II.

Olen tahtonut melkein täydellisesti toistaa erään hänen kokeensa

pöytäkirjan, koska sielunvaelluksen kannattajat näkevät siinä ainoan

arvokkaan todisteen, mitä heillä on.

Eversti Rochas on uudistanut kokeitaan monta kertaa useilla eri

henkilöillä. Näistä mainitsen vain erään nuoren tytön, nimeltä Marie

Mayo, jonka tarina on monimutkaisempi kuin Joséphinen, ja jonka

perättäiset jälleensyntymiset vievät 1600-luvulla saakka ja kuljettavat

meidät äkkiä Versaillesiin historiallisten, suuren kuninkaan ympärillä

liikkuvien henkilöiden joukkoon.

Lisätkäämme, ettei eversti Rochas ole ainoa magnetisoija, joka on

saavuttanut tällaisia ilmestyksiä. Tästälähin voidaan ne lukea

hypnotismin varmoihin tuloksiin. Mainitsen vain hänen kokeensa

senvuoksi, että ne kaikin puolin ovat varmimpia.

Mitä ne todistavat? Kuten kaikissa tämänlaatuisissa tulee meidän

epäillä mediumia. On luonnollista, että kaikki mediumit, juuri kykynsä

omituisen laadun perusteella, ovat alttiita teeskentelemään, pettämään.

Tiedän, että eversti Rochasia, samoin kuin tohtori Richatia, Lombrosoa

ja kaikkia niitä, jotka ovat olleet tekemisissä mediumin kanssa, on

joskus petkutettu. Ne ovat noihin pakollisiin välikäsiin kuuluvia

epäkohtia, eikä näillä kokeilla koskaan ole samaa tieteellistä arvoa

kuin fysikaalisissa ja kemiallisissa laboratorioissa tehdyillä. Mutta

siitä syystä ei niiltä voi etukäteen evätä kaikkea mielenkiintoa.

Onko teeskentely ja petos todella mahdollinen tässä kohden? Tietysti,

vaikka kokeita vartioidaankin perin huolellisesti. Koehenkilö saattaa

oppia osansa, niin monimutkainen kuin se onkin, ja välttää taitavasti

häntä varten viritetyt ansat. Paras tae on kaikissa tapauksissa hänen

rehellisyytensä ja kunnollinen luonteensa, jonka ainoastaan kokeilijat

voivat koetella ja tuntea. Heihin täytyy siis tässä suhteessa luottaa.

Muutenkin he ryhtyvät kaikkiin varokeinoihin, että teeskentely kävisi

hyvin vaikeaksi. Pakotettuaan poikittaisilla sivelyillä mediumin

palaamaan taaksepäin elämänsä kulussa, he pakottavat hänet tulemaan

takaisin samaa tietä, ja samat tapaukset vierivät esiin päinvastaisessa

järjestyksessä. Toistetut kokeet ja vastakokeet johtavat aina samoihin

tuloksiin, eikä medium milloinkaan epäröi eikä eksy nimien,

vuosilukujen ja tapahtumien sokkeloissa.

[Mainitkaamme, ollaksemme mitään salaamatta ja asettaaksemme nähtäviksi

kaikki asiapaperit, että eversti Rochas tutkimalla on todennut, että

mediumien ilmoitukset entisistä olemuksistaan usein olivat epätarkkoja.

Heidän kertomuksensa olivat täpötäynnä anakronismeja, jotka ilmaisivat

normaalisten muistelmien ja alkuperältään outojen suggestioiden

sekaannusta. Jäljelle jää kuitenkin yksi täysin varma seikka, se

nimittäin, että näyt ilmenivät samanluontoisina lukuisissa henkilöissä,

jotka eivät tunteneet toisiaan.]

