S.

Joulukuun 2 p.

_Rakas Judy!_

Muistatko kuinka korkeakoulussa, kun sinä ja minä suunnittelimme

lempitulevaisuuttamme, aina käänsimme kasvot etelää kohti? Ja

ajattele että nyt siitä on tullut tosi, ja siellä sinä olet,

siellä purjehdit noiden troopillisten saarten lomitse! Oletko

koskaan elämässäsi tuntenut sellaista väristystä, paitsi kertaa

tai paria, jotka ovat yhteydessä Jervisin kanssa, kuin noustessasi

laivankannelle varhaisena aamuna ja huomatessasi ankkuroitavan

Kingstonin satamaan, jossa vesi on niin sinistä ja palmut niin

vihreät ja ranta niin valkea?

Minä muistan kun ensi kerran heräsin tuossa satamassa; tunsin

olevani kuin jokin suuren oopperan sankaritar keskellä epätodellisen

kauniita, maalattuja kulisseja. Mikään neljällä Euroopanmatkallani

ei ole koskaan vaikuttanut minuun niin valtavasti kuin noiden

kolmen lämpimän viikon omituiset näyt ja maut ja tuoksut. Ja siitä

saakka olen läähättäen toivonut takaisin. Kun rupean ajattelemaan

sitä, saan tuskin niellyksi meidän epäintressantteja aterioitamme;

tahtoisin syödä intialaista höystelihaa ja maissikääryleitä ja

mangohedelmää. Eikö se ole hullua? Voisi luulla että minussa piilee

pisara kreolilaista tai espanjalaista tai jotakin muuta lämmintä

verta, mutta enhän ole mitään muuta maailmassa kuin kalsea sekoitus

englantilaista ja irlantilaista ja skotlantilaista. Ehkä juuri siksi

kuulen etelän kutsuvan. "Palmu uneksii männystä ja mänty palmusta".

Nähtyäni sinun lähtevän palasin New-Yorkiin ja kauhea matkustamisen

jano jäyti kaikkia sisuksiani. Minäkin olisin tahtonut lähteä

matkoille uusi sininen hattu päässä, uusi sininen kävelypuku yllä

ja suuri kimppu orvokkeja kädessä. Viiden minuutin ajan olisin

mielihyvällä sanonut ikuiset jäähyväiset rakkaalle Gordon paralle,

jos siitä hyvästä olisin saanut avaran maailman vaellettavakseni.

Otaksun että sinun mielestäsi ne eivät ole niin kokonaan

yhteensopimattomat -- Gordon ja avara maailma -- mutta minä en

nähtävästi kykene omaksumaan sinun näkökantaasi aviomiehistä. Minä

näen avioliitossa samaa kuin miehet varmaan näkevät -- hyvän,

järkevän, arkipäiväisen laitoksen, mutta joka kauheasti rajoittaa

ihmisen vapautta. Kun kerta kaikkiaan on mennyt naimisiin, on elämä

jotenkin menettänyt seikkailuntuntunsa. Silloin eivät enää mitkään

romanttiset mahdollisuudet voi yllättää ihmistä joka käänteen takaa.

Häpeällinen totuus on se että yksi mies ei näytä aivan riittävän

minulle. Minä pidän mielialojen vaihtelusta, joka johtuu vain

miesten vaihtelusta. Pelkään että olen viettänyt liian liehittelevän

nuoruuden, eikä minun ole helppo asettua.

Minulla näyttää olevan hyvin harhaileva kynä. Palatakseni asiaan:

näin sinun lähtevän ja palasin lautalla New Yorkiin, mielessä kauhean

tyhjä tunne. Kolmikuukautisen läheisen, pakisevan yhdessäolomme

jälkeen tuntuu kauhean vaikealta tehtävältä kertoa sinulle huoleni

sävyssä, joka pääsee mantereemme perälle saakka. Lauttani kulki

teidän laivanne nenän editse, ja saatoin selvästi nähdä Jervisin ja

sinut nojautuneina kaidepuuhun. Heilutin vimmatusti, mutta te ette

edes silmää räpäyttäneet. Katseenne oli ikävöiden kiintynyt Woolworth

Buildingin huippuun.

