Jälleensyntyminen.
Niin paljon siis tiedämme jälkielämästä varsinaisessa merkityksessä.
Mutta eräät spiritistit menevät kauemmaksi ja koettavat tieteellisesti
todistaa jälleensyntymisen ja sielunvaelluksen. Jätän mainitsematta
heidän siveellis- tai tunteellisluontoiset todisteensa ja ne, joita he
hakevat kuuluisien miesten muistelmista ennen syntymää. Nuo usein
hyvinkin hämmästyttävät muistelmat ovat vielä liian harvinaisia, liian
yksittäisiä, jos niin voi sanoa; eikä niitä aina ole kylliksi
tarkistettu, jotta olisi järkevää kiinnittää niihin huomiota.
En myöskään pysähdy nerojen enkä eräiden ihmelapsien -- tosin vaikeasti
selitettävistä -- synnynnäisistä kyvyistä johdettuihin todisteihin;
sellaiset kyvyt voivat muuten johtua perinnöllisyyden tuntemattomista
laeista. Tyydyn yleisesti kertaamaan muutamien eversti Rochasin
tekemien sangen hämmästyttävien kokeiden tulokset.
Eversti Rochas, täytynee aluksi huomauttaa, on tiedemies, joka hakee
vain ulkokohtaista totuutta tieteellisellä tarkkuudella ja
vilpittömyydellä, joita ei koskaan ole epäilty. Hän vaivuttaa uneen
eräitä poikkeuksellisia henkilöitä ja saa heidät pitkittäisillä
sivellyksillä kertaamaan koko elämänsä kulun. Näin hän vie heidät vähin
erin takaisin nuoruuteen, poika-ikään ja lapsuuden äärimmäisille
rajoille saakka. Jokaisella näistä hypnoottisista asteista saa puheena
oleva henkilö takaisin sen tietoisuuden, luonteen ja mielentilan, joka
hänellä oli vastaavalla kehitysasteellaan. Hän elää uudestaan samat
tapaukset riemuineen ja tuskineen. Jos hän on ollut sairas, kertautuu
hänen tautinsa, toipumisensa ja lopullinen parantumisensa. Jos on
esillä esim. nainen, joka on tullut äidiksi, kokee hän taas äitiyden
tyypilliset ilmiöt ja kärsii uudelleen synnytyksen pelot ja kivut.
Jouduttuaan siihen ikään, jolloin henkilö oppi kirjoittamaan,
kirjoittaa hän kuin lapsi, ja hänen käsialaansa voi verrata käsialaan
hänen kouluvihkoissaan.
Jo tämä on hyvin merkillistä, mutta niinkuin eversti Rochas sanoo,
"olemme tähän saakka astuneet kovalla maaperällä; olemme tarkanneet
vaikeasti käsitettävää fysiologista kysymystä, jota lukuisten kokeiden
ja tarkistusten perustalla kuitenkin saattaa pitää varmana." Nyt
astumme alalle, missä meitä odottavat yllättävämmät arvoitukset.
Valitkaamme asian selvitykseksi muuan yksinkertaisimpia tapauksia.
Kokeen alaisena on nuori kahdeksantoistavuotias tyttö, nimeltä
Joséphine. Hän asuu Voironissa, Isèren maakunnassa. Hänet palauttaa
pitkittäinen siveleminen rintalapsen tilaan. Sivelyä jatkuu, ja
keijukaissatu pitenee. Joséphine ei osaa enää puhua, ja lapsuuden
suurta hiljaisuutta näyttää seuraavan vielä salaperäisempi hiljaisuus.
Joséphine vastaa vain merkeillä, hän ei ole vielä syntynyt, "hän
liitelee pimeydessä". Koetta jatketaan, uni tulee syvemmäksi, ja äkkiä
kuuluu tuon unen perältä toisen olennon ääni, odottamaton ja
tuntematon, äreän vanhuksen epäluuloinen ja tyytymätön ääni. Häneltä
kysellään. Ensin hän kieltäytyy vastaamasta, sanoen, että "hän on
läsnä, koska hän puhuu, ettei hän näe mitään ja että hän on pimeässä."
Sivelyä jatketaan, ja hänen luottamuksensa saavutetaan vähitellen.
Hänen nimensä on Jean-Claude Bourdon, hän on vanha, lepää vuoteessaan
ja on ollut sairaana jo kauan aikaa. Hän kertoo elämänsä tarinan. Hän
on syntynyt Champventissa, Polliatin kunnassa, 1812. Käynyt koulua
kahdeksanteentoista ikävuoteensa asti ja suorittanut sotapalveluksensa
seitsemännessä tykkiväen rykmentissä Besançonissa. Hän kertoo
kujeistaan samalla kun nukkuva pikku tyttö on kiertelevinään
kuviteltuja viiksiä.
