik' ollut yökänä pitkä.
Pitkä on päiväni nyt, pitkäpä päivä ja yö.
Kun auringon konsa näen jopa aattelen aina:
Voi jos koissani nyt paistelevan näkisin,
Tai Otavan kuni nään minä yöllä ja muut tähet armaat,
Heitäki mielemmin katselisin kotona.
Ei kauniit ole niin aurinkokaan eik' otavaiset
Eikä tähetkänä myös, koissa ne kun olivat.
Vaan kun tuuli puhuu pohjasta ma toivotan aina
Saahani siipiähän lenteä taas kotihin.
Matka piti Kieretistä edelleen pohjoiseen päin pitkin Vienanmeren
jäätä. Kevättalvella tällä tiellä oli suurikin liike.
"Toukokuun keskivaiheilta loppuun täällä on alituinen matkustavien
tulva. Kemin seuduilta, Sumasta, Sungusta j.n.e. matkustaa väkeä,
niin sanottuja murmanskoita, Kannanlahteen ja sieltä Pohjanmerelle
(Jäämerelle) kalastamaan. Niin pitkältä kuin tietä riittää, näkee
hevosta hevosen jäljessä, ja tätä kestää kokonaista kaksi viikkoa.
Aina 100:n, jopa 200:n virstan päästä tulee talonpoikia hevosillaan ja
poroillaan kyyditsemään. Sellaisen kalastajan sanotaan voivan ansaita
100, 200 ruplaa, jopa enemmänkin kesässä. He kalastavat joko omasta
puolestaan tai ovat jonkun Kieretin, Koudan, Kannanlahden, Umban,
Kuolan tai muun seudun talonpojan palkkamiehinä, jolloin heidän isännät
tavallisesti hankkivat heille ruuan, aluksen sekä kalastusneuvot;
he saavat tällöin kolmanneksen saaliista. Omituinen on venäläisen
talonpojan halu petkutukseen. Olen jo Vuokkiniemen talonpojasta
tätä huomauttanut. Nämä taas ikävöivät kalastusaikoja. Palattuaan
kalaretkeltään syksyllä, eivät edes silloin jää kotia. Kauppamatkat,
markkinareisut ja muut matkat vievät heiltä siihen määrään ajan, että
viettävät korkeintaan harvat, luetut viikot kotona".
Lähtö Kieretistä tapahtui helmik. 6 p. iltapäivällä.
"Paha onni saattoi jamstjikaksi (kyyditsijäksi) erään Heinäjärven
miehen, joka itsekin matkusti Koutaan. Olin hänen tähtensä kahta
levottomampi, kun hän oli kotoisin likeltä mainittua Jäletjärveä, ja
kun joku majatalossani lähdettäessä oli sanonut: 'kun ei vaan oltais
rasboinikkain kera tuumailtu.' En rohjennut nukkua, vaikka matkustimme
pitkin yötä; kuitenkin hieman rauhoituin päästyämme ensimäiset 10
virstaa kylästä. Puoliyön aikaan tulimme Mustanjoen kylään, joka on
ensimäinen Kieretistä pohjoiseen päin tultaissa, viimemainitusta 40
virstan päässä. Tämä kylä on melkoinen, siinä on 50-60 taloa molemmin
puolin Mustaajokea. Asukkaat elävät kalastuksella ja ovat enimmäkseen
köyhiä, toiset tosin hieman varakkaampia, eivät kuitenkaan siinä
määrin, että voisivat harjoittaa mainittavaa kauppaa. En nähnyt
