Teosofinen otaksuma.
Mutta ennenkuin ryhdymme käsittelemään näitä kysymyksiä, sopinee ehkä
tutkia kahta mielenkiintoista, joskaan ei uutta, niin kuitenkin
uudistettua ratkaisua henkilökohtaisen jälkielämän ongelmaan. Aion
puhua uusteosofisista ja uusspiritistisistä teorioista, -- luullakseni
ainoista, joista voipi vakavasti keskustella.
Ensimäinen, melkein yhtä vanha kuin ihminenkin, mutta muutamissa maissa
sangen voimakas virtaus on nuorentanut ja tuonut valoon opin
jälleensyntymisestä eli sielunvaelluksesta.
Emme saata kieltää, että oppi jälleensyntymisestä on kaikista
uskonnollisista otaksumista hyväksyttävin ja loukkaa vähimmin
järkeämme. Sillä on puolellaan -- jota seikkaa ei saa jättää huomioon
ottamatta -- kaikkein vanhimpien ja yleismaailmallisimpien uskontojen
kannatus, niiden, jotka kieltämättä ovat ihmiskunnalle hankkineet
suurimman määrän viisautta, ja joiden totuuksia ja salaisuuksia emme
vielä ole tyhjentäneet. Todellisuudessa koko Aasia, josta tulee
melkein kaikki, mitä tiedämme, on aina uskonut ja uskoo vieläkin
sielunvaellukseen.
"Ei ole olemassa", sanoo sattuvasti Annie Besant, uuden teosofian
merkillinen apostoli, "mitään filosofista oppisuuntaa, jolla olisi
takanaan yhtä suurenmoinen, älyllisyyttä yhtä runsaasti uhkuva
menneisyys kuin jälleensyntymisopilla. Ei ole toista, jolla samassa
määrässä kuin sillä olisi tukenaan kaikkein viisaimpien miesten painava
mielipide; ei ole toista sellaista, kuten Max Müller on selittänyt,
mistä ihmiskunnan suurimmat filosofit olisivat samassa määrässä yhtä
mieltä."
Kaikki tuo on aivan oikein sanottu. Mutta nykyisten epäuskoisten
mielipiteitten kumoamiseksi tarvittaisiin muita todisteita. Olen
turhaan hakenut yhtä ainoata sellaista nykyaikaisten teosofiemme
parhaista julkaisuista. Kaikki rajoittuu toistettuihin, jyrkkiin
vakuutuksiin, jotka leijailevat ilmassa. Suuri, pääasiallinen ja miltei
ainoa todiste, johon he vetoavat, on vain tunne-elämän alalta. He
väittävät, että heidän oppinsa, jossa henki toisiaan seuraavissa
elämissään puhdistuu ja kohoo nopeasti tai hitaasti ponnistustensa ja
ansioittensa mukaan, on ainoa, joka tyydyttää vastustamatonta
oikeusvaistoa, joka meissä piilee.
He ovat oikeassa, ja tältä kannalta heidän haudantakainen oikeutensa on
paljon korkeampi kuin kristittyjen raakalaistaivaan tai hirmuisen
helvetin, missä ikuisesti palkitaan tai rangaistaan useimmiten
lapsellisia, auttamattomia tai satunnaisia vikoja ja hyveitä. Mutta se
on kuitenkin, toistan sen, vain tunteellinen todiste, jolla todisteiden
asteikossa on sangen alhainen paikka.