Mutta mistä johtuu, ettemme hyödy mitään noista miljoonista täysin
samanlaisista ihmiskunnista, jotka kaikkina aikoina ovat kärsineet
sitä, mitä mekin olemme kärsineet ja kärsimme, ettei kaikilla niiden
kokemuksilla, kaikilla niiden kouluilla ole ollut minkäänlaista
vaikutusta meidän ensi yrityksiimme, ja että kaikki on lakkaamatta
uudestaan tehtävä, alusta aloitettava?
Huomaamme, että molemmat otaksumat pitävät toistaan tasapainossa. On
hyvä hiljalleen tottua olemaan mitään ymmärtämättä. Meille jää kyky
valita vähemmän pimeä tai sanoa itsellemme, että toisen pimennot
piilevät vain aivoissamme. Omituinen kaukonäkijä William Blake on
sanonut: "Ajatuksen on mahdoton tuntea itseään suurempaa."
Lisätkäämme, että se kykenee tuntemaan vain oman itsensä. Se, mitä emme
tiedä, riittäisi luomaan maailman uudelleen, ja se, mitä tiedämme, ei
voi hetkelläkään jatkaa kärpäsen elämää. Kuka tietää, eikö meidän
suurin erehdyksemme ole siinä uskossa, että äly, olkoonpa se vaikka
miljoonan kertaa suurempi kuin meidän, johtaa kaikkeutta? Se on ehkä
aivan toisenluontoinen voima, joka eroaa yhtä paljon siitä, mistä
meidän aivomme kerskailevat, kuin esim. sähkö eroaa tiellä
puhallelevasta tuulesta. Senpä vuoksi onkin hyvin luultavaa, että
ajatuksemme, niin voimakas kuin se onkin, saa ainaisesti haparoida
salaperäisyydessä.
Jos on varmaa, että kaiken, mitä meissä on, täytyy olla myöskin
luonnossa, koska kaikki tulee meille siitä, jos ajatus ja kaikki
logiikka, minkä se on pannut olemuksemme korkeimmalle huipulle,
ohjaavat tai näyttävät ohjaavan elämämme kaikkia tekoja, ei siitä
suinkaan seuraa, ettei kaikkeudessa olisi ajatusta paljoakin ylempää
voimaa, jolla ei olisi siihen mitään ajateltavaa suhdetta, joka
elähyttää ja johtaa kaikkea toisten lakien mukaan, ja josta on meissä
vain melkein huomaamattomia jälkiä, samoin kuin kasveissa ja
kivennäisissä on vain melkein huomaamattomia ajattelemisen jälkiä.
Kaikissa tapauksissa ei tässä ole mitään syytä lannistumiseen. Ihmisen
kuvitelma pahasta, rumasta, hyödyttömästä ja mahdottomasta on
ehdottomasti väärässä. Ei tule odottaa, että kaikkeus muuttuisi, vaan
että älymme kehittyisi tai ottaisi osaa toiseen voimaan, ja meidän
tulee säilyttää luottamuksemme maailmaan, joka ei tunne käsityksiämme
päämäärästä ja edistyksestä, koska sillä epäilemättä on ajatuksia,
joista meillä ei ole mitään käsitystä, ja joka sitäpaitsi ei voi tahtoa
pahaa itselleen.