yhtään mastolaivaa, lukuunottamatta muuatta vanhaa. Talossa, johon
jamstjikka minut vei, nukuin seuraavaan aamuun kello 8:aan, söin
aamiaista ja kävin sitte muissa taloissa kysymässä, oliko karjalaisia
lauluja saatavissa. Näitä ei kuitenkaan ollut, olipa vaan 'ruskia
päsni' (venäläisiä lauluja), minkä vuoksi noin kello 2 i.p. läksin
edelleen matkustamaan Koutaa kohti. Saavuin sinne kuljettuani 2
penikulmaa 3:n tunnin ajassa. Heinäjärven mies oli seurassani, mutta
minulla oli talosta toinen jamstjikka. Tämä pysyttelihe enimmän aikaa
edellisen reessä, ja välistä taas molemmat tulivat istumaan minun
rekeeni, puhellen ja neuvotellen keskenään venäjäksi, jota puhetta en
ymmärtänyt. Suuri osa heidän uutteraa neuvotteluaan lienee koskenut
kysymystä, miten voisivat kiristää minulta juomarahoja, ainakin
kumpikin rupesi puolitiessä kiusaamaan minua, että lupaisin heille
perille saavuttua antaa 40 kopeekkaa 'viinarahoiksi'. Sillä he eivät
kuitenkaan voittaneet mitään, sillä minä vakuutin, etten aikonut
antaa kopeekkaakaan, ja niin kävikin. Pelkoni olin suurimmaksi osaksi
voittanut ja olin valmis panemaan väkivallan väkivaltaa vastaan,
jos se olisi tarpeellista. Niin ei kuitenkaan ollut, vaikka nytkin
olin varuillani. Tämä pelko tuntuu ehkä monestakin naurettavalta,
jopa itsestänikin siltä tuntuu, kun nyt ajattelen, että melkein oli
mahdotonta valtatiellä käydä minuun käsiksi. Kuitenkin se kiusasi minua
Koutaan ja osaksi Kannanlahteen saakka ja oli seuraus Jäletjärvellä
saavuttamistani kokemuksista. En voinut niin hallita itseäni, että
olisin saattanut vapautua siitä, vaikkapa kovasti koetinkin ja lisäksi
jo pelkäsin, että siitä olisi voinut syntyä häijy kiusanhenki,
nimeltään piintynyt päähänpisto (idea fixa), joka monimuotoinen haamu
aika kauan olisi voinut minua vaivata; (se näet tavallisesti rupeaa sen
seurakumppaniksi, joka on tarjonnut sille majaa.)"
"Illalla saavuin Koutaan, joka on melkoinen, pohjoispuolella
Koutajokea ja -koskea sijaitseva kylä eli kauppala. Tänne poikkesin
yöksi ja tiedustelin tavallisuuden mukaan runoja, joita täällä
oli yhtä vähän kuin Kieretissä ja Mustassajoessa sekä seuraavissa
kylissä, Knäsoissa ja Kannanlahdessa. Suomalaisia tapasin kyllä;
he olivat enimmäkseen muuttaneet tänne karjalaisista kylistä tai
lähimmiltä Suomen-puolisilta rajaseuduilta. Näitä tapaa toisissakin
äsken mainituissa kylissä, vähemmin kuitenkin Kieretissä kuin
muissa. Tapasin m.m. kaksi tällaista suomalaista perhettä, jotka
olivat kotoisin Kemijärven pitäjästä; he elelivät pienissä kurjissa
saunoissaan, kun heidän ei ollut onnistunut saada parempia asuntoja.