Palattuani New Yorkiin lähdin erääseen kauppataloon suorittaakseni

muutamia pieniä ostoksia. Kun astuin sisään pyörivästä ovesta, kuka

pyöritti vastakkaiseen suuntaan jollei Helen Brooks! Meille tuli

kauhean tukala kohtaus, sillä minä koetin päästä takaisin ulos ja hän

takaisin sisään; luulin että saisimme pyöriä siinä ikuisesti. Mutta

viimein pääsimme yhteen ja löimme kättä, ja hän kiltisti auttoi minua

valitsemaan 15 tusinaa sukkapareja ja 50 urheilupaitaa ja lakkia ja

200 paria paitahousuja ja sitten juttelimme koko matkan Fifty-second

Streetille, jossa söimme päiväaterian Naisylioppilaitten klubissa.

Olen aina pitänyt Helenistä. Hän ei ole juuri minkään näköinen,

mutta vakava ja luotettava. Unohtaisitko koskaan kuinka hän

iski kiinni seniorien huvitoimikuntaan ja takoi siihen järkeä

sen sekasotkun jälkeen, minkä Mildred oli saanut aikaan siinä?

Kuinkahan hän mahtaisi sopia minun seuraajakseni tänne? Olen täynnä

mustasukkaisuutta kun vaan ajattelenkin seuraajaa, mutta otaksun että

minun täytyy käydä kohtaamaan sitä ajatusta.

"Koska olet viimeksi nähnyt Judy Abbottin?" oli Helenin ensimäinen

kysymys.

"Viisitoista minuuttia sitten", sanoin. "Hän on juuri nostanut

purjeet Länsi-Intian saaria kohti, mukanaan mies, tytär,

lapsenhoitaja, kamarineiti, miespalvelija ja koira."

"Onko hänellä mukava mies?"

"Parempaa ei voi ajatella."

"Ja vieläkö Judy pitää hänestä?"

"En koskaan ole nähnyt onnellisempaa avioliittoa."

Huomasin että Helen näytti hieman alakuloiselta, ja muistin äkkiä

kaikki nuo juorut, joita Marty Keene kertoi meille viime kesänä.

Käänsin siis nopeasti keskustelun niin täysin turvalliseen aiheeseen

kuin orpoihin.

Mutta myöhemmin hän kertoi minulle koko tarinansa niin irrallisella

ja personattomalla tavalla kuin olisi kuvaillut luonteita jossakin

kirjassa. Hän on asunut kaupungissa yksinään nähden tuskin ketään

ja tuntui olevan lamassa ja puhuvan mielellään. Helen parka näyttää

tehneen kauheata sotkua elämästään. En tiedä ketään, joka olisi

kokenut niin paljon niin lyhyessä ajassa. Loppututkintonsa jälkeen

hän on ollut naimisissa, saanut lapsen ja menettänyt sen, ottanut

eron miehestään, riidellyt perheensä kanssa ja tullut pääkaupunkiin

ansaitsemaan elatuksensa. Hän on käsikirjoitusten tarkastajana

eräässä kustannusliikkeessä.

Tavalliselta näkökannalta katsoen ei hänen avioeroonsa näytä olleen

mitään syytä; avioliitto yksinkertaisesti ei sujunut. He eivät olleet

ystäviä. Jos Henry olisi ollut nainen, ei Helen olisi hukannut

puolta tuntia puheluun hänen kanssaan. Jos taas Helen olisi ollut

mies, olisi Henry sanonut: "Hauska tavata. Kuinka voit?" ja jatkanut

matkaansa. Ja kuitenkin he menivät _naimisiin_. Eikö ole kauheata

kuinka sokeiksi tuo sukupuolijuttu voi tehdä ihmiset?

