eräässä Vjatkan hiippakunnanarkistossa olevassa asiakirjassa v:lta
1836. Lähetyssaarnaaja Dvinjaninov kertoo siinä nähneensä, mitenkä
yhdeksän Sarapulin piirin kyläkuntaa kesäkuun 19:nä päivänä v. 1836
viettivät yhteistä uhrijuhlaa. Pienessä Sosnovkan ja Byzinovin kylien
välisessä metsikössä, joka sijaitsi n. puolen virstan matkan päässä
kummastakin kylästä, kansajoukot seisoivat tuuhean kuusen ympärillä,
minne uhriateria oli valmistettu. Kansan keskellä rukoilivat papit
kuusen oksien alla. Pyhäkköön oli tehty vähäinen pöytä, joka oli
pellavaisella liinalla katettu. Pöydälle oli sitäpaitsi siroitettu
kuusenhavuja, joiden päälle oli asetettu puinen ruokavati sekä
kumyshka-astia. Muut ruokakupit, joita oli suuri joukko, olivat ladotut
maahan uhripöydän ja kuusen ympärille; lehmänliha kiehui kattilassa.
Pääpappi oli pöydän ääressä polvillaan kasvot käännettyinä kuusta
kohti. Mitään "pyhimyksenkuvia" (ikoneja) ei ollut. Uhripöydän viereen
oli kuusen juurien lomitse kaivettu noin kyynärän syvyinen kuoppa,
johon oli asetettu uhrieläimen sisälmyksiä.
Puolen vuosisataa myöhemmältä ajalta on Buchin samaa votjakkialuetta
koskeva esitys, jossa kirjailija kertoo kylien yhteisiä uhrijuhlia
vietettävän toisinaan kevätkylvön jälkeen, joskus helluntain tienoissa,
toisin paikoin Pietarin päivän "lehti-olut" juhlana. Silloin kokoontuu
uhrikansaa kymmenestä, joskus viidestätoista kylästä uhraamaan
_Inmarille_ ja _mu-kilt'shinille_ (maan jumaluudelle). Juhlaan eivät
ota osaa ainoastaan miehet, vaan myös vaimot ja lapset. Osa uhria
asetetaan uhripöydälle (_vile mit'son dzhek_), osa heitetään tuleen.
Uhrieläiminä, joiden luku joskus nousee viiteentoista asti, käytetään
sarvikarjaa, lampaita ja hanhia, joita _tunon_ määräämä _badzim
lud-ut'is_ uhraa. Kirjailija huomauttaa lopuksi, etteivät itse
uhrimenot missään suhteessa eroa lud-uhrien menoista.
Täydellisin saman piirikunnan nykyisiä uhritapoja koskeva kuvaus on
Vasiljevin teoksessa. Uhriajan lähestyessä pidetään kokous, jossa
päätetään lähemmin juhlan viettopäivästä. Samalla pannaan toimeen
rahankeruu uhrieläinten ostamista varten sekä valitaan sopivia
henkilöjä hankkimaan teuraat, joiden karvaväri on edeltäpäin määrätty.
Uhrieläimiä ovat tässä tilaisuudessa musta härkä, ruskea vasikka sekä
nuori ruskea tai harmaa varsa. Musta on ehdottomasti uhrattava
maan jumaluudelle (_mu-kilt'shin_) ja samalla viljanhaltialle
(_ju-kilt'shin_), jotteivät madot söisi siementä. Ruskea vasikka
teurastetaan _kilt'shin-inmarille_, jotta lämpöiset säät olisivat
pysyväisiä. Varsa uhrataan ukkosen ja salaman haltialle, jottei
syntyisi vahingollisia raeilmoja eikä tuhoavia rankkasateita. Kun
kaikki uhrin esivalmistukset on saatu kuntoon, heitetään uhrin
toimitusmiehistä arpaa. Ensimäinen arpa määrää rukoilijan (_vesas_),
toinen savustajan (_tilas_), kolmas ja neljäs teurastajat
(_part't'shas_), viides ja kuudes tarjoilijat (_kodok_) ja seitsemäs
kattilan-vartian (_purti nuldis_).