Muuten pitäisi näiden mediumien, joiden äly yleensä on vain

keskinkertainen, äkkiä muuttua nerokkaiksi runoilijoiksi, luodakseen

muitta mutkitta mitä kirjavimman sarjan luonteita, joissa kaikki,

liikkeet, ääni, mielenlaatu, maailmankatsomus, ajatukset, tunne-elämä

ovat kohta kohdalta sopusoinnussa, jotka aina olisivat valmiit

vastaamaan sisimmän olemuksen mukaisesti odottamattomimpiinkin

kysymyksiin. On sanottu, että joka ihminen on Shakespearen

vertainen unelmissaan; mutta eikö tässä ole puhe unelmista, jotka

muuttumattomuutensa vuoksi oudosti muistuttavat todellisuutta?

Luulenpa siis voivamme jättää teeskentelyn syrjään ainakin siksi,

kunnes vastakohta on todistettu. Saattaisi vielä, kuten Myersin

haamuihin nähden on tehty, perustaa vastaväitteensä heidän

haudantakaisten paljastustensa vähäpätöisyyteen. Tätä pitäisin pikemmin

todisteena heidän vilpittömyytensä hyväksi. Kun niiden mielikuvitus on

kyllin rikas luomaan ihmeellisiä henkilöitä, joitten näemme elävän

heidän unessaan, ei varmaankaan olisi kovinkaan vaikeata keksiä

toisesta maailmasta haaveellisia, mutta hyvin todenmukaisia

yksityisseikkoja. Kukaan heistä ei ajattelekaan sellaista. He ovat

kristityitä, heillä on siis sydämensä syvyydessä perinnöllinen

helvetinpelko, kiirastulen kauhu ja enkeleiden asuttaman, palmuja

kasvavan paratiisin toivo. He eivät niihin viittaakaan.

Vaikkeivät he usein tunnekaan jälleensyntymisoppia, noudattavat he

tarkasti teosofista tai uusspritististä otaksumaa; sille vaistomaisesti

uskollisina he eivät määrittele lähemmin, vaan puhuvat hämärästi

pimeydestä, "mustasta", missä ovat. He eivät sano mitään, koska eivät

mitään tiedä. Heidän on nähtävästi mahdotonta tehdä selkoa tilasta,

joka ei vielä ole selvinnyt. Todellakin on hyvin luultavaa, jos

hyväksymme jälleensyntymisen ja haudantakaisen kehityksen opin, ettei

luonto tässä, kuten ei muuallakaan, kulje hyppäyksittäin. Ei ole mitään

erikoista syytä, jonka vuoksi se tekisi suunnattoman ja selittämättömän

hyppäyksen elämästä kuolemaan.

Tästä ei tule sitä teatteritemppua, jota asiaa harkitsematta ollaan

hyvin taipuvaisia vaatimaan. Henki on aluksi hämmentynyt menetettyään

ruumiinsa ja kaikki tottumuksensa; se tointuu vain vähitellen

entiselleen. Se saavuttaa hitaasti tietoisuuden. Sitten tuo tietoisuus

asteittain puhdistuu ja laajenee äärettömiin, kunnes sen elämän

perusajatus, joka sitä elähyttää, saavutettuaan uusia ilmapiirejä, ei

enää synny jälleen ja menettää kaiken kosketuksen meihin. Näin voisi

selittää sen, että aina saamme vain alempia, alkeellisia ilmoituksia.

Kaikki se, mikä koskee tätä jälkielämän ensi vaihetta, on sangen

uskottavaa niistäkin, jotka eivät tunnusta jälleensyntymistä. Muuten

saamme nähdä, että ratkaisut, jotka siinä luulemme keksivämme,

syrjäyttävät vain kysymyksen ja ovat riittämättömiä ja satunnaisia.

111.

