Luvajärvessä tutustuin omituiseen kisaan, jota en ollut ennen nähdyt.
Sitä nimitettiin "kyykkäkisaksi", ja on se siksi yleinen ja varmaan
vanhakin, että siihen kannattaa tutustua.
Metsän takaa kohoova vihanta pilvi uhkasi rankkasadetta, mutta siitä
huolimatta lähtivät eräänä sunnuntaina Luvajärven miehet kisakedolle,
kuultuaan, että halusin heidän kisansa valokuvata. Tanner oli kylän
laidassa, tasaisella paikalla, ja kymmenkunta miestä, kylän isäntiä
kaikki, rupesi kisaan osamiehiksi. Paljon muuta väkeä, nuorta ja
vanhaa, kokoontui tanteren laitaan katselemaan. Kisaajat jakaantuivat
kahteen tasaväkiseen puolueeseen ja sitten ryhdyttiin valmistuksiin.
Ensinnäkin tarvitaan kummallakin puolella noin viisitoista paria
"kyykkiä". Ne ovat ehkä neljän tuuman mittaisia lieriöitä, pyöreästä
puusta sahattuja. Toiseksi tulee jokaisella kisaajalla olla sauva
eli "paalikka", joka on keskeltä hiukan vahvempi ja päistä ohuempi,
niin että se paremmin pyyhkäisee maata. Paalikalla mitataan sitten
tanterelle kaksi neliötä, joitten sivut ovat noin kolme paalikan
mittaa. Neliöitten etusivujen välille jätetään viiden sylen välimatka.
Näitä neliöitä sanotaan "konoiksi", ja niitten kohdalla tulee maan
olla niin tasaista kuin suinkin, jottei toinen eikä toinen puolue saa
tanteren laadusta etua. Kyykät asetetaan yksinkertaiseen riviin konojen
rintamaan, viisitoista paria kummallekin puolelle ja enemmänkin, jos
on paljon kisaajia, jossa tapauksessa konotkin mitataan suuremmiksi.
Siinä ovat sitten kaikki tarpeelliset valmistukset tehtyinä ja kisa voi
alkaa.
Jompikumpi puolue heittää ensiksi. Lähdet puolueesi kyykkärivin eteen
ja koetat siitä nakata paalikkasi sillä tavalla, että se pyyhkäisee
vastustajain konosta pois niin monta kyykkää kuin mahdollista. Jos
heität voimakkaasti ja paalikka sattuu koko mitallaan tapaamaan
vastustajain kyykkärivin, niin mukeltavat, lentävät siitä kyykät
kauas tanterelle, jättäen riviin ammottavan aukon. Semmoista heittoa
tervehtii oma puolue äänekkäillä riemuhuudoilla. Mutta harvinainen
on niin hyvä heitto, etenkin jos konot ovat etäällä toisistaan. Oman
puolueesi miehet heittävät sitten kaikki perätysten paalikkansa, tehden
vastustajille niin suurta hallaa kuin mahdollista. Tarkotus on saada
vastustajain kyykät kaikki pois konosta, mutta se on jotenkin vaikeata,
kun kaatuneita kyykkiä ei nosteta ylös, vaan konoon kaatuneet täytyy
maahan osata. Ei edes semmoista kyykkää, joka on vierähtänyt pieneen
kuoppaan taikka kivennyppylän taa, saa vaatia paremmalle paikalle,
ja semmoinen joskus ratkaisee koko pelin, pysyen itsepintaisesti
paikallaan, vaikka koko puolue sitä paalikoillaan tavoittelee.
Kisan meno on sitten seuraava. Kun toinen puolue on paalikkansa
nakannut, tulee vastapuolueen vuoro tehdä samoin. Se heittää sekä
omansa, että ensimmäisenkin puolueen paalikat. Sitten ensimmäinen
puolue niinikään nakkaa kahdet paalikat, ja sillä tavalla jatketaan,
kunnes toinen taikka toinen puolue on saanut kaikki kyykät lennätetyksi
pois vastapuolueen konosta. Kun tämä on tapahtunut, niin saa hävinnyt
puolue vielä nakata takaisin ne paalikat, jotka jo ovat sen puolelle
lentäneet. Mutta ellei se niillä saa kaikkia kyykkiä karkoitetuksi
vastakkaisesta konosta, niin ei ole muuta neuvoa, kuin ruveta "selkää
antamaan."
Tämä on kisan toinen ja hauskempi osa. Kyykät asetetaan jälleen
kummallakin puolella pystyyn konon etulaitaan, niinkuin äskenkin.
Kutsumme nyt kisapuolueita "selän antajiksi" ja "selän ottajiksi".
Joku selän antajista rupeaa oman kononsa takalaitaan etukumaraan,
niska kyyryyn, hieman hajasäärin, nojaten käsillään paalikkaansa
vastaan, melkein voimistelijain tunnettuun "pukkiasentoon". Joku selän
ottajista hyppää sitten hajareisin hänen niskaansa, niinkuin hevosen
selkään ainakin.
