kuin rukous-kualan menee ludinkin palvontavelvollisuus sukuperintönä
isältä lapsille. Toisen suvun jäsenet eivät milloinkaan tule palvomaan
toisen suvun lehtoon. Lud saattaa kuulua yhdelle tai useammalle
perheelle, koko kylän muodostavalle suvulle, joskus parille tai
useammalle kylälle yhteisestikin. Jos kylässä on useampia lud-sukuja,
on sen läheisyydessä yhtä monta ludia. Gavrilov mainitsee eräässä
Mamadyshin piirin kylässä olleen neljä ludia. [Näyttää kuitenkin siltä,
kuin yksi kertojan mainitsemista ludeista olisi n.s. vozho-inty, josta
myöhemmin tulee puhe.] Samoin kertoo Wichmann olleen laidan Malmyzhin
Kushketissa. Pienissä votjakkikylissä niitä tavallisesti on ainoastaan
yksi tai pari. Wichmann kertoo myös olevan kyliä, joissa ei ole ludia
ollenkaan. Tämä saattaa toisinaan johtua siitä, että kylän asukkaat
palvovat jossakin naapurikylän ludissa, sillä uutiskyläläiset eivät
aina heti perusta itselleen uutta uhrilehtoa, vaan käyvät yhä edelleen
palvomassa vanhan emäkylän ludissa. Niin lausuu Bogaevskij Sarapulin
piirin votjakeista, että eri kyläkunnat palvovat yhdessä ja samassa
ludissa siinä tapauksessa, etteivät votjakit eri seutuihin siirtyessään
perusta itselleen uusia uhrilehtoja. Tämä on tullut tavaksi varsinkin
metsättömillä seuduilla, missä jo alkaa käydä vaikeaksi uuden
uhrilehdon perustaminen. Ettei kylän lud aina ole sen rajojen
sisäpuolella, saattaa lisäksi johtua siitä, että uhrilehto, joka
monesti on hyvin vanha, on ollut olemassa ennen nykyisiä kylänrajoja.
Jos kylässä on useampia ludeja, pidetään muutamilla votjakkialueilla,
kuten Kasanin läänissä, vanhinta niistä suurimmassa arvossa ja
erotukseksi muista sitä nimitetään nimellä _budzim-lud_ ("suuri lud").
Siinä palvovien lukumäärä on tavallisesti paljoa suurempi kuin muiden
kylässä olevien ludien ja siinä on votjakkien vanhan tavan mukaan myös
ollut kuala-rakennus, jota vähempiin uhrilehtoihin ei aina ole ollut
tapana rakentaa. Paitsi arvon perustuksella nimittävät votjakit ludia
myös sen paikan tai iän mukaan. Mamadyshin piirin Srednij Kumor
nimisessä kylässä on kaksi ludia, joista toista kutsutaan _vuzh lud_
("vanha lud"), toista _vil' lud_ ("uusi lud"). Useimmiten lud kuitenkin
saa nimen vartiastaan tai perustajastaan.
Itäisten votjakkien uutiskylissä on tavallisesti yhtä monta ludia kuin
kuala-sukua. Niin on esim. Birskin piirin Staraja Kyrgassa neljä
suku-kualaa ja neljä ludia, joista viimeksimainittujakin kyläläiset
kuten suku-kualojaan nimittävät niissä palvovien sukujen nimillä:
_mozhga-lud, sat'sa-lud_ j.n.e. Joskus on uutiskylässä, jos sinne
muuttaneet suvut ovat hyvin pieniä, vaikkakin niillä kullakin on oma
suku-kualansa, ainoastaan yksi yhteinen lud. Tässä tapauksessa ovat
myöhemmin saapuneet siirtolaiset suostuneet palvomaan ensiksi tulleen
suvun perustamassa lehdossa. Niin on esim. Birskin piirin Kaimashebash
nimisessä kylässä kolme suur-kualaa, mutta vain yksi ainoa lud, jossa
kaikki kolme kuala-sukua palvovat. Kuitenkin kukin suku palvoo
erikseen, ja noudattaa palvoessaan omia tapojaan.