Nyt tulee eteemme vakavin väite: suggestio. Eversti Rochas vakuuttaa,

että hän ja kaikki muut kokeilijat, jotka ovat ryhtyneet tätä

tutkimaan, "eivät ainoastaan ole välttäneet kaikkea, mikä voisi viedä

koehenkilön määrätylle suunnalle, vaan ovat usein turhaan koettaneet

eksyttää häntä erilaisilla suggestioilla." Siitä olen varma, ettei

tahallisista suggestioista voi olla puhettakaan. Mutta tiedämmehän,

että näillä aloilla on vaistomainen ja tahdoton suggestio usein

voimakkaampi ja vaikuttavampi kuin tahallinen. "Pyörivän pöydän" sangen

jokapäiväisessä ja lapsellisessa kokeessa, joka oikeastaan on vain

alkuperäistä ja alkeellista ajatuksensiirtoa, sanelee johtajan tai

tavallisen osanottajan vaistomainen suggestio melkein aina vastaukset.

[Sallittakoon minun tästä puhuttaessa mainita eräs henkilökohtainen

kokemus. Saint-Wandrillen luostarissa, jossa vietän kesäni,

huvittelivat äsken saapuneet vieraat "pyörittämällä pöytää". Polttelin

rauhassa salin nurkassa, jokseenkin kaukana pikkupöydästä, ottamatta

millään lailla osaa siihen, mitä sen ympärillä tapahtui, kokonaan muuta

ajatellen. Asianmukaisten pyyntöjen jälkeen pöytä vastasi, että siinä

asui erään munkin henki 1600-luvulta. Tuo munkki oli haudattuna

luostarin itäiseen pylväikköön erään kivilaatan alle, jossa oli

vuosiluku 1693. Munkin lähdettyä, joka äkkiä ilman näkyvää syytä

kieltäytyi jatkamasta keskustelua, meille juolahti mieleen mennä lampun

valossa hakemaan hautaa. Lopulta löysimmekin itäisen käytävän päästä

hautakiven, joka oli perin huonossa kunnossa, rikkoutunut, kulunut,

murtunut, rapautunut, ja jonka pinnalta suurella vaivalla, hyvin

läheltä tarkastaen, saattoi löytää kirjoituksen: "A.D. 1693." Munkin

vastatessa ei salissa ollut muita kuin vieraani ja minä. Kukaan heistä

ei tuntenut luostaria, he olivat saapuneet sinne samana iltana muutamaa

minuuttia ennen päivällistä, ja kun aterian jälkeen oli tullut aivan

pimeä, olivat he siirtäneet seuraavaan päivään luostarin ja raunioiden

katselemisen. Ilmoitus ei siis saattanut, jollei usko teosofien kuoriin

ja elementaaleihin, tulla muualta kuin minulta. Kuitenkaan en luullut

mitään tietäväni tästä hautakivestä, joka oli kirjoituksensa puolesta

kaikkein hämärimpiä parinkymmenen muun 1600-luvuilta periytyvän

joukossa, tässä osassa luostaria.]

Ensiksikin tulisi siis olla aivan varma siitä, ettei magnetisoija, ei

läsnäolijat eikä koehenkilöt itse ole koskaan kuullut puhuttavan

ainoastakaan henkilöstä, joka on saatu jälleensyntymään. Jonkun

mielestä kenties riittäisi se, että vastakokeen suorittavat toinen

kokeilija ja toiset läsnäolijat, jotka eivät tiedä mitään edellisistä

ilmoituksista. -- Niin kyllä, mutta mediumi tuntee ne, ja siksi on

mahdollista, että ensimäinen suggestio on ollut siksi voimakas,

että se ikuisesti piirtyy vaistoon ja lakkaamatta toistaa samoja

ruumiillistumuksia samassa järjestyksessä.

Tämä kaikki ei merkitse sitä, etteivät suggestio-ilmiötkin olisi täynnä

arvoituksia, mutta se on toinen kysymys. Tällä hetkellä toteamme vain,

että ongelma on melkein ratkaisematon ja tarkistus mahdoton.

Toistaiseksi, koska meidän tulee valita jälleensyntymisen ja suggestion

välillä, sopii ensin asettua jälkimäisen puolelle, noudattaen niitä

periaatteita, joita olemme soveltaneet automaattisella puheella ja

kirjoituksella kokeillessa. Kun on esillä kaksi tuntematonta, neuvovat

ymmärrys ja selvä järki ensin tarttumaan siihen, joka liittyy useammin

todettuihin ilmiöihin, ja jossa tapaamme eräitä tuttuja piirteitä.

