että se on aivan kuin loimena kauniin kankaassa, sitä ei enää ole
pidettävä vain päähänpistona. Kreikkalainen filosofi Pytagoras
osoittautuu olleensa yhä enemmän oikeassa, kun hän lausui arvelun,
että järjestynyt maailma perustuu lukusuhteihin, ja että musiikki
on soivaa matematiikkaa. Meidän aikamme optiikka mittaa ja ilmaisee
luvuilla niiden ääniaaltojen suhteet, jotka tajunnassamme muuttuvat
säveliksi, ja mittaaja laskee ne valoaallot, jotka meissä muuttuvat
värien leikiksi. Estetiikka on epäilemättä oikealla tolalla, kun se
hakee kauniin alkeita matemaattisesti miellyttävän alalta, ja vaikka se
vielä ei olekaan ehtinyt keksiä melkoisia uutuuksia tällä retkellään,
johtuu se siitä, että alku on aina hankala, ja että itse kaunis, kuten
kreikkalainen filosofi sanoi, on vaikeata.
Että niinkin yksinkertaiset ja, lisättäköön, ankarat ja pakolliset
muodot kuin matemaattiset voivat miellyttää enemmän tai vähemmän tai
myös olla enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä, perustuu sielulliseen
olemukseemme ja siitä riippuvaan fysiologiseen rakenteeseemme. Meidän
sielunelämässämme on vaikutteita, jotka tekevät sen välttämättömäksi.
Yksi näistä on jo vanhoista ajoista alkaen ilmaistu siten, että
me kaikessa, mitä tajuamme, vaadimme yhteyttä moninaisuudessa ja
moninaisuutta yhteydessä. Jos näköpiirissämme on joukko esineitä,
jotka katseltuina yhdessä tai yksitellen tai muutamia kerrallaan eivät
ilmaise minkäänlaista yhteyttä, ryhmitystä tai vastaa vaisuutta, vaan
joista jokainen näyttää syntyneen toisesta riippumatta eikä ole missään
yhteydessä sen kanssa, on meillä edessämme moninaisuus, jolta puuttuu
tai näyttää puuttuvan yhteyttä. Sellaista moninaisuutta emme voi pitää
kauniina.
Jos kaksikymmentä lasta, yksi toisensa jälkeen, viedään silmät
sidottuina mustan taulun luo ja heitä kehoitetaan oman halunsa mukaan
piirtämään liidulla viivoja, sellaisia kuin kukin tahtoo, on siitä
kaiketi seurauksena suuri paljous viivoja, joissa ei ilmene mitään
yhteyttä, ja jotka sen vuoksi osoittautuvat esteettisessä suhteessa
epätyydyttäviksi. Yksinomaan moninainen tuntuu hämmentävältä.
Yhteydetön moninaisuus on laittomuutta ja n.s. sattumaa. Ja koska
ihminen itse on maailmassa vallitsevan järjen luoma, joka ilmenee
ajatuksen ja luonnon lakeina, tuntee hän pysyvää, periaatteellista
laittomuutta kohtaan vastenmielisyyttä. Epäjärjestystä, sekaannusta,
ristiriitaa parempana hän pitää lainalaista epävapauttakin.
Moninaisuuden tulee hänelle esiintyä yhtenäiseksi järjestettynä,
yhteyden hallitsemana, totellen käsitettyä tai ainakin aavistettua
lakia. Mutta moninaisuus on samalla tarpeellinen, koska puhdas,
erotukseton yhtenäisyys väsyttää yksitoikkoisuudellaan, ikävyydellään.
Tältä kannalta on helppo käsittää, että matemaattiset muodot voivat
miellyttää enemmän tai vähemmän, ja että näin tapahtuu sikäli kuin
niissä ilmenee moninaisuutta yhteydessä ja yhteyttä moninaisuudessa.