Helen oli kasvatettu sen teorian mukaan että naisen ainoa laillinen

ammatti on kodinhoito. Lopetettuaan korkeakoulun hän tietysti oli

innokas aloittamaan uransa, ja Henry ilmaantui näkyviin. Helenin

perhe punnitsi Henryä tarkoin ja huomasi hänet täydelliseksi joka

suhteessa -- hyvä perhe, hyvä moraali, hyvä taloudellinen asema, hyvä

ulkomuoto. Helen oli rakastunut häneen. Helenillä oli suuret häät

ja paljon uusia vaatteita ja tusinoittain merkattuja pyyhinliinoja.

Kaikki näytti suotuisalta.

Mutta kun he alkoivat tulla tutuiksi, he eivät pitäneet samoista

kirjoista eikä leikkipuheista eikä ihmisistä eikä huvituksista.

Henry oli avomielinen ja seuraarakastava ja iloinen, ja Helen ei

ollut. Ensin he väsyttivät ja sitten ärsyttivät toisiaan. Helenin

järjestyksenmukaisuus teki Henryn kärsimättömäksi, ja tämän

hutiloiminen saattoi Helenin suunniltaan. Hän pani päiväkausia

komeroitten ja piironkilaatikkojen järjestämiseen, ja Henry teki

niistä kaaoksen viidessä minuutissa. Henry jätti vaatteensa Helenin

nosteltaviksi paikoilleen ja pyyhinliinansa sotkuiseen kasaan

kylpyhuoneeseen eikä koskaan siivonnut kylpyammetta. Ja Helen

puolestaan oli kauhean mukautumaton ja ärsyttävä, -- hän totesi sen

täysin hyvin, -- hän joutui, sille asteelle ettei enää nauranut

Henryn sukkeluuksille.

Otaksun että vanhanaikaisimmat, oikeauskoisimmat ihmiset pitäisivät

kauheana purkaa avioliittoa noin viattomista syistä. Niin minustakin

tuntui ensin, mutta kun Helen esitti yksityiskohdan toisensa

jälkeen, jotka itsessään olivat vähäpätöisiä, mutta muodostivat

vuorenkorkuisen kokonaisuuden, olin lopulta yhtä mieltä Helenin

kanssa että olisi ollut kauheata antaa sen jatkua. Se ei todellakaan

ollut avioliitto, se oli erehdys.

Niinpä kerran aamiaispöydässä, kun tuli puhe heidän kesänvietostaan,

Helen aivan ohimennen sanoi että hän ajatteli matkustaa länteen ja

asettua johonkin valtioon, jossa voisi saada avioeron kunniallisesta

syystä; ja ensi kerran moneen kuukauteen oli Henry yhtä mieltä hänen

kanssaan.

Voit kuvitella Helenin victorialaisen perheen vimmaa. Kaikkien niiden

kuuden sukupolven aikana, jonka he olivat olleet Amerikassa, ei

mitään tämäntapaista ole tarvinnut kirjoittaa perheraamattuun. Kaikki

tulee vain siitä että Helen lähetettiin korkeakouluun ja sai lukea

sellaisia kauheita uudenaikaisia kirjailijoita kuin Ellen Key'tä ja

Bernard Shaw'ta.

"Jos hän vain olisi juonut ja vetänyt minua tukasta", vaikeroi

Helen, "olisi kaikki ollut laillista, mutta koska emme heitelleet

huonekaluja toistemme päälle, ei kukaan nähnyt mitään syytä

avioeroon."

Pateettisinta koko asiassa on se että sekä hän että Henry olivat

ihastuttavasti omiaan tekemään jonkun toisen onnelliseksi. He

yksinkertaisesti eivät sopineet toisilleen, ja kun kaksi ihmistä ei

sovi yhteen, eivät mitkään maailman juhlamenot voi naittaa heitä.

Lauantai-aamuna.

Aioin lähettää tämän kirjeen kaksi päivää sitten; ja tässä minulla on

niteittäin kirjoitettua, mutta ei mitään postiin pantua.

Meillä on ollut juuri tuollainen inhottava petollinen yö -- kylmää ja

hallaista kun paneutuu levolle, ja lämmintä ja elotonta, kun herää

pimeässä, läkähtyen vilttivuoren alle. Kun olin pannut pois omat

ylimääräiset peittoni ja pöyhinyt tyynyn ja asettunut mukavasti,

ajattelin noita neljäätoista pyntättyä vauvaa raitisilmamakuusalissa.