Useat piirteet kuala- ja lud-palvonnassa muistuttavat siis toinen
toistaan. Olemme maininneet, että itäisten votjakkien keskuudessa
kuala- ja lud-suvutkin usein ovat samoja. Kutsutaanpa ludia usein vielä
kuala-suvun nimitykselläkin. Tämä on kuitenkin vain satunnaista. Niillä
votjakkialueilla, missä vanha asutus ja olot ovat vakiintuneet, eivät
ne perheet, jotka palvovat yhdessä ja samassa rukous-kualassa, silti
aina palvo yhdessä ja samassa ludissa. Niin esim. Mamadyshin piirin
Srednij Kumor nimisessä kylässä on yksi _budzim-kuala_, mutta ludeja,
kuten jo ennen on mainittu, on kaksi. Joskus saattavat saman
suur-kualan palvojat jakaantua vielä useampaan Zud-sukuun. Toisinaan on
asianlaita päinvastoin. Esimerkkejä siitä luettelee Bogaevskij
Sarapulin piiristä mainiten, että Juska nimisessä kylässä on kaksi
ludia, joista toisessa palvoo kolme kuala-sukua, toisessa yksi.
Purgassa on myös kaksi ludia; toisessa uhraa kaksi, toisessa yksi
kuala-suku.
Kuala-palvontaa muistuttaa lud-palvonta siinäkin suhteessa, että
viimeksimainitunkin pyhäkön vartian virka, jonka yleinen nimitys on
_lud-ut'is_ ("ludin-vartia"), menee sukuperintönä isältä pojalle. Tämä
tapa on yhtä yleinen kaikilla votjakkialueilla. Ostrovskij kertoo
Kasanin läänistä, että kullakin metsiköllä (keremet) on oma vartiansa,
joka yksin toimittaa uhritoimitukset ja jonka virka menee suoraan
suvussa perintönä. Wichmann sanoo Urzhumin piirissä olleen tapana, että
kun ludin-vartia vanhenee, antaa hän ludin hoidon lempipojalleen
taikka, jollei semmoista ole, jollekin toiselle suositulleen, joka
tietysti myös kuuluu ludin palvojiin. Behterev kirjoittaa, että pyhä
virka menee perintönä, mutta silloin kun ludin-vartialla ei ole
perillistä, tulee uhripapiksi joku sukulaisista, jonka yleinen
sukukokous päättää. Näin on asianlaita itäistenkin votjakkien
keskuudessa. Sarapulin piiristä on Bogaevskijlla mielenkiintoinen
tieto, hän sanoo näet, että samoin kuin _tuno_ (tietäjä) tainnoksiin
asti tanssittuaan määrää kuala-papit, samoin lud-papitkin määrätään.
Myös Vasiljev kertoo tapauksen, jolloin ludin-vartia halutessaan erota
virastaan kääntyy tietäjän (_tuno_) puoleen, joka loitsimalla antaa
hänelle vastauksen.
Viimeksimainittu kertoo lisäksi, että lud-uhreihin Sarapulin piirissä
ottaa virkailijoina osaa kolme toimitusmiestä nim. _ludut'is, tere ja
part't'shas. Lud-ut'is_ on ylipappi ja päähenkilö. Hänen virkansa on
panna kuntoon kaikki, mitä uhrissa tarvitaan. Hän vuodattaa kumyshkan
ja oluen uhrikuppeihin, samoin liemen ja lihan, tarjoaa ne terelle sekä
rukoilee. _Tere_ on ut'isin apulainen, hänen päätehtävänsä on olla
uhri-isäntänä. _Part't'shas_ teurastaa ja nylkee uhrieläimet ja
muullakin tavalla palvelee ut'ista. Kaikki kolme yhdessä puhdistavat
uhrilihat, keittävät ne ynnä rukoilevat. Eteläisillä votjakkialueilla
ei ole erityistä _tereä_ olemassa, sitä vastoin on siellä ludin-vartian
apulaisina pari, joskus useampiakin _part't'shasia_.
Mitään erityistä virkapukua ei _lud-ut'isilla_ ole. Kuitenkin häneltä
vaaditaan, että hänen pukunsa uhritilaisuudessa on siisti ja puhdas.
Vereshtshagin sanoo, että keremetin uhripappien tulee välttämättömästi
olla puettuina valkoiseen mekkoon, päässä pitää olla valkoinen lakki ja
jaloissa puhtaat hattarat ynnä uudet niinivirsut. Puhtautta vaaditaan
myös ludissa palvovalta yleisöltä. Saunassa kylpemättä ei uhrilehtoon
ole kenenkään lupa astua. Sitä, joka rikkoo tätä sääntöä vastaan,
lud-haltia rankaisee lähettämällä tauteja tai muuta onnettomuutta.
