Olemme siis yleistietoisuuden ongelman edessä. Vaikka emme kykenekään
käsittämään sitä toimintaa, jolla äärettömyys menee itseensä
tajutakseen itsensä ja siis määritelläkseen itsensä selvemmin ja
erottuakseen muusta, ei se ole kyllin pätevä syy väittääksemme sitä
mahdottomaksi. Sillä jos hylkäisimme kaikki todellisuudet ja
mahdottomuudet, joita emme ymmärrä, ei meille enää jäisi mistä elää.
Jos tuo tietoisuus on olemassa siinä muodossa, mistä meillä on käsitys,
niin on selvää, että me myös olemme siinä ja otamme siihen osaa. Jos
jossakin on tietoisuutta tai jotakin, mikä tietoisuuden korvaa, niin
olemme tässä tietoisuudessa tai siinä, mitä sen sijalla on, koska emme
saata olla muualla. Ja koska tämä tietoisuus tai sen vastike ei saata
olla onneton, sen vuoksi että äärettömyys ei voi olla olemassa vain
onnettomuudekseen, niin emme ole siinä myöskään onnettomia.
Lopuksi, jollei sillä äärettömyydellä, mihin meidät viskataan, ole
minkäänlaista tietoisuutta eikä mitään sitä korvaamassa, johtuu se
siitä, ettei tietoisuus tai se, mikä voisi sen korvata, ole välttämätön
ikuiselle onnelle.