Oi Judy, sellainen onnettomuus! Muistatko että muutamia viikkoja
sitten kerroin sijoittaneeni kiltin pikku tytön kilttiin
perheeseen, johon toivoin hänen pääsevän ottolapseksi. Se oli hyvä
kristillismielinen perhe, joka asui hauskassa maalaiskylässä, ja
kasvatti-isä oli kirkossa diakonina. Hattie oli tuollainen lempeä,
tottelevainen, naisellinen pieni otus, ja näytti kuin he olisivat
pilkulleen sopineet yhteen. Hyvä ystävä, hänet tuotiin tänä aamuna
takaisin koska hän oli _varastanut_. Häväistys häväistyksen jälkeen:
_hän oli varastanut ehtoollispikarin kirkosta!_
Kesti puolen tuntia ennenkuin tytön nyyhkytysten ja heidän
syytöstensä keskeltä sain selville totuuden. Näyttää siltä että
kirkko, jossa he käyvät, on hyvin uudenaikainen ja hygieninen,
niinkuin meidän tohtori, ja on ottanut käytäntöön yksityiset
ehtoollispikarit. Pieni Hattie parka ei ollut koskaan elämässään
kuullut ehtoollisesta; asia oli niin, että hän ei ollut tottunut
käymään kirkossa, sillä sunnuntaikoulu oli aina riittänyt hänen
yksinkertaisiin uskonnollisiin tarpeisiinsa. Mutta uudessa kodissaan
hän kävi kumpaisessakin, ja eräänä päivänä hänen mieluisaksi
yllätyksekseen kirkossa tarjottiin virvokkeita. Mutta hänet jätettiin
ilman. Hän ei kuitenkaan sanonut siihen mitään; hän on tottunut
jäämään ilman. Mutta kun he lähtivät kotiin, näki hän että pieni
hopeapikari oli sattumalta jäänyt penkille, ja otaksuen että se
oli muistoesine, jonka sai ottaa mukaansa jos tahtoi, hän pani sen
taskuunsa.
Se tuli esille kaksi päivää myöhemmin hänen nukkekaappinsa
kallisarvoisimpana koristeena. Hattie oli nähtävästi kauan sitten
huomannut nukenastia-kaluston jossain lelukaupan ikkunassa ja oli
siitä saakka uneksinut saavansa kerran oman kaluston. Ehtoollispikari
ei ollut, ihan samaa, mutta se vastasi. Nyt jos perheellämme olisi
ollut vähän vähemmän uskonnollista tunnetta ja vähän enemmän järkeä,
he olisivat palauttaneet pikarin aivan pahentumatta, vieneet Hattien
lähimpään lelukauppaan ja ostaneet hänelle vähän astioita. Mutta
sen sijaan he sulloivat lapsen kaikkine kapistuksineen ensimäiseen
mahdolliseen junaan ja työnsivät hänet sisään pääovestamme kuuluttaen
suureen ääneen että hän on varas.
Voin ilokseni kertoa että annoin vihastuneelle diakoonille ja hänen
vaimolleen niin perinpohjaisen läksytyksen että moista he eivät
varmasti koskaan olleet kuulleet saarnatuolista. Lainasin pari
voimakasta kohtaa Sandyn sanavarastosta ja lähetin heidät kotiin
kerrassaan nöyryytettyinä. Mitä pikku Hattie-parkaan tulee, on
hän taaskin täällä lähdettyään maailmalle niin korkein toivein.
Tuollainen häpeällinen palautus takaisin orpokotiin vaikuttaa
kauhean pahaa lapsen moraaliin, varsinkin kun hän ei tietänyt
tehneensä rikosta. Hän saa siitä sen tunteen että maailma on täynnä
salahautoja, eikä uskalla ottaa askeltakaan. Minun täytyy nyt
ponnistaa kaikki voimani löytääkseni hänelle uudet vanhemmat, jotka
eivät ole tulleet niin vanhoiksi ja vakaviksi ja hyviksi että ovat
kokonaan unohtaneet oman lapsuutensa.