Ludin votjakit perustavat itselleen useista eri syistä. Wichmann sanoo,
että lud-henkeä ruvetaan palvelemaan siinä tarkoituksessa, että
vapauduttaisiin jostakin kovasta taudista. Mamadyshin piirissä
kerrottiin, että eräs paikkakunnan uhrilehdoista oli perustettu siitä
syystä, että lud-haltia oli näyttäytynyt unessa, vaatinut lehdon
perustamista sekä samalla osoittanut, minne se oli laadittava. Aamulla
herättyään unennäkijä meni heti metsään ja aitasi hänelle osoitetun
paikan. Useimmiten votjakkiperheet perustavat uuden ludin muuttaessaan
uutisviljelijöinä vieraaseen seutuun tai siirtyessään toisiin kyliin,
jotka sijaitsevat siksi kaukana kotikylästä, että siellä palvominen käy
hankalaksi. Uhrilehtoa ei kuitenkaan voi perustaa minne hyvänsä, vaan
sen perustamisessa on noudatettava määrättyjä menoja. Buch kertoo
Sarapulin piirissä kuulleensa, että uusi lud-paikka on tietäjän avulla
valittava. _Tuno_ astuu nuoren varsan selkään, jolla ei ennen
milloinkaan ole ajettu, ja ajaa ohjaksitta metsään päin. Missä varsa
tällöin pysähtyy, siihen perustetaan lud. Tavallisesti votjakit
kuitenkin, huomauttaa kertoja, pitävät silmällä, ettei pyhäkkö tule
olemaan liian kaukana kylästä. Samanlaisen tavan mainitsee Vasiljev
samasta piiristä. Myös Jelabugan piirikunnassa, kuten Jelabuzhskij
tietää, määrää _tuno_ tarpeen tullen pyhäkön piirtäen miekalla piirin
valitsemansa palvontapaikan ympäri.
Uudessa uhripaikassa ei kuitenkaan ryhdytä palvomaan ennenkuin sinne on
tuotu haltia vanhasta emäludista. Haltian tuominen tapahtuu samalla
tavalla kuin _mudor_-häissä. Niin kertovat itäiset votjakit, että
heidän esi-isänsä perustaessaan ludeja vieraaseen seutuun toivat
mukanaan tuhkaa kotikylän lehdosta. Samoin mainitsee Bogaevskij, että
kun _tuno_ on määrännyt uhripaikan, muutetaan pyhäkkö sinne
juhlallisesti häämenoilla. Päätoimitus on tuhan tuominen vanhasta
rukouspaikasta uuteen, jossa se asetetaan uuden tulisijan paikalle.
Keremet-häistä puhuu, vaikka tosin omituisella tavalla, myös
Ostrovskij. Eräillä Malmyzhin piirin votjakeilla vilja kasvoi huonosti.
Ukot tuumivat kadon syytä, kunnes päättivät, että keremet oli
ikävissään. Jotta se ilahtuisi, oli sille hankittava vaimo. He sopivat
erään toisen kylän kanssa keremetin naittamisesta. Yöllä Pietarin
päivän tienoissa asianomaiset lähtivät kolmivaljakolla kulkusten
helistessä, kuten häämatkalle ainakin, sanottuun kylään. Juhlasaattue
ajoi suoraa päätä lehtoon, jossa kaiken yötä juhlittiin ja
herkuteltiin. Vasta seuraavana aamuna tapahtui itse päätoimitus, s.o.
hääkulkue palasi kotikylään tuoden mukanaan neliökyynärän kokoisen
turvekappaleen, mikä oli vieraan kylän keremetistä lohkaistu. [Vrt.
turvekappaleen saattamismenoja votjakkien mudor-häissä käytettyyn
tapaan tuoda multaa vanhasta uuteen kotiin.]
Niin pian kuin lud on virkaansa vihitty, on se pyhäkkö, jossa
vuotuisesti on palvottava. Tämä ei ole ainoastaan ludin perustajan,
vaan myös hänen jälkeläistensä pyhä velvollisuus. Miropoljskij sanoo,
että vaikka venäläiset ovat hävittäneet ludin, niin votjakit palvovat
edelleen pyhän lehdon paikalla. Ken määrätyt uhrit laiminlyö, sitä
lud-haltia kovasti rankaisee, votjakit näet pitävät tätä ankarana ja
vaateliaana henkenä.
