XIX. HYVÄ KUU

Lasken kynän kädestäni ja astun metsätaloni pengermälle.

Asun ihanasti täällä ylhäällä. Ja hiljaa — hyvä Jumala, kuinka

ihmeellisen hiljaista on niin suuren hälinän jälkeen!

Vuoristosta alas vaeltaa hirsimetsä. Talon takana se pysähtyy ja seisoo

suorassa rivissä: tammia, lehtikuusia, korkeita akasioita, pyökkejä

ja pari kastanjaa, jotka vehmaudessaan näyttävät tanakoilta tammilta

— läpeensä vanhoja ukkoja, joita muualla, erikoisesti raivatuilla

paikoilla, katseltaisiin nähtävyyksinä. Voisimme hankkia muistoja

omistuspuita kokonaisille ruhtinassuvuille ja runoilijapolville.

Alhaalta, niityiltä, katsottuna tuo kaistale on kuin heleämpi reunus

kohoavassa metsässä. Tässä metsänlaidassa riippuu koko taivaan valo

aamusta iltaan.

Metsän läpi saapuu päivä harppaillen ja tarvitsee pitkän ajan,

ennenkuin ehtii meidän luoksemme, sillä metsä on suuri — kestäisi

varmaankin kaksi viikkoa, jos tahtoisi sen läpi tunkea. Sensijaan

aurinko viipyy metsän laidassa kuin kuvastimensa edessä iltaan asti,

jolloin se jäähyväisiksi, jotka hehkuvat koko maan yli, paljastaa

rintansa ja avaa liekkisylinsä. Mutta talon takana näemme sen silmin

vain seisovan taivaisessa purppurassaan, joka vähitellen hiipuu tuhaksi.

Päivän kintereillä seuraa metsän läpi yö. Silloin aukenee tyhjyys

tiettömänä, sillaton kuilu, samalla kun tähdet toinen toisensa jälkeen

kierivät taivaan mittaamattomalle laelle. Sitten nousee kuu.

Tunnen sen, hengitän sitä, mutta vielä se on piilossa. Pengermältä

silmäilen tasangolle, joka väräjää saman aavistuksen lumoissa.

Taivaalle on levinnyt ahdistava sini, joka alinomaa vaihtaa

vivahdustaan, ikäänkuin se keinuisi puna- ja kultanauhaisessa altaassa

— milloin vaalean sinipunervana, milloin vihreänä.

Sellainen yö tuo sydämentykytystä minulle ja tähdille. Oman sydämeni

sykinnän tunnen kädelläni, tähtien silmilläni. Etsien kierrän talon.

Metsän takana nousee täysikuu, sitä ei vielä voi nähdä, mutta se

on saanut jättiläistammen versovan latvan kukkimaan, puu kohoaa

kullankeltaisen loistavana hämärästä, taivas sen yllä on kuin tuoksu.

* * * * *

Perintö Reinin rannalla · 第 40 / 46 题