Yhteyttä ilmaisee tässä säännöllisyys. Jo suorassa viivassakin on
yhteyttä ja moninaisuutta. Suoran viivan yhteys on siinä, että kaikki
sen ainekset ovat välittömästi samansuuntaiset. Ympyrän kehässä taas
ei voida ajatella yhtään ainesta, joka ei suuntansa puolesta eroa
jokaisesta lähinnä olevasta, mutta eräs niitä yhteyden periaatteita,
jotka ovat ominaisia ympyräviivalle, on se, että tuo ero on vakinainen,
yhtä suuri kaikissa vieretysten tai saman välimatkan päässä toisistaan
olevissa aineksissa. Soikiossa taas ei poikkeus suunnasta ole
yhtäläinen, yhtä suuri toisiaan rajoittavien osien kesken, mutta yhteys
on siinä, että poikkeukset kuitenkin ovat saman säännön alaisia, jonka
saattaa ilmaista matemaattisella kaavalla.
Mainitsen nämä esimerkkinä yhdistävän periaatteen olemassaolosta,
säännönmukaisuudesta matemaattisissa muodostumissa, ja missä hyvänsä
sellainen ilmenee, seuraa sitä mielihyvä, joka voi olla heikko
ja helposti haihtuva, mutta jonka sentään selvästi tajuaa, kun
vastakohtana on jotakin, mikä meistä näyttää olevan täydellisesti
vailla yhteyttä, järjestystä ja yhtenäisyyttä.
Säännöllisyys voi olla erilaista. Esteettisesti tärkein säännöllisyys
on _symmetria_. Symmetrialla tarkoitetaan, yksinkertaisinta määritelmää
käyttääksemme, kokonaisuuden kahden puoliskon tai muuten tärkeän osan
yhtäläisyyttä. Symmetriaa syntyy esim. silloin, kun useita tilan
aineksia on järjestetty vastakkaiseen suuntaan yhteisen keskipisteen,
navan tai keskipinnan ympärille yhtä suuren matkan päähän tai
siten, että niiden välimatkojen erilaisuudessa helposti nähdään
säännöllisyyttä.
Niin ankaralta, niin epävapaalta kuin tällainen säännöllisyys, jota
sanotaan symmetriaksi, näyttäneekin ja todella on, niin se on kuitenkin
kauneiden perusehtoja sellaisissa ilmenemismuodoissa, missä rauha
ja sopusointu on voitolla tarmosta ja elämänvoiman hetkellisestä
purkauksesta. Senpä vuoksi tapaamme symmetriaa kristallikiteissä,
kasvin kukkasissa ja hedelmissä, eläinten rakenteessa ja taiteen
alalla etusijassa ornamentiikassa ja rakennustaiteessa. Vertaileva
sosiologinen estetiikka voi osoittaa, että kaikki alkeellinen taide
alkaa sillä: villien ihopiirrokset, muinaishautoja ympäröivien
kivien asettelu, aseiden ja tarve-esineiden koristelu seuraa
symmetrian lakeja. Kun plastiikka ensiksi alkoi esiintyä, hallitsi
symmetria sitäkin, kuten egyptiläiset ja vanhimmat kreikkalaiset
veistokuvat osoittavat, ja symmetria on ja pysyy aina -- käyttääksemme
voimistelusta lainattua sanontaa -- sinä perusasentona, johon kaikkein
epäsuhtaisimmatkin plastilliset asennot viittaavat.
Puutarhataidossakin on symmetrialla ollut ja tulee aina olemaan
merkitystä, mikäli näet puutarhataito on välittömässä yhteydessä
rakennustaiteen kanssa. Suuri rakennus, symmetrisine ainejoukkoineen,
ei kärsi aarniometsää välittömässä läheisyydessään; sen lähin ympäristö
vaatii enemmän tai vähemmän symmetristä käsittelyä, vaikka tosin
sellaista, jossa vapauden ilmaus ja ankarasti matemaattinen yhdistyvät
ja jälkimäinen siitä lievenee.
Matemaattisten kuvioiden symmetriasta minun tarvitsee puhua vain perin
lyhyesti. Ympyrä on symmetrinen mihin hyvänsä suoraan viivaan nähden,
joka vedetään keskipisteen kautta kehälle. Sillä on symmetriansa
ilmaisemiseksi loppumaton luku akseleita. Säännöllinen monikulmio on
symmetrinen jokaiseen viivaan nähden, joka sen keskipisteestä kulkee
johonkin kulmaan tai jonkin sivun keskipisteeseen. On huomattu, että
monikulmiot, joissa on tasainen kulmaluku, miellyttävät silmää enemmän
kuin jos tuo luku on epätasainen: viisikulmio ei miellytä niin paljon
kuin kuusikulmio, kuusikulmio on miellyttävämpi kuin seitsenkulmio
j.n.e.
