VII.

Ottakaamme siis huomioon, että kaikki se, mikä luo tietoisuutemme,

johtuu aluksi ruumiistamme. Ajatuksemme vain järjestelee sitä, mitä

aistimme sille hankkivat, ja kuvat ja sanat -- nekin pohjaltaan ovat

vain kuvia -- joitten avulla se koettaa irtautua aisteista ja kieltää

sen ylivallan, se taas saa juuri aisteilta. Kuinka tuo ajatus voisi

pysyä sinä, mitä se oli, kun sille ei jää mitään siitä, mikä sen loi?

Kun sillä ei enää ole ruumista, niin mitä se veisi mukanaan

äärettömyyteen, tunteakseen itsensä, se, joka tajusi olemuksensa vain

tuon ruumiin välityksellä?

Jonkun muiston yhteisestä elämästäkö? Riittäisivätkö nuo muistot, jotka

haihtuvat jo tässä maailmassa, sitä ikuisesti erottamaan muusta

maailmankaikkeudesta rajattoman tilan ja äärettömän ajan keskellä?

Mutta, sanottaneen, minuudessamme ei ole ainoastaan sitä, mitä älymme

siinä huomaa. Siinä on paljon sellaista, mitä aistimme eivät ole siihen

tuoneet, siinä piilee ylempi olento kuin se, jonka tunsimme. Se on

mahdollista, vieläpä varmaakin; tajuttoman, maailmankaikkeutta

edustavan osa on perin suuri ja vallitseva.

Mutta kuinka tuo minä, jonka tunnemme ja jonka kohtalo yksin on meille

tärkeä, tuntisi jälleen kaikki nämä seikat ja tuon korkeamman olennon,

jota se ei koskaan ole tuntenut? Mitä se tekisi tuon vieraan

läsnäollessa? Jos minulle sanottaisiin, että tuo vieras on juuri oma

itseni, myönnän sen mielelläni. Mutta se, mikä tässä maailmassa tunsi

ja mittasi riemuni ja murheeni ja sai syntymään muutamat harvat minulle

jääneet muistot ja ajatukset, olisiko se tuo liikkumaton ja näkymätön

vieras, joka eli minussa sitä tietämättäni, kuten minä puolestani

luultavasti elän siinä, sen välittämättä sellaisesta läsnäolosta, joka

tuo sille vain hataran muiston nyt olemattomasta seikasta? Nyt, kun se

on astunut paikalleni ja saavuttaakseen laajemman tietoisuuden tuhonnut

kaiken sen, mistä pikkutietoisuuteni maan päällä oli koottu, eikö

silloin ala toinen elämä, jonka onnet ja onnettomuudet kulkevat pääni

yli, uusilla siivillään hipaisemattakaan sitä olentoa, mikä minä nyt

tunnen olevani?

Kuolema(#53556) · 第 27 / 79 题