Ensimäisenä juhlapäivänä uhrataan härkä, jonka toimitusmiehet tuovat
pyhäkköön. Samalla tuodaan joka talosta leipää, jonka päälle on
asetettu ohukainen ynnä voita sekä sitäpaitsi kumyshkaa. Uhriantimet
kannetaan uhripaikkaan valkoiseen liinaan käärittyinä. Heti lehtoon
tultuaan uhraajat tekevät tulen. Senjälkeen levitetään pöytäliinat
riviin toinen toisensa viereen kedolle ja uhriantimet ladotaan niiden
päälle kauniiseen järjestykseen. Liinojen alle siroitetaan vihreitä
havu- tai lehtipuun oksia vuodenajasta riippuen. _Vesas_ vuodattaa
pulloista, joita jokaisesta talosta on tuotu uhripyhäkköön, vähäisen
kumyshkaa erityiseen maljaan. Nyt kaikki ottavat lakit päästään ja
laskeutuvat polvilleen. Ääneen rukoilemalla _vesas_ vihkii leivät ja
jättää ne "savustajan" huostaan. Tämä taittaa jokaisesta palan maahan
kaivettuun uhrikuoppaan. Sen jälkeen kukin maistaa omaa leipäänsä.
Samoin menetellään myös kumyshkan kanssa, jota yksityisistä pulloista
on vuodatettu erikoiseen maljaan. Sitten uhrikansa hajaantuu joksikin
aikaa. Nuoriso alkaa huvitella, leikkiä ja soitella. Miehet ja naiset
ilahuttavat toisiaan tarjoilemalla kumyshkaa. Sinä aikana _vesas_ ja
"teurastajat" tutkivat uhrin otollisuutta kaatamalla härän selkään
raikasta lähdevettä vihreiden lehvien läpi. Kun ennusmerkki vihdoin on
saatu, s.o. eläintä on puistattanut, sidotaan uhrin jalat niiniköydellä
yhteen ja _part't'shas_ pistämällä teurastaa härän. Veri vuodatetaan
puuvatiin, josta se myöhemmin ammennetaan keitettäväksi. Nyt
ripustetaan eläin puuhun nylkemistä varten, minkä jälkeen lihat
paloitellaan uhripatoihin. _Vesas_ pitää huolen juhlaruuan
valmistamisesta. Kun uhriliha on kypsynyt, kaadetaan liemi puuvatiin ja
lihat kasataan kaukaloon. Tällöin on aika kutsua koolle uhrikansa,
sillä nyt alkaa uhripappi liemikuppi kädessä lukea rukousta. Sen
jälkeen hän jättää uhrivadin "savustajalle", joka vihreiden lehvien
läpi vuodattaa kolme lusikallista lientä ennenmainittuun kuoppaan. Kun
rukous, jota luettaessa vaimot ja lapset seisovat erikseen miesten
takana, on päättynyt, hajaantuu uhrikansa jälleen. _Vesas_ kaataa nyt
ryynejä lihaliemeen, jota kattilaan on jätetty uhripuuron keittämistä
varten. Ruuan kiehuessa papit juovat kumyshkaa sekä maistelevat
lihalientä. Kun ryynikeitoskin on vuorostaan valmistunut, kehoitetaan
uhrikansaa jälleen kokoontumaan, sillä uhriruoka on rukouksilla
siunattava ja osa on lehvien läpi kaadettava uhrikuoppaan. Sen jälkeen
tapahtuu uhriruokien jako. Kukin saa sikäli, mikäli hän on tuonut rahaa
uhriteurasten ostamista varten. Saatuaan ruokaosansa kukin istuutuu
kedolle aterioimaan. Luut kerätään kuoppaan, mikä sen jälkeen luodaan
umpeen. Lopuksi laskeutuu uhrikansa polvilleen kiittämään jumalaa
paljastetuin päin, kunnes se vähitellen hajaantuu kylään odottamaan
seuraavaa uhripäivää.
Toisena juhlapäivänä uhrataan _kilt'shin-inmarille_ vasikka. Nytkin
siroitetaan pöytäliinan alle puunlehviä. Uhritoimituksen järjestys on
yleensä sama kuin edellisenä päivänä, ainoa erotus on siinä, että niitä
uhrinosia, jotka tulevat jumalan hyväksi, ei tänään aseteta kuoppaan,
vaan kaadetaan lehvien läpi tuleen. Niin menetellään leivän, kumyshkan
ynnä lihan kera, joita erityisesti tätä uhripäivää varten on tuotu
pyhäkköön, sillä edellisen päivän uhriruuilla ei tänään saa palvoa.