Syynä on kai se, että säännöllisessä monikulmiossa, jossa on tasaluku
kulmia, vastakkaiset sivut ovat yhdensuuntaiset, ja että jokainen
sen symmetrinen puolisko voidaan jakaa taas kahteen symmetriseen
puoliskoon. Vielä on huomattu, että säännöllinen kuusikulmio miellyttää
silmää enemmän kuin kaikki muut monikulmiot, ja että melkein kaikki sen
vuoksi pitävät kuusikärkistä tähteä kauneimpana kaikista säännöllisistä
n.s. tähtikuvista, kenties siksi, että sen kolme kulmiin suuntautuvaa
akselia jakaa kuvion kuuteen tasasivuiseen, yhtäsuureen kolmioon.
Nelikärkinen tähti vaikuttaa puutteelliselta; kahdeksankärkisessä alkaa
esiintyä liikarunsautta, joka, jos kärkiä tai säteitä vielä tulee
lisäksi, vähentää kuvion osien havainnollista suhdetta toisiinsa.
Luonto itsekin suo säteittäisissä, orgaanisissa olioissaan etusijan
kuusisäteisille tyypeille.
Palataksemme ympyrään ei sen vanha arvo täydellisyyden vertauskuvana
ole voinut sitä pelastaa siitä, että soikio nyt esiintyy sen onnekkaana
kilpailijana esteettisessä suhteessa. Soikion molemmat polttopisteet
aiheuttavat sen, että siitä tulee symmetrinen toisessa, esteettisesti
pätevämmässä muodossa kuin ympyrä. Jälkimäisen kaikki osat halkaisijan
molemmin puolin ovat aivan samanlaiset ja näyttävät sen vuoksi myös
yhtäälle suunnatuilta. Soikion osat akselin molemmin puolin eivät ole
täysin samanlaiset eivätkä kulje samaan suuntaan, vaan toisiaan kohti,
niinkuin kreikkalaisen temppelinpäädyn tai gootilaisen portti- tai
ikkuna-aukon eri osat.
Mitä tulee symmetriaan luonnosta, saanen ensin huomauttaa sen
merkityksestä epäorgaanisessa luonnossa, jolloin se osaksi esiintyy
tasapintaisesi monikulmioissa ja tähdissä, useinkin hyvin rikas
muotoisena ja kauniina, kuten lumihiutaleissa, osaksi myös kappaleissa,
erimuotoisissa kristalleissa, kuusikulmiosta palloon saakka.
Orgaanisessa luonnossa kohtaamme symmetrian monissa kasvimuodoissa,
havainnollisimmin ja muiden periaatteiden vähimmin häiritsemänä
kukan kupujen ja lehtien sovittelussa. Eri puulajit ovat enemmän tai
vähemmän symmetrisesti järjestetyt runkoon nähden, kuten jokainen
leikkaus kohtisuorasti rungon akselia vasten osoittaa. Mutta mitä
tulee puun ulkopiirteiden luonteeseen kokonaisuudessaan, ilmaisevat
erikoisesti havupuut mahdollisimman yksinkertaista muotolakia, jossa
symmetria on vaikuttavana ja joka selvimmin näyttää viittaavaan
laskevaan ja punnitsevaan ymmärrykseen. Näiden puiden muodon ankaruus
ja matemaattisuus ei millään lailla estä niitä näyttämästä kauniilta,
vaikka niiden kauneus onkin toisenlainen kuin lehtipuiden. Kuusen
kartiomaiset, taivasta vasten kuvastuvat piirteet, hoikan hongan
voimakas pyrkimys kohtisuoraan taivaalle miellyttävät katsojaa ja
esiintyvät oivallisena vastakohtana lehtipuiden muodoille. Itse
säännöllisyyskin näyttää viittaavan voimaan, joka voittoisesti uhmaa
tuulten yrityksiä murtaa tai taivuttaa sitä lakia, joka niissä
vaikuttaa. Mutta samalla ei käy kieltäminen, että näköalassa, jossa
havupuut ovat voitolla, on jotakin yksitoikkoista. Rakenteen järkevyys
ja lainalaisuus pistää liiaksi silmään. Havupuu jäykkine asentoineen,
säännöllisesti asettuneine oksineen, kärjistyneine latvoineen on
jonkinlaista luonnon rakennustaidetta, joka tosin ankarine ja samalla
jaloine piirteineen on tervetullut vastakohta rehevämmille ja
vähemmin ankaramuotoisille kasveille, mutta joka kuitenkin vaikuttaa
yksitoikkoiselta.
