Lido, Lido! Oi, miksette käyneet Lidossa? Niin huudahti vanha
saksalainen neiti, kuultuansa, että me olimme tyytyneet katselemaan
Lidoa Giardini pubblicin rannalta emmekä käyttäneet ensimmäistä
iltapäivää tehdäksemme sinne laivamatkaa.
Tuo muureilla vahvistettu hiekkasärkkä, joka Venetsiaa suojelee
aaltojen hävittäviltä voimilta, tuo kapea viheriäinen vyöhyt
Adrianmeren suuressa sylissä, — sehän on venetsialaisten virvoittavin
huvipaikka ja kaikkein muukalaisten lempipaikka. Suuret runoilijat ovat
Lidon hotelleissa lepäilleet luoden kuolemattomia nerontuotteita, ja
kauneuden ihailijat kaikista maista ovat tämän maailman ihmeellisimmän
hiekkasärkän näkötorneista ihmetelleet meren majesteettia. Venetsia
on täältä katsellen kuin "muinaisroomalainen viiniastia, viheriäinen
smaragdi kaulan kapeimmalla kohdalla". Tämä viheriä kohta on Giardini
pubblici.
Lidon ihailijoista on lordi Byron kuuluisin. Venetsiassa ollessaan
tämä rauhaton runoilijaylimys vietti pitkät ajat Lidossa. Usein, kun
yö oli pimeä ja myrskyn sävel valitti palatsien pylväistöissä, solui
yksinäinen gondooli Pal. Mocenigon edustalta Canale grandea pitkin
Lidoon päin, ja Byron, joka oli intohimoinen uimari, heittäytyi Lidon
rannalta mereen.
Tällaisella retkellä oli uhkarohkea uimari kerran menettämäisillään
henkensä, mutta köyhän naisen intohimoinen rakkaus hänet pelasti.
Kevytmielinen ylimys, joka ei koskaan voinut vastustaa kauniiden
silmien lumousvoimaa, oli ottanut luoksensa Mocenigo-palatsiin
Margaritha Cogni nimisen venetsialaisen työmiehenvaimon, jonka terve
voima ja kukoistava kauneus häntä viehätti. Lordi alussa tuhlasi
hänelle aarteitaan sekä hellyyttään, mutta tapansa mukaan kyllästyi
häneen pian hakien huvitusta hienostuneemmassa seurassa. Mutta
Margaritha seurasi herransa askeleita koiran uskollisuudella, istuen
yökaudet palatsin portailla Byronia odotellen. Eräänä yönä kuunteli
Margaritha tuskissaan myrskyn riehuntaa, ja kun ei odotettua kuulunut
kotiin, arvasi rakastava nainen hänen tapansa mukaan menneen Lidoon
uimaan. Hän pyysi gondolieereja soutamaan ulapalle, mutta nämä eivät
uskaltaneet antautua myrskyn valtaan. Margaritha itki, uhkasi ja
rukoili, kunnes sai kaksi miestä lähtemään vaaralliselle retkelle. Itse
Margaritha ensimmäisenä hyppäsi veneeseen, ja oman henkensä alttiiksi
pannen pakotti miehiä ohjaamaan aluksen sinne, missä aavisti Byronin
olevan. Lordi oli uinut liian kauas rannasta ja oli vajoamaisillaan
syvyyteen juuri sinä hetkenä, kuin gondooli lähestyi ja Margaritha sai
uupuneen uimarin alukseen.
Siinä palanen petetyn naissydämen uskollisuuden historiaa, josta
hemmoteltu kevytmielinen runoilija oli ennenkin saanut monta
liikuttavaa todistusta!
Tämä tarina kerrotaan jokaiselle Lidoon matkustavalle muukalaiselle, ja
samalla hänelle näytetään ryhmä suuria sypressejä, jotka brittiläinen
runoilija on omin käsin istuttanut.
Laivamatka Lidoon on ihana. Siellä saa oikean kuvan laguuneista, näkee
joukon Venetsiaa ympäröiviä saaria kirkkoineen ja luostareineen sekä
lujat linnoitukset, jotka suojelevat Venetsiaa meren puolelta.
Lidossa saa ajaa raitiovaunussa, istua ulkoravintolojen mukavissa
nojatuoleissa tahi rannalla kävellen hengittää Adrianmeren kevyttä
suolaista ilmaa. Lapset poimivat meren huuhtelemasta rannasta
simpukankuoria, meritähtiä ja monen moisia Ahtolan antimia.
Kalastajavenheet valkoisine purjeineen leijailevat merellä aivan kuin
kalalokkien kiiltävät parvet. Mutta valkoisten purjeiden joukossa näkee
tuon tuostakin punaisen ja ruskean keltaisia. Ne ovat chioggialaisten
kalastajain purjeita, jotka aina helposti tunnetaan toisten joukosta.
