Ennenkuin ryhdymme mittaamaan tämän valtameren syvyyksiä,
huomauttakaamme niille, jotka pyrkivät säilyttämään minuutensa, että he
vaativat osakseen pelkäämiänsä kärsimyksiä. Minuus merkitsee
rajoitusta. Se saattaa olla olemassa vain siinä määrin, kuin se on
eristynyt ympäristöstään. Mitä voimakkaampi minuus on, sitä ahtaammat
ovat sen rajat, sitä selvempi sen ero, joka käy myös sitä
tuskallisemmaksi, sillä henki, jos se pysyy sellaisena, miksi sen
tunnemme -- emmekä kykene kuvittelemaan sitä toisenlaiseksi, -- saa
tuskin nähdä rajansa, kun se haluaa pyrkiä niiden yli. Ja mitä
eristetymmäksi se itsensä tuntee, sitä suuremmaksi kasvaa sen halu
liittyä siihen, mitä sen ulkopuolella on.
Sen olemassaolon ja pyrkimysten välillä tulee siis olemaan ikuinen
taistelu. Eikä sen todellakaan olisi kannattanut syntyä ja kuolla
päätyäkseen vain noin toivottomiin taisteluihin. Eikö tämäkin yhä
todista sitä, että minuutemme, sellaisena kuin sen käsitämme, ei saata
kestää äärettömyydessä, jonne sen täytyy mennä, koskei se voi mennä
muualle? Meidän on siis tärkeätä vapautua kuvitteluista, jotka johtuvat
vain ruumiistamme, niinkuin höyryt, jotka peittävät meiltä päivän,
nousevat vain alavilta paikoilta. Pascal on sen kerta kaikkiaan
sanonut: "Se vähäinen oleminen, mikä meillä on, kaihtaa meiltä
äärettömyyden."