Oi Albius! Älä sure, muistellessasi liian paljon tylyä Glykeraa,
äläkä virittele surullisia valitusvirsiä siitä, jotta nuorempi,
vastoin annettua vakuutusta, näyttää sinua viehättävämmältä.
Matalalta otsaltansa[2] kaunis Lykoris palaa rakkaudesta Kyrusta[3]
kohtaan; Kyrus taas kääntyy ynseän Foloen puoleen. Mutta ennen vuohet
yhtyvät apulialaisiin susiin,[4] kuin Foloe hairahtuu riettaan
rakastajansa seurassa. Niin on päättänyt Venus, jota huvittaa
julmalla leikillä yhdistää erilaiset luomat ja luonteet vaski-ikeensä
alaisiksi. Minua itseäni on, jalomman[5] Venuksen lähestyessä,
vapautettu Myrtale pidättänyt lemmenpauloissa, paljoa tulisemmin,
kuin Kalabrian lahtia kiemuroivan[6] Hadrian meren laineet.