Sunnuntaina.
Unohdin kertoa että uusi voutimme on tullut, Turnfelt nimeltään, ja
hänen vaimonsa on oikea sydänkäpy, keltatukkainen ja hymykuoppainen.
Jos hän olisi orpo, sijoittaisin hänet ottolapseksi minuutissa.
Emme saa jättää häntä käyttämättä. Minulla on kaunis suunnitelma:
rakennuttaa voudin taloon pieni lisärakennus ja perustaa hänen
herttaiseen hoitoonsa jonkinlainen hautomatarha, jonne voimme
sijoittaa uudet kananpoikamme päästäksemme varmuuteen, että heissä ei
ole mitään tarttuvaa ja poistaaksemme heistä mahdollisimman paljon
pahuutta ennenkuin päästämme heidät valloilleen toisten täydellisten
kananpoikiemme joukkoon.
Miltä tämä tuntuu sinusta? On välttämätöntä että laitoksessa, joka
on niin täynnä melua ja liikettä ja hälinää kuin tämä, on jokin
eristetty paikka, jonne voimme sijoittaa henkilökohtaista huolenpitoa
vaativia tapauksia. Muutamilla lapsillamme on perityt hermot, ja
heille määrätään hiljaista mietiskelyä joksikin aikaa. Eikö sanastoni
ole ammattitaitoinen ja tieteellinen? Jokapäiväinen seurustelu
tohtori Robin MacRaen kanssa on äärimmäisen kasvattavaa.
Näkisitpä vain porsaamme senjälkeen kun Turnfelt on tullut. Ne ovat
niin puhtaat ja ruusunpunaiset ja luonnottomat että ne eivät enää
tunne toisiansa ohikulkiessa.
Perunamaatamme ei myöskään voi tuntea. Se on jaettu nuoralla ja
puikoilla ruutuihin kuin shakkilauta, ja joka lapsi on aidannut oman
osansa. Siemenluettelot ovat ainoana luettavanamme.
Noah on juuri palannut kylästä, jonne hän pistäytyi hakemaan
sunnuntaipäivän lehtiä joutohetkensä huviksi. Noah on hyvin
sivistynyt ihminen, hän ei ainoastaan lue täysin hyvin, vaan käyttää
kilpikonnankuori-sankaisia silmälaseja lukiessaan. Hän toi myöskin
postitoimistosta kirjeen sinulta, kirjoitetun perjantai-iltana.
Huomaan ikäväkseni ettet välitä "Gösta Berlingistä" eikä Jervis
myöskään. Ainoa huomautus minkä voin tehdä: "Mikä loukkaava
kirjallisen aistin puute Pendletonin perheessä!"
Tohtori MacRaen luona on vieraana eräs toinen lääkäri, hyvin
surumielinen herra, joka johtaa yksityistä hermosairaalaa eikä usko
että elämässä on mitään hyvää. Mutta minä uskon että pessimistinen
maailmankatsomus lankee luonnostaan, jos joutuu syömään päivän
kolme ateriaa pöydässä, joka on täynnä synkkämielisiä. Hän kulkee
edestakaisin pitkin maailmaa etsien rappeutumisen merkkejä ja löytää
niitä kaikkialta. Puolen tunnin keskustelun jälkeen odotin vain että
hän pyytäisi katsoa kurkkuuni nähdäkseen onko minulla haljennut
kitalaki. Sandyn maku ystävien valinnassa näyttää muistuttavan hänen
kirjallista makuaan.
Siunatkoon, onpa tämä kirje!
Hyvästi!
SALLIE.
Torstaina, toukokuun 2 p.