Tutkikaamme siis elämämme salaisuutta, ennenkuin luovumme siitä

kuolemamme arvoituksen hyväksi. Koko tällä hetteiden täyttämällä alalla

on tärkeää, ettei, kunnes uusia todisteita saadaan, poiketa tuosta

ankarasta säännöstä: se on ajatusten siirtoa, heti kun ei ole

ehdottomasti ja aineellisesti mahdotonta, että koehenkilö tai joku

läsnäolevista tuntee puheena olevan seikan, olkoon tämä tieto sitten

tajullinen tai ei, unohtunut tai tuoreessa muistissa. Tämäkin varokeino

on riittämätön, sillä vielä on mahdollista, niinkuin huomaamme sir

Oliver Lodgen kellokokeessa, että henkilö, joka ei ole läsnä

istunnossa, vaan saattaa olla hyvinkin etäällä, jouduttuaan

tuntemattomalla tavalla mediumin yhteyteen, vaikuttaa häneen kaukaa,

tietämättään.

Ollakseen varuillaan kaikkea vastaan tulisi varmistua siitäkin, ettei

atavistinen muisti näyttele odottamatonta osaa, ennenkuin kuolema

päästetään näyttämölle. Eikö ihminen esim. voi sielunsa sopukoissa

säilyttää muistoa tapauksista, jotka ovat sattuneet jonkun esi-isän

lapsuuden aikana, jota hän ei ole koskaan nähnyt, ja ilmoittaa niitä

mediumille vaistomaisen suggestion avulla? Se ei ole uskomatonta. Me

säilytämme itsessämme koko menneisyyden, esi-isiemme kaikki kokemukset.

Miksi ei siis, jos osattaisiin maagillisesti valaista alitietoisen

muistin suurenmoiset aarteet, sieltä löydettäisi tapauksia ja

tosiseikkoja, jotka ovat tuon kokemuksen lähteitä?

Ennenkuin käännymme haudantakaista tuntemattomuutta kohti,

tyhjentäkäämme pohjia myöten maallisen tuntemattomuuden mahdollisuudet.

Sitäpaitsi on merkillistä, mutta eittämätöntä, että huolimatta tuon

lain ankaruudesta, joka näyttää sulkevan pois kaikki muut selitykset,

huolimatta suggestiolle myönnetyn vaikutusalan melkein täydellisestä

rajattomuudesta ja luultavasti liioitellusta laajuudesta, jää kuitenkin

eräitä huomiota, jotka täytynee selittää toisella tavalla.

Mutta palatkaamme jälleensyntymiseen ja myöntäkäämme ohimennen

sangen valitettavaksi se seikka, että teosofien ja uusspiritistien

todisteet eivät ole sitovia. Sillä koskaan ei ole ollut kauniimpaa,

oikeudentuntoisempaa, puhtaampaa, siveellisempää, lohdullisempaa,

vieläpä eräissä suhteissa todennäköisempää oppia kuin heidän. Se on

ainoa, joka opillaan jatkuvasta katumuksesta ja puhdistuksesta ottaa

huomioon kaikki ruumiilliset ja sielulliset epäsuhtaisuudet, kaikki

yhteiskunnalliset epätasaisuudet, kaikki kohtalon kamalat vääryydet.

Mutta uskonopin laatu ei todista sen totuutta. Vaikka se onkin

kuudensadan miljoonan ihmisen uskonto, joka on lähinnä salaperäistä

alkuperää, ainoa, joka ei ole vihattava ja vähimmin mieletön kaikista,

täytyy sen tehdä se, mitä toiset eivät tehneet: tuoda meille

eittämättömiä todisteita. Mitä se tähän saakka on meille antanut, se on

vain todistuksen alkeiden ensimäinen häämöitys.