Toista näistä perheistä kävin usein katsomassa; siinä oli 70-vuotias
ukko, hänen 60-vuotias vaimonsa ja kaksi lastansa. Ukko sanoi kesinä
paimentavansa kauppalan karjaa, yhteensä noin 70 tai 80 lypsylehmää,
siis 1/3 vähemmän luvultaan kuin taloja. Kustakin lehmästä hänelle
maksettiin 80 kopeekkaa koko kesältä, niin että hänen tulonsa
nousivat hieman yli 50 ruplan. Talvisin hän teki länkiä, kelkkoja
('vetureita') lapsille y.m. Paraikaa hän korjaili lapsenkelkkaa. Se
oli kaikinpuolin tavallisen poronpulkan (ahkion) näköinen, nimittäin
kuin pitkin pituuttaan keskeltä halkileikattu, hieman kupera, ontelo
särmäkartio, jonka alle oli kiinnitetty 3-4 tuuman levyinen jalas. Se
ei kuitenkaan ollut 5 korttelia pitempi, kun ahkiot taas tavallisesti
ovat 2 1/2-3 kyynärän pituiset. Kysyttyäni miten selkänoja sellaiseen
kelkkaan oli laitettava, hän vastasi, että se tehdään puoliympyrän
muotoisesta laudasta, siten, että tämän kehäpuoli liitetään pohjaan
ja halkaisija asetetaan ylöspäin. 'Sillä', hän sanoi, 'tämä kelkka
on tuleva rikkaimman isännän Merikkäisen tytölle; vähempivaraisille
kiinnitetään vaan vitsa selkänojaksi.' Tämä vähäpätöinen etu, joka
rikkaiden lapsilla on kelkkoihinsakin nähden, lienee sydämellisesti
huvittanut ukkoa, sillä hän nauroi sille moneen kertaan. Muuten ukko
ei kiitellyt elantoansa täällä ja sanoi ensi kesänä muuttavansa
takaisin, vaikka, kuten virkkoi, köyhyys ei parane, tulipa minne
tahansa, mutta saisivathan ainakin hänen luunsa siten kristillisen
hautauksen. Kysymykseeni, eikö hänellä ollut halua useiden muiden
tavoin, jotka ovat tulleet Suomesta muuttaneeksi näihin kyliin, kääntyä
kreikanuskoon, hän vastasi kieltävästi eikä näyttänyt pitävän koko
asiasta. Sitten hän alkoi valittaa, että virsikirjansa oli vallan
piloille kulunut, ja ettei hänellä ollut mitään toiveita saada uutta."
"Kouta on Kierettiä hieman pienempi kauppala, mutta vähän paremmin
rakennettu, kuten minusta tuntui. Puolet taloista ovat kahdenkertaisia,
kuten Kieretissä, s.o. pirtti tai kaksi alhaalla ja niiden yläpuolella
kaksi. Näitä pirttejä saattaa kuitenkin yhtä suurella syyllä sanoa
kamareiksi, sillä paitsi että ne aina ovat puhtaiksi pesty, niissä
on useita ikkunoita, tavallisesti 6 kolmen korttelin korkuista ja
suhteellisesti leveätä lasi-ikkunaa. Kaikissa taloissa on savupiiput
vaikka uuni muuten on muodottoman suuri ja niin laitettu, että siinä
voi keittääkin. Laivoja, s.o. kolmimastoisia lotjia, sanottiin
olevan 6-7; ne olivat jo mainitun Merikkäisen ja toisen yhtä rikkaan
talonpojan, Klementsjoffin ynnä muiden omaisuutta. Nämä talonpojat ovat
rikastuneet oikeastaan viljan myynnillä ja muulla kaupalla."
"Koudasta saavuin aamupäivällä Knäsoihin, pienenpuoleiseen kylään,
jossa oli 30 taloa. -- Samana päivänä iltapuolella tulin perille
Kannanlahteen. Muuan Kuusamossa syntynyt, venäjänuskoon kääntynyt,
täällä kirjoissa oleva talonpoika kuului olevan joltisestikkin
varakas, muut olivat köyhiä. Kun hevosia ei ollut kylässä, käytettiin
tilaisuutta hyväksi ja kiskottiin minulta tavallista suurempi
kyytimaksu. Tavallisesti maksetaan 5 kopeekkaa virstalta. Täälläkin
kuten Koudassa, minun täytyi näyttää passiani, josta eivät näyttäneet
viisastuvan, sillä toistamiseen kysyivät, kuka olin ja millä asioilla
liikuin."
