Tästä kokeesta kuten muistakin puhuttaessa spiritistit toistelevat
mielellään: "Jollette myönnä henkien osanottoa, ovat useimmat näistä
ilmiöistä aivan selittämättömiä." Niin kyllä, mutta me emme väitäkään
niitä selittävämme -- sillä täällä maan päällä ei saata selittää juuri
mitään --- vaan pyrimme ainoastaan pitämään niitä mediumien
käsittämättömästä kyvystä lähteneinä, joka ei ole uskomattomampi kuin
vainajien jälkielämä, ja sillä on se etu, ettei se mene meille kuuluvan
piirin ulkopuolelle ja on samaa laatua kuin monet muut sensuuntaiset
elävien henkilöiden välillä tapahtuvat ilmiöt. Nuo merkilliset kyvyt
hämmästyttävät meitä vain siksi, että ne vielä ovat satunnaisia, ja
että niiden tieteellisestä toteamisesta on kulunut kovin vähän aikaa.
Pohjaltaan ne eivät ole sen ihmeellisempiä kuin ne, joita joka päivä
ihmettelemättä käytämme hyödyksemme: esimerkiksi muistimme,
ajatuksemme, mielikuvituksemme. Ne ovat sen suuren ihmeen osia, joita
itse edustamme; ja kun olemme tunnustaneet ihmeen, tulisi pikemmin sen
rajojen kuin sen laajuuden meitä hämmästyttää.
Kuitenkin tahdon tämän luvun päättäessäni sanoa, etten suinkaan halua
spiritististä otaksumaa hylättäväksi kerta kaikkiaan; se olisi
kohtuutonta ja ennenaikaista. Tähän saakka on kaikki vielä häilyvää.
Voi sanoa, että asiat ovat vielä jokseenkin sillä kannalla, minkä sir
William Crookes, v. 1874, ilmaisi eräässä kirjoituksessaan
aikakauslehdessä _Quarterly Journal of Sciences_:
"Erotus psyykillisten voimain ja spiritualismin (tai spiritismin)
kannattajien välillä on seuraava: Me väitämme, että vielä nyt on vain
epätyydyttävällä tavalla todistettu muullaisen johtavan voiman kuin
mediumin älyn olemassaolo, ja ettei ole esitetty minkäänlaista
todistetta siitä, että tosiaan olemme tekemisissä vainajien henkien
kanssa. Spiritistit taas hyväksyvät uskonkappaleen, että vainajien
henget ovat kaikkien näiden ilmiöiden ainoina toimeenpanijoina.
Mielipiteiden eroavaisuus on siis puhtaasti asiallista laatua, eikä
sitä saata ratkaista muuten kuin työläillä kokeilla ja kokoamalla
suuren joukon sielullisia tosiseikkoja. Siinä on nyt järjestyvän
psykologisen seuran ensimäinen tehtävä."
Toistaiseksi on jo paljon siinäkin, etteivät tarkat tieteelliset
tutkimukset ole täydellisesti kumonneet teoriaa, joka niin perinpohjin
mullistaa käsityksemme kuolemasta. Edempänä saamme nähdä, minkä syiden
takia, haudantakaisten kohtalojemme kannalta, ei olisi syytä viivytellä
liian kauan näissä näyissä ja ilmestyksissä, vaikka ne todella
olisivatkin epäämättömiä ja asiallisia. Ne tuntuisivat kaiken kaikkiaan
vain ohimenevän tilan hajanaisilta ja mielivaltaisilta ilmauksilta. Ne
todistaisivat enintään, jos tulisi myöntää ne tosiksi, että vivahdus
meistä, hermostunut jälkivärähdys, tunneryhmä, henkinen varjokuva,
turhanpäiväinen ja kelvoton kuva tai pikemmin jonkinlainen juurineen
revitty muisto saattaa kuolemamme jälkeen jäädä jäljelle ja liidellä
tyhjyydessä, missä mikään ei sitä ruoki, missä se kalpenee ja sammuu
vähitellen, mutta joka erikoisen, tavallista voimakkaammasta mediumista
lähteneen väreen avulla voi hetkeksi saada jonkinlaista toimintakykyä.