Ludissa asuvaa haltiaa nimitetään eri paikoin eri nimityksillä.
Yleisin, kaikilla votjakkialueilla tunnettu on _lud-kuzo_
("lud-isäntä") Jotkut nimittävät sitä myös nimellä _lud-asaba_
("lud-herra"). Muutamin paikoin näyttää lehdolla ja siinä asuvalla
hengellä olevan sama (_lud_) nimitys. Venäläisten kanssa puhuessaan
votjakit nimittävät sekä uhrilehtoa että siinä asuvaa henkeä
"keremetiksi", mutta tätä nimitystä _ludista_. ei heillä milloinkaan
ole tapana käyttää omassa keskuudessaan. Aminoff väittää ludissa
palvottavan vielä edellämainittua hämäräperäistä _invua_. Georgi sanoo,
että votjakit nimittävät keremet-haltiaa rukouksissaan nimellä "Saltan
djes" ("hyvä Saltan"). Samoin tietävät muutamat myöhemmänkin ajan
kirjailijat häntä nimitettävän: "Dzets Sulton", joskus myös "Sultan".
Viimeksimainitulla nimityksellä kuulin itäistenkin votjakkien
lud-haltiaa palvovan. Jotkut kertovat lud-haltiasta puhuttavan vielä
paholaisen nimityksillä _lud-shaitan_ ja _lud-peri_, mutta
ymmärrettävää on, etteivät votjakit tällaisia nimiä ole käyttäneet
lud-haltiaa palvoessaan.
Viimeksimainittu nimittämistapa on varmaankin johtunut siitä, että
lud-haltiaa monissa paikoin pidetään pahana olentona. Niin kertoo
Shestakov, että keremet-metsikkö on pahalle hengelle pyhitetty. Samoin
mainitsee Miropoljskij, että votjakit nimittävät _lud_ nimellä pahaa
jumaluutta. Bogaevskij sanoo, että _lud_ on hirveä ihmisten kiusaaja.
Myös Wichmann kertoo votjakkien vakuuttaneen hänelle, että lud-uhrit
toimitetaan pahalle hengelle ja että tämän uhripaikan "rukouksissa ei
muistella jumalaa".
Viimeksimainittu seikka ei kuitenkaan riitä osoittamaan, että lud
votjakkien alkuperäisen käsityksen mukaan olisi ollut ehdottoman paha
olento. Sellaisiksi ovat pakanalliset haltiat usein muuttuneet vasta
korkeampien uskontojen vaikutuksesta. Vielä nykyään on votjakeilla
toisin paikoin parempiakin käsityksiä lud-haltiasta. Jo Potanin
aikoinaan huomauttaa, että "keremet" on "jumala" ja ettei sitä
mitenkään saa sekoittaa _shaitaniin_. Samoin väittää Jelabuzhskij
vastustaessaan Gavrilovin ja Smirnovin olettamusta, jotka kumpikin
pitävät lud-haltiaa paholaisena, että ainakin Jelabugan piirin votjakit
nimittävät sitä jumalaksi. Samoin huomauttaa Bogaevskij, että monet
kirjailijat sanovat ludia pahaksi, ja totta onkin, että tämä on vaativa
ja ankara haltia, mutta samalla se antaa ihmisille myös menestystä,
joskus suuressakin määrin. Toisessa paikassa sama kertoja esittää
uhrilaulun, minkä sanat kuuluvat: "Dzets Sulton otti vastaan meidän
uhrimme, lupasi antaa hyvän kesän ja helpoittaa meidän työtämme".
Lisäksi viitattakoon itse "dzets Sulton" (hyvä Sulton) nimitykseen,
joka selvästi osoittaa, ettei yksinomaan onnettomuutta ja pahaa
tuottavasta haltiasta voi olla kysymys.