Tällä kertaa kaikki rukoilevat polvistumatta, lakit päässä, vasta
uhritoimituksen päättyessä kansa kumartelee paljastetuin päin. Tänä
uhripäivänä pystytetään maahan myös neljä haarukkapäistä oksaa, joitten
neniin sijoitetaan poikkipuut. Näitten päälle asetetaan vielä oksia ja
lehviä, joten siitä muodostuu pöydäntapainen teline. Votjakit
nimittävät sitä _sulik_ (s.o. vaimon pääliina). Uhrialttarille
asetetaan leipää ja keitettyä lihaa sekä myös lautasellinen lihaliemeen
keitettyä puuroa. Tätä toimitusta kutsutaan _vile mit'son_
("ylösojentaminen"). Samalla asetetaan kahteen pikariin, toiseen
hienoja vehnäjauhoja, toiseen hunajalla sekoitettuja kaurajauhoja.
_Vile mit'son_ uhrin ohella on tapana asettaa vähäisen kaikkia
uhriruokia myös tuleen; siihen heitetään vielä uhrialttariltakin osa.
Sen jälkeen jaetaan uhriruuat ja kansa asettuu samoin kuin edellisenä
päivänä aterioimaan, ruuan loput kerätään kotolaisille vietäväksi.
Tärkeä toimitus uhritilaisuudessa on lisäksi ennusmerkkien tarkastus,
on näet tutkittava, onko ja minkämoisia merkkejä ilmaantunut pikareihin
kaadetun jauhon pinnalle. Jos on huomattavissa linnun, rotan tai muun
eläimen jälkiä, ennustaa se hyvää viljavuotta sekä että uhri on
jumalalle otollinen. Lopuksi _tilas_ ja _part't'shas_ kantavat luut
vähän matkan päähän pyhäköstä ja hautaavat ne lehvien kera maahan. Sitä
tehdessään he sanovat: "ota se käsiin ja jalkoihin", s.o. ota vastaan
meidän uhrimme. Sen jälkeen kantajat maistelevat kumyshkaa. Hetken
päästä he palaavat takaisin laulaen. Laulu herättää vastakaikua
niissäkin, jotka ovat jääneet rukouspaikalle, mielihyvällä he kuulevat,
että jumala on luvannut vastaanottaa palvojiensa uhrit. Sen jälkeen
tapahtuu kiitosrukous aivan kuten edellisenä päivänä.
Kolmantena juhlapäivänä uhrataan ukkos-emolle varsa. Uhrimenot ovat
yleensä edellisten kaltaiset, kuitenkaan ei _vile mit'son_ uhria
tällöin toimiteta, vaan ainoastaan _tilaskon_, s.o. uhriantimet
heitetään lehvien läpi tuleen. Tänäkin päivänä haudataan uhriluut
lopuksi maahan jonkun matkan päähän pyhäköstä.
Mielenkiintoisia piirteitä on myös Bogaevskijn uhrikuvauksessa, jossa
kirjailija kertoo, mitenkä hän erään votjakki-ystävän seurassa Minderyn
kylässä joutui ottamaan osaa suurenmoiseen uhrijuhlaan. Pyhäkkö
sijaitsi metsän reunassa puolentoista virstan päässä mainitusta
kylästä. Vaikka uhripitoja pidettiin jo viidettä päivää, jona aikana
oli uhrattu varsa, hanhi ja lammas, kerääntyi juhlapaikkaan yhä
uudelleen juhlapukuista yleisöä. Jokaisella uhrivieraalla oli
kainalossaan tuohikontti, jossa oli leipää, pannukakkua, ohukaisia ja
kumyshkaa. Tänä juhlapäivänä oli karitsa uhrattava. Kirjailija kertoo,
miten hänen saapuessaan uhripaikkaan silmien eteen aukeni omituinen
näky, niin että jollei olisi tietänyt, että paikka oli pyhäkkö, olisi
luullut täällä pidettävän markkinoita tai jonkinlaisia kyläkisoja.
Metsän rinteessä olevalta vähäiseltä aholta kuului taukoamatonta
hälinää. Ahon keskellä oli vankkureita, joihin valjaista päästetyt
hevoset olivat sidotut. Vähän etäämpänä oli paljon kansaa koolla.
