Tätä pientä piennarta, karua kankaan syrjää ja vähäläntää tölliäkö ison
Risumäen isäntä on vailla? Eikö hän ilman tätä voi tässä maailmassa
tulla toimeen? Tarvitseeko hän tämän elääkseen, kuten he tarvitsevat,
vai saaliin himostako hän tähän matalaan majaan aikoo kyntensä iskeä ja
vanhukset tielle viskata?
Ja millä oikeudella?
Väkevämmän oikeudella. Rahan voimalla.
Eikö köyhällä ja vähäväkisellä ole oikeutta, lain turvaa?
Ei silloin, kun lain kirjain vääräksi väännetään ja totuudelta rahalla
silmät puhkaistaan.
Mutta onko se oikein?
Totuus maan perii, sanotaan kuolemattomassa sanassa.
Missä on silloin totuus, kun vääryys rehoittaa ja vilppi ja viekkaus
vaunuissa ajavat?
* * * * *
Tällaiset ajatukset askartelivat Syrjälän Teemun aivoissa sinä iltana,
kun hän piika-Amaljalta Risumäen isännän aikeet kuuli.
Väsyneenä hän viimein vuoteelleen heittäytyi ja oikeuden voittoon
luottaen pian makeaan uneen nukahti.
Mutta hänen vaimonsa, Eeva, valvoi vielä myöhään, ja vasta aamupuolella
yötä vettynein silmin vuoteelle vierähti.
Voi, miten raskasta!