"Kello 2:n ja 3:n välillä läksin Knäsoista 3:n penikulman pituiselle
kyytivälille Kannanlahteen päin. Alkaen Kieretistä tie oli silloin
tällöin kulkenut muutamien kapeiden, maahan pistävien merenlahtien
poikki, mutta täältä lähtien täytyi ajaa muutamien suurempien, jopa
yhden 8:n virstan levyisen yli. Näiden lahtien jäällä on tukalaa
matkustaa, kun merivirta tulvii niiden yli, ja kun suolaveden ja lumen
muodostama sohjo hidastuttaa jalasten kulkua. Tätä sohjoa sanotaan
myös pihaksi: 'Paljo pihkaa tiellä.' -- Aikaisemmin ei kulku näiden
lahtien jäillä minusta ollut tuntunut niin hankalalta, ne kuin näet
osaksi olivat kapeammat, ja kun toisekseen ilma oli tyyni. Mutta nyt
tuuli ja pyrytti tai satoi lunta niin ankarasti, ettei voinut nähdä
monta kyynärää eteensä. Monta kertaa muistelin sananlaskua: Turkki
tuulella j.n.e. ja olisin kovin halunnut turkkeja, joita vailla minun
kuitenkin täytyi olla. Suurin huoleni oli kuitenkin se, ettei ämmä,
joka oli ajajanani, eksyisi pois tieltä. Tämä tosin oli 'viehkoitettu',
mutta viehkat olivat lyhyet, kumoon ajetut ja niin pitkän matkan päässä
toisistaan, ettei niitä nyt ainakaan voinut nähdä. Tämän lisäksi muori
ei pyryilmalta voinut istua kasvot menosuuntaan päin, vaan käänsi selän
reen keulaan päin ja paneutui loikomaan. Menköön sitten Jumalan nimeen,
minä ajattelin ja toivoin, että, jos hevonen poikkesikin tieltä, se
ainakin kääntyisi rannanpuolelle. Ulompana näet jää niemien kohdalla on
niin heikkoa, ettei se kanna, ja ulapalla meri on avoin. Onpa joskus
tapahtunut, että hevonen on poikennut tieltä ja hukkunut. Niinpä muuan
Mustanjoen mies kosioretkellään Kieretissä hyvin asiat toimitettuaan
oli pannut maata rekeensä ja nukkunut. Eräällä merenlahdella tie
polveilee rantaa pitkin, koska jään heikkoudelta ei ole mahdollista
ajaa suoraan lahden poikki. Mutta ohjaajatta kulkeva hevonen ei ollut
niin tarkoin laskenut jään heikkoutta kuin sitä etua, joka oli suoraan
vastakkaiselle rannalle, maallenousupaikkaan, kulkemisesta. Ennenkuin
se saapui sinne, jää murtui, ja hevonen, reki ja mies joutuivat
veteen. Mies pelastui kuitenkin jäälle, mutta oli vähällä paleltua
kuoliaaksi, kun tuiki kohmettuneena ei voinut liikahtaa paikaltaan.
Toiset matkustajat, jotka sattumalta tulivat paikalle, pelastivat
hänet, muuten hänkin olisi kuollut eikä olisi kaikista ponnistuksistaan
huolimatta voittanut itselleen muuta etua, kuin että hevonen olisi
kuollut jään alle ja hän itse jäälle... Asioiden näin ollen jäällä
Knäsoin ja Kannanlahden välillä, ei mikään saattanut olla minulle
mieluisempaa kuin kuulla postin saavuttavan meidät. Pelkoni eksymisestä
katosi, ja akan hevonen alkoi hieman juosta hölkyttää postihevosen
jäljessä. Kello 10:n ja 11:n välillä saavuimme Kannanlahteen, missä
sekä posti että minun jamtsjikkani ajoivat ensimäisen talon pihaan,
seikka, joka sekin oli minulle tervetullut, kun en mitään halukkaammin
toivonut kuin taas pääsöä lämpimään huoneeseen. Pääsinkin ensiksi
postiljonin tai postiherran luo. Kumpi hän lie ollut, en tiedä, mutta
ensi katseelta hyvin kummallisen näköinen mies hän vaan oli. Hän oli
lyhyt varreltaan, tukka pikimusta, kasvot laihat ja nenä suunnattoman
suuri; yllään pitkä univormutakki. En tullut kysyneeksi, oliko hän
synnyltään venäläinen. Myöhemmin, kuten pian olen kertova, oudoksuin
vähemmin hänen ulkomuotoaan, mutta ensi hetkellä toivoin pääseväni
jonnekkin muualle yöksi. Tämä toive muuten toteutuikin, sillä kohta
sain sanan tulla alapirttiin, jossa talonväki loikoi, täyttäen lattian.
