Näin monilla vierailla kauhuilla kartutettuna kuoleman kauhu tulee
sellaiseksi, että me vastustelematta myönnämme heidän olevan oikeassa.
On kuitenkin eräs kohta, jossa he alkavat antaa perään ja sopia. He
suostuvat vähitellen, kun ei enää ole mitään toivoa, jollei
uuvuttamaan, niin ainakin huumaamaan äärimmäiset tuskat.
Äskettäin tuskin kukaan heistä olisi uskaltanut sitä tehdä, ja vielä
nytkin monet epäröivät, laskien saitureina pisaroittain armeliaisuutta
ja rauhaa, jota he pitävät hallussaan ja jota heidän tulisi runsain
käsin jaella, varoen heikontamasta viimeisiä vastarinnan yrityksiä --
elämän turhimpia ja tuskallisimpia värähdyksiä, elämän, joka ei halua
luovuttaa paikkaansa lähestyvälle levolle.
Minun asiani ei ole ratkaista, saattaisiko heidän armeliaisuutensa olla
rohkeampi. Riittää vain vielä kerran sen seikan toteaminen, ettei
kaikki tuo kuulu kuolemaan. Se tapahtuu sitä ennen ja alemmalla
asteella. Ei kuoleman saapuminen, vaan elämän lähtö on kauhea. Meidän
tulee vaikuttaa elämään eikä kuolemaan. Kuolema ei ahdista elämää, vaan
elämä vastustaa kuolemaa häpeällisesti. Kaikilta tahoilta kiiruhtavat
kärsimykset esille sen lähetessä, mutta ei sen kutsusta, ja vaikka ne
kokoontuvat sen ympärille, eivät ne silti tule sen mukana. Syytättekö
unta teitä rasittavasta väsymyksestä, jollette sille anna perään?
Kaikki nuo kamppailut, nuo odotukset, nuo vaihtoehdot, nuo traagilliset
kiroukset ovat sillä rinteellä, mihin takerrumme kiinni, eikä suinkaan
toisella puolen. Ne ovat muuten satunnaisia ja väliaikaisia ja johtuvat
vain tietämättömyydestämme.
Kaikki se, mitä tiedämme, auttaa meitä vain kuolemaan tuskallisemmin
kuin eläimet, jotka eivät tiedä mitään. Tulee aika, jolloin tiede
kääntyy erehdyksiään vastaan eikä enää epäile auttaa meitä hädässämme.
Koittaa päivä, jolloin se varmasti uskaltaa ja toimii, jolloin
viisauden saavuttanut elo haihtuu hiljaa pois hetken lyödessä, tietäen
aikansa tulleen, niinkuin se väistyy hiljalleen joka ilta, tietäen
tehtävänsä täytetyksi.
Ei ole enää, kun lääkäri ja sairas ovat oppineet opittavansa, mitään
fyysillistä tai metafyysillistä syytä siihen, ettei kuoleman tulo olisi
yhtä hyväätekevä kuin unenkin. Ehkäpä vielä, kun ei ole mitään
säästettävää, tulee mahdolliseksi ympäröidä se syvemmällä huumauksella
ja kauniimmilla unilla. Joka tapauksessa on tästä lähtien, kun kuolema
on vapautettu siitä, mitä sen edellä käy, helpompaa katsoa sitä silmiin
pelotta ja valaista sitä, mitä jälkeenpäin seuraa.