_Rakas Judy!_
Sellainen hämmennyttävä tapahtumain vilinä! Koko J.G.H:n henkeä
salpaa. Olen sivumennen ratkaisemassa ongelmaa: mitä tehdä lapsille
sillä aikaa kun puusepät ja lyijynvalajat ja muurarit ovat täällä.
Tai pikemmin, kallis veljeni on ratkaissut sen minun puolestani.
Tänä iltapäivänä tarkastin liinavaatevarastoani ja tein sen
häpeällisen keksinnön että meillä on lakanoita vain juuri sen
verran että lapsille voi muuttaa joka toinen viikko, mikä näyttää
olevan järkkymätön tapamme. Kun vielä olin keskellä talouspuuhiani
avainkimppu vyöllä ja olin kuin keskiaikainen linnanrouva, kuka
työnnetään sisään jollei Jimmie?
Koska minulla oli äärettömästi työtä, painoin vinon suudelman hänen
nenälleen ja lähetin hänet katsomaan paikkaa kahden vanhimman
poikaviikarini kanssa. He kokosivat kuusi ystävää ja järjestivät
jalkapallopelin. Jimmie tuli takaisin lyötynä, mutta innoissaan ja
suostui pitkittämään vierailunsa viikon loppuun saakka, vaikkakin
tarjoamani päivällisen jälkeen hän päätti syödä seuraavat ateriansa
hotellissa. Kun istuimme kahvinemme tulen ääressä, uskoin hänelle
huoleni siitä mihin tipuseni pantaisiin siksi aikaa kuin heidän uusi
hautomonsa on rakenteilla. Sinä tunnet Jimmien. Puolessa minuutissa
oli hänen suunnitelmansa haahmoiteltu.
"Rakenna Adirondack-leiri tuolle pienelle tasangolle metsikön luo.
Voit tehdä kolme avointa telttaa, jokaisessa kahdeksan makuulavaa, ja
sijoittaa 24 vanhinta poikaa sinne kesäksi. Se ei sitten maksa kahta
senttiä."
"Niinpä kyllä", huomautin minä, "mutta maksaa enemmän kuin kaksi
senttiä palkata mies paimentamaan heitä."
"Täysin helppoa", sanoi Jimmie mahtavasti. "Minä kyllä löydän jonkun
korkeakoulupojan, joka mielellään tulee loma-ajakseen pelkkää
täysihoitoa vastaan, mutta silloin sinun täytyy antaa hänelle
tukevampaa ruokaa kuin minulle tänä iltana."
Tohtori MaeRae pistäytyi sisään yhdeksän tienoilla käytyään sairaalan
puolella. Meillä on ilmaantunut kolme hinkuyskätapausta, mutta kaikki
ovat eristettyinä eikä uusia enää tule. Mistä nuo kolme sen saivat,
on käsittämätöntä. Näyttää siltä että jokin pieni lintu kuljettaa
hinkuyskää orpokoteihin.
Jimmie heti iski häneen saadakseen tukea leirisuunnitelmalleen, ja
tohtori yhtyi häneen innokkaasti. He ottivat kynän ja paperia ja
rupesivat laatimaan piirustuksia, ja ennenkuin ilta oli päättynyt,
oli viimeinen naula paikoillaan. Mikään ei tyydyttänyt noita kahta
miestä jolleivät he saaneet mennä puhelimeen kello kymmeneltä
ja häivyttää erästä puuseppä parkaa unestaan. Hän ja hiukan
rakennuspuita on tilattu huomisaamuksi kello 8.
Vapauduin miehistä vihdoin puoli yhdeltätoista, ja lähtiessään he
vielä puhuivat kohtisuorista ja poikkihirsistä ja viemäreistä ja
kattokaltevuudesta.
Jimmie ja kahvi ja kaikki nämä rakennuspuuhat kiihdyttivät
minua siinä määrin että istahdin suoraa päätä kirjoittamaan
kirjettä sinulle, mutta luulen että sinun luvallasi jätän enemmät
yksityiskohdat toiseen aikaan.