Näin tämä päivä päättyi. Kun seuraavana aamuna oltiin kuultu, että
olin suomalainen lääkäri, minut pyydettiin teetä juomaan postiherran
luo, joka näytti minulle napatyrän vaivaamaa lastansa ja selitti,
mitä henkilöitä seinillä riippuvat vanhat pyhimysten kuvat esittivät,
niin hyvin kuin osasi tehdä itsensä ymmärretyksi venäjänkielellään.
Sitten kävin kahdessa suomalaisessa perheessä, jotka asuivat samassa
pirtissä. Ne olivat molemmat kotoisin Kuolajärveltä (Sallasta),
vasta erotetusta Kemijärven seurakunnan kappelista. Kumpikin perhe
eli osaksi kerjäämisellä, osaksi työansiolla, kumpikin ylisteli
kotiseutuaan ja moitti sitä seutua, missä paraikaa asuivat. Mieleeni
muistui täällä, mitä ennen usein olin kokenut Turussa ja Helsingissä.
Huononpuoleinen Ruotsista sinne tullut väki ei ollenkaan lakkaa
ylistelemästä Ruotsia, synnyinseutuaan, ja alentamasta Suomen arvoa.
Miksikä näin ollen eivät jää tuolle paremmalle seudulle, eihän kukaan
kehota heitä tai pyydä tulemaan huonompaan maahan? 'Oma maa mansikka,
muu maa mustikka'... Toinen miehistä tuli jotenkin hyvin toimeen
venäjänkielen puhumisessa ja luuli osaavansa sitä vielä paremmin kuin
osasikaan. Ainakin hän monta kertaa kerskasi 6:ssa viikossa oppineensa
puhumaan venättä paremmin kuin moni venäläinen itse puhuu. Jopa hän
olisi ottanut opettaakseen minullekin venättä ja sanoi, että kun
osasin kirjoittaa, sen voisi suorittaa parissa tai kolmessa päivässä.