Omasta puolestani ja vaikka lapsuudestani saakka olen tottunut
havumetsiin, olen sitä mieltä, että havupuiden muodossa on jotakin
muinaisaikaista, mikä on jäänyt elämään menneiltä geologisilta
kausilta, niiltä ajoilta, jolloin maailmaa järjestävä periaate antoi
kasvien elämälle toisia muotoja, koska kehitys silloin jatkui hiukan
toisenlaisissa oloissa kuin nyt.
Sanajaloissa ilmenee myös ankara säännöllisyys ja symmetria.
Sanajalkojen tapaiset puut peittivät suuria osia maapalloa
kivihiilikaudella, ja suureksi osaksi juuri noiden sanajalkoja
muistuttavien puiden jäännökset hyödyttävät nykyisen geologisen
aikakauden enimmin kehittyneitä olentoja kivihiilenä. Havupuunmuoto
esiintyi jurakaudella, lehtipuut vasta sitä seuraavalla liitukaudella.
Minulla on syytä arvella, että se muinaisaikainen luonne, jolla
havupuumetsä vaikuttaa esteettiseen tunteeseen, ei perustu niihin
mietteihin, jotka ovat lähtöisin geologiasta ja liittyneet havumetsän
välittömästi tekemään vaikutelmaan. Olen kuullut ihmisten, joilla ei
ole pienintäkään tietoa geologiasta, sanovan, että havumetsä näyttää
ikivanhalta lehtimetsään verraten. Ihmisellä, joka itse on geologisten
aikakausien muovailutyön tulos, on niin sanoaksemme niiden kaikua
sielussaan.
Sitten muutama sana symmetrian ilmaantumisesta eläinmaailmassa.
Ankara tasapintainen symmetria ilmenee sädekkäisissä, polyypeissä
ja muissa alhaisemmissa eläinmuodoissa. Korkeammissa eläimissä
tasapintainen symmetria väistyy viivasymmetrian tieltä. Ihmisvartalo
järjestyy symmetrisesti kohtisuoran viivan mukaan; tämä antaa sille
vasemman ja oikean puolen, joissa osat parittain vastaavat toisiaan
ja kaikki viivat ovat symmetrisessä sopusoinnussa. Minun tarvinnee
tuskin viitata, kuinka erikoisen tärkeää tällainen symmetria
on inhimilliselle kauneudelle. Sen ei suinkaan tarvitse olla
matemaattisen tarkka, sellainen yhdenmuotoisuus ja säännöllisyys,
joka järkkymättömässä kovuudessaan aivan kuin kieltää, että elävä
elimistö on altis ympäristön vaikutuksille ja on tulos taistelusta
järjestyksen ja jonkun muun periaatteen välillä, on pikemmin omiaan
näyttämään epämiellyttävältä tunteettoman virheettömyytensä nojalla
kuin miellyttämään. Sellainen kauneus on jäykkä, ja siitä tulee jotakin
elotonta, koska siinä ei näy jälkeäkään, mikä viittaisi, että elämä on
ollut taistelua alusta alkaen, ja että siellä, missä sitä on, ja missä
se on rikasta ja täydellisesti kehittynyttä, siellä sen myös täytyy
ilmaista jotakin suvun kärsimystaistelusta ja sen pyrkimyksestä yhä
korkeampaan vapauteen.
Antoninilaisella ajalla oli nuorukaisen kauneuden ihanteena Antinous,
ja Antinouksen toinen olkapää on toista hieman korkeammalla. Hyvin
harvinaiset ovat sellaiset kasvot, joiden oikea puoli on aivan
samanlainen kuin vasen. Helleeniläisenkin kuvanveiston kaikkein
tyypillisimmissä kasvokuvissa, vieläpä juhlallisen kauniilla
Junollakin, on kasvojen toisessa puoliskossa jotakin erilaista kuin
toisessa. Mutta välittömästi silmäänpistävä ei tämä erilaisuus saa
olla; määrättyjen rajojen yli ei symmetriaa voi häiritä kauneuden
tai miellyttävyyden siitä kärsimättä. Luulen myös, että tämä mitta,
joka lähinnä on silmämitta, voidaan jonakin päivänä tarkasti määrätä,
vaikkei tähän asti ole niin tehty.