Lud-haltian vakituinen asuinpaikka on hänelle pyhitetty lehto. Itäiset
votjakit, jotka yhä edelleen pitävät lud-haltiaa suuressa arvossa,
uskovat tämän pyhän toimituksen aikana oleskelevan uhrialttarin
ääressä. Bogaevskij sanoo lud-haltian asustavan pyhässä puussa, jonka
ympärille palvojat juhlapäivänä kokoontuvat. He ovat tuntevinaan sen
olopaikan oravien, näätien ynnä muiden eläinten jäljistä. Useimmiten
ilmaantuu lud-haltia votjakkien saduissa ja käsityksissä ihmisen
muotoisena. Miropoljskij tietää niitä olevan monta, ne ovat mies- ja
naispuolisia, menevät naimisiin ja synnyttävät lapsia. Tavallisesti ne
ilmaantuvat ihmisille tatarin näköisinä. Kun lud-haltia ilmestyy uniin,
ennustaa se onnettomuutta, tavallisesti tautia, joskus saattaa se
kuitenkin ennustaa myös kivuista parantumista. Miropoljskij kertoo
erään votjakkiukon sairautensa aikana nähneen, miten hänen tupaansa
tuli lukitusta ovesta puoliyön aikana yksi nais- ja kaksi miespuolista
tataria, jotka jonkun ajan perästä suhisten kuin tuuli katosivat katon
läpi. Usko, että lud-henki näyttäytyy tatarin puvussa, on yleinen
kaikilla votjakkialueilla.
Muutamat kirjailijat kertovat votjakeilla entisaikaan olleen ludissa
myös jonkinlaisia pyhiä kuvia, joista muistomerkkejä vielä
myöhempänäkin aikana muka on ollut olemassa. Behterev mainitsee, että
votjakit palvonnan aikana asettivat lehtoon (lud) karkeasti veistetyn
kuvan (idol), joka oli hevosen tai muun eläimen muotoinen riippuen
siitä, mitä keremet kulloinkin vaati. Ostrovskij lausuu, ettei
jumalankuvaa enää missään ole olemassa, mutta muistomerkit siitä, että
niitä entiseen aikaan olisi käytetty, eivät vieläkään ole tykkänään
hävinneet. Kirjailija kertoo erään votjakkiukon muistaneen, mitenkä
uhraajat yleisen uhrin aikana ottivat puusta tuohen, käärivät sen
teuraan nahkaan ja asettivat maahan. Vjatkan lääninlehdessä vuodelta
1861 puhuu nimetön kirjoittaja myös keremetissä olleesta
uhrilaatikosta. Hän sanoo, että uhripappi asettaa uhrieläimen
karvavärin mukaan mustan tai punaisen kangastilkun laatikkoon, joka on
pyhäkön keskellä olevaan kuuseen ripustettu, uskottaen yksinkertaisia
votjakkeja, että itse "keremet" on tilkun sinne asettanut.
Vereshtshagin, kuten jo on mainittu, puhuu keremet-pyhäköstä, jossa ei
ollut pyhimyksen kuvaa, vaan sen sijalla punainen oravannahka.
Mainitut muistomerkit ovat kuitenkin liian vajavaisia osoittaakseen,
onko votjakkien ludissa aikoinaan ollut kuvia ja millaisia ne
todellisuudessa ovat olleet. Epäilemättä ne kuitenkin, jos niitä, kuten
luultavaa on, on ollut olemassa, ovat olleet ihmismuotoisia. Eläinten
kaltaiset kuvat, joista Behterev puhuu, ovat pikemmin olleet
uhriantimia kuin varsinaisesti jumalankuvia. Joka tapauksessa ovat
ylläolevat tiedot arvokkaita muistomerkkejä votjakkien omasta
käsityksestä, että lud-haltiaa aikoinaan on kuvissa palvottu. Miten
vaikeata luonnonlasten todella on kuvitella henkeä, joka ei olisi
jollakin tavalla aineeseen sidottu, osoittaa Bogaevskijn mainitsema
Sarapulin piirin etelä-osaa koskeva kertomus, jossa esitetään, mitenkä
votjakit kerran olivat niin masentuneet ulkonaisista vastoinkäymisistä,
että he pitivät liian raskaana lepyttää keremetiä uhreilla ja siksi
päättivät hyljätä sen. Eräs tatari suostuikin 15 ruplan hinnasta
kuljettamaan keremetin pois kooten mukaansa kaikki lehdossa olevat
uhrikapineet. Mutta votjakkien harras toivomus ei kuitenkaan
toteutunut, sillä yhä edelleen keremet heitä vaivasi. Kansan mielestä
se johtui siitä, ettei tatari ollut vienyt uhrikapineita tarpeeksi
kauas, vaan heittänyt ne kylän pelloille.
