Eikä arvoitus vielä sittenkään olisi ratkaistu. Periaatteen
kannalta jälleensyntyminen on välttämätön ennemmin tai myöhemmin, koska
mikään ei saata kadota eikä jäädä liikkumattomaksi. Se, mitä ei
suinkaan ole todistettu eikä vastedeskään saatane todistetuksi,
se on yksilön jälleensyntyminen kokonaisena ja samana, muistin
häviämisestä huolimatta. Mitä etua hänellä muuten olisikaan koko
jälleensyntymisestä, jos hän ei tiedä aina olevansa oma itsensä? Kaikki
tietoisen jälleensyntymisen kysymykset heräävät uudelleen, ja kaikki on
alettava alusta saakka.
Tieteellisestikään vahvistettuna ei jälleensyntymisen, samoin kuin
jälkielämänkään teoria lopettaisi kyselyjämme. Se ei vastaa ensimäisiin
eikä viimeisiin, alkuperän ja lopun ainoihin oleellisiin kysymyksiin.
Se siirtää ne vain paikoiltaan, peräännyttää ne ajassa muutaman
vuosisadan, vuosituhannen, toivoen ehkä kadottavansa tai unohtavansa ne
hiljaisuuteen ja avaruuteen. Mutta ongelmat palaavat ihmeellisimpienkin
äärettömyyksien perältä eivätkä tyydy vain toistaiseksi lykättyihin
ratkaisuihin. Tietysti on minusta mielenkiintoista tietää, mikä minua
odottaa, mitä tapahtuu kohta kuolemani jälkeen. Sanotte minulle:
toisiaan seuraavissa ruumiillistumissaan ihminen sovittaa rikoksensa
tuskalla, puhdistuu, noustakseen ilmapiiristä ilmapiiriin, kunnes hän
palaa jumalalliseen perusajatukseen, josta on lähtenytkin. Tahdon sen
uskoa, vaikka sillä kaikella vielä onkin meidän pienen maailmamme ja
sen vanhojen uskontojen sangen epäilyttävä leima; tahdon kyllä uskoa,
mutta entä sitten?
Minusta ei ole tärkeää se, mikä kestää jonkun aikaa, vaan se, mikä
kestää aina; ja teidän jumalallinen perusajatuksenne ei minusta tunnu
äärettömältä eikä lopulliselta. Tuntuupa se minusta heikommaltakin kuin
se, jonka omassa mielessäni keksin teidän avuttannekin. Mutta se
uskonto, joka vähentää korkeimman ajatuskykyni tajuaman Jumalan, vaikka
tuhansiinkin tosiasioihin perustuva, ei voi kahlita tietoisuuttani.
Teidän äärettömyytenne ja teidän Jumalanne on vielä käsittämättömämpi
kuin minun ja kuitenkin vähemmän suuri. Jos palaan häneen, johtuu se
siitä, että olen hänestä lähtenytkin; ja jos olen voinut irtautua
hänestä, todistaa se, ettei hän olekaan ääretön, ja jollei hän ole
ääretön, mitä hän sitten on?
Täytyy hyväksyä toinen tai toinen: joko hän puhdistaa minut, koska olen
hänen ulkopuolellaan, eikä hän ole ääretön; tai hän on ääretön, ja jos
hän minut puhdistaa, oli hänessä jotakin epäpuhdasta, koska hän minussa
puhdistaa osan omaa itseään. Sen lisäksi, kuinka saatamme myöntää,
että tuo Jumala, joka on aina olemassa, jolla on takanaan sama
vuosituhansien sarja kuin edessäänkin, ei ole vielä ehtinyt puhdistaa
ja päättää koettelemuksiansa? Mitä hän ei ole voinut tehdä
iankaikkisuudessa, joka on ollut ennen olemassaoloani, sitä hän ei
saata tehdä vastaisessakaan ikuisuudessa, sillä molemmat ovat
tasavertaiset.
Ja sama kysymys asettuu eteeni siinäkin, mikä koskee minua. Minun
elämäni alkusyy, kuten hänenkin, on ollut ikuisesti olemassa, sillä
eriämiseni tyhjästä olisi selittämättömämpi kuin aluton olemassaoloni.
Minulla on välttämättä ollut lukemattomia kertoja tilaisuus
ruumiillistua, ja olen luultavasti sen tehnytkin, jos otamme huomioon,
että on tuskin uskottavaa minun saaneen tuon ajatuksen vasta eilen.
Kaikki mahdollisuudet päästä pyrkimysteni perille tarjoutuivat minulle
siis jo menneisyydessä, ja kaikki ne, jotka tulevaisuudessa kohtaan,
eivät lisää mitään siihen lukumäärään, joka jo oli ääretön.
Hyvin vähän voin vastata näihin kysymyksiin, jotka nousevat kaikkialta,
heti kun tavoittaa yhdenkään niistä ajatuksensa äärimmäisellä kärjellä.
Toistaiseksi on minusta parempi tietää, etten tiedä mitään, kuin
tyydyttää itseäni luulotteluilla ja ristiriitaisilla vakuutuksilla.
Mieluummin pidän kiinni ikuisuudesta, jonka käsittämättömyys on
rajaton, kuin rajoitun Jumalaan, jonka käsittämättömyys on kaikilta
tahoilta rajoitettu. Ei mikään pakota teitä puhumaan Jumalastanne,
mutta jos siihen ryhdytte, on välttämätöntä, että selityksenne ovat
parempia kuin se hiljaisuus, jonka ne rikkovat.