Sinun alati
SALLIE.
Lauantaina.
_Paras Vihollinen!_
Tahdotteko syödä päivällistä kanssamme seitsemältä tänä iltana? Tulee
oikeat päivälliskutsut; me saamme jäätelöä.
Veljeni on löytänyt lupaavan nuoren miehen poikien paimeneksi. Ehkä
tunnettekin hänet -- Mr. Witherspoon, pankkivirkailija. Koetan
johdattaa hänet orpokotipiireihin helposti ja asteettain, niin että
_älkää_ toki mainitko mielipuolisuutta tai kaatuvatautisuutta tai
juomahimoa tai muita lempiaineitanne.
Hän on iloinen nuori seuraleijona ja tottunut hyvin valittuihin
ruokiin. Luuletteko että koskaan voimme tehdä hänet onnelliseksi John
Grier Homessa?
Ilmeisessä kiireessä
teidän
SALLIE MCBRIDE.
Sunnuntaina.
_Rakas Judy!_
Jimmie tuli takaisin perjantaiaamuna kello 8 ja tohtori neljännestä
yli. He ja puuseppä ja uusi voutimme ja Noah ja kaksi hevostamme ja
kahdeksan suurinta poikaamme ovat olleet työssä siitä saakka. Koskaan
ei rakennustyö ole sujunut nopeammassa tahdissa. Soisin että minulla
olisi kaksitoista Jimmie'ä paikalla, vaikka sanon kyllä että veljeni
tekee työtä nopeammin jos isket kiinni häneen ennenkuin hänen intonsa
ensimäinen kärki on tylsistynyt. Hänestä ei olisi paljonkaan hyötyä
keskiaikaisen katedraalin siselöimisessä.
Lauantaiaamuna hän taas tuli ja hehkui erästä uutta ajatusta. Hän
oli edellisenä iltana hotellissa tavannut erään ystävänsä, joka
kuuluu hänen Kanadalaiseen Metsästysklubiinsa ja on kassanhoitajana
ensimäisessä (ja ainoassa) Kansallispankissamme.
"Hän on hurjan mukava poika", sanoi Jimmie, "ja juuri se mies jota
sinä tarvitset pitämään leiriä noiden tenavain kanssa ja iskemään
heihin tapoja. Hän on halukas tulemaan, jos saa täysihoidon ja
neljäkymmentä dollaria kuussa, sillä hän on kihloissa erään
detroitilaisen tytön kanssa ja tahtoo säästää. Sanoin hänelle että
ruoka on kehnoa, mutta jos hän nurkuu tarpeeksi, saatte luultavasti
uuden kokin."
"Mikä hänen nimensä on?" kysyin minä varovalla mielenkiinnolla.
"Hänellä on perin korea nimi. Se on Percy de Forest Witherspoon."
Minä sain melkein hysteerisen kohtauksen. Kuvittele erästä Percy de
Forest Witherspoonia paimentamassa noita kahtakymmentäneljää pikku
villi-ihmistä!
Mutta sinä tunnet Jimmien kun hän on saanut jotain päähänsä.
Hän oli jo kutsunut Mr. Witherspoonin päivälliselle luokseni
lauantai-iltana ja tilannut ostereita ja kyyhkyspaistia ja jäätelöä
kylän ruokakauppiaalta parantamaan vasikkaani. Asia päättyi niin että
minä annoin hyvin muodolliset päivälliset, Miss Matthews ja Betsy ja
tohtori kutsuvieraina.
Olin vähällä kutsua Hon. Cy'n ja Miss Snaithin. Aina siitä saakka
kuin olen tuntenut nuo molemmat minusta on tuntunut että heidän
välillään pitäisi olla jonkinlainen romaani. En ole koskaan nähnyt
kahta ihmistä, jotka niin täydellisen hyvin sopisivat yhteen. Cyrus
on leski ja hänellä on viisi lasta. Etkö luule että asiaa voitaisiin
järjestää? Jos hänellä olisi vaimo, joka kiinnittäisi hänen
huomionsa, hän ehkä hiukan kääntyisi pois meistä. Vapautuisin heistä
molemmista yhdellä iskulla. Se on luettava tulevien parannustemme
joukkoon.