Näin hän ratsunsa selästä nakkaa paalikkansa, koettaen saada kyykkiä
vierähtämään pois vastakkaisesta konosta. Jos yritys onnistuu, niin
siirrytään toiselle puolelle ja sieltä samalla tavalla nakataan,
vastakkaisen konon kyykkiä tavotellen. Ellei ensimmäinen nakkaaja
osaa, niin nousee joku seuraava selän ottaja sijaan, ja niin edelleen,
kunnes joku saa kyykän vierähtämään vastakkaisesta konosta. Heti kun
se on tapahtunut, niin siirrytään jälleen toisella puolella olevaan
konoon. Sillä tavalla jatketaan sitten leikkiä, niin kauan kuin kyykkiä
vierähtää pois konoista puolelta ja toiselta ja selän antajat saavat
kaiken aikaa toimittaa ratsujen virkaa. Kun on taitavia heittäjiä, niin
tätä lystiä voi kestää sangen kauan, usein kunnes melkeinpä kumpikin
kono on kyykistä puhtaana. Mutta useammin kuitenkin tapahtuu siten,
että selän ottajat kaikki heittävät kerran sivu, ja silloin kisa
taas alkaa alusta. Selän ottajat jäävät sille puolelle, jolla olivat
viimeistä kertaa heittäessään, ja selän antajat alkavat vastakkaiselta
puolelta kaikilla paalikoilla.
Semmoista on kyykkäkisa, ja hauskaa kyykkämaalla pidettiin, varsinkin
sitten kuin selän antaminen alkoi. Monet kisaajista olivat partasuita
uroita, mutta poikamaisuutta täynnään; tepasteltiin, kannustettiin
ratsuja, taikka itse kantajiksi jouduttaissa kirmailtiin, hypitettiin
ratsumiehiä, niin että heikommat ratsastajat valittivat päätä
pyörryttävän. Vanhemmat miehet olivat milt'ei innokkaammat kuin
nuoremmat, joilta tämäkin tapa alkoi jäädä unohdukseen, ja siitä
päättäen kisa on Vienan Karjalassa vanhaa juurta. Sitä sanottiin
kisattavan kaikissa sen puolen kylissä. Luvajärvessä naureskeltiin
muuatta Akonlahden ukkoa, joka oli niin innokas kyykän kisaaja, että
hän poikineen vietti kaiket pyhät kyykkämaalla, vaikka olikin jo
vanhuuttaan heikompi ja sen vuoksi tavallisesti joutui alakynteen.
Mutta vakaasti ukko kantoi poikiaan niskassaan, näiden meiskaten
jatkaessa kisan jälkimmäistä osaa.
Kylä katseli kisaamme, josta otin koko sarjan valokuvia, ja pienet
poikaset kohensivat lystiä sytyttämällä tuleen kaikki katajapensaat,
mitä oli likitienoilla, niin että kankaan reunasta pian pöllysi
sankka savu. Palavat tuohitötteröt kädessä he kirmasivat pensaitten
ja savun keskellä kuin ilmetyt paholaiset. Varmaan olisi moni Suomen
paitaressu kadehtinut heidän vallatonta lystiään, jolle vanhemmat
ihmiset makeasti nauroivat. Mutta vaaralliseksi se olisi voinut käydä,
ellei olisi onneksi ollut sammuttaja lähellä. Kumea ukkospilvi läheni
lähenemistään. Tyttäret viettivät aikaansa somemmalla lystillä, he
olivat ruvenneet pallosille, joka Karjalan tyttöjen kesken onkin hyvin
yleistä ajanviettoa. Viisin- kuusintoista he olivat asettuneet kankaan
laitaan hieman viettävälle maalle ja pallo lenteli edes takaisin sievin
käsin sirosti nakeltuna. Hyvin miellyttävän vaikutuksen teki tämä ryhmä
värikkäine pukuineen ja sulavine liikkeineen. "Meätshyksi" sanoivat
tuota pallokisaa, jonka sääntöjä en kuitenkaan muista.
Humahti sitten taivaasta määrätön lämpöinen rankkasade, joka hajoitti
kisaväen kuin akanat tuuleen. Kilvan laukattiin taloja kohti suojaan.
Pitkät kuivat, ja kolkot lumensekaiset säät jäidenlähdön jälkeen olivat
saaneet oraat kellastumaan, koko luonto oli surkastunut alkukesän
ynseyttä. Mutta nyt saatiin runsas, lämmin kaste. Ja niinkuin olisi
taikasauvalla koskettanut tähän pohjoiseen, karuun maahan, niin se
verestyi ja vihannoitui kaikkialla. Melkeinpä silmällä näki, miten
ohran oraat loivat päästään ruosteen, ruveten verekselle terälle, ja
kun aurinko sateen jälkeen puhkesi esiin pilvistä, niin nauroivat
kaikki vainiot sille mielihyväänsä. Isännät katsoivat tyytyväisinä
laihojaan, sillä nyt voitiin odottaa hyvää ja aikaista vuotta. Kumpikin
oli tarpeen.