Lapset melusivat, nuoriso leikki rahaleikkiä. Votjakkineidot kulkivat
juhlapuvuissaan, pojat pitivät heille seuraa kestiten heitä makeisilla,
joita oli kaupan niityn suussa olevilla vankkureilla. Itse rukouspaikka
oli metsässä. Uhrikuusen ääressä oli oksista valmistettu, lehvillä
katettu pöytä, jonka ääressä istui ukkoja kolmella sivulla. Vähän
matkan päähän ukkojen taakse oli akkoja varten varattu samanlainen
sija. Itse puun juurelle oli asetettu pienoinen pöytä, jossa oli kakku
ynnä hunajakuppi. Leivän viereen oli pantu pieni lauta, johon oli
kiinnitetty vahakynttilä ynnä vähäinen renkaan muotoon taivutettu
kuusenoksa.
Itse uhripuuhun oli ripustettu pyyhinliina. Maassa puun oikealla
puolella oli uhriantimia. Tullessaan lehtoon otti kukin tuomiset
tuohikontistaan sekä asetti leivät, pannukakut, ohukaiset ynnä
kumyshkapullon riviin maahan levitetylle liinalle. Juomaa oli jokaisen
perhekunnan tuotava pyhäkköön.
Puun vasemmalla sivulla oli kattilain sija, joissa kiehui uhriksi
tuotujen eläinten lihoja. Kattilat riippuivat puukannattimessa.
Läheisyydessä myös oli karitsa, joka sinä päivänä aiottiin uhrata.
Pääpaikassa pöydän ääressä istui arvossa pidetty vanhus. Se oli _tere_,
huomattavin henkilö uhrijuhlassa. Hänen toimenaan oli vihkiä uhrilihat.
Häntä paitsi oli uhrin toimitusmiehinä kaksi rukoilijaa (_vesas_) neljä
teurastajaa (_part't'shas_) sekä kaksi, joskus useampiakin
tarjoilijoita (_kodok_). Kaikki uhripapit oli valittu vain yhtä
uhrijuhlaa varten. Kun uhrilihat oli keitetty, kutsuivat tarjoilijat
kansaa rukoilemaan. _Tere_ istui pöytään ja hänen ympärilleen asettui
muita arvokkaannäköisiä ukkoja. Akat asettuivat heitä varten
valmistettuun pöytään. Etumaisimpina seisoivat "rukoilijat" lakki
päässä, kasvot käännettyinä kuusta kohti, samoin seisoivat miehet
rivissä heidän takanaan. Naiset olivat takimaisina. Toinen
"rukoilijoista" alkoi nyt lukea rukousta, pitäen vähäistä uhrikuppia
kädessään. Samanlainen oli hänen apulaisensa kädessä, johon
"tarjoilijat" vuodattivat kustakin pullosta vähäisen kumyshkaa. Sen
jälkeen pappi kaatoi uhrijuoman rukousta lukevan apulaisensa kuppiin,
joka vuorostaan vuodatti sen tuleen. Täten tuli jokaisen perhekunnan
kumyshkaa vuodatetuksi tuleen. Nyt meni toinen rukoilijoista kuusen
juurella olevan pöydän ääreen, täälläkin hän luki rukouksen sekä
kumartui sen tehtyään maahan asti, jolloin teurastajat alkoivat
ammentaa kattiloista lihaa. Osa uhrilihaa paloiteltiin kahteen kuppiin,
toinen asetettiin puun juurelle, toinen kannettiin kumyshkan kera
_terelle_. Tämä siunasi ruuan sekä alkoi sitä maistaa vanhusten ja
pappien kera. Kansanjoukot kokoontuivat nyt sinne, minne uhriantimet
oli asetettu, ja "teurastajat" jakoivat lihat antaen kullekin hänen
osansa. Ruuan saatuaan miehet istuutuivat kedolle aterioimaan yhdessä
vaimojen, lasten ynnä muun perheväen kanssa. Naiset kestitsivät
sukulaisiaan ja naapureitaan kumyshkalla. Kun ateria oli päättynyt,
kuului jälleen "tarjoilijain" kutsu ja pian alettiin uudelleen
rukoilla; tällä kertaa laskeutui uhrikansa polvilleen.