No niin, meillä oli päivälliset. Ja illan kuluessa levottomuuteni
kasvoi, ei siitä, kelpaisiko Percy meille, vaan siitä, kelpaisimmeko
me Percylle. Jos hakisin läpi koko maailman, en mistään löytäisi
nuorta miestä, joka paremmin olisi omiaan voittamaan nuo pojat
puolelleen. Kun vain näkeekin hänet, tietää jo että hän tekee
kaikki hyvin, ainakin pontevasti. Hänen kirjallista ja taiteellista
kehitystään minä epäilen hiukan, mutta hän ratsastaa ja ampuu ja
pelaa golfia ja jalkapalloa ja purjehtii. Hän nukkuu mielellään
ulkoilmassa ja hän pitää pojista. Hän on aina halunnut tulla
tuntemaan orpoja, sanoo usein lukeneensa heistä kirjoissa, mutta ei
ole koskaan kohdannut sellaista kasvoista kasvoihin. Percy näyttää
liian hyvältä ollakseen totta.
Ennenkuin he lähtivät, Jimmie ja tohtori penkoivat jostakin lyhdyn ja
iltapuvuissaan johdattivat Mr. Witherspoonin kynnetyn pellon poikki
katsomaan tulevaa asuntoansa.
Ja minkälaisen sunnuntain olemme viettäneet! Minun täytyi jyrkästi
kieltää heidän rakennustyönsä. Nuo miehet olisivat olleet työssä
täyden päivän, vähääkään välittämättä siitä vahingosta, mikä olisi
tapahtunut 104:lle pienelle moraaliselle luonteelle. Nyt he ovat vain
seisoskelleet ja katselleet noita telttoja ja pidelleet vasaroitaan
ja ajatelleet mihin he löisivät ensimäisen naulan huomisaamuna. Mitä
enemmän tutkin miehiä, sitä enemmän totean että he eivät ole mitään
muuta kuin poikia, jotka ovat kasvaneet liian suuriksi saadaksensa
korvilleen.
Olen kauheasti huolestunut Mr. Witherspoonin ruokkimisesta. Hänellä
näyttää olevan pelottavan terve ruokahalu, ja näyttää kuin hän
ei voisi nielaista päivällistänsä muuten kuin iltapuvussa. Olen
pannut Betsyn hakemaan kotoansa arkullisen iltapukuja, jotta
yhteiskunnallinen arvomme pysyisi korkeana. Eräs seikka on suotuisa;
hän syö päiväateriansa hotellissa, ja olen kuullut että päiväateriat
siellä ovat hyvin ravitsevia.
Sano Jervisille että olen pahoillani kun hän ei ole mukana lyömässä
nauloja leiriimme. Tuolla tulee Hon. Cy polkua tänne päin. Taivas
pelastakoon meidät!
Aina onneton
S. McB.
JOHN GRIER HOME,
Toukokuun 8 p.
_Rakas Judy!_
Leirimme on valmis, tarmokas veljemme lähtenyt ja 24 poikaamme on
viettänyt kaksi terveellistä yötä ulkona. Nuo kolme kaarnapeittoista
telttaa lisäävät hauskan maalaisen piirteen pihamaahamme. Ne ovat
samanlaisia kuin meidän telttamme Adirondacks'issa, kolmelta puolelta
umpinaisia ja edestä avoimia, ja yksi on suurempi kuin muut, jotta
siihen sopisi yksityinen paviljonki Mr. Percy Witherspoonille.
