Mitä on noilla nykypäivien vainajilla meille sanottavana? Ensiksikin on
huomattava, että ne näyttävät paljoa enemmän harrastavan tapauksia
täällä maan päällä kuin sen maailman asioita, missä ovat. Niillä
näyttää ennen kaikkea olevan erikoinen halu ilmoittaa, keitä ovat,
todistaa, että he vielä ovat olemassa, että tuntevat meidät, tietävät
kaikki. Ja saadakseen meidät sen uskomaan ne käyvät ihmeteltävän
tarkasti, älykkäästi ja seikkaperäisesti käsiksi vähäpätöisimpiin,
unohtuneisimpiin sivuseikkoihin.
Ne ovat myöskin perin taitavia selvittelemään kyselijän, istunnossa
läsnäolevan tai huoneeseen astuvan vieraankin monimutkaisia
sukulaisuussuhteita. Ne muistuttelevat tuon pikkukipuja, tämän
sairauksia, kolmannen taipumuksia tai erikoishaluja. Ne huomaavat
tapahtumat matkojen päästä. Ne näkevät ja kuvaavat lontoolaisille
kuulijoilleen pikkutapauksen Canadasta. Sanalla sanoen, ne puhuvat ja
tekevät melkein kaikkea hämmästyttävää ja selittämätöntä, mitä joku
todella etevä mediumi toisinaan saa aikaan. Ehkäpä ne menevät vielä
pitemmällekin, mutta tuosta kaikesta ei tuulahda sitä -- en osaa sanoa
minkälaista -- haudantakaista tuoksua, valoa, jota meille oli luvattu,
ja jota odotimme.
Väitettäneen, että mediumien luona käy vain alempia henkiä,
kykenemättömiä riistäytymään irti maisista huolista ja nousemaan
laajempien ja korkeampien aatteiden piiriin. Se on mahdollista, ja
epäilemättä olemme väärässä, jos uskomme, että ruumiistaan riisuttu
henkiolento äkkiä muuttuisi ja silmänräpäyksessä vastaisi meidän
mielikuvaamme. Mutta eivätkö ne silti voisi ilmaista meille
olinpaikkaansa, mitä tuntevat ja tekevät?