Edelliset ja Helena.
_Helena_ (tulee syli täynnä kukkia, jotka myöhemmin asetetaan pöydällä
oleviin vaaseihin). Kuka täällä hemmottelee minun pienoiseni pilalle?
_Sarita_. Kysyisit paremmin, kuka voisi olla häntä hemmottelematta.
_Helena_. Niin, onhan hän kyllä maailman ainoa pienokainen.
_Reginald_. Tiettävästi kuitenkin vain toistaiseksi, sillä maailmassa
on toinenkin nuori aviopari.
_Eloise_ (teeskennellen suuttumusta, mutta itse asiassa tulevasta
äitiydestään ylpeänä). Reggie, etkö sinä milloinkaan opi hallitsemaan
sanojasi.
_Billy_. Reggie on oikeassa. Jokaisen uuden kansalaisen ilmestyminen
uuteen maailmaan on ilolla tervehdittävä tapaus, ja siitä voi jo
ennakolta olla iloinen. Meille sopivat vain harvat vanhan uskonnon
opetuksista, mutta ainakin yhtä niistä on arvossa pidettävä: »Kasvakaat
ja lisääntykäät ja täyttäkäät maa!» — Juuri nyt, viettäessämme
uuden tasavaltamme ensimmäistä juhlapäivää olemme saaneet viimeisen
tervehdyksen vanhasta maailmasta. Minun onnistui juuri avata paineilman
avulla toiminut postiputken vastaanottaja, ja sieltä minä löysin
sanomalehden, joka on New Yorkin Iltalehden ylimääräinen numero ja
ilmestynyt sinä päivänä, jona vanhan maailman loppu tapahtui. De
Puyster, teillähän on lehti, lukekaapa sen viimeiset uutiset!
_de Puyster_ (selostaen lehteä). Koko ensimmäisen sivun täyttää
selostus siitä, miten Guiseppe Schapine on kirveellä hakannut
rakastettunsa kappaleiksi erään talon piharakennuksessa Baxter Streetin
varrella. Viimeisellä sivulla oleva pääkirjoitus kuvailee, miten
vaarallista tupakanpoltto on vuoteessa. Sitten täällä on kymmenkunta
murtovarkautta, erinäisiä sähkömurhia ja... ja sitten melkein koko
lehden täyttää selostus Huvipalatsin suuresta juhlasta... Täällä on
teidän kuvanne... ja... ja tekstiä, joka valitettavasti näkyy olevan
minun tyyliäni...
_Useammat äänet_. Emmekö saisi kuulla hiukan...
_de Puyster_ (hiukan väkinäisesti). En tiedä...
_Useat äänet_. No, no, antakaa tulla...
_de Puyster_ (lukee, lopulla keskeytellen ja epäröiden). »Kansalaisten
Liittomarssin ylväät sävelet tervehtivät nyt lähestyvää juhlan emäntää,
rouva Viviana Athelstan de Smitkins Lumley-Gothamia...
_Rva Lumley-G._ Onpas siinä nimiä.
_de Puyster_ (jatkaa keskeytymättä). ... jonka anteliaisuutta saadaan
kiittää tämän vieraanvaraisuuden temppelin aikaansaamisesta, temppelin,
joka on ainiaaksi suojattu kaikelta kosketukselta jokapäiväisen elämän
kanssa ja tarkoitettu niiden huviksi, joiden huollettavaksi Jumala
rajattomassa viisaudessaan on antanut maan omaisuuden...»
_Useampia ääniä_. Ohhoh! — Jo riittää. — Sepäs on koreata!
_Billy_. De Puysterin tyyli oli sangen koristeellista siihen aikaan.
_Eloise_. Mutta eikö kaikki tuo nyt kuulosta ylen kummalliselta?
_Sarita_. Mikä hirveä maailma se olikaan!
_Helena_. Tulin juuri ajatelleeksi, tahtoisiko joku sinne takaisin, jos
voisi palata.
_Kaikki_ (tuijottavat hämmästyneinä Helenaan, huudahduksia:)
Takaisinko? — Sinne? — Ei koskaan!
_Helena_. On kuitenkin mielenkiintoista ajatella sitä.
_Reginald_. Tarkoitatko kaikkea, mitä silloin oli.
_Helena_. Tarkoitan. — Tekisikö teidän mielenne takaisin, arkkipiispa?
_Arkkipiispa_. Ei missään nimessä, vaikka minun täytyy myöntää, että
joskus kaipaan — esimerkiksi kärvennettyä metsäkanaa tai kinkkua. Mutta
kaikkea entistä? Ei, ei!
_Reginald_. Ajatelkaa vain, että olisi pakko käyttää tärkkipaitoja.
_Eloise_. Ajatelkaa, että täytyisi vaihtaa pukua kuusi kertaa päivässä.
_Arkkipiispa_. Ja käyttää pitkiä liepeitä.
_Lumley-G._ Ja olisi kirjoitettava nimiään maksumääräyksiin.
_Rva Lumley-G._ Ja käytettävä korsetteja.
_Sarita_. Ja pitäisi polttaa savukkeita ja käydä juhlatilaisuuksissa.
Voi, miten onnettomia me olemmekaan olleet.
_Billy_. Ja kaiken lisäksi tuntea olevansa hyödytön loiseläjä toisten
hartioilla. Eikö siinä sittenkin ollut vanhan maailman kaikkein pahin
onnettomuus. — Mutta Helena, rakkaani, tasavallan nuorin kansalainen on
vietävä nukkumaan.
_Helena_. Aivan oikein, Billy. Hän ei voi ottaa osaa kohta alkavaan
juhla-ateriaamme, mutta me voimme olla tyytyväisiä, sillä hän
nukkuu sinä aikana uuden maailman onneksi ja menestykseksi. (Menee
lapsenvaunujen kanssa rakennukseen.)