P.S. Kesken huoliani on yksi asia, josta saan olla kiitollinen: Hon.
Cy on sairastunut pitkäaikaiseen keuhkokatarriin. Kiitollisuuden
puuskassani lähetin hänelle kimpun orvokeita.
P.S. Meillä on kulkutautina silmäluomen tulehdus.
Toukokuun 16 p.
_Hyvää huomenta, rakas Judy!_
Kolme aurinkoista päivää, ja J.G.H. hymyilee. Olen saanut lähimmät
huoleni kauniisti järjestymään. Nuo inhottavat viltit ovat
vihdoinkin kuivuneet, ja leirimme on taas tehty asuttavaksi. Teltat
on päällystetty laudoilla ja katto peitetty tervapaperilla. (Mr.
Witherspoon sanoo niitä kanakopeiksi.) Kaivamme kivettyä ojaa, joka
johtaa tulevat vedenpaisumukset tasangolta, jolla teltat sijaitsevat,
alas maissipeltoon. Intiaanit ovat palanneet villi-elämäänsä ja
heidän päällikkönsä on taas paikallaan.
Tohtori ja minä olemme ruvenneet mitä huolellisimmin pitämään
silmällä Loretta Higginsin hermoja. Ajattelemme että tämä
kasarmielämä ja sen alituinen liike ja hälinä on liian kiihdyttävää
ja olemme päättäneet että paras keino on panna hänet täysihoitoon
yksityisperheeseen, jossa hän saa paljon henkilökohtaista hoitoa.
Tohtori, joka aina keinon keksii, on löytänyt perheen. He asuvat
aivan hänen lähellään ja ovat hyvin hauskaa väkeä; olen juuri
palannut heidän luotaan. Mies on valurautamestari rautatehtaassa, ja
vaimo hilpeä olento, joka hytkyy kauttaaltaan, kun nauraa. He asuvat
enimmäkseen keittiössä, jotta vierashuone pysyisi siistinä, mutta se
on niin hauska keittiö että mielelläni asuisin siinä itse. Hänellä
on begonioita ruukussa ikkunalla ja hauska hyrräävä tiikerikissa
niinimatolla uunin edessä. Hän leipoo lauantaisin -- teeleipiä ja
piparkakkuja ja torttuja. Ajattelen suorittaa jokaviikkoisen käyntini
Lorettaa katsomassa lauantaiaamuisin kello 11. Nähtävästi minä tein
yhtä edullisen vaikutuksen Mrs. Wilsoniin kuin hän minuun. Hän oli
minun lähdettyäni uskonut tohtorille pitävänsä minusta koska olen
ihan yhtä tavallinen kuin hän itse.
Loretta joutuu oppimaan kotiaskareita, saa oman pienen puutarhan ja
tulee ennen kaikkea leikkimään ulkona päivänpaisteessa. Hänet pannaan
aikaisin sänkyyn ja hän saa hyvää ravitsevaa ruokaa, ja he pitävät
häntä hyvänä ja tekevät hänet onnelliseksi. Kaikki tämä kolmella
dollarilla viikossa!
Miksi ei voitaisi löytää sata sellaista perhettä ja panna kaikki
lapset täysihoitoon? Silloin tätä rakennusta voitaisiin käyttää
tylsämielisten hoitolana, ja koska minä en tiedä tylsämielisistä
mitään, voisin hyvällä omallatunnolla erota ja palata kotiin ja elää
onnellisena lopun ikääni.
Ihan totta, Judy, minä alan säikähtää. Tämä orpokoti saa minut
kokonaan, jos viivyn kyllin kauan. Alan niin kiintyä siihen etten
osaa ajatella enkä puhua enkä uneksia mitään muuta. Sinä ja Jervis
olette tuhonneet kaikki minun mahdollisuuteni.
Otaksutaan että vetäytyisin syrjään ja menisin naimisiin ja saisin
perheen. Sellaisia kuin perheet nyt ovat, en voisi toivoa saavani
muuta kuin enintään viisi tai kuusi lasta, ja kaikilla sama
perinnöllisyys. Mutta hyvänen aika, sellainen perhe tuntuu täysin
mitättömältä ja yksitoikkoiselta. Olette laitoksellistaneet minut.
Moittivana sinun
SALLIE MCBRIDE.
P.S. Meillä on täällä eräs lapsi, jonka isä on lynchattu. On sekin
kirpeä kohta ihmisen historiassa!
Tiistaina.