Samoin kuin kualassa votjakit palvovat ludissakin paitsi satunnaisista
syistä myös vuotuisina määräaikoina. Uhriajat vaihtelevat jonkun verran
eri paikoissa, mutta milloinkaan ei ole tapana viettää yleistä
lud-juhlaa talven aikana. Aleksandra Fuchs kertoo Kasanin läänissä
uhratun kesällä Pietarin päivän tienoissa. Samoin sanoo Miropoljskij,
jota vastoin Gavrilov mainitsee ludissa uhratun syksyllä marraskuun
8:ntena. Mamadyshin piirissä kuulin nykyään uhrattavan yksinomaan
syksyllä, mutta entisinä aikoina oli palvottu myös kesällä ennen
heinäntekoa. Sarapulin piirissä, kuten Koshurnikov kertoo, uhrattiin
keremetille keväällä ennen tou'on tekoa. Haruzin mainitsee votjakkien
menevän lehtoon (lud) keväällä helluntain jälkeen. Bogaevskij väittää
lud-juhlaa vietettävän viikkoa jälkeen Pietarin päivän; Vasiljev kaksi
kertaa vuodessa, nim. syksyllä sekä kesällä ennen heinäntekoa;
Vereshtshagin mainitsee kokonaista kolme uhriaikaa: keväällä kyntämisen
jälkeen, kesällä Pietarin päivän tienoissa sekä syksyllä peltotöiden
päätyttyä. Jelabugan piirissä palvotaan Jelabuzhskijn tietojen mukaan
kerta kesällä heinänteon edellä ja Wichmannin mukaan kahdesti vuodessa,
keväällä ja syksyllä. Osan piirissä on toisilla tapana uhrata kaksi
kertaa vuodessa, kesällä Pietarin päivän tienoissa ja syksyllä ensi
lumen tullessa. Toiset uhraavat ainoastaan kesällä. Birskin piirissä
uhraaminen tapahtuu kesällä ja syksyllä, kumpaisenakaan aikana ei itse
päivä ole sen lähemmin määrätty, vaan riippuu sukukokouksen
päätöksestä. Mainituista uhriajoista näyttää siis enimmän käytännössä
olleen kaksi, nim. kesällä ennen heinäntekoa ja syksyllä ulkotöiden
päätyttyä.
Satunnaisia uhreja votjakit toimittavat ludissa jokaisen onnettomuuden,
varsinkin vaikean taudin kohdatessa, jonka tietäjä (_tuno_) ilmoittaa
aiheutuvan siitä, että _lud-kuzo_ haluaa uhria. Niin kertoo Wichmann,
että ludille uhrataan paitsi vuotuisia uhreja myös jonkun kovan
taudinkohtauksen sattuessa. Samoin kirjoittaa Rytshkov, että votjakit
etsivät keremetiltä vapautusta taudeistaan, jolloin _tuno_ ilmoittaa,
millainen eläin kulloinkin on uhrattava. Niin kertoo myös Behterev
votjakkien toimittavan satunnaisia uhreja perheonnettomuuksien kuten
sairauden sattuessa, jolloin _tuno_ ilmoittaa, mitä keremet vaatii.
Miropoljskij sanoo, että votjakit uhraavat varsinkin siinä tapauksessa,
että joku omaisista on tullut mielisairaaksi. Ostrovskij tietää
lisäksi, että lud-henkeä lepytetään paitsi ihmisen sairastuessa myös
karjataudin, viljankadon y.m. johdosta. Vasiljev liittää edellisiin
vielä erään uhraamissyyn, nim. avio-onnen edistämisen. Pääasiallisin
uhrin aihe on sairaus, useimmiten vaikea sisällinen tauti, jonka yksin
_tuno_ voi tietää, ja jota votjakit syystä, että se on lud-hengen
lähettämä, nimittävät _lud-mizh_ ("lud-tauti").
Erilaisia ovat tiedot myös siitä, minä vuorokauden hetkenä lud-uhrit
ovat toimitettavat. Tämä koskee niin hyvin määräaikaisia kuin
satunnaisia uhreja. Muutamat kirjailijat kertovat, että ludissa
uhrataan yön aikaan. Niin mainitsee Vereshtshagin Sarapulin piiristä,
että Pietarin päivän tienoissa tapahtuva uhri toimitetaan yöllä. Samoin
kertoo Wichmann, että lud-palvonta Bussurman Mozhgassa ei tapahtunut
päivällä, niinkuin tavalliset uhrit vaan yön aikana. Yleisintä on
kuitenkin että lud-uhrit toimitetaan päivällä, monesti jo ennen
puoltapäivää. Niin kertoo Aleksandra Fuchs Kasanin läänissä ja Buch
Sarapulin piirissä olleen tapana. Päivän aikaan tapahtui myös
Gavrilovin kuvauksessa kerrottu lud-palvonta. Itäiset votjakit
aloittavat lud-uhrin tavallisesti auringon ollessa korkeimmillaan.
