Muutoin, jos tulee puhua suoraan, vaikka pimeydessämme puhuisimmekin
lakkaamatta ja häpeämättä ristiin, ja palataksemme ensimäiseen
otaksumaan, tuohon mahdollisen kehityksen aatteeseen, on hyvin
uskottavaa, että se taas on niitä aivojemme lapsellisia vajavuuksia,
jotka estävät meitä näkemästä asian oikeata laitaa. On yhtä
todennäköistä, kuten olemme edellä osoittaneet, ettei ole ollut eikä
koskaan tulekaan olemaan minkäänlaista kehitystä, koska sillä ei voi
olla päämäärää. Korkeintaan voi syntyä joitakin hetkellisiä yhtymiä,
jotka silmäraukoistamme näyttävät onnellisemmilta tai kauniimmilta kuin
toiset, samoin kuin meistä on kulta kauniimpaa kuin tien loka, tai
komean puutarhan kukka onnellisempi kuin mukulakivi likaviemärin
pohjalla, mutta kaikki tämä ei nähtävästi ole mitenkään tärkeää, ei
vastaa minkäänlaista todellisuutta eikä paljoakaan todista.
Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä selvempänä esiintyy älymme heikkous,
se kun ei kykene sovittamaan edistyksen eikä edes kokemusten ajatusta
äärettömyyden ylimmäiseen käsitteeseen. Vaikka luonto meidän nähtemme
lakkaamatta toistelee itseään ja tuottaa väsymättä, vuosituhansien
kuluessa, samoja puita ja samoja eläimiä, emme silti saata ymmärtää,
miksi maailmankaikkeus aloittaa loppumattomasti uudelleen samoja
kokeita, joita on tehty miljardeja kertoja.
Välttämätöntä on, että lukemattomissa yhdistelmissä, joita tapahtui ja
tapahtuu rajattomina aikoina, rannattomissa avaruuksissa, on ollut ja
on vieläkin miljoonittain kiertotähtiä ja siitä johtuen miljoonittain
aivan meidän kaltaisiamme ihmiskuntia, myriadien toisten rinnalla,
jotka siitä enemmän tai vähemmän eroavat. Emme saa sanoa, että on
mahdotonta kuvitella sellaista olosuhteiden yhteensattumaa, joka
tarvittaisiin uudestaan luomaan taivaankappale, mikä kaikessa olisi
meidän maapallomme kaltainen. Älkäämme jättäkö huomioon ottamatta, että
olemme äärettömyydessä, ja että tämän kuvittelemattoman yhteensattuman
täytyy pakostakin tapahtua siinä kivuttomuudessa, jota emme voi
kuvitella. Jos tarvitaan tuhansia miljardeja tapauksia, että kaksi
viivaa sattuisi yhteen, eivät nuo tuhannet miljardit täytä
äärettömyyttä sen enempää kuin yksi ainoa tapaus.
Pankaa ääretön luku maailmoita äärettömän monenlaisten yhteensattumien
äärettömän määrän sekaan, ja aina on siitä tuleva ääretön lukumäärä,
jossa nämä olosuhteet tulevat olemaan samanlaisia; muutoin vetäisimme
rajat käsityksellemme maailmankaikkeudesta, joka samalla kävisi vielä
käsittämättömämmäksi. Heti kun riittävästi korostamme tätä seikkaa,
joudumme välttämättä tällaisiin johtopäätöksiin. Jolleivät ne tähän
mennessä ole pistäneet silmäämme, on syynä vain se, ettemme milloinkaan
salli mielikuvituksemme mennä perille saakka; mutta mielikuvituksemme
loppupää on vain todellisuuden alku, ja se näyttää meille vain pienen
inhimillisen maailmankaikkeuden, joka niin avaralta kuin se näyttääkin
oikeassa maailmankaikkeudessa keinuu kuin omena ulapalla.
Toistan sen vielä: jollemme myönnä, että tuhansia maailmoita, aivan
samanlaisia kuin omamme, on aina ollut ja on vieläkin olemassa
miljardeista vastaisista mahdollisuuksista huolimatta, niin kumoamme
perustan ainoalta mahdolliselta maailmankaikkeuden ja äärettömyyden
käsitteeltä.