Vähän sen jälkeen ryhdyttiin teurastamaan uutta uhria, nim. karitsaa,
joka seisoi sidottuna jonkun matkan päässä kattiloista. Kaksi
toimitusmiestä "pesi" eläimen sekä johti sen syrjään erään puun
juurella olevan kaukalon luo. Puun juurelle oli maahan asetettu leipää,
suolaa ja kumyshkaa. Teurastettaessa asetettiin eläimen pää kaukalon
kohdalle, kurkku leikattiin poikki ja veri vuodatettiin astiaan. Tässä
tilaisuudessa ei kuitenkaan kansa eivätkä kaikki papitkaan olleet
läsnä. Kun lammas oli teurastettu, ripustettiin se puuhun nylkemistä
varten, samalla poistettiin sisälmykset, joista votjakeilla on tapana
valmistaa erityinen uhriruoka. Sen jälkeen eräs teurastajista alkoi
lähelle sytytetyssä nuotiossa savustaa karitsan päätä, joka lopuksi
luiden mukana kuopattiin maahan. Taas oli rukoilemisen aika tullut,
kansa kutsuttiin koolle ja papit alkoivat rukoilla heittäen toimituksen
päättyessä tuleen leipää, suolaa ja kumyshkaa sekä myös oksan, josta
edellä on ollut puhe. Poltettuaan sen lausui uhripappi, että
uhriteuraan sielu menee taivaalle kuten savu, joka kohoaa palavasta
oksasta. Sen jälkeen asetettiin karitsan lihat kattilaan, jotta ne
olisivat kypsiä seuraavana päivänä, jolloin uhrimenoja vielä oli
jatkettava. Pian alkoi kuulua syrjästäpäin soittoa, uhrikansa hajaantui
kisailemaan ja tanssimaan, kunnes illan tullen oli lähdettävä kotiin.
Malmyzhin piirin uhrimenoja, joissa ilmenee omituinen uhriteuraan
tiedustamistapa sekä erittäin alkuperäinen _vile mit'son_ uhri,
kuvailee Osokin (1856). Kevätkylvön sekä viljankorjuun jälkeen
kokoontuvat muutamat votjakkikylät uhraamaan eläimiä uhripapin
määräyksen mukaan; tämän henkilön tärkeimpiä velvollisuuksia on
tiedustella, millaisen uhrin jumala vaatii. Sen vuoksi on hänen
uhrijuhlan edellä mentävä metsään uhrien otollisuutta tutkimaan.
Palattuaan sieltä hän kertoo kyläläisille nähneensä, mitenkä Jumala
metsässä kiiti hänen ohitseen vihurin tavalla esim. valkoisen härän
selässä. Tästä votjakit päättävät, että jumala haluaa valkoisen
uhriteuraan. Jos uhripappi kertoo, että hän näki jumalan mustan lampaan
tai harmaan hanhen selässä, merkitsee se, että uhriksi on annettava
musta lammas tai harmaa hanhi. Joskus uhripappi määrää sen näköisen
eläimen, joka hänellä sattuu olemaan omassa läävässään ottaen siitä
silloin tavallista kalliimman hinnan. Teurastaminen tapahtuu pyhäkössä
uhritulen ääressä. Lukien uhrirukousta lakki päässä uhripappi heittää
tuleen vähäisen verta ja lihaa. Tuleen hän heittää lusikalla myös
muutamia pisaroita kumyshkaa. Silloin kaikki, jotka ottavat osaa
uhrijuhlaan, laulavat kuorossa ja tanssivat tulen ympärillä. Kun laulu
ja tanssi on päättynyt, otetaan uhriteuraista sisälmykset, osa suolia
ripustetaan puuhun sekä ennen kaikkea eläinten sydämet, jotka
votjakkien käsityksen mukaan ovat jumalan mieliruokaa. Sitten lihat
keitetään ja nautitaan yhdessä. Juhlamenojen jälkeen vielä huvitellaan
kaikin tavoin, ajetaan pari- ynnä kolmivaljakolla sekä pidetään iloista
melua. Näin vietetään juhlaa kokonainen viikko. Uhrilihojen ylijäämät
käytetään kotitarpeisiin, köyhät ottavat suolet, siistivät ne,
täyttävät uhriteurasten verellä sekä syövät uhrijuhlan kunniaksi.