Olisiko yönaikainen uhritapa eräillä votjakkialueilla ehkä johtunut
vain uhritoimituksen salaamisen halusta?
Kun lud-suku on keskenään sopinut uhripäivästä, ryhdytään
juhlavalmistuksiin. Ennen kaikkea on uhrikansan peseydyttävä ja
pukeuduttava alusvaatteita myöten puhtaaseen pukuun. Gavrilov kertoo,
että ludin-vartia lämmittää saunan määrättynä päivänä ja kutsuu sinne
kaikki ne, jotka aikovat mennä pyhään lehtoon palvomaan.
Uhrivalmistuksiin kuuluu myös uhrirahan sekä ruokalahjojen keruu.
Bogaevskij sanoo, että Sarapulin piirissä on tapana tuoda jo juhlan
aattona joko ludin-vartialle tai terelle, riippuen siitä kuka heistä
asuu asianomaista lähempänä, kupillinen jauhoja. Ken haluaa tuo
mukanaan myös munia. Jauhoista keitetään olut, munista ja jauhoista
valmistetaan ohukaisia. Vasiljev kertoo, että uhrivieraat tuovat
ludin-vartialle paitsi jauhoja myös hunajaa, voita ja munia. Edeltäpäin
kerätään myös rahat uhrieläinten ostamista varten. Tilitys toimitetaan
siten, että niinipuiseen pirkkaan piirretään joko kunkin ludissa
palvovan perhekunnan puumerkki tai henkilöjen luku talojen
järjestyksessä, ja näiden kohdalle merkitään roomalaisin kirjaimin
maksettu rahamäärä.
Mamadyshin piiriä koskevassa kuvauksessa kertoo Gavrilov; että ludin
palvojat saapuvat juhlapäivän aamuna pyhäkön vartian luo tuoden
mukanaan viisi kakkua ja pullollisen viinaa. Kun kaikki ovat saapuneet,
valmistaa ludin-vartia aterian, kattaa pöydän, ottaa käteensä kakun ja
kääntyen läsnäolevien puoleen kysyy: "veljet, onko teillä lupauksia
ludille; jos niin on, niin antakaa!" Ne, jotka syystä tai toisesta ovat
tehneet lupauksen, pesevät lupaamansa rahat sekä pistävät ne kakkuun,
jota _lud-ut'is_ kantaa kädessään. Rahaa tuovat muutkin läsnäolevat,
vaikkeivät olekaan tehneet varsinaista uhrilupausta. Kun rahat ovat
kerätyt, asettaa ludin-vartia kakun pöydälle ja alkaa tämän jälkeen
koota luvattuja uhrieläimiä, jotka useimmiten ovat kotilintuja, hanhia
tai sorsia. Pestyään niiden jalat hän asettaa ne lattialle. Jos lintua
puistattaa, niin votjakit uskovat, että _lud-kuzo_ odottaa uhria. Sen
jälkeen ludin-vartia pistää kakkuun kaikki kerätyt rahat, ottaa leivän
käteensä ja asettuu kasvot etelään päin. Samoin asettuvat muutkin
leipineen hänen selkänsä taakse. Nyt aletaan rukoilla seuraavin sanoin:
"_osto Inmar_, leivällä ja suolalla me muistelemme Esembain ludia..."
[Gavrilov huomauttaa, että vaikka votjakit uhraavat pahalle hengelle,
mainitsevat he kuitenkin Jumalankin nimen pysyäkseen hänenkin
suosiossaan.] Rukouksen jälkeen istuutuu uhrikansa pöytään ja alkaa
aterioida. Kerätyt rahat (_l'ugez_) tulevat sekä ludin että sen vartian
hyväksi, mutta mitenkään ei niitä saa käyttää ludin-vartian tyttärien
tarpeisiin, sillä muuten heidän silmänsä saattaisivat kipeytyä.
Gavrilovin kuvauksessa tapahtuu lupausuhrien keruu siis ludin-vartian
tuvassa; yleisimmän tavan mukaan se kuitenkin toimitetaan itse
uhrilehdossa.