Niin viistoon asettunut nenä, että se kohta havaittavassa kulmassa
poikkeaa kasvojen symmetrian akselista, niin vino suu, että sama akseli
jakaa sen kahteen huomattavasti erilaiseen ja erisuuntaiseen osaan,
silmien erisuuruiset ja erimuotoiset aukeamat eivät miellytä, eivät
anna kasvoille kauneuden, vaan sen vastakohdan leiman. Mikään ei ole
paremmin omiaan osoittamaan, kuinka läheisessä yhteydessä symmetrian ja
kauneuden periaatteet ovat, mistä ei kuitenkaan seuraa, että symmetrian
periaate olisi kaikissa suhteissa tai tapauksissa tärkein. Se väistyy
enemmän tai vähemmän syrjään niinkin pitkälle, että se piilee vain
salaisena eräissä määrätyissä oloissa, joita tuonnempana käsittelen.
Voipa melkein sanoa, että sen laita on samoin kuin painolain, joka
vaikuttaa kaikkialla, mutta ei yksinään ja joka näennäisesti tuntuu
voitetulta jalan noustessa, tykinkuulan kulkiessa ratansa alkuosaa,
leivon kohotessa taivaille ja näyttäessä hetkisen lepäävän ilmassa
siipiensä varassa tai irti päässeen ilmapallon nuolennopeasti kiitäessä
pilviä kohti.
Symmetria on yleinen periaate, mutta vain yksi niistä, jotka
vallitsevat ja vaikuttavat maailman rakenteessa. Se vaikuttaa
otaksuttavasti pienessä ja kaikkein pienimmässä, atomien yhtymisessä
molekyleiksi; ehkä se vaikuttaa myös kaikkein suurimmassa maailmojen
ainejoukkojen jakelussa, vaikkemme voikaan sitä nähdä, koska me, maamme
ja aurinkokuntamme, olemme vain häipyvän pieni piste kokonaisuudessa,
jota emme voi tajuta. Jos kuvittelisimme olevamme niin suuressa
temppelissä, ettemme edes kaukoputkella saattaisi nähdä muuta kuin
aivan pienen osan asemapintaa, joka kuuluisi jollekin temppelin
sadoista pilareista, emme älyäisi mitään symmetristä sen rakenteessa,
vaikka temppeli olisikin rakennettu symmetriselle alalle ja olisi
symmetrinen suuremmilta osiltaan.
Oman helposti katseella tajuttavan pikku kotinsa seinien sisäpuolella
ihminen vaistomaisesti haluaa nähdä symmetrian sovellettuna niin
laajalti kuin olosuhteet ja mukavuus myöntävät. Eri makusuunnat
ja muodit seuraavat toisiaan eivätkä asetu samalle ystävälliselle
kannalle symmetrian periaatteeseen nähden. Eräinä aikoina ilmenee
liioittelua, joka pyrkii tekemään symmetriasta kaikkien muiden
periaatteiden tyrannin, -- niiden, joilla on oikeus vaikuttaa
kauniin maailmassa. Silloin voi ruhtinaan päähän pälkähtää rakentaa
pääkaupunkinsa levitetyn viuhkan muotoiseksi, jonka säteet yhtyvät
keskellä ruhtinaallisen palatsin porttia. Silloin voi kuninkaan mieleen
juolahtaa sovittaa ankaran symmetrisesti rakennetun linnansa ympärille,
niin kauas kuin silmä kantaa, symmetrisiä, matemaattisten kuvioiden
muotoisiksi leikattuja puita ja niittyjä, symmetrisesti asetettuine
kuvapatsaineen, suihkulähteineen, pengermäportaineen, joita kaikkia
suorakulmaisesti leikkaavat puistokujat, ja näillä ovat puiden latvat
leikatut saman mallin mukaan, muistuttaen jättiläismäisiä krenatöörejä,
jotka on komennettu riviin ja joiden asennosta ja puvusta korpraali
pitää tarkkaa huolta.
