SALLIE'a.
Joulukuun 11 p.
_Rakas Judy!_
Jamaika-kirjeesi on tässä, ja kuulen ilokseni että Judy Nuorempi
nauttii matkustuksesta. Kirjoita minulle kaikki yksityiskohdat
talostanne ja lähetä valokuvia niin että voin nähdä sinut siinä.
Kuinka mahtaakaan olla hauskaa kun teillä on oma laiva kyntämässä
noita miellyttäviä vesiä! Joko olet käyttänyt kaikkia kahdeksaatoista
valkoista pukuasi? Ja etkö nyt ole iloinen että sain sinut lykkäämään
panamahatun oston kunnes olet Kingstonissa?
Täällä kulkee kaikki tavallista rataansa ilman mitään jännittävää,
josta kannattaisi kertoa. Muistatko pienen Maybelle Fullerin
-- tuon kuorotytön tyttären, josta tohtorimme ei pidä? Olemme
sijoittaneet hänet kasvatiksi. Koetin saada tuon naisen ottamaan
Hattie Heaphyn hänen sijaansa -- tuon pienen hiljaisen, joka varasti
ehtoollispikarin -- mutta ei sinne päinkään! Maybellen silmäripset
veivät voiton. Loppujen lopulta, niinkuin Marie parka sanoo,
tärkeintä kaikesta on kauneus. Kaikki muu elämässä riippuu siitä.
Kun tulin kotiin viime viikolla pistäydyttyäni New Yorkissa,
pidin lapsille lyhyen puheen. Kerroin heille että olin juuri
nähnyt Judy tädin lähtevän suuressa laivassa, ja minun täytyy
nolona ilmoittaa että mielenkiinto -- ainakin poikain puolelta
-- siinä samassa jätti Judy tädin ja keskittyi laivaan. Kuinka
monta tonnia hiiliä se polttaa päivässä? Onko se niin pitkä kuin
vaunuvajasta intiaanileirille? Onko sen kannella tykkejä, ja jos
merirosvoja hyökkäisi sen kimppuun, voisiko se pitää puoliansa?
Jos sattuisi kapina, voisiko kapteeni ampua kenen tahtoisi ja eikö
häntä hirtettäisi kun hän tulee maihin? Minun täytyi häpeällisesti
kutsua Sandy lopettamaan puheeni. Huomaan että parhaiten varustettu
naisellinen äly maailmassa ei riitä vastaamaan niihin aivan
erikoisiin kysymyksiin, jotka syntyvät 13-vuotisen pojan aivoissa.
Tuloksena heidän merenkulku-harrastuksistaan tohtori keksi kutsua
seitsemän vanhinta ja virkuinta poikaa kanssaan matkalle New Yorkiin
näkemään omin silmin valtamerilaivaa. He nousivat viideltä eilen
aamulla, lähtivät junalla 7.30, ja saivat kokea ihmeellisimmän
seikkailun mitä kaikissa seitsemässä elämässä koskaan on sattunut.
He kävivät eräässä suuressa laivassa (Sandy tuntee laivan
skotlantilaisen insinöörin), ja heitä kuljetettiin lastiruuman
pohjasta ylös variksenpesään asti. Sitten syötiin päiväateria
kannella. Ja päiväaterian jälkeen he kävivät akvaariumissa ja Singer
Buildingin huipulla ja ajoivat maanalaisella rautatiellä toiseen
päähän kaupunkia tunniksi katsomaan Amerikan lintuja kotipaikoissaan.
Sandyn oli kauhean vaikea pyytää heitä pois Luonnonhistoriallisesta
Museosta siksi ajoissa että ehtivät 6.15 junaan. Päivällinen
ravintolavaunussa. Pojat kysyivät hyvin hienosti mitä se maksoi, ja
kuullessaan että hinta oli sama, söivät he minkä verran tahansa, he
vetivät syvään henkeä ja ryhtyivät tyvenesti ja vakaasti pitämään
huolta siitä ettei isäntä tullut petetyksi. Rautatie ei häirinnyt
tätä seuruetta, ja kaikki pöydät ympärillä lakkasivat syömästä ja
tuiottivat. Eräs matkustaja kysyi tohtorilta, oliko hänellä mukanaan
poikakoulun luokka, joten voit nähdä kuinka poikiemme tavat ja
käyttäytyminen ovat edistyneet. En tahtoisi kerskua, mutta kukaan ei
olisi koskaan tehnyt sellaista kysymystä seitsemästä Mrs. Lippettin
pojasta. "Ovatko he matkalla kasvatuslaitokseen?" olisi ollut
luonnollinen kysymys hänen vesojensa pöytätapoja katsellessa.
Pikku seurueeni tulla tömisti kotiin kello 10:n vaiheilla lasketellen
kiihkeästi ja sikinsokin numeroita kaksipuolisista compound-koneista
ja vedenpitävistä laipioista, pirunkaloista ja pilvenpiirtäjistä ja
paratiisilinnuista. Luulin etten koskaan saisi heitä sänkyyn. Mutta
voi mikä mainio päivä heillä oli ollut! Minä niin soisin voivani
toimittaa keskeytyksiä arkielämän menoon useammin. Se antaa heille
uuden näkökulman elämään ja tekee heistä enemmän normaalien lasten
kaltaisia. Eikö Sandy ollut todella kiltti? Mutta olisitpa nähnyt
tuon miehen käyttäytymistä kun koetin kiittää häntä. Hän huiskautti
minut syrjään keskellä lausetta ja kysyi äreästi Miss Snaithiltä eikö
tämä voisi vähän säästävämmin käyttää karbolihappoa. Talohan haisi
kuin sairashuone.
Minun täytyy kertoa sinulle että Naskali on taas luonamme, täysin
uudistuneena tavoiltaan. Etsin nyt perhettä, joka ottaisi hänet
kasvatiksi. Olin toivonut että nuo kaksi älykästä vanhaapiikaa
huomaisivat voivansa pitää hänet aina, mutta he tahtovat matkustaa ja
tuntevat että hän liiaksi rajoittaa heidän vapauttaan. Panen mukaan
värikynäluonnoksen laivastasi, jonka hän on juuri tehnyt. Laivan
suunta on hieman epätietoinen; näyttää kuin se kulkisi takaperin ja
päätyisi Brooklyniin. Koska sininen kynäni on hukassa, on lippumme
täytynyt omaksua Italian värit.
Kolme olentoa sillalla ovat sinä ja Jervis ja vauva. Minua surettaa
huomata, että kannat tytärtäsi niskasta kuin kissanpoikaa. Sillä
tavalla emme pitele vauvoja J.G.H:n lastenkamarissa. Suvaitse myöskin
huomata että taiteilija on antanut Jervisille täyden määrän jalkoja.
Kun kysyin Naskalilta mihin kapteeni on joutunut, hän sanoi että
kapteeni on sisällä panemassa hiiliä tuleen. Naskali oli kauheasti
otettu, niinkuin saattoikin olla, kuullessaan että laivasi polttaa
300 vaunulastillista päivässä, ja otaksui luonnollisesti että kaikki
kädet tarvittiin uunin ääressä.