Niinpä hän oli opettanut erään Kemijärven miehen, joka niinikään oli
osannut kirjoittaa, vähässä ajassa puhumaan venättä. Aluksi hän antoi
minulle sen ohjeen, että kieli oli asetettava paljon jäykemmäksi,
tai kuten hänen omat sanansa kuuluivat: kielen pitää olla paljo
kovempana. Vaikkapa tilaisuus olisikin ollut kovin houkutteleva,
kun näin lyhyessä ajassa olisi saavuttanut taidon puhua venättä, en
kuitenkaan voinut käyttää sitä hyväkseni, jos kohta huomasin, että
hänen metodinsa olisi ollut helpompi kuin tavallinen. Monia s-äänteitä
varten hän ei tarvinnut muuta kuin meidän tavallisen suomalaisen s:n,
ja koko substantiivien taivutus oli sillä suoritettu, että tunsi yhden
yksikön ja samoin yhden monikon sijan, kummastakin sen, jonka pääte
enimmin vivahti johonkin suomalaiseen päätteeseen. Koko Gretsch'in
konjugatsioni-kaavaa ei tarvittu, sillä tarvitsi vaan tuntea verbin
infinitiivi tai joku sellainen preesensin tai perfektin persoona, joka
paraiten soveltui suomalaisen kielen äännettäväksi; sitä sai käyttää
kaikkialla. Sellainen hänen opetustapansa olisi ollut, ja sellaisella
kielen käyttämisellä hän hyvin tuli toimeen venäläisten parissa, samoin
kuin karjalaiset yleensä eivät puhu kieltä paremmin, mutta vaikeudetta
suoriutuvat kaikissa asioissaan. En tiedä, johtuneeko tästä, että
koko ruumis on liikkeessä, eikä vaan, kuten muuten, kieli. Mies pyysi
minua illalliselle luokseen, jota hänen kutsuansa noudatin. Vanha
tynnyri pantiin pohjalleen seisomaan penkin eteen, ja sitä käytettiin
pöytänä; muuta pöytää ei ollut. Sille kannettiin sitten kookas vati
täynnä poron- ja lampaanlihaa, joka nauriiden kanssa oli keitetty
lihakeitoksi; tämä ruokalaji oli sangen hyvänmakuista. Itse keitoksen
ohut osa (liemi) oli kaadettu toiseen puukuppiin, jonka isäntäni minua
varten oli veitsellä vuollut ulkoa ja sisästä, niin että se näytti
äsken tehdyltä. Enemmän kuin itse ruokalajit minua kuitenkin ilahutti,
että hän rehellisellä tavalla oli ne hankkinut, seikka, jota ensin
hieman epäilin hänen kerjäläis-elantonsa vuoksi. Hän oli näet vähää
ennen tehnyt pitkänpuoleisen retken lappalaisten alueelle ja oli
sieltä paitsi poronlihaa saanut koko lampaan... Lappalaiset eivät
hänen kertomuksensa mukaan itse syö lampaanlihaa. Mies oli sen verran
kääntynyt venäjänuskoon, että oli antanut parran kasvaa, jota tekemään
kehotti toveriansakkin. Tämä näet pyysi minulta lainaksi partaveistä
ajaakseen pois partansa, mutta Kurtti -- se oli mainitun kielimestarin
nimi -- kehotti häntä luopumaan tästä parranajo-aikeesta, koska häntä
parrattomana ei seuraavana kesänä otettaisi jamstjikaksi Kannanlahden
ja Kuolan väliselle postitielle, johonka toimeen kumpikin aikoi
pestautua. Seuraavana aamuna kävin taas Kurttia katsomassa, ja minua
kestitettiin aamiaiseksi samanlaisella ruokalajilla kuin edellisenä
iltana illalliseksi. Hänen asuintoverinsa, entinen lautamies (jota
venäläiset nyt ivalla sanoivat 'sossedaateliksi') oli tullut erotetuksi
ja lisäksi tuomittu 28:ksi päiväksi vedelle ja leivälle, minkä vuoksi
nyt juuri oli paennut ja tahtoi vaan tietää, kuinka kauan hänen tuli
olla täällä karkulaisena, siksi kuin rangaistusaika oli umpeen mennyt.
Minä en ollut niin lakiin perehtynyt, että olisin varmasti voinut sitä
sanoa, mutta oman laintuntemuksensa nojalla hän oli muistelevinansa,
että tuo aika vuoden ja yön kuluttua oli lopussa. Minun syödessäni
aamiaista, läksi hänen vaimonsa kaksi lastansa mukanaan ulos kerjäämään
almuja (milosti). Täällä ei kerjätä samalla tavalla kuin Suomessa,
vaan kerjääjät pysähtyvät kuppi kädessään ikkunan alle ja huutavat tai
oikeammin laulavat: milosti, milosti, milosti -- kunnes ikkuna avataan
ja siitä pannaan jotakin kuppiin. Kieretissä ja sitä pohjoisemmissa
seuduin ensin huomasin tämän kerjäämistavan. Karjalaisissa kylissä,
missä suomalaisia asui, kerjäläiset menivät pirttiin ja seisoivat oven
suussa useinkaan mitään sanomatta, tai myös sanoen: (antakaa) Jumalan
nimeen (sanaan) milostia. Kumpi tapa lie parempi, on vaikeata sanoa.