Kun astuu näin ympäröidyn linnan sisäpuolelle, huomaa huonekalut ja
sisustuksen järjestetyiksi yhtä armottoman säännöllisesti, ja se
antaa sisäpuoliselle loistolle jotakin jäykän juhlallista, kylmää ja
värikkyydestä huolimatta yksitoikkoista.
Sitten toinen aika pitää tätä makua sietämättömän sortavana ja
makuvallankumouksella murtaa kahleet, joita isät ovat kantaneet tahtoen
niillä nuoretkin sitoa. _A bas l'ancien régime!_ Alas Versailles!
Siperiaan tuo kauhea, hirmuvaltainen symmetria!
Jäykästä ympäristöstä tehdään nyt salomaita, mutta viljeltyjä
salomaita, missä luonto ja puutarha-arkkitehtuuri viettävät tavallaan
sovintojuhlaa, ja sisällä huoneissa ripustetaan seinille maalauksia
ja koristeita niin, että saa oikein uskoa tyranni Symmetrian vallan
kukistuneen ja vapauden ajanjakson lopultakin koittaneen kirvoitetulle
maailmalle. Tuolit ja sohvat siirretään kauemmas seiniltä ja sovitetaan
sellaiseen asentoon, missä epäjärjestys, viihtymys, mukavuus ja joskus
epämukavuuskin vaikuttavat yhdessä. Mutta tuo pannaan julistettu
symmetria on siellä kuitenkin! Sen yksinvalta on murrettu, mutta
se pitää nyt perustuslaillista valtikkaa ja muistuttaa viisaita
perustuslaillisia hallitsijoita siinä, että se käyttää rajoitettua
valtaansa ilman suotta korostettua mahtikieltä.
Jos vinoon sovitetusta sohvasta katselee kattoa, huomaa siellä
reunuksen ja siihen kuuluvan koristelun, missä sitä on, symmetrisesti
järjestetyksi. Keskellä kattoa tai lähellä keskikohtaa huomaamme
koristellun pinnan, jonka matemaattisen tarkasti määrätystä keskuksesta
riippuu tavallisesti symmetrisesti muovaeltu kruunu tai lamppu. Jos
seinät ovat maalatut, noudattaa maalaus symmetristä mallia; jos ne
ovat paperoidut, on näissä papereissa säännöllisesti, lähemmin katsoen
ehkä symmetrisestikin järjestettyjä kuvioita. Ovi- ja ikkunaverhot
voivat ehkä laskea hiukan leikkiä symmetrian periaatteesta, mutta eivät
kuitenkaan sitä riko. Mattojen kuvioissa tai väripinnoissa kuvastunee
myöskin jonkinlaista symmetriaa. Ovenpeilit ja niiden välipinnat ovat
myös symmetrisesti järjestetyt.
Vapaudesta iloitsevien symmetrian vastustajien, jotka asuvat
tuollaisessa kodissa, täytyy tarkemmin harkittuaan myöntää, ettei
heidän ole onnistunut perustaa tasavaltaa, jonka presidenttinä
olisi epäsymmetria, vaan lainalainen monarkia, jonka alueella he
ovat symmetrian vapaita alamaisia. Ja kun nämä alamaiset hankkivat
itselleen uusia seinäpapereita tai mattoja, on hyvin mahdollista, että
niiden mallit on piirtänyt jokin työnjohtaja, saatuaan niihin aiheen
kuvakiikarista, siitä symmetrian välikappaleesta, jonka _Brewster_
Edinburgissa keksi v. 1817, sylinteristä, jonka pohjalla on muutamia
lasinpalasia tai kukanlehtiä, niin että nämä eräitten sinne asetettujen
peilien avulla voivat esittää loputtomasti symmetrisiä kuvioita, jotka
vähänkin pudisteltaessa muuttuvat toisiksi, yhtä symmetrisiksi. Lisään
epäileväni, että mikään symmetrian vihaaja viihtyisi sellaisessa
kodissa, jossa äsken osoittamani symmetriset kohdat saisivat väistyä
epäsymmetristen ja aivan säännöttömien tieltä. Luulenpa melkein, että
hän silloin menisi päästään pyörälle.