_Rakkakin Judy!_
Mitä on meidän tehtävä? Mamie Prout ei pidä luumuista. Tuollainen
vastenmielisyys halpaa ja terveellistä ravintoainetta kohtaan on
pelkkää kuvittelua, jota ei saisi suvaita hyvinhoidetun laitoksen
asukkien kesken. Mamie on saatava pitämään luumuista. Niin sanoo
kieliopin opettajamme, joka viettää päivällistunnin kanssamme
ja pitää silmällä hoidokkiemme moraalia. Yhden tienoissa tänään
hän marssitti Mamien kansliaani syytettynä siitä että tämä oli
kieltäytynyt, _ehdottomasti_ kieltäytynyt avaamasta suutansa ja
panemasta luumua sisään. Lapsi istutettiin tuolille odottamaan
rangaistusta minulta.
Nyt, niinkuin tiedät, minä en pidä banaaneista, ja olisi kauhean
inhottavaa jos minut pakotettaisiin nielemään niitä. Minkätähden siis
pakottaisin Mamie Proutia nielemään luumuja?
Koettaessani keksiä ratkaisua, joka näyttäisi ylläpitävän Miss
Kellerin auktoriteettia, mutta samalla jättäisi takaportin Mamielle,
minut kutsuttiin puhelimeen.
"Istu siinä kunnes tulen takaisin", sanoin minä, lähdin pois ja
suljin oven.
Puhelimessa oli ystävällinen rouva, joka tahtoi viedä minut autollaan
erään komitean kokoukseen. En ole vielä kertonut sinulle, että olen
koettanut herättää paikkakunnalla mielenkiintoa meidän hyväksemme.
Rikkaat tyhjäntoimittajat, jotka omistavat maatiloja ympäristössä,
alkavat nyt lappautua pois kaupungista, ja koetan saada heidät
apajaani ennenkuin liian monet puutarhajuhlat ja tenniskisat ovat
vallanneet heidän mielensä kokonaan. Heistä ei koskaan ole ollut
vähintäkään hyötyä laitokselle, ja minusta on jo aika herättää heitä
toteamaan läheisyytemme.
Kun palasin teenjuonnin aikaan, väijyi minua eteisessä tohtori
MacRae, joka pyysi eräitä tilastollisia tietoja kansliastamme. Avasin
oven, ja siinä istui Mamie Prout tarkalleen samassa paikassa minne
hänet oli jätetty neljä tuntia sitten.
"Mamie rakkahin!" huusin kauhuissani. "Ethän ole ollut tässä koko
tätä aikaa?"
"Olen", vastasi Mamie, "täti käski minun odottaa kunnes tulee
takaisin."
Tuo kärsivällinen pikku raukka oli ihan kallellaan väsymyksestä,
mutta ei edes vikissyt.
Minun täytyy sanoa että Sandy oli _kultainen_. Hän otti tytön
syliinsä ja kantoi hänet kirjastooni ja taputteli ja hyväili siksi
kunnes hän taas hymyili. Jane toi ompelupöydän ja kattoi sen tulen
ääreen, ja sillä aikaa kuin tohtori ja minä joimme teetä, söi Mamie
illallisensa. Otaksun että eräitten kasvattajien mukaan nyt, kun hän
oli läpeensä uupunut ja nälkäinen, olisi ollut psykologinen hetki
suostuttaa hänet luumuihin. Mutta sinä saat mielihyväksesi kuulla
etten tehnyt mitään sellaista ja että tohtori kerrankin kannatti
epätieteellisiä periaatteitani. Mamie sai elämänsä ihmeellisimmän
illallisen, jota kaunisti mansikkasyltti omasta yksityisruukustani
ja piparkakut Sandyn taskuista. Lähetimme hänet toveriensa luo
onnellisena ja virkistyneenä, mutta hänellä on vieläkin valitettava
vastenmielisyys luumuihin.
Oletko koskaan nähnyt mitään hirvittävämpää kuin tuo sielua-musertava
järjenvastainen tottelevaisuus, jota Mrs. Lippett niin innokkaasti
kasvatti? Se on oikea orpokotilais-asenne elämän suhteen, ja tavalla
tai toisella minun pitää musertaa se. Yritteliäisyys, vastuuntunne,
uteliaisuus, kekseliäisyys, taistelunhenki -- oi hyvänen aika! Soisin
että tohtorilla olisi seerumia, jolla voisi istuttaa kaikki nämä
hyveet orpolapsen vereen.