Haltioitumistilassa olevien mediumien lumoojina tai valtoihinsa
ottajina ovat erilaiset heidän kanssaan läheisessä yhteydessä olevat
henget, joille uudessa tieteessä annetaan tuo sangen sopimaton ja
kaksimielinen nimitys "kontrollit". Niinpä käyvät rouva Piperin luona
vuorotellen Phinuit, George Pelham tai P.G., Imperator, Doctor ja
Rector. Rouva Thompsonin, toisen hyvin kuuluisan mediumin ottaa
valtaansa etenkin Nelly, kun taas kuuluisimmat ja vakavimmat henkilöt
lumoavat pappismies Stainton Mosesin.
Jokainen näistä hengistä säilyttää loppuun asti perin selväpiirteisen
luonteensa, joka ei heikkene, ja joka muuten useimmiten ei millään
lailla riipu mediumin luonteesta. Niistä Phinuit ja Nelly ovat
eittämättömästi miellyttävimmät, omintakeisimmat ja elävimmät,
toimeliaimmat ja etenkin puheliaimmat. He tavallaan keskittävät
yhteydenpidon, tulevat, menevät, ovat kiireissään, ja jos läsnäolevista
joku haluaa pyrkiä yhteyteen kuolleen sukulaisensa tai ystävänsä sielun
kanssa, kiiruhtavat he sitä hakemaan, löytävät sen näkymättömästä
joukosta, tuovat sen mukanaan, ilmoittavat sen saapuneen, puhuvat sen
nimessä, välittävät tai niin sanoaksemme kääntävät kysymykset ja
vastaukset. Sillä näyttää siltä, kuin vainajien olisi hyvin vaikea
keskustella elävien kanssa, ja ikäänkuin ne tarvitsisivat siihen
erikoisia taipumuksia ja erikoisten olosuhteiden myötävaikutusta.
Älkäämme vielä tutkiko, mitä niillä on meille ilmaistavana, mutta kun
näemme niiden noin hyörivän lukuisten ruumiittomiksi jääneiden
veljiensä ja sisartensa parissa, antavat ne meille toisesta maailmasta
ensimäisen vaikutelman, joka ei ole ollenkaan rauhoittava, ja tällöin
tulee ajatelleeksi, että meidän aikamme vainajat muistuttavat oudosti
niitä, jotka Odysseus manasi esiin kolmetuhatta vuotta sitten,
cimmeriläisen yön keskellä. Kalpeita, tyhjiä varjoja ne ovat,
säikkyneitä, häipyviä, lapsellisia, hämmästyneitä, unien kaltaisia,
lukuisampia kuin syksyn varisseet lehdet, väristen niinkuin nekin
toisen maailman äärettömien avaruuksien tuulissa. Niillä ei ole edes
kylliksi elämää ollakseen onnettomia, ja ne näyttävät eleskelevän, ties
missä, tyhjänpäiväisinä ja toimettomina, harhailevan ilman päämäärää,
hyörivän ympärillämme, uinailevan tai keskenään lörpöttelevän maan
pikkuseikoista; ja kun aukenee rako niiden yössä, rientävät ne esille
joka puolelta kuin nälkäiset lintuparvet, ahnehtien valoa ja
ihmisääntä. Ja mieleen muistuvat pakostakin Akilleen Ereboksesta
ilmoille nousseen haamun synkät sanat: "Älä puhu minulle kuolemasta,
Odysseus! Tahtoisin mieluummin olla kyntäjä ja palvella palkasta köyhää
miestä, joka tuskin saattaa ravita itsensä, kuin johtaa kaikkia
vainajia, jotka eivät enää ole elävien joukossa!"