Symmetrian merkitys selviääkin parhaiten, jos kuvittelemme sen
täydellisesti pannaan julistetuksi, niin että sen sijalla olisi sen
vastakohta, epäsymmetria; että se poistettaisiin esim. porteista,
ovista ja ikkunoista, jolloin niissä kohtisuoran keskiviivan toisella
puolen olisi pelkkiä käyriä, toisella pelkkiä suoria viivoja; että
se olisi poissa myös peilien ja taulujen kehyksistä, katoista ja
lattioista. Minkä näköinen olisi kirkko, jonka pituusakselin toisella
puolen olisi gootilaista arkkitehtuuria sen ylevässä korkeudessa ja
rakenteellisessa johdonmukaisuudessa ja toisella vallatonta rokokoa?
VII.
SYMMETRIA.
Tänään minun on tehtävä lisäys siihen, mitä edellisessä luennossani
lausuin symmetrian merkityksestä esteettisenä periaatteena. Viime
kerralla käsittelin symmetrian esiintymistä luonnon epäorgaanisissa
ja elimellisissä muodostumissa sekä sitä tärkeyttä, mikä sillä on
ornamentiikassa ja kodin järjestelyssä. Huomautin, että symmetria
kuuluu matemaattisesti miellyttävän alaan, niin sanoaksemme kauniin
perustaan, jolle kohoaa kerroksia, missä tulee esille toisia,
henkisempiä ja vapaampia periaatteita. Mutta kuten rakennuksen
peruspinnalla on jonkun verran vaikutusta rakennuksen koko
suunnitteluun, samoin on symmetrian vaikutusta enemmän tai vähemmän
huomattavissa kauniin ja taiteen kaikissa ilmenemismuodoissa.
Rakennustaiteessa on symmetrian valta vielä ilmeisempi kuin minkään
muun periaatteen. Ei minkään muun taiteen luonne, musiikkia
lukuunottamatta, ole niin matemaattinen kuin rakennustaiteen. Se
kaunis, mikä siinä ilmenee, piilee kokonaan periaatteissa, joita
saattaa mitata mittanauhalla.
Se noudattaa massojen jaossa symmetriaa, ja jos se joskus jättääkin
symmetrian syrjään juuri tässä suhteessa, johtuu se pakosta, kuten
keskiaikana, jolloin linnat ja linnoitukset rakennettiin ahtaille ja
epäsäännöllisesti muodostuneille vuoritasangoille, joiden ääripiirteitä
linnanmuuri seurasi, kaiken ollessa sovitettuna enemmän sitä varten,
että voitaisiin piirittäviä vihollisia vastustaa, kuin sitä varten,
että se näyttäisi kauniilta. Mutta sellaisen vuorilinnoituksen kaikissa
yksityiskohdissa tulee kuitenkin esille se symmetria, jota sen
massanjaossa kaivataan. Pystysuora viiva, joka jakaa sen portin ja sen
yläpuolelle kiinnitetyn vaakunan kahteen osaan, osoittaa näissä osissa
täyttä symmetriaa. Sama koskee torneja, ikkunoita, linnankappelin
julkisivua, missä kappeli on, tämän sisustaa, joka on symmetrinen
pituusakselin mukaan, ynnä ritarisalia.
Rakennustaiteellinen symmetria saatetaan, rakennuksen pääosiinkin
nähden, rikkoa myös ilma pakkoa, pelkästä mielivallasta, esteettisen
tunteen siitä kärsimättä, mutta vain pienissä rakennuksissa, mieluimmin
puusta, joissa ei ole mitään jykevää, ja joita katsellessa siis emme
tunne, että ainejoukkioiden pitäisi olla tasapainossa. Tällaista
rakennusta katsellessa tajuamme kuitenkin, että sääntöä vastaan on
rikottu, mutta mielikuvitus sekaantuu asiaan sovittavana ja herättää
käsityksen siitä, että kun matemaattisesti miellyttävä, joka sentään
on vain kauniin alkeellinen muoto, on tässä uhrattu, on sillä tahdottu
vain antaa rakennuksen sisustalle vienompi viehätys, rikkaampi
vaihtelevaisuus, suurempi viihtymys.