Palattuaan kotiin hän ei mene naimisiin, vaan ottaa rakastajattaren. Hän
vanhenee yksinäisenä (tässä lyhennän) ja kuolee 70 vuoden vanhana
pitkällisen sairauden jälkeen.
Nyt puhuu vainaja, mutta hänen haudantakaiset ilmoituksensa eivät ole
huomiota herättäviä, mikä muuten ei ole riittävä syy epäillä niiden
todellisuutta. "Hän tuntee irtautuvansa ruumiistaan", mutta hän pysyy
siihen liittyneenä vielä sangen pitkän ajan. Hänen "fluidumina"
väreilevä ruumiinsa, joka aluksi oli ohentunut, saa kiinteämmän muodon.
Hän elää pimeydessä, joka on hänestä vastenmielinen, mutta ei tuota
kärsimyksiä. Lopulta vilahtaa hiukan valoa pimeyteen, jonne hän on
vaipunut. Hän luulee syntyvänsä jälleen ja lähenee sitä, jota hän
arvelee äidikseen -- siis Joséphinen äitiä. Se ympäröi häntä siksi,
kunnes lapsi tulee maailmaan, ja silloin hän vähitellen tunkeutuu
lapsen ruumiiseen. Seitsemänteen ikävuoteen saakka oli hänen ruumiinsa
ympärillä jonkunlaista liitelevää usvaa, jossa hän näki paljon
sellaista, mitä ei ollut sen jälkeen nähnyt.
Nyt on päästävä Jean-Claudeakin taemmaksi. Seuraa kolme neljännestuntia
kestävä magnetisoiminen, joka millekään asteelle pysähtymättä vie
kuolleen vanhuksen pienen lapsentilaan. Uusi hiljaisuus, uusi välitila,
sitten äkkiä uusi ääni ja uusi odottamaton henkilö. Tällä kertaa
kohtaamme vanhan naisen, joka on ollut hyvin häijy ja niinpä hän
kärsiikin paljon. (Tällä hetkellä hän on kuollut, sillä tuossa
ylösalaisessa maailmassa kohtaamme elämän väärästä päästä, ja ne
alkavat luonnollisesti lopusta.) Hän on synkässä pimeydessä pahojen
henkien ympäröimänä. Hän puhuu heikolla äänellä, mutta vastaa aina
tarkasti kysymyksiin eikä höpise niinkuin Jean-Claude. Hänen nimensä on
Philomène Carteron.
"Syventämällä vielä unta", lisää eversti Rochas, jonka sanat tässä
mainitsen sellaisinaan, "saan pian tietoja elävästä Philomènesta. Hän
ei kärsi enää, näyttää hyvin tyyneltä, vastaa aina hyvin selvästi,
kuivaan sävyyn. Hän tietää, ettei seudulla pidetä hänestä, mutta sen
hän kyllä korvaa ja hän osaa kostaa sopivassa tilaisuudessa. Hän on
syntynyt v. 1702, ja hänen tyttönimensä oli Philomène Charpigny; hänen
äidinisänsä oli Pierre Machon, joka asui Ozanissa. Hän oli mennyt
naimisiin 1732, Chevrouxissa, erään Carteron-nimisen miehen kanssa ja
synnytti tälle kaksi lasta, jotka kuolivat.
"-- Ennen lihaksitulemistaan oli Philomène ollut pikkuinen, lapsena
kuollut tyttö. Sitä ennen hän oli ollut mies, joka oli _murhannut_. Sen
vuoksi hän oli paljon kärsinyt pimeydessä, pikkutyttönä olonsa
jälkeenkin, jolloin hän ei ollut ennättänyt tehdä pahaa, sovittaakseen
rikoksensa. En katsonut tarpeelliseksi jatkaa unta pitemmälle, koska
koehenkilö näytti uupuneelta ja hänen kouristuksiaan oli paha katsella.
"-- Mutta toiselta puolen olen tehnyt huomion, joka näyttää todistavan,
että näiden mediumien ilmoitukset liikkuvat todellisella pohjalla.
Voironissa on minulla kokeitteni tavallisena katselijana eräs nuori
tyttö, jonka mielenlaatu on hyvin tyyni, miettivä eikä millään lailla
suggestion alainen, neiti Louise. Tällä nuorella tytöllä on tavaton
kyky erottaa inhimillisiä magneettisia virtoja ja senvuoksi myös
eetteriruumista, jollainen kyky vähäisempänä on sangen tavallinen. Kun
Joséphine herättää henkiin menneisyytensä muiston, on hänen ympärillään
valoisa _aura_, jonka Louise näkee. Louisen silmissä tummenee tuo
_aura_, kun Joséphine on kaksi olemusta erottavalla väliasteella.
Kaikissa tapauksissa Joséphine liikahtelee rajusti, jos kosketan niitä
avaruuden kohtia, missä Louise sanoo näkevänsä _auran_ joko tummana tai
valoisana."