Huudahdin suuttuneena:
»Mitä sinä ajattelet, Donja! Sinuunko paha katse? Sehän on... kuin
ruusulla olisi reumatismi!»
Hän nauroi helakasti ja pyysi Bobilta, joka seisoi hänen edessään,
savuketta. Bobin tarjotessa avoimesta kotelosta Donja tarttui hänen
ranteeseensa ja nousi pystyyn. Poltellen hän seisoi Bobin vieressä.
Kuljimme keskellä iltaista kanavaa. L'amico, joka oli kadottanut
pilvensä, osoitteli vilkkaasti oikealle ja vasemmalle, veteen,
taivaalle, ilmoitti palatsien nimet, kokosi, tuo höyhenkevyt,
tummankaunis illan jumala, nopeasti vielä kerran koko Venetsian loiston
pois kiiruhtavan sulottaren ympärille. Sidonia toisti miettivänä niin
tutut nimet, nyökäten milloin toisen, milloin toisen olkapäänsä yli ja
hiljaa kumartaen jaloista niskaan saakka, mikä veneen tahdin ohella
huokui yhtä ainoata tunnustusta, lakkaamatonta kiitosta.
Mutta kun hetki kului, kun rikkirepeytyvien värien ja varjojen,
ikäänkuin vernissaan syntyneen halkeaman, kautta päivän tuhka alkoi
karista ja samanaikaisesti alhaalta, kanavista ja kapeilta kujilta
nousi kaikkisammuttava pimeyden virta, silloin astui herttainen jumala
vähemmän kuin puolen askelen verran syrjään yöhön, ja yksinjäänyt
suloinen olento, joka kuuli hänen yhä puhuvan, yhä vielä näki onnensa
todistajat ja kiitti, näytti äänettömänä nyyhkien kumartuvan haudan
yli, joka hänen jalkojensa alla kulki vieden hänet mukanaan. Sivulta
hämärästä nousi käsi, joka piteli ruusua. Donja otti sen...
Makuuvaunun käytävässä Maria veti sukkanauhastaan kuihtuneen pienen
oksan oranssinkukkineen ja lahjoitti sen minulle. Jo suljettiin ovia.
Silloin hän opetti minulle vielä nopeasti suutelemisen, puristaen
kädellä leukaani niin, että suljetut huulet, jotka juuri olin painanut
hänen suutaan vasten, aukenivat, ja sitten hän suuteli minua,
kiihkeästi, ja jatkuvasti, vaikka hänen veljensä, käsi ovenrivassa,
pyytäen ja uhaten tanssi astinlaudan vieressä. Silloin minun täytyi
taas suudella häntä.
Senjälkeen hän kääntyi äänettömänä ja heittäytyi kulkevasta vaunusta
Bobin syliin.