Chioggia on Lidon läheisyydessä. Sen nimi on tuttu jokaiselle, joka
on lukenut Venetsian taisteluista genualaisten kanssa. V. 1378—1381
käytiin tarujen ylistämä Chioggiasota. Genuan pyhä Yrjö ja Venetsian
pyhä Markus olivat kauan kamppailleet kaupan herruudesta Välimerellä.
Viimeinen sota oli verisin. Sen alkaessa Venetsian laivasto voitettiin
niin perin pohjin, että vaan kuusi laivaa pelastui, ja laguunit olivat
suojatta. Silloin kokoontuivat Venetsian patriisit huolestuneina
Dogien palatsin suuren neuvoskunnan kokoussaliin keskustelemaan
kaupungin puolustuksesta. Valkopartainen dogi Andrea Contarini
johti neuvotteluja. Päätettiin tukkia laguuniväylät, upottaa kiviä
laivareitteihin ja poistaa merimerkit. Mutta ennen kuin kaikki oli
tehty, oli Genuan laivasto jo ylläköllä valloittanut Chioggian linnan
ja purjehtinut sisään laguuneihin. Jos nyt genualaiset olisivat
heti hyökänneet Venetsian kimppuun, niin se olisi ollut hukassa.
Mutta he alkoivat valloitella laguunien muita linnoituksia, ja siten
venetsialaiset saivat ajatusaikaa.
Venetsian neuvoskunta tarjosi genualaisille edullista rauhaa;
genualaiset himoitsivat Venetsian perikatoa ja hylkäsivät ehdotuksen.
Mutta onnettomuudessa Venetsia näytti voimansa. Käsityöläiset ja
ylimykset tarjoutuivat kilvan valtiolle sotamiehiksi, merimiehiksi
tai työmiehiksi laivaveistämöihin, ja valtion rahasto täyttyi
vapaaehtoisista lahjoista. Aseita jaettiin kansalaisille, gondoolit
ja muut veneet Venetsian kanavilla koottiin ja varustettiin
sotakuntoisiksi. Laivaveistämössä tehtiin työtä yötä ja päivää.
Ylimysten kustannuksella varustettiin vähässä ajassa 34 laivaa.
Miehistöä harjoitettiin joka päivä Venetsian kanavilla. Dogi itse,
vaikka kävi kahdeksaakymmentä, astui laivaan, luvaten ettei ennen
palaisi palatsiinsa, kuin genualaiset olisivat karkoitetut, ja useimmat
neuvosherrat seurasivat hänen esimerkkiään.
Kirkkaana kuutamoyönä (jouluk. 13 p. 1379) Venetsian sotalaivasto
äkkiä purjehti ulos laguuneista. Genualaiset, joiden laivat olivat
talvimajoissa Chioggian sisäpuolella, hämmästyivät. He koettivat kaikin
voimin tukkia Chioggian kahta kulkuväylää kivillä ja proomuilla,
mutta heidän ponnistuksensa olivat turhat. Saarrettuina Chioggian
hiekkasärkkien taakse genualaiset pian menettivät vahvat asemansa
laguuneissa. Seitsemän kuukautta he kestivät vimmattua piiritystä, ja
heidän täytyi seuraavana keväänä, menetettyänsä 5,000 miestä ja 32
laivaa, antautua voittajan armoille.
Pyhä Markus oli voittanut pyhän Yrjön. Rauhanteossa Genua luovutti
kaikki ne alueet, jotka se oli sodan alussa valloittanut Venetsialta.
Genua vajosi mitättömyyteen ja Venetsiasta tuli maailmankaupan keskus.
Tämän tarinan sukupolvi toisensa jälkeen kertoo lapsilleen, ja
muinaisaikojen sotaisten tekojen synnyttämä itsetunto elää vieläkin
siinä pienessä kalastajakaupungissa, joka on syntynyt muinaisen
Chioggian linnoituksen paikalle. Chioggian asukasten luonteessa on
säilynyt sotainen piirre, jota todistavat kalastajain ja merimiesten
rohkeat seikkailut sekä heidän tuimat ja terävät kasvonpiirteensä, jopa
nuo räikeän heleät väritkin, joilla he purjeitansa koristelevat.
Lidon hotelleissa, maantiellä ja kävelyteillä näkee kansaa kaikista
maista, sillä siellä on m.m. kuuluisa kylpypaikka. Adrianmeren vettä
pidetään niin terveellisenä, että jo Rooman keisari Nero antoi
kuljettaa sitä suurissa astioissa omiin kylpyaltaihinsa.
Paluumatka Lidosta tehdään tavallisesti auringonlaskun aikana, jolloin
päivän kehrä painuu meren syliin ja laguuneilla leikkii hurmaava värien
loisto. Venetsia on silloin autereisen hämyharson verhossa ja meri, maa
ja taivas sulautuvat yhteen äärettömässä kaukaisuudessa.