Mitä nyt on kaikesta tästä ajateltava? Tuleeko meidän, niinkuin Myers,
Newbold, Hyslop, Hodgson ja monet muut, jotka ovat kauvan tutkineet
kysymystä, päätyä tunnustamaan voimien ja älyjen eittämätön puuttuminen
asioihin, -- voimien, jotka palaavat sen suuren virran toiselta
rannalta, minkä yli emme luulleet pääsevämme? Täytyykö heidän laillaan
tunnustaa, että on yhä useampia tapauksia, missä ei enää ole
mahdollista epäröidä kaukovaikutteisen ja spiritistisen otaksuman
välillä? Sitä en usko.
Minulla ei ole ennakkoluuloja -- mitä hyötyä niistä olisi näihin
salaisuuksiin nähden -- ei mitään vastenmielisyyttä jälkielämää ja
vainajien asioihimme puuttumista kohtaan; mutta on välttämätöntä ja
viisasta, ennenkuin jätämme maanpäällisen näkökohdan, tyhjentää kaikki
otaksumat, kaikki selitykset, mitä saattaa keksiä. Meidän on valittava
kahden tuntemattoman, kahden ihmeen välillä, jos niin haluamme sanoa,
joista toinen sijaitsee siinä maailmassa, missä asumme, toinen
sellaisella seudulla, jota meistä erottamassa syyllä tai syyttä
luulemme olevan nimettömiä avaruuksia, joitten yli ei yksikään elävä
tai kuollut olento ole tähän päivään saakka käynyt. On siis
luonnollista, että pysyttelemme kotonamme, omassa maailmassa, niin
kauvan kuin suinkin voimme täällä pysyä, niin kauan kuin meitä eivät
täältä armottomasti karkoita läheisestä syvyydestä nousseet
vastustamattomat ja eittämättömät tosiasiat.
Henkiolennon jälkielämä ei ole yhtään epätodenmukaisempi kuin ne
ihmeelliset kyvyt, joita meidän on pakko tunnustaa olevan mediumeilla,
jos ne riistämme vainajilta. Mutta mediumin, päinvastoin kuin
henkiolennon, olemassaolo on eittämätön: siis tulee hengen tai niiden,
jotka siihen vetoavat, ensiksi todistaa, että se on olemassa.
Ne oudot ilmiöt, joista juuri puhuimme -- ajatuksen siirtäminen
tajuttomasta tajulliseen, kaukonäyt, haudantakainen kaukovaikutus --
toimivatko ne silloinkin, kun vainajat eivät ole näyttämöllä, kun
kokeita tehdään vain elävillä henkilöillä? Sitä ei voisi rehellisesti
kieltää. Epäilemättä ei elävien olentojen kesken ole milloinkaan
saavutettu sellaisia ilmoitus- tai ilmestyssarjoja kuin suurten
spiritististen mediumien, Piperin, Thompsonin ja Stainton
Mosesin avulla, eikä sellaista, mitä sisäiseen yhteyteen tai
selväpiirteisyyteen nähden voisi niihin verrata.
Mutta jollei ilmiöitten laatu kestäkään vertausta, on kuitenkin
kieltämätöntä, että niiden sisäinen luonne on yhtäläinen. On siis
johdonmukaista päättää, ettei mediumin haltioitumisen lähde, vaan hänen
oma arvonsa, tunneherkkyytensä ja voimansa on sen varsinaisena syynä.
Muuten J.G. Piddington, joka on julkaissut asiakirjoilla tarkasti
valaistun tutkielman rouva Thompsonista, on selvästi havainnut hänessä,
silloin kun hän ei ollut haltioitunut, ja kun ei ollut vähääkään
kysymystä hengistä, eräitä totta kyllä alempiarvoisia ilmauksia, mutta
täydellisesti samanlaisia kuin ne, joihin kuolleilla oli osansa. Nämä
mediumit antavat tai hyväksyvät mielellään, muitta sivutarkoituksitta,
alitietoisille kyvyilleen, rinnakkaispersoonallisuuksilleen nimiä,
joita salaisuuden verhon toiselle puolelle menneet henget olivat
käyttäneet. Se on sana- tai nimikysymys, joka ei lisää mitään asioiden
sisäiseen merkitykseen eikä sitä vähennäkään. Mutta jos näitä seikkoja
tarkastaa, niin outoja ja tosiaan kuulumattomia kuin muutamat niistä
ovatkin, en tapaa yhtään, joka erkanisi suoraan tästä maailmasta tai
eittämättömästi tulisi toisesta. Ne ovat, jos niin halutaan,
merkillisiä raja-ilmiöitä; mutta ei voida vakuuttaa, että rajan yli
olisi astuttu.
[Kts. näistä seikoista, jotka veisivät meidät liian pitkälle, J.O.
Piddingtonin kirjoitusta: "Phenomena in Mrs Thompson's Trance",
_Proceedings_, XVIII nidos, s. 180; ja XXIII. s. 286; professori
A.C. Pigoun tutkielmaa aiheesta "_Cross correspondence_" ilman
henkien myötävaikutusta.]
Esimerkiksi kertomuksessa sir Oliver Lodgen kellosta, joka on
tyypillisimpiä ja pisimmälle meneviä, täytyy myöntää mediumilla olevan
ominaisuuksia, joissa ei enää ole mitään inhimillistä. Hänen tulee
joko kaukonäköisyyden avulla, siirtämällä ajatus alitietoisesta
alitietoiseen, tai haudantakaisella kaukovaikutuksella päästä yhteyteen
kellon kuolleen omistajan kahden elossa olevan veljen kanssa; ja näiden
kahden kaukana olevan ja keltään ennakkotietoa saamattoman veljen
vaistoista sen tulee löytää joukko heidän itsensä unohtamia seikkoja,
joiden päälle on kasaantunut viidenseitsemättä vuoden tomu ja pimeys.
Varmaa on, että tällainen ilmiö saa kaikki mielikuvituksen rajat
höltymään liitteissään, ja että sitä kieltäydyttäisiin uskomasta,
jollei sir Oliver Lodgen lainen mies aluksi olisi sitä varmentanut ja
tarkistanut, ja jollei se sen lisäksi olisi osana samanlaisessa
tosiseikkaryhmässä, joka osoittaa selvästi, ettei ole puhe aivan
ainoalaatuisesta ihmeestä tai odottamattomista, ennenkuulumattomista
yhteensattumista. Tässä on yksinkertaisesti esillä näkeminen matkan
päästä, haudantakainen kaukonäköisyys ja äärimmilleen kohonnut
kaukovaikutus. Ja nuo kolme ihmissielun tutkimattomien syvyyksien
ilmestysmuotoa ovat nykyään tieteellisesti todetut ja luokitellut. En
tahdo sanoa, että ne sillä olisi selitetty, mutta se on toinen kysymys.
Kun sähköstä puhuttaessa käytetään nimityksiä positiivinen ja
negatiivinen, induktio, potentiaali ja vastustus, pannaan samoin
sovinnaisia sanoja tosiseikkojen ja ilmiöiden tilalle, joitten sisäistä
olemusta ei ollenkaan tunneta, ja siihen täytyykin tyytyä parempaa
odotellessa. Ei ole, niin väitän, näiden omituisten ilmiöiden ja niiden
välillä, joita meille tarjoo mediumi, joka ei puhu vainajien nimessä,
muuta eroa kuin laajuuden ja asteen puolesta, mutta ei suinkaan
lajierotusta.