Ehkä se on olemassa ulkokohtaisena, kenties pysyy elossa ja saa uutta
eloa vain eräiden myötätuntoisten asiain muistelemisesta. Olisi yleensä
sangen mahdollista, että muisti, joka edustaa meitä koko elämämme ajan,
jatkaa tehtäväänsä muutamia viikkoja, ehkäpä vuosiakin kuolemamme
jälkeen. Siten selviäisi noiden henkien välttelevä ja eksyttävä luonne;
kun niiden olemassaolo on vain muistin varassa, ei niitä saata
miellyttää muu kuin se, mikä kuuluu niiden erikoisalaan. Siitä niiden
kiusallinen, kiihkeä tarmo tarrautua pienimpiinkin seikkoihin, niiden
uninen tylsyys, käsittämätön kylmäkiskoisuus ja tietämättömyys ja
kaikki nuo surkeat hullutukset, jotka olemme useita kertoja huomanneet.
Mutta, toistan sen, on yksinkertaisempaa johtaa nuo omituisuudet
kaukovaikutteisten yhteyksien erikoisesta laadusta ja vähän tunnetuista
vaikeuksista. Kaikkein älykkäimpienkin kokeisiin osaa ottavien
vaistomaiset herätteet, kulkiessaan mediumin hämärän välitystoiminnan
kautta, muuttuvat siellä, hajaantuvat, riisuvat yltään paraat
ominaisuutensa. Saattaa käydä niinkin, että ne eksyvät ja hiipivät
eräihin salasoppiin, joita äly ei saavuta, ja tuovat sieltä enemmän tai
vähemmän hämmästyttäviä löytöjä. Mutta kokonaisuuden älyllinen laatu
tulee aina olemaan alempi kuin se, mitä tietoinen ajatus voi tuottaa.
Muuten, toistan sen vielä kerran, ei ole vielä aika tehdä päätelmiä.
Älkäämme unohtako, että tässä on esillä vasta eilen syntynyt tiede,
joka haparoiden hakee välineitään, polkujaan, menettelytapojaan
ja päämääräänsä yössä, joka on pimeämpi kuin maan päällä.
Kolmessakymmenessä vuodessa ei rakenneta rohkeinta siltaa, mitä myöten
on yritetty päästä kuoleman virran yli. Useimmilla tieteillä on
takanaan vuosisatojen epäkiitollisia ponnistuksia ja hedelmätöntä
epävarmuutta. Nuorempien joukossa on luullakseni harvoja, jotka
niinkuin tämä saattaisivat ensi hetkestä osoittaa sadon lupauksia, joka
ehkei olekaan sitä, mitä se luuli kylväneensä, mutta joka jo ennustaa
tuntemattomia, merkillisiä hedelmiä.
[Tyhjentävästi käsitelläksemme tämän kysymyksen jälkielämästä ja
yhteydestä kuolleihin, tulisi meidän puhua myös t:ri Hyslopin äskettäin
suorittamista tutkimuksista mediumien Smeadin ja Chenowethin avulla
(Keskusteluja William Jamesin kanssa). Samoin tulisi mainita Julian
kuuluisa toimisto ja etenkin rouva Wriedtin, torvensoittaja-mediumin,
merkilliset istunnot, jolloin mediumi ei ainoastaan saa kuolleita
puhumaan kieliä, joita hän ei ollenkaan osaa, vaan manaa esille
haamuja, joita sanotaan perin hämmästyttäviksi. Vielä pitäisi tutkia
prof. Porron, t:ri Venzanon, Rozannen ja monien muiden esittämiä
seikkoja, havainneita ja paljon muuta, sillä spiritististä
kirjallisuutta kertyy jo nide niteen viereen. Mutta minulla ei olekaan
ollut sitä ylen vaateliasta aikomusta, että julkaisisin täydellisen
tutkielman tieteellisestä spiritismistä. Olen vain koettanut olla
jättämättä pois mitään oleellista ja antaa yleisen, mutta tarkan kuvan
tuosta haudantakaisesta ilmastosta, jota yksikään tosiaan uusi ja
ratkaiseva seikka ei ole toiseksi muuttanut niiden ilmausten jälkeen,
joista olemme puhuneet.]