Muutamin seuduin liittyvät yllämainittuun uhrijuhlaan vielä vainajien
muistajaiset. Niin kertoo Potanin, joka v. 1884 otti osaa Jelabugan
piirin suureen, kokonaisen viikon kestävään bulda-juhlaan. Juhla alkoi
toisena päivänä Pietarin päivän jälkeen, jolloin votjakit teurastivat
illalla kylän takana olevalla niityllä lampaan ja keittivät sen
vainajia varten. Niitylle oli asetettu tuohivakka. Siihen vuodatettiin
teurastetun eläimen veri, ja sitä paitsi oli jokaisen osaaottavan
velvollisuus heittää sinne myös vähäisen kumyshkaa sekä ohukaispaloja,
joita oli valmistettu muistajaisruuiksi; lopuksi vuodatettiin siihen
myös uhrilampaasta laadittua keittoa. Menojen päätyttyä tuohivakka
jätettiin pellolle, ja koirat söivät sen sisällyksen.
Seuraavan päivän aamuna kaikki kylpivät saunassa. Bulda-paikkaan, joka
sijaitsi vuoren rinteellä ja oli risuaitauksella ympäröity, kerääntyi
jo varhain uhripappeja, mutta kansaa saapui hitaasti. Puolipäivään
asti, jolloin kertoja saapui pyhäkköön, ei siellä ollut muita kuin
uhrin toimitusmiehiä. Pyhäkkö oli puuton, vain keskellä seisoi
kuivettunut koivu ja sen oikealla puolella lehmus. Koivun alla oli
vähäinen miesjoukko, jonka keskellä uhripapit puuhasivat valkoisissa
mekoissa. Erillään miesjoukosta ylempänä seisoi naisten juhlapukuinen
ryhmä. Kuivuneen koivun alle oli viritetty tuli ja tulen yläpuolelle
asetettu riukuteline kattilain ripustamista varten. Noin kuusikymmentä
askelta etelään päin uhripuusta oli riviin pystytetty kolme nuorta
koivua, joiden eteen oli asetettu pöytä. Koivusta koivuun oli sidottu
köysi, johon oli ripustettu valkoisia, päistä koruompeleella
kirjailtuja pyyhinliinoja. Niitä oli niin paljon, että ne muodostivat
ikäänkuin yhtäjaksoisen seinän. Äärimäisenä vasemmalla sivulla olevaan
koivuun oli ihmisvartalon korkeudelle punottu puunoksista linnunpesän
tapainen, johon oli asetettu pyyhinliinalla peitetty lautanen. Tähän
pani pääpappi uhrirahat. Pöydällä koivujen edessä oli n. 20 tuoppia
kumyshkaa. Uhripöydän ääreen maahan siroitetuille pähkinäpensaan
oksille oli ladottu lautasia. Niissä oli ohukaisia ja leivänviipaleita,
joiden pinta oli sivelty voilla tai munavoiteella. Lautasia oli maassa
noin kolmen sylen leveydeltä. Pöydän eteen oli asetettu kaksi pitkää
penkkiä vanhuksia varten. Neljä valkopukuista pappia istui heidän
seurassaan tai puuhaili pöydän ääressä hatuttomin päin. Uhrirukouksen
aikana kansa asettui pöydän eteen polvilleen. Vanhin uhripapeista, joka
seisoi äärimäisenä vasemmalla kädellä, otti nyt käteensä kumyshkakupin
ja alkoi lukea rukousta, jota tehdessään hän toisinaan kohotti kuppia
ilmaan. Toisillakin papeilla oli kädessään kuppi tai puumalja:
Uhrianomukset päättyivät tuon tuostakin "amin" sanaan, johon koko
uhrikansa yhtyi. Rukouksen jälkeen menivät papit uhritulen luo, jonne
astuessaan he, sen sijaan että olisivat kääntyneet vasemmalle, joka
olisi ollut suorinta, kääntyivät oikeaan ja tehtyään koko käänteen
menivät peräkanaa, pääpappi etumaisena. Vielä nuotion ääressä luki
uhripappi rukouksen kaataen samalla kumyshkaa tuleen. Sen jälkeen papit
tekivät jälleen koko käänteen vasemmalta oikealle ja palasivat takaisin
pöydän ääreen, mutta tällä kertaa astui ensimmäisenä se, joka äsken
kulki viimeisenä. Tultuaan pöydän luo pääpappi joi kumyshkaa tarjoten
sitä myös apulaisilleen, sen jälkeen saivat muutkin ukot sitä
maistella. Rukouksen aikana oli papeilla muhamettilaisten tapaan
pyyhinliina päässään. Toisin paikoin, kertoja huomauttaa, uhripapit
käyttävät merkkinään, paitsi pyyhinliinaa, koivun oksaa, joka
halkaistaan kahteen haaraan ja asetetaan kaulaan siten, että toinen
haara tulee käymään oikean, toinen vasemman olkapään alitse.