Edellinen taitaa olla parempi antajalle, jälkimäinen kerjäläiselle.
Kyläkerjäläiset, s.o. sellaiset, jotka samoilematta eri seuduilla,
oleskelevat yhdessä ainoassa kylässä, kiertävät muuten säännöllisesti
kylää kaksi kertaa päivässä, aamulla aamiaisen (murkkinan) aikaan ja
iltapäivällä hämärässä, tähän vuoden aikaan silloin, kun on tapana
syödä toinen ateria."
"Yön kuluessa tai jo edellisenä päivänä huhu oli levittänyt sen
tiedon, että olin lääkäri. Sen tähden luonani kävi useita potilaita,
joita taitoni mukaan autoin lääkkeillä tai pelkillä neuvoilla. Kurtti
oli kaikkialla tulkkinani. Kun laitoin napasidettä yllä mainitun
postiherran lapselle, postiherra sattui näkemään kelloni, jonka tahtoi
välttämättömästi vaihtaa omaansa; tällä oli näet se paha tapa, että
usein seisattui. Kun en yleensä pidä sellaisesta vaihtokaupasta enkä
muista koskaan ennen tosissani vaihtaneeni mitään, en nyt tahtonut
tähän suostua. Mutta hän kuvasi, miten suuresti hän tarvitsi käypää
kelloa, hänen kun aina minuutilleen täytyi merkitä kirjaan, milloin
posti kävi Kannanlahdessa, jotta keisari sen tietäisi. Ottaen huomioon
tämän hänen suuren tarpeensa ja sen seikan, että itse mahdollisesti
voin joutua rahoja tarvitsemaan, suostuin nyt vaihtokauppaan. Välirahat
määrättiin 40:ksi ruplaksi, jotka hän maksoi minulle puhtaalla
hopearahalla. Mutta pahaksi onneksi unhotin neuvoa hänelle, miten
kelloni oli vedettävä. Jos hän samalla tavalla myötäpäivään rupeaa sitä
kiertämään kuin omaansa ennen, niin luulen, että siitä jo on ponnin
poikki. Siinä suhteessa hän kumminkin lie hävinnyt tässä kaupassa,
että hänen kellonsa helposti oli korjattu, niin että se nyt käy yhtä
hyvin kuin minun entinen kelloni. Saatuani tämän toisen kellon, tein
itselleni jonkunlaisen puhallusputken ja puhalsin sillä rattaiden
väliin, jonka jälkeen kello on käynyt hyvin. En rohjennut ryhtyä sitä
korjaamaan purkamalla koneistoa, kun näet sellainen yritys kesällä v.
1828 Suomen-Karjalassa onnistui niin peräti huonosti, etten mitenkään
enää voinut saada kaikkea jälleen paikoilleen, ja että siis huonosti
käyvän kellon asemesta sain kellon, joka ei käynyt ollenkaan. --
Harjakaisiksi juotiin tsaajua ja viinaryyppy. -- Sitten kävin taas
parin potilaan luona, ja varustauduin matkalle, kuljettuani vielä
kerran kylää katselemassa. Rakennustavaltaan se on Koudan kaltainen,
mutta paljoa huonompi. Se sijaitsee Kannanlahden koillisella rannalla
likellä lahden pohjukkaa; idästä laskeva, ei varsin leveä oja muodostaa
mainittua lahtea vastaan niemen, mille suurin osa kylää on rakennettu;
muutamia taloja on ojan toisella rannalla. Mastollisia laivoja luin
kolme, eikä tätä nykyä kuulu useampia olevankaan. Mutta paljaita
lumituntureita laskin pohjoisessa, luoteessa ja koillisessa olevan
kokonaisen tusinan. Tällaisia vallan metsättömiä tuntureita en ennen
ollut nähnyt, tästä alkaen taas niitä kyllä näin. -- Kirkkoja on kaksi,
yksi kummallakin rannalla. Eteläpuolisella, joka sijaitsee kunnaalla,
on varsin sievä asema, mutta se on vanhettunut eikä enää käytännössä.