Heidän niinsanottu yöhoitajattarensa nukkuu kuin tukki yön läpeensä.

(Hänen nimensä on lähinnä erotettavien listalla.) Niinpä nousin taas

ja tein pienen viltinpoistamis-kierroksen, ja lopetettuani olin kerta

kaikkiaan hereillä. Minä en usein valvo yötä, mutta kun sen teen,

ratkaisen koko maailman ongelmia. Eikö ole hassua kuinka paljon

selkeämpi ihmisen mieli on kun makaa valveillaan pimeässä?

Aloin ajatella Helen Brooksia ja suunnittelin uudelleen koko

hänen elämänsä. En tiedä miksi hänen onneton tarinansa on saanut

sellaisen vallan minuun; se on hyvin masentava aihe kihlatun tytön

pohdittavaksi. Toistin itselleni: Entä jos Gordon ja minä, kun

todella tulemme tutuiksi, muuttaisimme mieltä emmekä enää pitäisi

toisistamme? Pelko iskee sydämeeni ja vääntää sen kuiville. Mutta

minä en mene hänen kanssaan naimisiin mistään muusta syystä kuin

kiintymyksestä. En ole erikoisen kunnianhimoinen. Ei hänen asemansa

eikä rikkautensa ole koskaan houkutellut minua vähimmässäkään

määrässä, enkä ainakaan mene naimisiin löytääkseni elämäntyöni, sillä

mennäkseni naimisiin minun täytyy luopua työstä, jota rakastan.

Minä todella rakastan tätä työtä, minä suunnittelen ja suunnittelen

heidän pikku tulevaisuuksiaan, ja minusta tuntuu kuin rakentaisin

kansakuntaa. Mitä ikinä minusta tulee myöhemmin elämässä, olen

varmasti kykenevämpi siksi että minulla on ollut tämä järisyttävä

kokemus. Ja se _on_ järisyttävä kokemus, se ihmisyyden läheisyys

johon orpokodissa joutuu. Opin niin paljon uutta joka päivä että aina

kun lauantai-ilta tulee, ajattelen viime lauantai-illan Sallie'a ja

kummastelen hänen tietämättömyyttään.

Tiedätkö että minusta on kehittymässä hullunkurinen vanha originaali;

rupean vihaamaan muutoksia. Minä en pidä siitä ajatuksesta

että elämäni tulee järkytetyksi. Ennen pidin tulivuorimaiseman

levottomuudesta, mutta nyt on korkea ylätasanko ihanteeni. Minä

viihdyn erittäin hyvin siinä missä olen; pöytäni ja komeroni ja

piironkilaatikkoni ovat järjestetyt minun mieleni mukaan, ja --

oi, minua sanomattomasti hirvittää ajatella sitä mullistusta,

joka tapahtuu elämässäni ensi vuonna! Älä huoli kuvitella etten

välitä Gordonista juuri niin paljon kuin miehellä on oikeus vaatia.

Ei se sitä ole että pitäisin hänestä vähemmän, mutta alan pitää

orpolapsista yhä enemmän.

Tapasin muutama minuutti sitten lääkeopillisen neuvojamme hänen

tullessaan ulos lastenkamarista -- Allegra on tämän laitoksen ainoa

henkilö, joka saa nauttia hänen ynseistä seuraelämää koskevista

huomaavaisuuksistaan. Hän pysähtyi sivumennen lausumaan kohteliaan

huomautuksen äkillisestä ilmanmuutoksesta ja ilmaisemaan toiveen että

tervehtisin hänen puolestaan Mrs. Pendletonia, kun kirjoitan.

Tämä on viheliäinen kirje lähettää matkaan -- siinä on tuskin

sanaakaan senlaatuisia uutisia, joita sinä tahtoisit kuulla.

Mutta alaston pieni orpokoti kukkulalla mahtaa tuntua olevan

kauhean etäällä palmuista ja oranssilehdoista ja sisiliskoista ja

jättiläishämähäkeistä, joista sinä saat nauttia.