Viereen rakennettu hytti, joka on vähemmän altis ilmoille, tarjoo
äärettömän asianmukaisen tilaisuuden kylpyyn, siinä kun on hana
seinässä ja kolme ruiskukannua. Joka teltassa on kylpymestari, joka
seisoo tuolilla ja antaa suihkun jokaiselle pikku hytisijälle, joka
astuu alle. Koska johtokunnan jäsenemme eivät _tahdo_ antaa meille
tarpeeksi kylpyammeita, saamme käyttää älyämme.
Nuo kolme telttaa ovat järjestyneet kolmeksi intiaaniheimoksi, ja
joka heimolla on päällikkö, joka vastaa sen käyttäytymisestä. Mr.
Witherspoon on kaikkien ylipäällikkö ja tohtori MaeRae lääkäri. He
vihkivät leirinsä tiistai-iltana asianmukaisilla heimoseremonioilla,
ja vaikka he kohteliaasti kutsuivat minut mukaan, arvasin että asia
oli puhtaasti miehinen ja kieltäydyin, mutta lähetin virvokkeita --
hyvin suosittu käänne. Betsy ja minä kävelimme illan kuluessa aina
jalkapallokentälle asti ja näimme vilauksen heidän mässäyksistään.
Urhot olivat kyykkysillään ympyrässä ison tulen ääressä, kukin
koristettuna omalla viltillään ja hurjalla höyhenvyöllä. (Kanamme
näyttävät hieman niukkapyrstöisiltä, mutta minä en ole tehnyt
epämiellyttäviä kysymyksiä.) Tohtori, hartioillaan navajo-viitta,
suoritti sotatanssia, Jimmien ja Mr. Witherspoonin lyödessä
sotarumpua -- kahta kuparikattilaamme, jotka nyt ovat iäksi
kuhmuttuneet. Kuvittele Sandyä! Se on ensimäinen nuoruudenpilkahdus,
minkä ikinä olen nähnyt tuossa miehessä.
Kello kymmenen jälkeen, kun urhot oli onnellisesti toimitettu
yöpuulle, tulivat nuo kolme miestä sisään ja vaipuivat hervottomina
kirjastoni mukaviin nojatuoleihin sen näköisinä kuin olisivat
uhranneet itsensä armeliaisuuden suuren asian marttyyreiksi. Mutta he
eivät pettäneet minua. He panivat toimeen koko tuon ilveilyn omaksi
yksilölliseksi huvikseen.
Toistaiseksi Mr. Percy Witherspoon näyttää viihtyvän. Hän aterioi
opettajakunnan pöydän yläpäässä Betsyn erityisen suojeluksen
alaisena, ja minulle on kerrottu että hän lisää huomattavasti
eloisuutta tuohon vakavaan seuraan. Olen koettanut vähän parantaa
heidän ruokalistaansa, ja hän ottaa vastaan kaikki mitä hänelle
annetaan täysin hyvällä ruokahalulla välittämättä siitä että
sellaiset totunnaiset pikkuseikat kuin osterit ja peltopyyt ja
pehmeäkuoriset ravut puuttuvat.
Ei näkynyt merkkiäkään yksityisestä oleskeluhuoneesta, jonka olisin
voinut asettaa tuon nuoren miehen käytettäväksi, mutta hän on itse
ratkaissut vaikeuden ehdottamalla siksi lääkärin laboratoriota.
Niinpä hän viettää iltansa kirjoineen ja piippuineen lojuen mukavasti
hammaslääkärin tuolissa. Ei monikaan seurapiirien mies olisi halukas
viettämään iltansa noin viattomasti. Detroitilainen tyttö on
onnellinen nuori olento.
Siunatkoon! Täysi autollinen ihmisiä on juuri saapunut katsomaan
laitosta, eikä Betsy, joka tavallisesti on emäntänä, ole täällä. Minä
lennän.
_Addio!_
SALLIE.
_Rakas Gordon!_
Tämä ei ole kirje -- en ole velkaa -- se on kiitos 65 parista
rullaluistimia.