Maanviljelystä on täällä yhtä vähä kuin muissa kylissä, Kierettikin
lukuun otettuna. Ainoa viljelyskasvi, joka täällä on saatavissa, on
jokunen määrä naurista, ja pienten vihannestarhojen näköisiä, aidattuja
naurismaita on useita. Ei ole epäilystäkään, että eivät ohra ja ruiskin
täällä menestyisi, mutta kalastuksen ollessa pääelinkeinona ei ryhdytä
tähän aikaa vetävään työhön."
"Iltapäivällä olin matkaan valmis ja istuuduin Kannanlahdessa ensi
kerran poronpulkkaan. Minulta kysyttiin, olinko ennen ajanut porolla;
en tahtonut vastata kieltäen, vaan sanoin varmaa vastausta vältellen,
että kyllä luulin siitä hyvin suoriutuvani. Tämän laita oli kuitenkin
niin ja näin, sillä parin virstan päässä poro vei minut pois tieltä
metsään, kaatoi pulkan ja minut, joka varmaan olisin jäänyt siihen,
ellen varovaisuuden vuoksi olisi lähtiessäni köyttänyt ohjan päätä
vyöhöni. Kohta sen jälkeen tuli suuri alamäki, ja siinä olin vielä
pahemmassa pulassa. Pulkka kaatui taas ja poro laahasi minua perässään
ulkopuolella pulkkaa pitkää mäkeä puoliväliin alas. Sitten alkoi
mennä paremmin, ja 10 virstan matkan jälkeen saavuimme Imandran
järven eteläpäähän, missä tasaisella jäällä ei enää ollut mitään
hätää. Imandran jäätä ajettiin sitten vielä 20 virstaa ensimäiseen
postiasemaan, Sassegaan. Olin sopinut Kannanlahdesta lähteneen
kyytimieheni kanssa, että hän veisi minut vielä 15 virstaa eteenpäin
erään lappalaisen luo, joka asui syrjässä postitiestä, Kemiönniemessä,
mistä luulin saavani halvemman kyydin kuin muuten. Olen näet aina
edeltäkäsin tahtonut laskea, miten halvimmalla pääsee perille; tämä
onkin välttämätöntä pitemmillä matkoilla, sillä sellaisia tilaisuuksia,
jolloin saa maksaa kalliit rahat, tulee kuitenkin odottamattakin.
Sitäpaitsi halusin kernaasti nähdä lappalaisia muuallakin, kun tien
varsilla asuvien sanottiin jo olevan siihen määrään venäläistyneitä,
että kaikki, vaimot ja lapsetkin, paitsi omaa kieltänsä, puhuvat
venättäkin."
Kuolassa Lönnrot viipyi lähes kuukauden ja matkusti sitten Suomen Lapin
kautta, monia vastuksia kokien, takaisin Kajaaniin, jonne hän toukokuun
alkupäivinä saapui. Keckmanille kirjottamassaan kirjeessä hän kotiin
palattuaan lausui:
"Ei sieltä näytä olevan paljo kerättävää. Parahimmat paikat tähän
asti kyllä ovat olleet jo ennen useasti käydyt likimmäiset rajapaikat
Venäjän puolella. Niinkö lieneeki, että olen lähtenyt ulompata
etsimään, mitä parahite saapi kotipaikan seuduilla?"