Muut uhrimenot eivät suurinkaan eroa edellämainituista. Huomiota
ansaitsee vain, että jokaisesta uhrileivästä leikataan viipale kahteen
kuppiin, joista toisen sisällys kaadetaan tuleen, toisen syövät
uhripapit. Mainittakoon myös, että uhripappi rahaa kerätessään asettuu
polvilleen. Samoin tekevät ne, jotka uhraavat roponsa. Uhrirahaa ei saa
antaa paljaasta kädestä, vaan kunkin on se tuotava kämmenen yli
vedetyllä hihallaan.
Eri seutujen uhrikuvauksia vertaillessa huomaa samojen päämenojen
ohella vähäisiä paikallisia eroavaisuuksia. Niin on esim. itäisillä
votjakeilla vielä tapana ripustaa, maanhaltian uhria lukuunottamatta,
kaikkien suurten teurasten luut pyhän lehdon puihin. Heillä on myös
tapana, etteivät kotolaisetkaan, jotka syystä tai toisesta ovat
estyneet saapumasta uhrijuhlaan, ryhdy sinä aikana työhön, vaan
leipäuhrilla muistelevat kotipihalla heimon suurta uhripalvontaa.
Lisäksi huomautettakoon, että kaikilla votjakkialueilla, miten kauan
uhrijuhlaa kestääkin, uhripappien velvollisuus on koko ajan niin hyvin
päivällä kuin yöllä olla uhrilehdossa, sillä sinä aikana eivät
uhritulet saa sammua. Sateisina ja kylminä öinä uhraajat ovat pakotetut
tekemään verhokseen teltan tapaisen suojuksen.
Kuten on mainittu, alkavat Jelabuean piirin votjakit uhrijuhlansa
muistajaismenoilla. Myös Kasanin läänissä on tapana viettää suuren
uhrijuhlan yhteydessä muistajaisia suvun vainajien kunniaksi. Niin on
esim. Mamadyshin piirin Staraja Jumjassa tapana toimittaa monen kylän
yhteiset uhrit seuraavassa järjestyksessä. Ensimäisenä päivänä
uhrataan varsa _Inmarille_, valkoinen vasikka viljan jumaluudelle
(_du-kilt'shin_) ja musta karitsa vainajille. Toisena päivänä
teurastetaan musta härkä maan jumaluudelle (_mu-kilt'shin_), samalla
toimitetaan myös yksityisten tuomat lupausuhrit, joita he syystä tai
toisesta ovat kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana "luvanneet".
Kolmantena uhripäivänä teurastetaan valkoinen lammas aurinko-emolle
(_shundi-mumi_) ja valkoinen karitsa kohtalon jumaluudelle
(_kaba-inmar_). Sitä paitsi uhrataan hanhi ja sorsa terveyden vuoksi.
Muistojuhlan vietto tapahtuu siis täällä lehto-palvonnan yhteydessä.
Kuitenkin on vainajain uhri toimitettava eri tulella ja eri paikassa
uhrilehdon syrjässä. Kuten kaikissa votjakkien nykyisissä
muistojuhlissa käytetään tässäkin omatekoisia vahakynttilöitä sekä
erityistä uhrikaukaloa, johon kukin osaaottavista perheistä siroittaa
ruokamuruja. Uhriteurastus ja rukous toimitetaan kasvot pohjoista kohti
kuten yleensä _ullan vandon_ ("alas teurastus") uhreissa. Uhrin jätteet
jäävät kedolle tai poltetaan nuotiossa. Muistojuhlaa vietetään
yhteisesti suvun kaikkien vainajien kunniaksi.