Monet kiitokset.
S. McB.
Perjantaina.
_Paras Vihollinen!_
Kuulin että olen menettänyt käyntinne tänään, mutta Jane on tuonut
perille terveisenne sekä _Kasvatuksen geneettisen historian_. Hän
sanoo että tulette muutaman päivän päästä kuulemaan mielipiteeni
kirjasta. Tuleeko siitä kirjallinen vai suullinen tutkinto?
Ja eikö mieleenne koskaan juolahda että tämä kehittämishomma on
hieman yksipuolista? Minä usein tulen ajatelleeksi että tohtori Robin
MacRaen henkinen minä myöskin voisi olla parempi jos se saisi hiukan
uutta kiiltoa. Lupaan lukea kirjanne sillä ehdolla että luette yhden
minun kirjoistani. Lähetän teille tässä _Nukkedialogit_ ja kysyn
mielipidettänne päivän tai parin kuluttua.
On työlästä tehdä Skotlannin presbyteeriläistä kevytmieliseksi, mutta
sitkeys tekee ihmeitä.
S. McB.
Toukokuun 13 p.
_Rakas, rakas Judy!_
Puhu vielä Ohio-valtion joista! Keskellä Dutchess-Countya me elämme
ainaisessa märkyydessä. Viisi päivää sadetta, ja tässä laitoksessa
kaikki hullusti.
Pikkulapsissa on ollut kuristustautia, ja meidän on täytynyt
valvoa öitä heidän kanssaan. Kokki on ilmoittanut eroavansa, ja
seinäpapereissa on kuollut rotta. Kolme telttaamme vuotaa, ja
varhaisena aamuhetkenä ensimäisen sadekuuron jälkeen tuli 24
ryvettynyttä pikku intiaania, kääriytyneinä märkiin sänkyvaatteisiin,
värjöttäen ovelle ja pyysi päästä sisään. Siitä saakka on jokainen
pyykkinuora, jokainen kaidepuu ollut täynnä märkiä ja haisevia
vilttejä, jotka höyryävät mutta eivät ota kuivuakseen. Mr. Percy
de Forest Witherspoon on palannut hotelliin odottamaan auringon
ilmaantumista.
Kun on neljä päivää oltu sullottuina sisään ilman mitään sanottavaa
ruumiinharjoitusta, puhkeaa lasten pahuus punaisiksi täpliksi, kuin
tuhkarokko. Betsy ja minä olemme keksineet kaikki mahdolliset muodot
toimeliasta ja viatonta ajanvietettä, jota suinkin voi suorittaa niin
ahtaassa paikassa kuin tämä: olemme olleet sokkosilla ja piilosilla
ja tyynysotasilla, voimistelleet ruokasalissa ja myyneet liinaa
kouluhuoneessa. (Rikoimme kaksi ikkunaa.) Pojat ovat hypänneet
harakkaa hallissa niin että talon kaikki muurilaasti on irronnut.
Olemme siivonneet tarmokkaasti ja vimmatusti. Kaikki puuesineet on
pesty ja lattiat kiillotettu, mutta kaikesta huolimatta meillä on
vielä paljon tarmoa jäljellä ja hermomme ovat sillä asteella että
tahtoisimme lyödä toisiamme nyrkillä.
Sadie Kate on käyttäytynyt kuin pieni piru -- onko naispuolisia
piruja? Jollei ole, on Sadie Kate perustanut lajin. Ja tänään oli
Loretta Higginsillä -- niin, minä en tiedä oliko se jonkinlainen
kohtaus vai oliko se vain sisunpurkaus. Hän makasi lattialla ja ulvoi
hyvän tunnin, ja kun joku koetti lähestyä häntä, hän pyöri ympäri
kuin pieni tuulimylly ja puri ja potki.
