Jonakin päivänä tämä ennakkoluulo on meistä näyttävä raa'alta. Sen
juuret uppoavat tunnustamattomiin pelkoihin, joita ihmisten järjissä
kauan sitten kuolleet uskonnot ovat jättäneet sydämeen.
Senpätähden lääkärit toimivatkin, ikäänkuin olisivat vakautuneita
siitä, ettei ole olemassa tunnettua kidutusta, jota ei olisi pidettävä
parempana kuin niitä, mitkä odottavat meitä tuntemattomuuden sylissä.
He näyttävät saaneen sen vakaumuksen että jokainen sietämättömimpienkin
tuskien keskellä voitettu minuutti ryöstetään verrattomilta tuskilta,
vielä pelottavammilta kärsimyksiltä, joita ihmiselle varaavat
haudantakaiset salat. Ja välttääkseen sitä, minkä he tietävät
kuvitelluksi, he valitsevat kahdesta pahasta sen, jonka tietävät
todelliseksi. Sen lisäksi, jos he täten viivyttävät kidutuksen loppua,
joka on, kuten kelpo Seneca sanoo, kidutuksen paras puoli, antautuvat
he vain yleiseen erehdykseen, joka vain yhä vahvistaa sitä kehää, minne
se sulkeutuu, koska kuolinkamppailun pidennys suurentaa kuoleman kauhua
ja kuoleman kauheus vaatii hengenlähdön viivyttämistä.