Toiselta puolen -- sillä kaikki täytyy tuoda julki, liikuttaa noita
vihamielisiä pimentoja, joiden luulemme olevan totuutta lähinnä ja
meidän täytyy olla puolueettomia -- toiselta puolen saatamme niille,
jotka tahtovat säilyttää minuutensa, myöntää sen, että heille riittäisi
pieninkin seikka, joka eläisi heidän jälkeensä, jotta he voisivat alkaa
uuden elämän äärettömyyden helmassa, mistä heidän ruumiinsa ei enää
heitä erota.
Jos näyttää mahdottomalta, että jokin -- liike, värähdys, säteily --
lakkaisi tai häviäisi, miksi siis ajatus katoaisi? Eloon jää kai
epäilemättä enemmän kuin yksi ajatus, joka on kyllin voimakas
viekoitellakseen luokseen uuden minuuden, saadakseen ravintonsa ja
kasvaakseen kaikesta, mitä se löytää tuossa uudessa, pohjattomassa
ympäristössä, niinkuin toinen minä, tässä maailmassa, hankki ravintonsa
ja kasvoi kaikesta, mitä siellä kohtasi. Koska olemme osanneet hankkia
nykyisen tietoisuutemme, miksi meidän olisi mahdotonta hankkia
toinenkin? Sillä tuo minä, joka meistä on niin rakas, ja jonka luulemme
omistavamme, ei ole valmistunut yhdessä päivässä. Se ei ollut
samanlainen syntymämme hetkellä kuin se nyt on. Siihen on liittynyt
enemmän sattumaa kuin tahtoa ja paljon enemmän vierasta ainesta kuin
siinä oli synnynnäistä. Se on vain pitkä sarja hankittua ja
muuttunutta, josta emme pidä lukua ennenkuin muistimme herättyä, ja sen
sisin olemus, jonka laatua emme tunne, on ehkä vielä aineettomampi ja
vähemmän kiinteä kuin ajatus.
Jos uusi ympäristö, johon astumme, jätettyämme äitimme kohdun, muuttaa
meidät siihen määrin, ettei niin sanoaksemme ole mitään yhteyttä
alkiolla, jona olimme, ja ihmisellä, joksi tulimme, eikö ole luultavaa,
että vielä uudempi, vielä oudompi, vielä laajempi ja rikkaampi
ympäristö, johon taas joudumme elämästä erottuamme, muovailee meitä yhä
enemmän? Siinä, mitä meille täällä tapahtuu, voimme nähdä kuvan siitä
mikä meitä muualla odottaa, ja saamme hyvin otaksua, että henkinen
olemuksemme, ruumiistaan vapautuneena, jollei se sekaannu
äärettömyyteen, kehittyy siellä vähitellen, valitsee sieltä
oloperusteensa eikä paikan ja ajan rajoituksesta vapaana koskaan lakkaa
kasvamasta.
Hyvin mahdollista on, että nykyiset korkeimmat pyyteemme muuttuvat
tulevan kasvumme laiksi. On hyvin mahdollista, että parhaat ajatuksemme
ottavat meidät vastaan toisella rannalla ja että älymme laadusta
riippuu sen äärettömyyden laatu, joka kiteytyy sen ympärille. Kaikki
otaksumat ja kysymykset ovat luvallisia, jos ne vain suuntautuvat
onneen; sillä onnettomuus ei voi enää meille vastata. Sillä ei enää ole
sijaa siinä inhimillisessä kuvittelussa, joka määrättyä menettelyä
seuraten tutkii tulevaisuutta. Ja olkoon se voima mikä tahansa, joka
elää jälkeemme ja vallitsee elämäämme toisessa maailmassa, ei tämä
elämä, pahimmankaan arvelun mukaan, saata olla vähemmän suuri tai
onnellinen kuin tämänpäiväinen olemassaolo. Sillä ei tule olemaan
edessään muuta uraa kuin äärettömyys, eikä äärettömyys ole mitään,
jollei se ole autuutta. Jokatapauksessa tuntuu sangen varmalta, että
täällä vietämme olemassaolomme ainoan ahtaan, niukan, pimeän ja
tuskallisen hetken.