Siihen aikaan kun tohtori tuli, oli hän jo koreasti uuvuttanut
itsensä. Tohtori nosti hänet ylös ja kantoi raukean ja nääntyneen
lapsen sänkyyn sairashuoneeseen, ja kun hän oli päässyt uneen, tuli
tohtori kirjastooni ja pyysi nähdä pöytäkirjoja.
Loretta on kolmetoistavuotias; niinä kolmena vuotena, jotka hän on
ollut täällä, on hänellä ollut viisi tällaista kohtausta, ja hän on
saanut niistä hyvän ja kovan rangaistuksen. Lapsen esi-isäluettelo
on seuraava: "Äiti kuollut juoppohulluuteen Bloomingdalen
Köyhäintalossa. Isä tuntematon."
Tohtori tutki tuota sivua kauan ja kulmat rypyssä ja pudisti päätänsä.
"Kun perittävänä on tällaista, onko oikein rangaista lasta, jonka
hermosto on pilalla?"
"Ei ikinä", sanoin minä lujasti. "Me korjaamme hänen pilaantuneen
hermostonsa."
"Jos voimme."
"Me ruokimme häntä kalanmaksaöljyllä ja päivänpaisteella ja löydämme
hyvän kiltin kasvattiäidin, joka säälii poloista pikku --"
Mutta sitten ääneni häipyi tyhjiin, kun kuvittelin Lorettan kasvoja,
onttoja silmiä ja suurta nenää ja avonaista suuta ja leukaa, jota ei
ole, ja kuituista tukkaa ja ulkonevia korvia. Kukaan kasvattiäiti
koko maailmassa ei voisi pitää lapsesta, joka on tuon näköinen.
"Miksi, oi miksi", vaikeroin minä, "ei hyvä Jumala lähetä orpolapsia,
joilla on siniset silmät ja kihara tukka ja hellä sydän? Voisin
sijoittaa miljoonan sitä lajia hyviin koteihin, mutta kukaan ei tahdo
Lorettaa."
"Minä pelkään ettei hyvällä Jumalalla ole mitään osuutta Lorettamme
lähettämisessä tähän maailmaan. Paholainen se on, joka pitää huolta
sellaisista."
Sandy parka! Hän on kauhea pessimisti ihmiskunnan tulevaisuuden
suhteen, mutta sitä en ihmettele, kun viettää niin ilotonta elämää
kuin hän. Hän näytti tänään siltä kuin olisi hänen oma hermostonsa
pilalla. Hän oli rämpinyt sateessa viidestä saakka aamulla, jolloin
hänet kutsuttiin erään sairaan lapsen luo. Panin hänet istumaan ja
toimitin teetä, ja meillä oli hauska, hilpeä keskustelu juoppoudesta
ja tylsämielisyydestä ja kaatuvataudista ja mielipuolisuudesta.
Hän ei pidä juomarivanhemmista, mutta tuntee yhteenkuuluvaisuutta
mielenvikaisten vanhempien kanssa.
Näin meidän kesken sanoen minä en usko hituistakaan
perinnöllisyyteen, edellytettynä että vauvat otetaan pois ennenkuin
heidän silmänsä aukeavat. Meillä on täällä aurinkoisin vesa mitä
ikinä on nähty; hänen äitinsä ja Ruth-tätinsä ja Silas-enonsa kaikki
kuolivat mielenvikaisina, mutta hän on rauhallinen ja kiihtymätön
kuin lehmä.
Hyvästi, rakkaani. Ikävää ettei tämä ole hilpeämpi kirje, vaikka
tällä hetkellä ei tapahdukaan mitään epämieluisaa. Kello on 11, ja
olen juuri pistänyt pääni käytävään, ja kaikki on hiljaista paitsi
että kaksi ikkunaluukkua paukkuu ja räystäät solisevat. Lupasin
Janelle mennä nukkumaan kymmeneltä.
Hyvää yötä, ja onni olkoon teidän molempien kanssa!