Mutta nykyiselle vähäpätöiselle ymmärryksellemmekin lienee järkemme ja
aistimme äärettömyyksien ristiriita pikemmin vain näennäinen kuin
todellinen. Sanoessamme, että maailmankaikkeudessa, joka on ollut
iankaikkisesti olemassa, on jo kaikki koettu ja kaikki mahdolliset
yhdistelmät tehty, -- väittäessämme, ettei ole yhtään mahdollisuutta
siihen, että äärettömässä tulevaisuudessa tapahtuisi se, mitä ei
tapahtunut äärettömässä menneisyydessä, panee mielikuvituksemme ajan
äärettömyyteen liian suurta painoa.
Itse asiassa tulee kaiken, mitä ikuisuus sisältää, olla yhtä ääretöntä
kuin se aika, joka sillä on käytettävänään. Ja niitä sattumia, yhtymiä
ja yhdistelmiä, joita se sisältää, ei ole käytetty loppuun siinä
ikuisuudessa, joka on ollut ennen meitä, yhtä vähän kuin niin saattaisi
tapahtua siinä, mikä meitä seuraa. Ajan äärettömyys ei ole avarampi
kuin maailmankaikkeuden aineiston. Tapauksia, voimia, mahdollisuuksia,
syitä, seurauksia, ilmiöitä, sekoituksia, yhdistelmiä, yhteensattumia,
sopusointuja, yhtymiä, elämiä edustavat siellä lukemattomat numerot,
jotka täyttävät kokonaan rajattoman, pohjattoman kuilun, missä ne
hyörivät siitä saakka, mitä sanomme sen maailman aluksi, jolla ei ollut
alkua, ja missä niitä mullistetaan aina sen maailman loppuun saakka,
jolla ei ole loppua... Ei ole siis mitään huippukohtaa, ei
liikkumatonta eikä muuttumatonta.
Todennäköistä on, että maailmankaikkeus etsii ja löytää itsensä joka
päivä, ettei se ole päässyt täyteen tietoisuuteen eikä vielä oikein
tiedä, mitä haluaa. On mahdollista, että sen äärettömyys vielä verhoaa
sen ihannetta, ja samoin on mahdollista, että kokemukset ja sattumukset
jatkuvat käsittämättömiin maailmoihin, joiden rinnalla kaikki ne, mitkä
me näemme tähtikirkkaina öinä, ovat vain hyppysellinen kultatomua
valtameren helmassa. Sanalla sanoen, jos toinen on totta, niin on
samoin totta, että me itse tai se, mikä meistä jää -- yhdentekevää
kumpiko -- hyödymme jonakin päivänä noista kokemuksista ja
sattumuksista. Se, mitä ei vielä ole tapahtunut, saattaa tapahtua
äkkiä; ja paras tila samoin kuin suurin viisaus, jotka tulevat sen
tajuamaan ja osaamaan pitää siitä kiinni, ovat ehkä valmiina
sävähtämään esiin olosuhteiden yhteentörmäyksestä. Ei olisi ollenkaan
ihmeellistä, että maailmankaikkeuden tietoisuus muodostuakseen ei vielä
olisi tavannut välttämättömien olosuhteiden apua, ja että ihmisajatus
kannattaisi toista näistä ratkaisevista asianhaaroista.
Siinä on toivo. Niin pieneltä kuin ihminen ja hänen ajatuskykynsä
näyttääkin, on hänellä tarkoin sama arvo kuin kaikkein mahtavimmilla
voimilla, mitä hän osaa kuvitella, ottaen huomioon, ettei mikään ole
suurta eikä pientä siinä, millä ei ole mittaa, ja vaikka ruumiimme
tulisi yhtä avaraksi kuin kaikki maailmat, mitä silmämme havaitsevat,
olisi sillä, maailmankaikkeuden kannalta, sama arvo kuin tänäänkin.
Ehkä vain ajatuksella on äärettömyydessä se tila, jota vertailu ei
supista mitättömiin.