Tärkeämpi ja hämmästyttävämpi on se tiedonanto -- siihen
liittyvien nimien takia --, joka mainitaan nimellä: "_Mrs
Piper's Hodgson-Control_". Professori William James omistaa
sille _Proceedings_-lehden XXIII niteessä enemmän kuin
satakaksikymmentä-sivuisen selostuksen. Eläessään tohtori Hodgson oli
ollut S.P.R:n amerikkalaisen haaraosaston sihteeri, ja William James
sen varapuheenjohtaja. Pitkien vuosien kuluessa hän oli käyttänyt
mediumi Piperiä, työskennellen hänen kanssaan kolmasti viikossa ja
kooten siten, mitä haudantakaisiin ilmiöihin tulee, tavattoman määrän
asiakirjoja, jonka rikkauksia ei vieläkään ole tyhjennetty.
Niinkuin Myers oli hänkin luvannut palata kuolemansa jälkeen, ja
luonteeltaan leikillisenä hän oli monta kertaa vakuuttanut rouva
Piperille, että kun hän vuorostaan kohtaisi hänet, saisivat istunnot
paljoa ratkaisevamman käänteen "ja että siinä tulisi tiukat paikat",
koska hänellä oli enemmän kokemusta kuin muilla hengillä. Hän palasi
todellakin viikon kuluttua kuolemansa jälkeen ja ilmaisi itsensä
automaattisen kirjoituksen välityksellä -- se oli rouva Piperin
tavallisin menettely ottaessaan tietoja vastaan -- useissa istunnoissa,
joissa William James oli läsnä.
Tahtoisin mainita jotakin näistä tiedonannoista. Mutta niinkuin
Harvard-yliopiston kuuluisa professori aivan oikein huomauttaa, muuttaa
jo pikakirjoituksella laadittu selostus tällaisesta istunnosta kokonaan
sen luonteen. Siitä hakee turhaan sitä liikutusta, jonka tuntee,
ollessaan näin kasvoista kasvoihin näkymättömän mutta elävän olennon
kanssa, joka ei ainoastaan vastaa kysymyksiimme, vaan arvaa ajatuksemme
edeltäpäin, ymmärtää puolesta sanasta, käsittää viittauksen ja vastaa
siihen toisella vakavalla tai leikillisellä. Vainajan elämä, joka oudon
hetken kuluessa niinsanoakseni ympäröi meidät ja tunkeutui lävitsemme,
tuntuu sammuvan toistamiseen. Kaikkea tunnelmaa vailla oleva
pikakirjoitus toimittaa epäilemättä loogillisen johtopäätöksen parhaat
ainekset; mutta ei ole aivan varmaa, että tässä, niinkuin monessa
muussakaan tapauksessa, missä tuntematon esittää tärkeintä osaa,
logiikka olisi ainoa totuuteen viepä tie.
"Kun ryhdyin", sanoo William James, "tarkistamaan tuota istuntosarjaa
ja laatimaan tätä selostusta, arvasin, että puhdas logiikka sanelisi
lopullisen tuomioni. Arvelin, että niiden tai näiden pikkuseikkojen
pitäisi ratkaisevasti puhua hengen jälkielämän puolesta tai sitä
vastaan. Mutta ajatellessani itseäni arvostelemassa pulman tuloksia,
vakaannun siitä, että täsmällisellä logiikalla on tässä vain pieni osa
loppulausuntojemme valmistamisessa, ja että yleinen taipumuksemme
dramaattisiin todenmukaisuuksiin saa tässä lausua viimeisen sanan, jos
sellaista on, -- taipumuksemme, joka kulkee otaksumasta toiseen --
ainakin minuun nähden perin epäjohdonmukaisella tavalla. Jos kiintyy
yksityisseikkoihin, saa niistä antispiritistisen johtopäätöksen; jos
tarkastelee kokonaisuuden merkitystä, taipuu ehkä spiritistisen
selityksen puolelle." [_Proceedings_, XXIII nidos, s. 33.]
Ja selostuksensa hän lopettaa näillä sanoilla: "Mitä minuun tulee, olen
saanut sellaisen vaikutelman, että tässä kai esiintyi jokin ulkonainen
tahto; -- näistä ilmiöistä hankittujen yleistietojen perusteella
epäilen, voiko rouva Piperin unitila, vaikkapa siihen lisättäisiin
telepaattisia taipumuksia, selittää kaikki saadut tulokset. Mutta jos
minulta kysytään, oliko tahto ilmaista itsensä Hodgsonin vai jonkun
Hodgsonia jäljittelevän hengen, jään epäröivälle kannalle ja odotan
lisäseikkoja, jotka ehkä eivät johda selvään lopputulokseen ennenkuin
viidenkymmenen tai sadan vuoden kuluttua." [_Proceedings_, XXIII nidos,
s. 120.]
Saatamme huomata, että nuo seikat ovat tehneet William Jamesiin sangen
syvän vaikutuksen, ja selostuksessa on kohtia, joista sen näkee vielä
selvemmin, ja joissa hän suoraan sanoo, että hengillä on ollut "_a
finger in the pie_", sormensa pelissä. Tuon miehen epäröimiset, joka on
uudistanut sielutieteemme ja jonka aivot olivat yhtä tasapuolisesti
järjestetyt kuin esim. Tainen, ovat merkittäviä. Lääketieteen tohtorina
ja filosofian professorina, perin epäilevänä ja täysin uskollisena
kokeellisille menettelytavoille hänellä oli kolmin-, nelinkertaiset
edellytykset johtaa sellaiset kokeet onnelliseen tulokseen.
En tarkoita, että me puolestamme antaisimme hänen epäröimisensä arvon
horjuttaa mielipiteitämme, mutta ne osoittavat joka tapauksessa, että
ratkaistavana on vakava tehtävä, ehkäpä kaikista vakavinkin -- jos sen
edellytykset olisivat kiistämättömiä -- mitä meillä Kristuksen maan
päälle tulosta asti on ollut, ja ettei riitä, siitä päästäkseen,
kohauttaa olkapäitään tai purskahtaa nauruun.